Seppä Wayland ja kadonnut germaaninen legenda lentävästä sepästä
Muinaisen Euroopan maailma on täynnä ainutlaatuisia myyttejä, legendoja, sankareita ja jumalia, joista monet ovat säilyneet ajan myötä nykypäivään. Nämä legendat muovasivat monella tapaa nykyaikaisten eurooppalaisten kansojen identiteettiä – antoivat inspiraatiota ja toivoa sukupolvelta toiselle. Ei ole siis mikään salaisuus, että monet monimutkaisimmista myyteistä ja legendoista ovat peräisin fennoskandisilta kansoilta, jotka on ikuistettu viikingisaagoihin ja heidän eloisaan mytologiaansa. Mutta yksi germaanisesta mytologiasta jää usein epäoikeudenmukaisesti huomiotta – tarina Seppä Waylandista. Tämä hyvin vanha legenda on yksi hienoimmista germaanisista myyteistä. Ja sillä näyttää olevan yhtäläisyyksiä niin Ilmarisen kuin antiikin kreikkalaisen Akhilleuksen tarinan kanssa? Tässä artikkelissa avaan Seppä Waylandin tarinaa. Miehestä, josta tuli legendaarinen sankari, myöhemmin myytti ja lopulta jumaluus?
Varhaisimmat maininnat Wayland the Smithistä (Seppä) germaanisessa maailmassa
Pangermaanisesta mytologiasta ei puutu värikkäitä, sankarillisia hahmoja. Nämä tarinat ovat täynnä kaikenlaisia fantastisia hahmoja pohjoismaisten jumalien yksityiskohtaisista tarinoista jättiläisistä ja haltioista Wodeniin, Thoriin, Freyriin ja Lokiin. Mutta emme usein kuule kalevalaisista sankareista, saatikka sitten suomalaisesta legendaarinen seppämestarista germaanisessa ja pohjoismaisessa mytologiassa - seppä Waylandista, vaikka hän onkin laajalti tunnettu Eurooppalaisissa mytologioissa ja jopa yhtä suuri 'jumaluus' kuin Wodan, Thor, Freyr ja Loki yli 700 vuoden ajan aina 1200-luvun puoleen väliin saakka, jonka jälkeen historiallinen hahmo ja jumalten seppä hiljalleen hiipui germaanisesta ja skandinavisesta mytologiasta lähes tuntemattomaksi kuuluisuudeksi.
Seppä Wayland on hahmo, josta on todisteita lähes kaikilla germaanisilla kielillä. Hänet on tallennettu kautta historian eri nimillä. Vanhassa norjassa hän on Volund, Völund ja Velentr; vanhassa yläsaksassa hän on Walant / Wiolant; vanhaksi friisiksi, Welandu; vanhassa ranskassa hän oli mm. Galant; ja vanhaksi englanniksi ja anglosaksiksi Wēland /Welund (runossa Deor). Lopulta kaikki nämä nimet ovat narratiivin mukaan peräisin protogermaanisesta Wēlandazista, joka tarkoittaa " käsityöläistä" eli kyseessä ei ole hänen oikea nimensä vaan enemmänkin käsityöläis- tai seppäkansan sankareiden yhdistelmä, joka on lähtenyt yhdestä miehestä liikkeelle ja jatkunut uusien legendaaristen seppien nimenä tai käsityöläiskansan legendoista. Syy nimettömyyteen on myös osittain muinaissuomalaisen kulttuurin, jossa jumalaksi nostettujen kuninkaiden nimen lausuminen ollut kirous. Eikä tähdeksi taivaalle nostetun nimen ääneen sanominen ollut edes vaihtoehto kulttuurin ulkopuolisille ihmisille.
Palaan kuitenkin takaisin nimiin, koska Ranskassa Volund tunnettiin nimellä Galans, Galant tai Galland ja latinaksi Guielandus tai Galannus. Gaston Parisin mukaan Kaarle Suuri (742–814) testasi kolmea Volundin ( Galant d'Angleterre ) miekkaa terästä vastaan. Cortain-miekka puri terästä, mutta kärki katkesi, ja Ogier sai tämän. Kaksi muuta miekkaa, Almace ja Durendal, annettiin Turpinille ja Rolandille, joka oli Kaarle Suuren luutnantti. Arabiaksi Galatean tarkoittaa Kelttiläisyyttä.
Geoffrey of Monmouthin keskiaikaisessa latinassa se kirjoitettiin Guielandus. Oma tulkintani hänen nimelleen on suomalainen Valentin tai sukunimi Valander tai Waltari (Walthari/Waltharius). Velent nimitys viittaa myös venetien ja myös. slaavien Jumalaan Veles.
Volundista kertovia tarinoita voi lukea norjalaisista lähteistä, kuten Volundkvadet (norjalainen Volundarkviða ), runo kirjassa Den eldre Edda ("Poetic Edda") ja "Velent-tåtten" Bernin Didrikin saagassa. Seppä Volundin legenda on kuvattu myös Gotlannin suurimmassa Ardre VIII riimukivessä.
Huomautus! (Gotlanti, joka oli tunnettu suomalaisten ja virolaisten suolasatamana, sekä geneettisten suomalaisten (mtDNA U4, HVO ja YDNA I) asuttamana saarena jo ennen Rooman korruptoimia ja kristinuskoa pakottaneita kuutta liittoutunutta kuningasta (VI Kings), josta ensimmäiset maininnat vasta viikinkiajan jälkeen 1200-luvun puolivälissä. Viikinki- ja esi-viikinkisellä ajalla puhuttiin ns. "viikingeistä" nimillä Heathens (Hiidet), Rus' (punaiset), Northmans (Pohjoisen miehet), Pagans (pakanat), Wodnas / Wodanas (vedet, vesigootit & veneet), Varangians ja yksinkertaisesti pirates eli piraatit (merirosvot).)
Seppä Wayland esiintyy etenkin Anglosaksisissa lähteissä. Vanhoissa englanninkielisissä runoissa, kuten Deor, Waldere ja Beowulf, ja legenda on kuvattu myös joskus 650-luvulla tehdyssä valaanluisessa Franks Casket arkussa. Ainoa saksalainen lähde on maininta Suuressa ruusutarhassa ( Der grosse Rosengarten ), joka on yksi runoista Das Heldenbuchissa (tai Buch der Heldenissä, "Sankarien kirjassa"), joka on ryhmä sankarirunoja 1200-luvulta, jossa on historiallista tai legendaarista alkuperää olevia henkilöitä.
Volund takoi myös mytologisen Gramin miekan, jota kutsutaan myös Balmungiksi ja Nothungiksi, jolla Sigurd Fåvnesbane tappoi lohikäärme Fåvnen, ja taikasormuksen, jonka Torstein voitti saagassa Torstein Vikingssons -saaga.
Etelä-Norjan kansanperinteessä mainitaan Vidrik Verlandsson, väitetty Volundin seppä (Volund kirjoitettu myös Velent/Verland) suomalaisen kuninkaan poika. Vidrik on kuvattu yhtenä Bernin Didrikin jättiläisistä 1200 - luvun norjalaisessa tarinassa Didrikssagaen. Luoto, joka tunnetaan nimellä Vidringsholmen, voi olla saanut nimensä tästä linkistä. "Kvåsin maatilan nimi Vidringstad tulee samasta nimestä - ja aiemmin on saattanut olla legenda, että tämä oli Vidrik Verlandssonin maatila".
Muinaisen Euroopan maailma on täynnä ainutlaatuisia myyttejä, legendoja, sankareita ja jumalia, joista monet ovat säilyneet ajan myötä nykypäivään. Nämä legendat muovasivat monella tapaa nykyaikaisten eurooppalaisten kansojen identiteettiä – antoivat inspiraatiota ja toivoa sukupolvelta toiselle. Ei ole siis mikään salaisuus, että monet monimutkaisimmista myyteistä ja legendoista ovat peräisin fennoskandisilta kansoilta, jotka on ikuistettu viikingisaagoihin ja heidän eloisaan mytologiaansa. Mutta yksi germaanisesta mytologiasta jää usein epäoikeudenmukaisesti huomiotta – tarina Seppä Waylandista. Tämä hyvin vanha legenda on yksi hienoimmista germaanisista myyteistä. Ja sillä näyttää olevan yhtäläisyyksiä niin Ilmarisen kuin antiikin kreikkalaisen Akhilleuksen tarinan kanssa? Tässä artikkelissa avaan Seppä Waylandin tarinaa. Miehestä, josta tuli legendaarinen sankari, myöhemmin myytti ja lopulta jumaluus?
Varhaisimmat maininnat Wayland the Smithistä (Seppä) germaanisessa maailmassa
Pangermaanisesta mytologiasta ei puutu värikkäitä, sankarillisia hahmoja. Nämä tarinat ovat täynnä kaikenlaisia fantastisia hahmoja pohjoismaisten jumalien yksityiskohtaisista tarinoista jättiläisistä ja haltioista Wodeniin, Thoriin, Freyriin ja Lokiin. Mutta emme usein kuule kalevalaisista sankareista, saatikka sitten suomalaisesta legendaarinen seppämestarista germaanisessa ja pohjoismaisessa mytologiassa - seppä Waylandista, vaikka hän onkin laajalti tunnettu Eurooppalaisissa mytologioissa ja jopa yhtä suuri 'jumaluus' kuin Wodan, Thor, Freyr ja Loki yli 700 vuoden ajan aina 1200-luvun puoleen väliin saakka, jonka jälkeen historiallinen hahmo ja jumalten seppä hiljalleen hiipui germaanisesta ja skandinavisesta mytologiasta lähes tuntemattomaksi kuuluisuudeksi.
Seppä Wayland on hahmo, josta on todisteita lähes kaikilla germaanisilla kielillä. Hänet on tallennettu kautta historian eri nimillä. Vanhassa norjassa hän on Volund, Völund ja Velentr; vanhassa yläsaksassa hän on Walant / Wiolant; vanhaksi friisiksi, Welandu; vanhassa ranskassa hän oli mm. Galant; ja vanhaksi englanniksi ja anglosaksiksi Wēland /Welund (runossa Deor). Lopulta kaikki nämä nimet ovat narratiivin mukaan peräisin protogermaanisesta Wēlandazista, joka tarkoittaa " käsityöläistä" eli kyseessä ei ole hänen oikea nimensä vaan enemmänkin käsityöläis- tai seppäkansan sankareiden yhdistelmä, joka on lähtenyt yhdestä miehestä liikkeelle ja jatkunut uusien legendaaristen seppien nimenä tai käsityöläiskansan legendoista. Syy nimettömyyteen on myös osittain muinaissuomalaisen kulttuurin, jossa jumalaksi nostettujen kuninkaiden nimen lausuminen ollut kirous. Eikä tähdeksi taivaalle nostetun nimen ääneen sanominen ollut edes vaihtoehto kulttuurin ulkopuolisille ihmisille.
Palaan kuitenkin takaisin nimiin, koska Ranskassa Volund tunnettiin nimellä Galans, Galant tai Galland ja latinaksi Guielandus tai Galannus. Gaston Parisin mukaan Kaarle Suuri (742–814) testasi kolmea Volundin ( Galant d'Angleterre ) miekkaa terästä vastaan. Cortain-miekka puri terästä, mutta kärki katkesi, ja Ogier sai tämän. Kaksi muuta miekkaa, Almace ja Durendal, annettiin Turpinille ja Rolandille, joka oli Kaarle Suuren luutnantti. Arabiaksi Galatean tarkoittaa Kelttiläisyyttä.
Geoffrey of Monmouthin keskiaikaisessa latinassa se kirjoitettiin Guielandus. Oma tulkintani hänen nimelleen on suomalainen Valentin tai sukunimi Valander tai Waltari (Walthari/Waltharius). Velent nimitys viittaa myös venetien ja myös. slaavien Jumalaan Veles.
Volundista kertovia tarinoita voi lukea norjalaisista lähteistä, kuten Volundkvadet (norjalainen Volundarkviða ), runo kirjassa Den eldre Edda ("Poetic Edda") ja "Velent-tåtten" Bernin Didrikin saagassa. Seppä Volundin legenda on kuvattu myös Gotlannin suurimmassa Ardre VIII riimukivessä.
Huomautus! (Gotlanti, joka oli tunnettu suomalaisten ja virolaisten suolasatamana, sekä geneettisten suomalaisten (mtDNA U4, HVO ja YDNA I) asuttamana saarena jo ennen Rooman korruptoimia ja kristinuskoa pakottaneita kuutta liittoutunutta kuningasta (VI Kings), josta ensimmäiset maininnat vasta viikinkiajan jälkeen 1200-luvun puolivälissä. Viikinki- ja esi-viikinkisellä ajalla puhuttiin ns. "viikingeistä" nimillä Heathens (Hiidet), Rus' (punaiset), Northmans (Pohjoisen miehet), Pagans (pakanat), Wodnas / Wodanas (vedet, vesigootit & veneet), Varangians ja yksinkertaisesti pirates eli piraatit (merirosvot).)
Seppä Wayland esiintyy etenkin Anglosaksisissa lähteissä. Vanhoissa englanninkielisissä runoissa, kuten Deor, Waldere ja Beowulf, ja legenda on kuvattu myös joskus 650-luvulla tehdyssä valaanluisessa Franks Casket arkussa. Ainoa saksalainen lähde on maininta Suuressa ruusutarhassa ( Der grosse Rosengarten ), joka on yksi runoista Das Heldenbuchissa (tai Buch der Heldenissä, "Sankarien kirjassa"), joka on ryhmä sankarirunoja 1200-luvulta, jossa on historiallista tai legendaarista alkuperää olevia henkilöitä.
Volund takoi myös mytologisen Gramin miekan, jota kutsutaan myös Balmungiksi ja Nothungiksi, jolla Sigurd Fåvnesbane tappoi lohikäärme Fåvnen, ja taikasormuksen, jonka Torstein voitti saagassa Torstein Vikingssons -saaga.
Etelä-Norjan kansanperinteessä mainitaan Vidrik Verlandsson, väitetty Volundin seppä (Volund kirjoitettu myös Velent/Verland) suomalaisen kuninkaan poika. Vidrik on kuvattu yhtenä Bernin Didrikin jättiläisistä 1200 - luvun norjalaisessa tarinassa Didrikssagaen. Luoto, joka tunnetaan nimellä Vidringsholmen, voi olla saanut nimensä tästä linkistä. "Kvåsin maatilan nimi Vidringstad tulee samasta nimestä - ja aiemmin on saattanut olla legenda, että tämä oli Vidrik Verlandssonin maatila".
Varhaisin päivätty maininta Waylandista löytyy kuitenkin mielenkiintoisella tavalla kolikosta. Tarkemmin sanottuna kultaisesta soliduskolikosta, joka löydettiin vahingossa vuonna 1948 pellolta lähellä Schweindorfin kylää Ostrfrieslandissa (Itä-Friisimaa) Saksassa, aivan lähellä rannikkoa. Ensi silmäyksellä kolikko, kultaa lukuunottamatta ei ole mitenkään merkittävän edustava. Usein näiden alueiden solidi- kolikoissa oli kirjoituksia paikallisista merkittävistä miehistä tai susikansan ihmisistä. Mutta tämä näytti erilaiselta, sillä siinä oli riimukirjoitus ᚹᛖᛚᚩᛞᚢ ( welandu, eli "Wayland"). Se on myös sattumalta yksi vanhimmista vanhaan friisiläiseen kieleen liittyvistä kirjoituksista. Kolikko on positiivisesti päivätty jonnekin vuosille 575-600 jKr. Suomalaisten friisiyhteyksistä voi lukea esim. Friisialaisten historiakirjasta Oera Linda. Welandu kääntyykin hienosti Old Frisiasta Wesimaaksi, joka on sama termi mitä vanhat Venäläiset kartat Suomesta kertovat.
Germaanisella legendalla taiteellisesta sepästä on rinnastuksia myös muissa legendoissa ja mytologioissa. Se löytyy antiikin kreikkalaisesta jumalasta Hephaistos ( roomalaisessa mytologiassa hänen nimensä oli Vulcan ), suosittu jumala, avulias ja oikeudenmukainen, hän, joka takoi jumalten aseet, mukaan lukien salaman Zeukselle (lausutaan jews). Tämä samainen salama-ase kulkee muutamalla nimellä, joista Intiassa se on saanut nimekseen Vajra, joka oli Rigvedan mukaan Indralle tehnyt oli Tvastr eli Tavastialaisen tekemä jumalten vasara eli suomalainen Ukonvasara.
Samaan seppä perinteeseen kuuluu kreikkalainen legenda Daidaloksesta ( nimi tarkoittaa "ammattitaitoista työntekijää", verbistä δαίδαλλειν = tehdä työtä), niin taitavasta käsityöläisestä, että hänen kuvansa heräsivät eloon. Daedalus teki siivet itselleen ja pojalleen Ikarukselle, jotta he voisivat paeta Kreetalta.
Volundin armoton kosto kuningas Nidudille muistuttaa kreikkalaista myyttiä Tantaluksesta, joka varasti jumalten kullan ja heitettiin alamaailmaan. Käsityöläisen ja kultasepän taito tekee hänestä rinnakkaisen Seppo Ilmarisen, eli Suomen kansalliseeposen Kalevalan seppämestarin kanssa, joka syntyy yöllä Iro(n) (rauta) neitsyestä, mutta jo samana aamuna on kouluttautunut seppä. Kyllä, raudan keksijää voi kutsua koulutetuksi sepäksi.
Katso myös Iron Maiden - kidutusväline
Englannin kansa on tuntenut Waylandin hyvin ja he pitivät tätä jumalien ylimpänä seppänä.
Historian kirjoissa kerrotaan Waylandin legendan saapuneen Anglo-Saksien mukana Britteen saarille, mutta löytyy viitteitä myös hänen vanhempaan alkuperään kivikautisesta Britanniasta mm. Wayland Smitty (3600 eaa.) nimisessä megaliittikohteessa, josta mm. J. R. Tolkien on ottanut omiin kirjoihinsa inspiraatiota sekä itse Waylandin tarinasta (Sormusten herra (700 kpl)).
Beowulfissa Weland oli takonut Beowulfin käyttämän rengashaarniska (etym. haaraniska) paidan samannimisen eeppisen runon rivien 450–455 mukaan: "Sitten ei tarvitse pitkään itkeä tai levitellä vartaloani. Jos taistelu vie, lähetä takaisin tämä rintapanssari, jonka Weland suunnitteli ja Hrethel antoi minulle, lordi Hygelacille. Kohtalo menee aina niin kuin kohtalon pitää." (Heaney käänn.). Bjarmian nimi löytyy vanhoissa kartoissa Beormia nimllä (Arkangel-Kainuu-akseli). Wulf olen yhdistänyt Satakuntaan Ulvilaan, ja reitti onkin ollut juuri tavastialaisilla gooteilla kovassa käytössä.
Toinen Britteen saarten klassikko Widsith (Wid-sith), kansojen hallitsijaruno sisältää maininnan hänen isästään...
Samaan seppä perinteeseen kuuluu kreikkalainen legenda Daidaloksesta ( nimi tarkoittaa "ammattitaitoista työntekijää", verbistä δαίδαλλειν = tehdä työtä), niin taitavasta käsityöläisestä, että hänen kuvansa heräsivät eloon. Daedalus teki siivet itselleen ja pojalleen Ikarukselle, jotta he voisivat paeta Kreetalta.
Volundin armoton kosto kuningas Nidudille muistuttaa kreikkalaista myyttiä Tantaluksesta, joka varasti jumalten kullan ja heitettiin alamaailmaan. Käsityöläisen ja kultasepän taito tekee hänestä rinnakkaisen Seppo Ilmarisen, eli Suomen kansalliseeposen Kalevalan seppämestarin kanssa, joka syntyy yöllä Iro(n) (rauta) neitsyestä, mutta jo samana aamuna on kouluttautunut seppä. Kyllä, raudan keksijää voi kutsua koulutetuksi sepäksi.
Katso myös Iron Maiden - kidutusväline
Englannin kansa on tuntenut Waylandin hyvin ja he pitivät tätä jumalien ylimpänä seppänä.
Historian kirjoissa kerrotaan Waylandin legendan saapuneen Anglo-Saksien mukana Britteen saarille, mutta löytyy viitteitä myös hänen vanhempaan alkuperään kivikautisesta Britanniasta mm. Wayland Smitty (3600 eaa.) nimisessä megaliittikohteessa, josta mm. J. R. Tolkien on ottanut omiin kirjoihinsa inspiraatiota sekä itse Waylandin tarinasta (Sormusten herra (700 kpl)).
Beowulfissa Weland oli takonut Beowulfin käyttämän rengashaarniska (etym. haaraniska) paidan samannimisen eeppisen runon rivien 450–455 mukaan: "Sitten ei tarvitse pitkään itkeä tai levitellä vartaloani. Jos taistelu vie, lähetä takaisin tämä rintapanssari, jonka Weland suunnitteli ja Hrethel antoi minulle, lordi Hygelacille. Kohtalo menee aina niin kuin kohtalon pitää." (Heaney käänn.). Bjarmian nimi löytyy vanhoissa kartoissa Beormia nimllä (Arkangel-Kainuu-akseli). Wulf olen yhdistänyt Satakuntaan Ulvilaan, ja reitti onkin ollut juuri tavastialaisilla gooteilla kovassa käytössä.
Toinen Britteen saarten klassikko Widsith (Wid-sith), kansojen hallitsijaruno sisältää maininnan hänen isästään...
Suomalaisten Helsingeland sijaitsi Ruotsissa Viikinkiajalla Seppä Wayland (Smith)
Hänen isänsä oli Pohjanmeren ja Itämeren rannikkoheimojen tunnustama merijätti (Merikuningas tai Meritursas). Tarina kertoo Waylandin isoisän olleen Suomen kuningas nimeltä Villcinus, jonka kaunis nuori nainen Wachilde vietteli eräänä päivänä kävellessään metsässä. Myöhemmin hän nousi merestä ja pysäytti Villcinusin aluksen. Kun nainen kertoi hänelle, että hänen oli määrä synnyttää hänen lapsensa, otti hän Wachilden kyytiin. Lapsen syntymän jälkeen Wachilde katosi takaisin mereen tai seilasi takaisin merille. Lapsi sai nimekseen Wade, Wate tai Waetla ja hän kasvoi jättiläiseksi (Fjornjotr), jolla oli suuri maine ja valta merillä. Hän omasi myös suuria salaisia voimia. Wilkina saagassa Wilkins (Vilcinus) on suurvaltio WinKinan kuningas.
(Wada Hælsingum mainitaan Widsithin rivillä 22: "Wade (hallitsi) Hælsingejä").
Samasta Widsith runosta löytyy riviä aikaisemmin toinen mielenkiintoinen hallitsija: "Witta weold Swæfum". Hänelle löytyy vastine Oera Lindasta, joka käännöksessä on arvattuna Witto tai Witte viimeisen kirjaimen heikon luettavuuden vuoksi. Witta nai Siuchthirten Juuttien vanhimman (Alderman) Wilhemin tyttären ja näin hänestä tuli Wilhemin kuollessa juuttien johtaja. Heidän kotinsa on Sjaelland:ssa, Swæfumissa eli Nykyisessä Tanskan Seelandissa. Seelandin saaren pääkaupungiksi nousikin heimon nimestä johdettu Helsingor. Hælsingas heimo oli osa sveebiläistä suomalaisten Suebi heimojen liittoa, esi-Ruotsin / Germaanien valtakautta venäläiset lähteet puhuvat Sveebien asuttavan etelä-Suomea. Germaanien saavuttua nimi vaihdettiin Uudenmaaksi.
(Historiallinen fakta: Helsinki oli Helsinki viimeistään 1000-luvulla, kauan ennen Kustaa Vaasan vuonna 1560 Ruotsiin perustamaa Hälsingland maakuntaa tai ns. Helsingin nimen antoa 10 vuotta aikaisemmin vuonna 1550.)
Saxo Grammaticus mainitsee vuonna 1186 julkaistun Gesta Danorum -alkuperäislähteen Hellespontians heimon, joka asuu Suomessa Helsingin alueella, joidenka kanssa Tanskalaisilla oli verisiä sotia. Kiinnostava yksityiskohta on myös Dardanellien ja sen salmen antiikin nimi Hellespontos, kapea salmi Luoteis-Turkissa, joka yhdistää Egeanmeren Marmaranmereen. Troijan muinainen kaupunki sijaitsi lähellä salmen läntistä suuta, ja salmen Aasian puoleinen rannikko oli keskeinen Troijan sodassa. Se on myös kreikkalaisen Heron ja Leandroksen tarinan tapahtumaympäristö. Wayland-Dietrich Saagan mukaan Waylandin suku oli hallinnut Kreikan aluetta, mutta myös Venäjän ja Puolan. Troija aiheen käänteisestä ympäristöstä Felice Vinci on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan Troijan sodan tapahtumista Suomessa ja Itämerellä.
Sveitsin alueelle muuttanut Helvetii -heimo oli Helsingin kelttejä. Myöhemmin jopa oman valtion hetkellisesti omistaneet Helsingit tulivat historiassaan tunnetuksi pelottomina sotureina, jotka nostivat Ranskan liittolaisena Sveitsin siihen itsenäiseen asemaan missä se tänä päivänä makaa.
1100-1300-lukujen islantilainen "Asutuskirja" (Landnámabók) kuvaa päällikön pojan Þorvaldur holbarki ("ontto kurkku") 150 kilometrin matkaa (Þorðarsonin) läpi laulamaan ylistysrunoa ("drápa") rituaalitoimi – jättiläiselle, joka asui "hellisins Surtsin" sisällä, Surtin luolassa, jota kutsutaan Surtshelliriksi. Myös tämä surturin luola on yhdistetty Helsingin alueelle. Samaan tapaan kuin Bock saagan Hell, joka onkin kiinnostava termi, koska muinoin on nimetty useita pyhiä luolia nimellä Hell aina Kiinaa myöten.
Tämä Hælsingumin vallanpitäjä Wade sai myöhemmin pojan; ja hänen nimensä oli Wayland.
Thidrekin saagassa kerrotaan, kuinka Wade murtautui syvää Groenasundin väylää kahden Tanskan saaren väliin pieni poikansa olkapäillään. Myöhemmin Wade vei poikansa oppimaan sepän työtä Mimir jättiläiseltä ja sen jälkeen vielä kahdelta kääpiöltä (mahd. saamelaisia). (Suomalainen metsän jumalatar Mielikki oli toiselta nimeltään Mimerk. Mimer tai Mimir oli saagoissa esiintynyt seppämestari. Olikohan kyseessä Tapion ja Mielikin poika? Metsän väen kuninkaallisten poika.) Mimerin hahmo osoittaa myös suurta läheisyytta anglo-saksien Merlinin välillä.
Weland näyttää seuraavan isänsä jalanjäljissä saagoissa: myös hänen kerrotaan "kävelleen yhdeksän jaardia syvän veden läpi" lapsensa Widia olkapäillään. Widiasta tuli myöhemmin sankari kun Weland antoi hänelle Mimming miekan (joko Mimirin tai Welandin itsensä takoama) taistellakseen germaanista sankaria Dietrichiä vastaan.
*Widia, jota kutsuttu myös nimillä: Witege, Witige ja Wittich (Old English: Wudga, Widia; Gotho-Latin: Vidigoia) ja Vidrik "Vidga" Verlandsson (Old Norse: Vidrīk + Viðga or Videke + Verlandsson, Vallandsson, or Villandsson)
Tämä mainitaan Walderen rivillä 2-3:
Welande(s) worc ne geswiceð
monna ænigum ðara ðe Mimming can
hear(d) ne gehealdan;
"Welandin työ ei petä ketään miestä, joka pystyy pitämään Mimmingistä kova kiinnii"
Waylandin tarina mainitaan Deor's Lamentissa [rivit 1-13]:
Weland him be wurman wræces cunnade,
anhydig eorl, earfoþa dreag,
hæfde him to gesiþþe sorge ond longaþ
wintercealde wræce; wean oft onfond,
siþþan hine Niðhad on nede legde,
swoncre seonobende on syllan monn.
Þæs ofereode: þisses swa mæg.
Beaudohilde ne wæs hyre broþra deað
on sefan swa sar, swa hyre sylfre þing,
þæt heo gearolice ongieten h`fde
þæt heo eacen wæs; æfre ne meahte
þriste geþencan, hu ymb þæt sceolde.
Þæs ofereode: þisses swa mæg.
"Weland itse matojen (miekkojen?) avulla
kokenut tuskaa, vahvamielinen jalo kesti ongelmia;
hänen seuralaisinaan oli vain surua ja kaipuuta
talvisessa kylmässä maanpaossa; hän koki
usein suruja, kun Nithad tarvitsi häntä,
notkeita jänteitä parempaan mieheen.
Se meni pois; niin olkoon tämäkin!
Beaudohild ei tuntenut veljiensä kuoleman vuoksi
yhtä kipeästi kuin itseään,
vaikka hän oli aivan liian selvästi tajunnut
olevansa raskaana; eikä hän koskaan voinut
harkita rohkeasti sen tulosta.
Se oli mennyttä; niin olkoon tämäkin!"
Hänen isänsä oli Pohjanmeren ja Itämeren rannikkoheimojen tunnustama merijätti (Merikuningas tai Meritursas). Tarina kertoo Waylandin isoisän olleen Suomen kuningas nimeltä Villcinus, jonka kaunis nuori nainen Wachilde vietteli eräänä päivänä kävellessään metsässä. Myöhemmin hän nousi merestä ja pysäytti Villcinusin aluksen. Kun nainen kertoi hänelle, että hänen oli määrä synnyttää hänen lapsensa, otti hän Wachilden kyytiin. Lapsen syntymän jälkeen Wachilde katosi takaisin mereen tai seilasi takaisin merille. Lapsi sai nimekseen Wade, Wate tai Waetla ja hän kasvoi jättiläiseksi (Fjornjotr), jolla oli suuri maine ja valta merillä. Hän omasi myös suuria salaisia voimia. Wilkina saagassa Wilkins (Vilcinus) on suurvaltio WinKinan kuningas.
(Wada Hælsingum mainitaan Widsithin rivillä 22: "Wade (hallitsi) Hælsingejä").
Samasta Widsith runosta löytyy riviä aikaisemmin toinen mielenkiintoinen hallitsija: "Witta weold Swæfum". Hänelle löytyy vastine Oera Lindasta, joka käännöksessä on arvattuna Witto tai Witte viimeisen kirjaimen heikon luettavuuden vuoksi. Witta nai Siuchthirten Juuttien vanhimman (Alderman) Wilhemin tyttären ja näin hänestä tuli Wilhemin kuollessa juuttien johtaja. Heidän kotinsa on Sjaelland:ssa, Swæfumissa eli Nykyisessä Tanskan Seelandissa. Seelandin saaren pääkaupungiksi nousikin heimon nimestä johdettu Helsingor. Hælsingas heimo oli osa sveebiläistä suomalaisten Suebi heimojen liittoa, esi-Ruotsin / Germaanien valtakautta venäläiset lähteet puhuvat Sveebien asuttavan etelä-Suomea. Germaanien saavuttua nimi vaihdettiin Uudenmaaksi.
(Historiallinen fakta: Helsinki oli Helsinki viimeistään 1000-luvulla, kauan ennen Kustaa Vaasan vuonna 1560 Ruotsiin perustamaa Hälsingland maakuntaa tai ns. Helsingin nimen antoa 10 vuotta aikaisemmin vuonna 1550.)
Saxo Grammaticus mainitsee vuonna 1186 julkaistun Gesta Danorum -alkuperäislähteen Hellespontians heimon, joka asuu Suomessa Helsingin alueella, joidenka kanssa Tanskalaisilla oli verisiä sotia. Kiinnostava yksityiskohta on myös Dardanellien ja sen salmen antiikin nimi Hellespontos, kapea salmi Luoteis-Turkissa, joka yhdistää Egeanmeren Marmaranmereen. Troijan muinainen kaupunki sijaitsi lähellä salmen läntistä suuta, ja salmen Aasian puoleinen rannikko oli keskeinen Troijan sodassa. Se on myös kreikkalaisen Heron ja Leandroksen tarinan tapahtumaympäristö. Wayland-Dietrich Saagan mukaan Waylandin suku oli hallinnut Kreikan aluetta, mutta myös Venäjän ja Puolan. Troija aiheen käänteisestä ympäristöstä Felice Vinci on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan Troijan sodan tapahtumista Suomessa ja Itämerellä.
Sveitsin alueelle muuttanut Helvetii -heimo oli Helsingin kelttejä. Myöhemmin jopa oman valtion hetkellisesti omistaneet Helsingit tulivat historiassaan tunnetuksi pelottomina sotureina, jotka nostivat Ranskan liittolaisena Sveitsin siihen itsenäiseen asemaan missä se tänä päivänä makaa.
1100-1300-lukujen islantilainen "Asutuskirja" (Landnámabók) kuvaa päällikön pojan Þorvaldur holbarki ("ontto kurkku") 150 kilometrin matkaa (Þorðarsonin) läpi laulamaan ylistysrunoa ("drápa") rituaalitoimi – jättiläiselle, joka asui "hellisins Surtsin" sisällä, Surtin luolassa, jota kutsutaan Surtshelliriksi. Myös tämä surturin luola on yhdistetty Helsingin alueelle. Samaan tapaan kuin Bock saagan Hell, joka onkin kiinnostava termi, koska muinoin on nimetty useita pyhiä luolia nimellä Hell aina Kiinaa myöten.
Tämä Hælsingumin vallanpitäjä Wade sai myöhemmin pojan; ja hänen nimensä oli Wayland.
Thidrekin saagassa kerrotaan, kuinka Wade murtautui syvää Groenasundin väylää kahden Tanskan saaren väliin pieni poikansa olkapäillään. Myöhemmin Wade vei poikansa oppimaan sepän työtä Mimir jättiläiseltä ja sen jälkeen vielä kahdelta kääpiöltä (mahd. saamelaisia). (Suomalainen metsän jumalatar Mielikki oli toiselta nimeltään Mimerk. Mimer tai Mimir oli saagoissa esiintynyt seppämestari. Olikohan kyseessä Tapion ja Mielikin poika? Metsän väen kuninkaallisten poika.) Mimerin hahmo osoittaa myös suurta läheisyytta anglo-saksien Merlinin välillä.
Weland näyttää seuraavan isänsä jalanjäljissä saagoissa: myös hänen kerrotaan "kävelleen yhdeksän jaardia syvän veden läpi" lapsensa Widia olkapäillään. Widiasta tuli myöhemmin sankari kun Weland antoi hänelle Mimming miekan (joko Mimirin tai Welandin itsensä takoama) taistellakseen germaanista sankaria Dietrichiä vastaan.
*Widia, jota kutsuttu myös nimillä: Witege, Witige ja Wittich (Old English: Wudga, Widia; Gotho-Latin: Vidigoia) ja Vidrik "Vidga" Verlandsson (Old Norse: Vidrīk + Viðga or Videke + Verlandsson, Vallandsson, or Villandsson)
Tämä mainitaan Walderen rivillä 2-3:
Welande(s) worc ne geswiceð
monna ænigum ðara ðe Mimming can
hear(d) ne gehealdan;
"Welandin työ ei petä ketään miestä, joka pystyy pitämään Mimmingistä kova kiinnii"
Waylandin tarina mainitaan Deor's Lamentissa [rivit 1-13]:
Weland him be wurman wræces cunnade,
anhydig eorl, earfoþa dreag,
hæfde him to gesiþþe sorge ond longaþ
wintercealde wræce; wean oft onfond,
siþþan hine Niðhad on nede legde,
swoncre seonobende on syllan monn.
Þæs ofereode: þisses swa mæg.
Beaudohilde ne wæs hyre broþra deað
on sefan swa sar, swa hyre sylfre þing,
þæt heo gearolice ongieten h`fde
þæt heo eacen wæs; æfre ne meahte
þriste geþencan, hu ymb þæt sceolde.
Þæs ofereode: þisses swa mæg.
"Weland itse matojen (miekkojen?) avulla
kokenut tuskaa, vahvamielinen jalo kesti ongelmia;
hänen seuralaisinaan oli vain surua ja kaipuuta
talvisessa kylmässä maanpaossa; hän koki
usein suruja, kun Nithad tarvitsi häntä,
notkeita jänteitä parempaan mieheen.
Se meni pois; niin olkoon tämäkin!
Beaudohild ei tuntenut veljiensä kuoleman vuoksi
yhtä kipeästi kuin itseään,
vaikka hän oli aivan liian selvästi tajunnut
olevansa raskaana; eikä hän koskaan voinut
harkita rohkeasti sen tulosta.
Se oli mennyttä; niin olkoon tämäkin!"
Widewuton lippu Widewuto (jota kutsutaan siis myös nimellä Vudi, Viduutis, Witowudi tai Waidevut ) oli puolilegendaarinen 500-600 vuosisadan Preussin kuningas, jonka sanotaan hallinneen veljensä tai puoliveljensä Brutenon kanssa. Preussialaiset veljekset, jotka hallitsivat yhdessä. Vanhempi veli Bruteno oli ylipappi (Kriwe-Kriwajto) 500-600-luvulla jKr. Kriwe-Kriwajto nimitystä käytettiin tietäjä ryhmä Krivitseistä (haploryhmä N1c), jotka asuttivat Suomea ja Smolenskia tai Smolchina kuten linnoituskaupungin vanha nimi sanoi. Sen tarinan on tallentanut ensimmäisen kerran Kulmin piispa Christian d'Oliva, preussin ensimmäinen piispa (kuoli vuonna 1245). Vaikka tämä legenda on hyvin kiistanalainen, tarinan tiedot ovat samoilla linjoilla arkeologisten löytöjen ja genetiikan kanssa. Tarinan viimeisteli 1500 - luvulla saksalainen kronikoitsija Simon Grunau. Tarinassa yhdistyy kalevalainen tarina pojasta poimarissa (Pommeri), jonne tämä perustaa valtakunnan.
Siis suomalaisen Kuninkaallisen seppä Völunder/Weland/Wayland poika Vudin + 1-2 veljeä perusti 500-600-luvulla Perussin, Liettua, Lättin, Krivitchin, Sudovian yms...yhteensä 12 hallinta-aluetta kaiken kaikkiaan.
Siis suomalaisen Kuninkaallisen seppä Völunder/Weland/Wayland poika Vudin + 1-2 veljeä perusti 500-600-luvulla Perussin, Liettua, Lättin, Krivitchin, Sudovian yms...yhteensä 12 hallinta-aluetta kaiken kaikkiaan.
Northmannorum saagojen mukaan Seppä Volund (Wayland) tuli idästä (Kiinan siirtokunta) ja oli Suomen kuninkaan poika, synir finnakonungs. Häntä kutsuttiin «alvedrotten», joka etymologisesti "alv *pohjamaa ja drotten *Lordi, Kuningas tai Ruhtinas, joka lähtöjään proto-Germaanisesta alkusanasta *druhtinaz. tai älvedrotten *jokiruhtinas" nimellä ja hänen kutsutaan hallinneen AlVene kansaa (propagandaksi käännettynä haltia kansa, mutta todellisuudessa jokien Valtias kansa). *Al on suffix etuliite, kuten "the" sana englannissa. Eliitti ja Govern-ment (hallita-mieliä), joka rakastaa sanoilla hallintaa ja etymologiaa tarkoittaa nykyajassa lyhenne Alv arvonlisäveroa, joka on VAT englanniksi sekä Ruotsiksi ja näin myös viittaus ves'kansaan (vatten), joka hallitsi jokia Suomessa, Venäjällä ja Euroopassa. Heimo tunnetaan myös nimellä Vesi, Wesi tai Rooman korruptoimana Visigootti nimenä. Venäjällä sama kansa oli Vod tai Wotan (Odin) kansa. Tanskassa heidät tunnettiin Wodnas kansan nimellä. Saksalaisissa asiakirjoissa vodeja kutsutaan nimellä Vot (Woten, Wotan) tai Watlanders (Watländer), Liivinmaan kronikoissa kaikkia Novgorodin luoteisalueita kutsutaan Votskaja maaksi (Watland). Voty (Voter) ja Vod mainitaan myös ruotsalaisissa lähteissä. Odinin alkuperäinen nimi olikin Woden, Wodan tai Wotan, jotka kaikki tarkoittivat Vettä muinais-suomeksi. Vene kansalle löytyy useampi nimitys, kuten Vene, Venet, Veneti, Venetti, Venicones, Wends, Vandals, Winds jne. Wendit eli venetit olivat myöhemmin myös Anglo-Sakseja. Venetit olivat suomalaisten heimojen liittouma, joka hallitsi itämeren meripihkakauppaa. Meille he ovat nykyään suomalais-ugrilaisia kuurilaisia esi-isiä ja propagandansa ja kansallisaatteensa perässä juokseville venäläisille he ovat slaaveja. Nimitys, joka käynyt läpi melkoisen evoluution alkuperäisestä Alvene, Venet ja Calvene sanoista.
Wayland the Smith tarina
Tämä legendaarinen tarina on lähes identtinen kaikissa tapauksissa koko germaanisessa maailmassa. Siinä Wayland on suuren maineen seppä. Hänet kuitenkin vangitaan jossain vaiheessa julma njarien kuningas Níðuðr.
Julma kuningas Níðuðr vangitsee Waylandin syrjäiselle saarelle ja käskee häntä tekemään taoksia kivestä. Estääkseen paon tämä leikkaa Waylandin akillesjänteen ja ilmeisesti reisilihasten jänteet, mikä olennaisesti lamauttaa uhrin. Näin vammautunut Wayland joutui takomaan laadukkaita esineitä kuninkaalle pääsemättä pakoon. Julma Níðuðr tekee Waylandille lisää vääryyttä. Hän ottaa Waylandin sormuksen, jonka hänen vaimonsa antoi hänelle, ja Níðuðr antaa sen tyttärelleen. Hän otti myös Waylandin kuuluisan miekan itselleen.
Tämä legendaarinen tarina on lähes identtinen kaikissa tapauksissa koko germaanisessa maailmassa. Siinä Wayland on suuren maineen seppä. Hänet kuitenkin vangitaan jossain vaiheessa julma njarien kuningas Níðuðr.
Julma kuningas Níðuðr vangitsee Waylandin syrjäiselle saarelle ja käskee häntä tekemään taoksia kivestä. Estääkseen paon tämä leikkaa Waylandin akillesjänteen ja ilmeisesti reisilihasten jänteet, mikä olennaisesti lamauttaa uhrin. Näin vammautunut Wayland joutui takomaan laadukkaita esineitä kuninkaalle pääsemättä pakoon. Julma Níðuðr tekee Waylandille lisää vääryyttä. Hän ottaa Waylandin sormuksen, jonka hänen vaimonsa antoi hänelle, ja Níðuðr antaa sen tyttärelleen. Hän otti myös Waylandin kuuluisan miekan itselleen.
Keskellä Völundin takomo, vasemmalla Nidudin tytär Bodvild ja oikealla piilossa Nidudin kuolleet pojat. Bodvildin ja takomon välissä Volundia kuvaa hänen lentopelinsä symboli ja myöh. Odnin suvun polttomerkki. Kuvaus on Gotlannin riimukivestä Ardre VIII. Useimmissa tarinan versioissa Wayland onnistuu huijaamaan kuninkaan tavalla tai toisella. Vanhannorjalaisissa lähteissä hän onnistuu surmaamaan kuninkaan pojat, valmistamalla pikareita heidän kalloistaan ja jalokiviä heidän silmistään. Nämä hän lähettää kuninkaalle ja hänen perheelleen. Hän myös raiskaa kuninkaan tyttären ennen kuin hän tekee maagisen siipiviittansa, jota hän käyttää lentääkseen pois saarelta. Joissakin versioissa hän muotoilee erikoissiivet, jotka auttavat häntä pakenemaan. Tällä tavoin hänen tarinansa on samanlainen kuin ikoninen kreikkalainen Ikarus-legenda.
Jotkut yksityiskohtaisimmista maininnoista Waylandista ovat peräisin northmannorum ajalta. Ylivoimaisesti suosituin näistä on yksi nimeltään Ardre Stones. Näistä jo 800 -luvulta peräisin olevista historiallisista riimu- ja kuvakivistä on tullut viikinkien taiteen erehtymätön symboli. Yksi näistä kivistä, Ardre VIII, kuvaa lukuisia tärkeimpiä norjalaisia myyttejä – mukaan lukien kuvat Thorista, Odinista, Baldrista ja Lokista – mutta myös Wayland the Smithistä hänen pajassaan.
Norjalainen Völundarkviða on myös Waylandin tarinan ratkaiseva lähde. Se on mytologinen runo, joka on käännetty nimellä Völundin maakunta, ja se on osa maailmankuulua Poetic Eddaa.
Welandin legendaarinen metallikäsityö
Jotkut yksityiskohtaisimmista maininnoista Waylandista ovat peräisin northmannorum ajalta. Ylivoimaisesti suosituin näistä on yksi nimeltään Ardre Stones. Näistä jo 800 -luvulta peräisin olevista historiallisista riimu- ja kuvakivistä on tullut viikinkien taiteen erehtymätön symboli. Yksi näistä kivistä, Ardre VIII, kuvaa lukuisia tärkeimpiä norjalaisia myyttejä – mukaan lukien kuvat Thorista, Odinista, Baldrista ja Lokista – mutta myös Wayland the Smithistä hänen pajassaan.
Norjalainen Völundarkviða on myös Waylandin tarinan ratkaiseva lähde. Se on mytologinen runo, joka on käännetty nimellä Völundin maakunta, ja se on osa maailmankuulua Poetic Eddaa.
Welandin legendaarinen metallikäsityö
Suomalaista lentävää seppä Waylandin legendaa on kuvattu 1000-luvun aarnihaudasta löydetyssä kupaririipuksessa, joka löydettiin modernin Ruotsin Uppåkrasta vuonna 2011. Kuva toimii linkkinä tutkimus artikkeliin: Vanhanenglannin lähteissä Wayland mainitaan yllättävän usein. Hänen legendalleen on olemassa kaksi erittäin tärkeää lähdettä, jotka molemmat tarjoavat tärkeitä yhtäläisyyksiä muinaisnorjalaisten saagojen kanssa. Tämä osoittaa, että pan"germaaninen" mytologia säilyi anglosaksisissa heimoissa vielä kauan sen jälkeen, kun he muuttivat Brittein saarille. Ensimmäinen mainitsemamme on vanhan englanninkielisestä runosta " The Lament of Deor ", joka oli osa 10. vuosisadan Exeter-kirjaa.
Runo koostuu erilaisista kertomuksista useista germaanisen mytologian hahmoista, jotka kaikki kärsivät jollain tavalla. Runoilija Deor vertaa sitten omaa kohtaloaan heidän kohtalonsa. Hän aloittaa runon Welandin (Wayland) tarinalla:
”Welund maisteli kurjuutta käärmeiden joukossa.
Jämäkässydäminen sankari kärsi vaikeuksista
surua ja kaipuuta, sillä hänen seuralaisensa
oli julmasti kylmä kuin talvi - hän kohtasi usein surua.
Kerran Nithad rajoitti häntä,
joustavia jänteitä paremmassa miehessä.
Se meni ohi; niin voi mennä tämäkin.
Beadohildelle hänen veljiensä kuolema ei ollut
niin tuskallinen kun hänen sydämellä oli omat ongelmansa,
jotka oli helposti havaittavissa. Hän oli raskaana; eikä hän voinut koskaan
pelkäämättä ennakoida, kuinka asiat kääntyisivät.
Se meni ohi, niin voi mennä tämäkin."
Tässä näemme Waylandin tarinan keskeiset elementit ja hahmot: Rohkea sankari kesti vaikeuksia Nithadin (Níðuðr) käsissä, mutta lopulta hän rasitti Nithadin tyttären Beadohilden (Böðvildr) tapettuaan tämän veljet.
Runo koostuu erilaisista kertomuksista useista germaanisen mytologian hahmoista, jotka kaikki kärsivät jollain tavalla. Runoilija Deor vertaa sitten omaa kohtaloaan heidän kohtalonsa. Hän aloittaa runon Welandin (Wayland) tarinalla:
”Welund maisteli kurjuutta käärmeiden joukossa.
Jämäkässydäminen sankari kärsi vaikeuksista
surua ja kaipuuta, sillä hänen seuralaisensa
oli julmasti kylmä kuin talvi - hän kohtasi usein surua.
Kerran Nithad rajoitti häntä,
joustavia jänteitä paremmassa miehessä.
Se meni ohi; niin voi mennä tämäkin.
Beadohildelle hänen veljiensä kuolema ei ollut
niin tuskallinen kun hänen sydämellä oli omat ongelmansa,
jotka oli helposti havaittavissa. Hän oli raskaana; eikä hän voinut koskaan
pelkäämättä ennakoida, kuinka asiat kääntyisivät.
Se meni ohi, niin voi mennä tämäkin."
Tässä näemme Waylandin tarinan keskeiset elementit ja hahmot: Rohkea sankari kesti vaikeuksia Nithadin (Níðuðr) käsissä, mutta lopulta hän rasitti Nithadin tyttären Beadohilden (Böðvildr) tapettuaan tämän veljet.
Eräässä paljon tärkeämmässä runossa mainitaan kuitenkin myös Wayland, legendaarinen Beowulfin tarina. Tämä runo on päivätty jo vuosille 975-1025 jKr, mutta sen alkuperä on epäilemättä vanhempi. Runossa Beowulf, legendaarinen sankari, käyttää Waylandin suunnittelemaa chainmail-paitaa:
“Onsend Higeláce, gif mec hild nime,
beaduscrúda betst, Þæt míne bréost wereð,
hrægla sélest, Þæt is Hraédlan láf,
Wélandes geweorc. Gaéð á wyrd swá hío scel."
Tästä kohdasta on olemassa useita käännöksiä:
”Sitten ei tarvitse
itkeä pitkään tai levittää ruumistani.
Jos taistelu vie minut, lähetä
tämä Welandin ja Hrethelin minulle antama rintanauha
takaisin lordi Hygelacille.
Kohtalo menee aina niin kuin kohtalon pitää."
"Lähetä Hygelaciin, jos taistelu valloittaa,
parhaat taistelupaidat, jotka suojaavat rintaani,
valikoituja vaatteita, se on Hrethelin jäänne,
Waylandin työtä. Kohtalo kulkee kulkuaan."
“Onsend Higeláce, gif mec hild nime,
beaduscrúda betst, Þæt míne bréost wereð,
hrægla sélest, Þæt is Hraédlan láf,
Wélandes geweorc. Gaéð á wyrd swá hío scel."
Tästä kohdasta on olemassa useita käännöksiä:
”Sitten ei tarvitse
itkeä pitkään tai levittää ruumistani.
Jos taistelu vie minut, lähetä
tämä Welandin ja Hrethelin minulle antama rintanauha
takaisin lordi Hygelacille.
Kohtalo menee aina niin kuin kohtalon pitää."
"Lähetä Hygelaciin, jos taistelu valloittaa,
parhaat taistelupaidat, jotka suojaavat rintaani,
valikoituja vaatteita, se on Hrethelin jäänne,
Waylandin työtä. Kohtalo kulkee kulkuaan."
Vanha englantilainen legenda Näkymättömästä Seppä Waylandistä
Smithy on ainutlaatuinen paikka Englannissa, lähellä Ashburyn kylää Oxfordshiressa. Waylandin "smity" on itse asiassa pitkä kammioinen tumuli eli Long Barrow hautaus, jäännös Englannin varhaisesta neoliittikaudesta, ja se on ajoitettu noin 3600 eKr. Tämä tarkoittaa, että sillä ei varmasti ole mitään tekemistä Waylandin kanssa, paitsi että se kantaa hänen nimeään ja että juuri suomalaista genetiikkaa löytyy näistä vanhojen takomojen sisään rakennetuista long barron hautauksista. Tämän "long barrown" nimi mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 955 jKr.
Ympäröivältä alueella on paljon tähän takomohautaan liittyviä myyttejä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Yleisin legenda, jonka kaikki Wayland smithyn lähellä asuvat kyläläiset tietävät – vielä nykyäänkin – on siellä asuu "näkymätön seppä". Uskotaan, että jokainen, joka tuo hevosensa Wayland smithyn eteen ja jättää sen sinne kolikon, palaa hevosensa uusilla hevosenkengillä taitavasti kenkittyinä. Sanotaan myös, että tämä upea seppä korjaa paitsi hevosenkengät myös kaikki rikkinäiset työkalut. Työkalu ja kuuden pennin kolikko piti jättää sisäänkäynnin
Wayland Smith's Forge", on melkein tullut pyhiinvaelluskohteeksi. Kaikki siellä vierailevat jättävät kolikoita kiinnittäen ne kivien väliin ja pieniin halkeamiin. Tämä käytäntö on hyvin vanha – perustuu muinaisiin kansantarinoihin – ja siitä tuli suosittu 1960-luvulta lähtien. Tämä johti suureen kolikoiden kertymiseen, jotka englantilaisen kulttuuriperinnön hyväntekeväisyysjärjestön viranomaiset poistavat säännöllisesti. Valitettavasti kansantarinan alkuperä ja se, miten takomo sai nimensä, ovat kadonneet ajan hampaaseen. On kuitenkin laajalti yhtä mieltä siitä, että saksit antoivat nimen saapuessaan Britannian saarille.
Smithy on ainutlaatuinen paikka Englannissa, lähellä Ashburyn kylää Oxfordshiressa. Waylandin "smity" on itse asiassa pitkä kammioinen tumuli eli Long Barrow hautaus, jäännös Englannin varhaisesta neoliittikaudesta, ja se on ajoitettu noin 3600 eKr. Tämä tarkoittaa, että sillä ei varmasti ole mitään tekemistä Waylandin kanssa, paitsi että se kantaa hänen nimeään ja että juuri suomalaista genetiikkaa löytyy näistä vanhojen takomojen sisään rakennetuista long barron hautauksista. Tämän "long barrown" nimi mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 955 jKr.
Ympäröivältä alueella on paljon tähän takomohautaan liittyviä myyttejä, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Yleisin legenda, jonka kaikki Wayland smithyn lähellä asuvat kyläläiset tietävät – vielä nykyäänkin – on siellä asuu "näkymätön seppä". Uskotaan, että jokainen, joka tuo hevosensa Wayland smithyn eteen ja jättää sen sinne kolikon, palaa hevosensa uusilla hevosenkengillä taitavasti kenkittyinä. Sanotaan myös, että tämä upea seppä korjaa paitsi hevosenkengät myös kaikki rikkinäiset työkalut. Työkalu ja kuuden pennin kolikko piti jättää sisäänkäynnin
Wayland Smith's Forge", on melkein tullut pyhiinvaelluskohteeksi. Kaikki siellä vierailevat jättävät kolikoita kiinnittäen ne kivien väliin ja pieniin halkeamiin. Tämä käytäntö on hyvin vanha – perustuu muinaisiin kansantarinoihin – ja siitä tuli suosittu 1960-luvulta lähtien. Tämä johti suureen kolikoiden kertymiseen, jotka englantilaisen kulttuuriperinnön hyväntekeväisyysjärjestön viranomaiset poistavat säännöllisesti. Valitettavasti kansantarinan alkuperä ja se, miten takomo sai nimensä, ovat kadonneet ajan hampaaseen. On kuitenkin laajalti yhtä mieltä siitä, että saksit antoivat nimen saapuessaan Britannian saarille.
Finniganin alkuperä
Juurinimestä Finnegan. Siirretty sukunimen käyttö, joka on gaelin kielen Ó Fionnagáin (Fionnagánin jälkeläinen) anglilisoitu muoto. Fionnagán on deminutiivinen muoto sanasta Fionn (fair): tästä syystä "pieni kaunis". Muut: Finnegan, Finigan. Lyhyesti: suomalainen, suomalainen. Lemmikki: Finny. https://mom.com/baby-names/boy/28452/Finnigan
Vinicunca
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vinicunca
Calvinia
https://museumsnc.co.za/new_site/regional-museums/calvinia-museum/
https://en.wikipedia.org/wiki/Calvinia
https://en.wikipedia.org/wiki/1245_Calvinia
Golden calf
https://en.wikipedia.org/wiki/Golden_calf
alvene
Veni, vidi, visi
Pohjois-Saksassa Tanskan kupeessa sijainneet Anglo-Saksien, Venetien ja Åbotritesien (Åbo = vesi, Turku) alueet olivat suomalaisten heimojen siirtokuntia, jotka olivat turvaamassa Tanskan niemimaan mielivaltaista verotusta ja se oli myös jatkopaikka hämäläisten härkätielle, jonka kautta nautakarjaa tuotettiin Karjalasta Turkuun ja Meren yli Wendenin ja Wedelin (Wenekansa) kaupunkiin Anglo-Saksiselle alueelle pohjois-Saksaan, josta karja liikkui muualle Eurooppaan ja aikaisemmin jopa pohjois-Afrikkaan, kuten ensimmäiset nautakarja lajit Afrikassa ovat tutkimusten mukaan osoittamassa (nautarotujen tutkimus ja luokittelu Kellerin (1905) mukaan). Tällöin liike kulki nykyisen Arkangelin alueelta Volgaa myöten ja Viipurin kautta Rostockiiin (yhteen Rus' heimon pääkallopaikoista) ja siitä maailmalle. Hansakaupan myötä hämäläisten härkätien hallinnan ottivat VI Kings ja germaanien teutonic Order.
Palataan kuitenkin lehmistä takaisin Waylandin tarinaan.
Kolme joutsenneitoa lensi etelästä Mirkwoodin yli Wolfdalesiin täyttämään kohtaloaan. He laskeutuivat järven rannalle ja heittivät pois joutsenen höyhenensä ja lähtivät veteen. Heidän nimensä olivat Allwhite (Ealhwit), Swanwhite (Swanhwit) ja Olrun ja he olivat kuninkaiden tytärtä.
Kolme veljeä, Ægil*, Slagfin ja Wayland, tulivat heidän kimppuunsa ja näkivät heidän kauneutensa turvasivat heidän joutsenviittansa. Näin sidottuina kolmesta neitosta tuli sidottuja ja heistä tuli miesten vaimoja: Ægil otti Olrunin, Slagfid otti Swanwhiten, kun taas Allwhite "heitti kätensä Welandin valkoisen kaulan ympärille".
(* tunnetaan myös nimellä Earendel, Aamutähti tai vanhassa norjassa Orvandil)
Seitsemän vuotta he asuivat yhdessä rakkaudessa; mutta kahdeksantena neittoja häiritsi kaipaus palata Mirkwoodiin ja yhdeksäntenä vuonna he löysivät jotenkin paikan, johon veljet olivat piilottaneet joutsenviittansa. Heti kun he laittoivat ne päälle, loitsu katkesi ja he pakenivat.
Kolme prinssiä tyrmistyivät, kun he tulivat metsältä kotiin huomatessaan, että heidän rakkautensa olivat lentäneet pesästä, ja kaksi veljestä päätti lähteä etsimään heitä. Ægil meni itään etsimään Olrunia, Slagfid meni länteen etsimään Swanwhitea, mutta Weland odotti yksin Wolfdalesissa, missä hän käytti aikaansa miettien kultaista sormusta, jonka Allwhite oli antanut hänelle rakkauden merkiksi. Hän antoi jatkuvan toivon, että hän palaisi hänen luokseen. Koska hän oli lahjakkain seppä, hän käytti vapaa-aikaansa valmistamalla 700 jalokivisormusta täsmälleen samanlaisia kuin hänen vaimolleen lahjoittama sormus. Kun hän oli valmis, hän sitoi nämä yhteen köydellä.
Nyt Niðad, Niarien kuningas, jolle kerrottiin Welandin olevan yksin Wolfdalesissa, näki tilaisuutensa. Pimeyden varjossa hän lähetti joukon aseistettuja miehiä, joiden nastoitettu korsetti ja metallikiinnitetyt kilvet kiilsivät heikkenevässä kuunvalossa. Wayland oli lähtenyt metsästämään, joten hänen salinsa oli autio ja niin ratsastajat saattoivat varastaa yhden sepän ovelasti valmistamista sormuksista näyttääkseen kuninkaalle. Kun metsästäjä palasi, hän teki tulensa pensailla ja kuusen oksilla ja aterioi paahdetulla karhunpihvillä. Sitten hän istui karhunnahkaisella matolla ja laski sormuksiaan. Jokien prinssi huomasi yhden kadonneen ja uskoi iloisesti, että hänen rakastajansa Allwhite oli palannut hänen luokseen. Hän istui siinä niin kauan, että vaipui syvään uneen vain herätäkseen töykeästi, kun hän tunsi ranteidensa olevan sidottuna ja jalkojensa kahleissa.
Hänet raahattiin kuningas Nithhadin eteen, joka syytti häntä kullan varastamisesta, mutta Weland vastasi, että kulta ei ollut Nithhadin omaisuutta eikä osa legendaarista aarretta, vaan oikeutetusti hänen. Nithhad ei huomioinut häntä ja antoi Beaudohildille, tyttärelleen, puhtaan Rein-kultaisen rakkaussormuksen, jonka hän oli ottanut Welandilta. Hän otti itse arvostetun taikamiekan, jonka Weland omisti. Nithhadin ilkeä kuningatar kuitenkin varoi tätä erämaista kotoisin olevaa susiseppää (Varjagi, Berserker, koirankuonolainen) ja antoi kuninkaalle neuvon:
"Katso, kuningas, kuinka hän paljastaa hampaansa himosta nähdessään tuon miekan. Hän tunnistaa sormuksen, jonka annoit myös Beaudohildille! Hänen silmänsä ovat käärmeen silmät! Leikatkoon hänen jalkansa jänteet ja laskekaa hänet Sævarstodin saarelle."
Nithhad teki niin kuin hänen vaimonsa käski, ja niin Weland joutui julmasti pienelle saarelle lähellä mantereen rantaa ja ryhtyi takomaan ja muotoilemaan kaikenlaisia koruja. Kukaan paitsi kuningas ei saanut käydä hänen luonaan. Hän kaipasi ovelasti karkaistua taikateräänsä, joka nyt riippui Nithhadin vyössä, ja hän kaipasi rakastajansa antamaa kultaista sormusta, joka nyt koristaa Beaudohildin sormea. Hän ei nukkunut vaan löi vasaraansa alasimeen tuoden nopeasti aarretta aarteen jälkeen Nithhadille, mutta suunnitteli kostoa.
Jonkin aikaa myöhemmin Waylandin veljestä Ægil the Archer joutui myös Nithhadin vangiksi. Hänet pantiin työhön Waylandin auttamiseksi. Kun hänen veljensä oli ilmoittanut hänelle hänen suunnitelmastaan, Ægil ampui useita joutsenia ja näistä irroittamiaan höyheniä käyttämällä Wayland kehitti parin maagisia siipiä, jotka olivat samanlaisia kuin hänen vaimonsa oli käyttänyt Valkyyrina. Nämä hän aikoi tehdä heti, kun hänen kostonsa oli suoritettu. Hän ja Ægil suunnittelivat myös tämän paon yksityiskohtaisesti tutkien tuulen käyttäytymistä ja lintujen liitämistä.
Eräänä päivänä Nithhad tuli käymään vankiensa luona ja toi mukanaan varastetun miekan korjattavaksi. Tämän hän teki, mutta vaihtoi huomaamattomasti toisen huonomman aseen tilalle, joka oli täsmälleen kuin maaginen miekka, että kuningas tuli täysin huijatuksi hakiessaan varastamaansa miekkaa takaisin...
Nithhadin kaksi nuorta poikaa olivat ahneita ja lähtivät salaa saarelle ja siellä Waylandin pajalle. He vaativat avaimia hänen 'vahvuuslaatikkoonsa' ja nähdäkseen kaikki hänen aarteet, taikaesineet ja jalokivet. Kun he näkivät joukon punakultaisia kaulakoruja ja muita aarteita, ahneus kohosi heidän sydämiinsä. Wayland kuitenkin lupasi heille ovelasti, että jos he eivät kertoneet kenellekään vierailustaan ja tulevat tapaamaan häntä seuraavana päivänä, hän antaisi heille kaiken aarteen pitääkseen itsensä. Varhain seuraavana aamuna herkkäuskoinen pariskunta koputti sepän oveen, mutta kullan sijasta he löysivät Waylandilta kuoleman, hän leikkasi nopeasti heidän päänsä ja hautasi ruumiit sepänpajan ulkopuolella olevan lantakasan alle. Kun he eivät palanneet sinä iltana, heidän oletettiin hukkuneen ja Nithhad suri, mutta ei epäillyt mitään. Wayland piti poikien päät, poisti niistä lihan ja kiinnitti kallot hopeaan valmistaakseen eksoottisia juoma-astioita, jotka hän esitteli Nithhadille ja sai niistä paljon kiitosta. Taiteillaan hän muutti poikien silmät eksoottisiksi jalokiviksi, jotka hän lähetti poikien äidille, ja heidän hampaistaan hän teki taitavasti kaksi rintakoristetta Beaudohildille.
Beaudohild oli kiinnostunut ja utelias näkemään sepän; niin hän rikkoi sormuksen, jonka hänen isänsä oli varastanut Waylandista, tehden tästä tekosyyn käydä hänen luonaan salaa. Hän aloitti kehumalla sormusta ja pyysi, että hän korjaa sen salaa:
"En uskalla sanoa, ettei kukaan muu kuin sinä yksin!" hän tunnusti.
Wayland lupasi korjata renkaan murtuman, jotta se olisi kuin uusi. Sitten nähdessään mahdollisuutensa toi heille molemmat sarvet vahvaa olutta. Beaudohild oli melko käyttämätön niin voimakkaaseen olueseen ja tuli uneliaaksi. Hän ei huutanut, kun hän sitten oli hänen kanssaan ja he pysyivät yhdessä muutaman päivän. Eräänä aamuna seppä taitojensa perusteella tiesi, että tyttö oli raskaana. Viimeisen kostonsa suorittamana hän valmistautui lähtemään. Jättäen tytön nukkumaan, Weland puki ylleen nerokkaat siivet, jotka hän oli muotoillut, ja miekkansa ja sormuksensa mukaan nousi hitaasti ilmaan. Hän lensi kuninkaan saliin ja asettui katolle ulottumattomiin ja huusi Nithhadin kuningatarta hakemaan miehensä. Hän kiirehti pimennettyyn saliin, jossa kuningas istui makaamassa tuolissa.
"Oletko hereillä, Nithhad, Niarien herra?" hän huusi. "Wayland on paennut ja vaatii keskustelua kanssasi".
"Tiedät hyvin, että nukun vähän, vailla kaikkea iloa, poikani kuoleman jälkeen, nainen!" lainaa kuningas; "Mutta minä puhun Welandin kanssa."
Kuningas poistui salistaan ja huusi sepälle, joka istui katon päällä.
"Kerro minulle Wayland, haltioiden prinssi", hän huusi, "mitä on tapahtunut terveille nuorille pennuilleni?"
Ennen vastaamista Weland pyysi Nithhadin vannomaan, ettei hän tekisi pahaa raskaana olevalle tyttöystävälleen, ja kun se tapahtui, hän käski Nithhadin etsimään ruumiita takomansa ulkopuolelta olevasta lantakasoista. Hän kertoi myös epätavallisten juoma-astioiden ja koristeiden alkuperästä.
"Ja Beaudohild, ainoa lapsenne, on nyt lapsen kanssani! " hän iloitsi.
Nithhad, joka oli raivoissaan syrjässä eikä kyennyt tarttumaan röyhkeään Waylandiin, joka istui salin katolla, kutsui Ægilin, Waylandin veljen, jota hän piti vallassaan, ja käski häntä käyttämään ihmeellistä taitoaan jousella kaatamaan röyhkeän linnun. Welandin ennalta sovitusta signaalista Ægil tähtäsi turvotukseen veljensä siiven alla ja ampui tappavan nuolen. Erehtymätön varsi iski ja verikihtiä purskahti esiin. Kovalla parkaisulla Weland hyppäsi ilmaan ja lensi pois. Veri ei kuitenkaan ollut Welandin, vaan se tuli piilorakosta, jonka hän oli täyttänyt kuolleiden ruhtinaiden verellä sellaista tapahtumaa vastaan. Hän lensi pois voitokkaasti, loukkaantumatta, tietäen veljensä olevan turvassa Nithhadin vihalta.
Sillä välin itkevä Beaudohild oli lähtenyt Welandin saarelta suremaan rakastajansa menetystä ja kauhuissaan isänsä raivoa. Hänet tuotiin Nithhadin eteen ja kaatui hänen jalkojensa juureen.
"Onko totta, Beaudohild, mitä seppä sanoi minulle", ärähti kuningas. "Oletko sinä ja Weland yhdessä tuolla saarella?".
Beaudohild kohotti kasvonsa maasta ja itki.
"Kyllä, se on totta", hän huusi, "yksin ja kauhuissani jouduin hänen loitsunsa alle enkä kyennyt vastustamaan häntä!"
Daedalus ja Icarus
Jotkut tarinat kertovat, että Weland palasi armeijan kanssa ja otti Beaudohildin perheestään ja että tämä synnytti hänelle pojan, Widian, josta tuli suuri sankari. Toiset väittävät, että Weland lensi Ælfhamiin, missä hän tapasi rakastetun vaimonsa Eallhwitin. Siellä hän harrasti taitojaan tehden upeita kiiltäviä rengasmiekkoja ja lukuisia legendaarisia miekkoja, mukaan lukien Sigmundin ja Kaarle Suuren miekat sekä Mimingin, jotka hän antoi pojalleen.
Weland oli siis vanhojen englantilaisten ylin käsityöläinen, ja meidän on huomattava Welandin ja ontuvan kreikkalaisen Hephaestus jumalan ja Daedaluksen samankaltaisuus, joka myös nousi kotitekoisilla siivillä. Robert Graves väittää, että nämä ovat yksi ja sama: Daedalus tarkoittaa "kirkkaasti tai ovelasti valmistettua". Daedaluksen sanottiin suunnilleen Knossoksen labyrintin, ja mielenkiintoista kyllä, eräs tarina kertoo, että Niðad pakotti Waylandin myös rakentamaan monimutkaisen labyrintin. Islannin labyrinttisokkelo tunnetaan edelleen nimellä "Völundrin talo"
Volundilla oli kaksi veljeä, Egil ja Slagfinn. Veljekset rakensivat talon Ulvdalariin Ulvsjøn luona (Ulvilan alueella). Siellä he hiihtelivät, metsästivät ja takoivat ainutlaatuisia esineitä. Eräänä päivänä he kohtasivat kolme naista istumassa rannalla ja kehräämässä pellavaa. Kolme naista olivat valkyyriat Ladgunn Svankvit, Hervor Alvit ja Olrun. Kaksi ensimmäistä olivat kuningas Lodven tyttäriä ja viimeinen oli kuningas Kjar i Vallandin tytär (Kari Harjaz vallasta).
He ottivat naiset aviopuolisoikseen ja asuivat heidän kanssaan 7-8 vuotta, mutta yhtäkkiä naiset katosivat: "he lensivät pois pesimäalueilleen eivätkä palanneet". Veljet lähtivät etsimään heitä: Egil meni itään Olrunin jälkeen, Slagfinn meni etelään Svanhvitin jälkeen, kun taas Volund jäi kotiin, jossa hän takoi hienoja koruja ja maagisia aseita sekä 700 tarkkaa kopiota Alvitin hänelle antamasta sormuksesta. Hänellä kerrotaan olleen poika Heime, ja molemmissa versioissa hän jätti Volundille taikasormuksen hänen lähtiessään. Kukaan veljistä ei löytänyt vaimoaan uudelleen, mutta Volundin kauniit korut houkuttelivat kuningas Nidudin huomion. Hän piti Volundin vankina luodolla lähellä Sævarstad-nimistä paikkaa, leikkaamalla hänen akillesjänteet, jotta hän ei voinut enää kävellä. Täällä hänen täytyi takoa kalliita koruja kuninkaalle ja hänen perheelleen. Taikasormuksen, jonka Alvit oli hänelle antanut, Nidud antoi tyttärelleen. Sormuksella oli kyky, jonka avulla sen kantaja pystyi lentämään.
Hetken kuluttua kuninkaan kaksi poikaa tulivat saarelle ihailemaan koruja. Volund löi heidät kuoliaaksi. Heidän kalloistaan hän teki hopeamaljoja kuninkaalle, heidän silmistään hän teki jalokivet kuningattarelle ja heidän hampaistaan soljet kuninkaan tyttärelle Bodvildille (Bodil). Kun Bodvild vei Alvitin sormuksen korjattavaksi, hän otti sormuksen, joi hänet pöydän alle ja makasi hänen kanssaan, niin että hän synnytti lapsen, ja sitten hän paljasti hyväksikäyttönsä kuninkaalle. Sitten hän katosi taivaalle itse tekemillään siivillä, mutta se oli Alvitin taikasormus, joka teki mahdolliseksi lentää. Tarinasta löytyy tarkat selitykset, josta saa kuvan, että rakensi jonkin sortin riippuliitimen tutkiessaan tuulen käyttäytymistä.
"No minä!" sanoi Volund,
"En menetä jalkojani
vaikka jänteitä leikattaisiin
Nidudin pojista."
Karjuva Volund
nousi säkeeseen;
itkevä Boldvild
meni tai øyi.
(Todellisen Val-land alueen sijainti on ollut runsaan kiistelyn alla, mutta yleisesti hyväksi todetuista vaihtoehdoista esiin nousee voimakkaimpana Ranskassa asuneiden gallien Kuningaskunta. Gallit, jotka ristittiin Britanniassa nimellä Finn-Gall nimellä olivat siis vaaleita kelttejä. Suomalaisia vaaleita kelttejä. Gall on Celt sanan monikkomuoto ja Val- alku, kuten Val-kyyrioilla tarkoitti valtaa ja vaaleaverikköjä, ja koska kyseessä on suomalainen seppä täytyy myös vaimon olla sellainen joka ymmärtää Waylandin puhetta ja toisinpäin. Mutta joo, VAL -KYY -RIA nimi kertoo jo sen kaiken. Annan kuitenkin pari muuta teoriaa, jotka ovat myös mahdollisia:
a) Saarenmaan Waldia oli nimi laajalle maakunnalle ja muinaiselle linnalle. Waltia (Saarenmaa) oli 7 suurimman suomalaisen heimon pääkallopaikka, jossa demokratian keinon päätettiin tärkeistä yhteisistä asioista. Kyseisen linnan myöhempiä nimi olivat Waltia, Valdele, Woldele, Woldell, Valtala, ja nykyään Valjala. Muinaissana walde ja Valland tarkoittaa mahtavaa valtijaa, maakuntaa ja aluetta sekä nykyään tuntemaamme Baltiaa ja itämeren Baltic sea (Valtikka meri). Saarenmaa (Osilia, Ossa, WALTIA) oli harii heimon ja rus' eli punaisten pääkallopaikka, jonka useat Arabi kroonikot mainitsevat 900-1100-luvulla. RO’UŽ (rus', rusi, ryssä, punainen, ruusa, ruskea) - 'people, tribe'. Edelleen kyse on kaikkia rikastuttaneesta punaisesta itämerenmeripihkasta, punamultahautauksista, punaisen okran sotamaalauksista sekä aurinkovoiteista ja punaverkaksesta mitä miehet käyttivät vaatteissaan ja purjeissaan.
b) Vallantie ja vanha vallantie ovat edelleen järjestelmällisesti eteneviä paikannimiä vesikansojen käyttämien vesistöjen reitillä pohjois-savosta saimaata ja päijänteestä ääniselle, laatokalle ja Pietariin entiseen Nevanlinnaan ja itämerelle, joka on mahdollisesti ollut äärimmäisen vaaleiden tsuudien asuttamia seutuja - VAL-LANTI(e).
c) Harjavalta (Harjaz Valda). Jonka etymologia: " Proto-germaanisesta *Harjawaldaz, *harjaz ("armeija") ja *waldaz ("johtaja"). Vertaa *Waldaharjaz ("Walther, Walter"), joka koostuu samoista elementeistä, mutta käänteisessä järjestyksessä. Todistanut Tacitus , muodossa Chariovalda."
https://en.m.wiktionary.org/wiki/Haraldr
Harja, joka suomeksi tarkoittaa hiusharjaa / kampaa sekä leijonan kultaista harjaa tai hirven harjasta yhdistyen valta sanaan.
" Harjaz on proto-indoeurooppalaisesta *kóryos ("sota, joukot"), sanasta *ker-. Sukulainen vanhaan irlantiin cuire ("joukko, isäntä, komppania; kokoontuminen"), liettualainen kãras, kãrias ("sota"), muinainen Kreikan κοίρανος (koíranos, "hallitsija, komentaja, sotilasjohtaja"), vanha persialainen Kar (k-a-r /kāra/, "sodan kansa, armeija").
Mahdollisesti todistettu vokatiivina tai yhdistävänä muotona harin Negau B:ssä, kypärässä, joka on päivätty 450–350 eaa. (vaikka kirjoitus on saatettu lisätä paljon myöhemmin terminus ante quem 50 eaa., kun aarre haudattiin). Ensimmäinen varmuudella todistettu harjaksi lukee riimuin (noin 100 jkr, Vimose harjassa)." (Valtamaan Kari), Kar oli legendaarinen johtaja myös välimeren karialaisilla, jotka olivat tunnettuja tietäjistään, astrologiasta ja merenkäynnistä.
Harja sana yhdistetään hari, harii, einHärjar ja arialainen sanoihin. Harii ja hari ovat kuuluisia sotaisia heimoja harii yön hyökkääjät ja hari oli alkuperäiset berserker soturit. EinHärjarit olivat Odinin henkivartiosta, berserker sotilaista voimakkaimmat.
Juurinimestä Finnegan. Siirretty sukunimen käyttö, joka on gaelin kielen Ó Fionnagáin (Fionnagánin jälkeläinen) anglilisoitu muoto. Fionnagán on deminutiivinen muoto sanasta Fionn (fair): tästä syystä "pieni kaunis". Muut: Finnegan, Finigan. Lyhyesti: suomalainen, suomalainen. Lemmikki: Finny. https://mom.com/baby-names/boy/28452/Finnigan
Vinicunca
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vinicunca
Calvinia
https://museumsnc.co.za/new_site/regional-museums/calvinia-museum/
https://en.wikipedia.org/wiki/Calvinia
https://en.wikipedia.org/wiki/1245_Calvinia
Golden calf
https://en.wikipedia.org/wiki/Golden_calf
alvene
Veni, vidi, visi
Pohjois-Saksassa Tanskan kupeessa sijainneet Anglo-Saksien, Venetien ja Åbotritesien (Åbo = vesi, Turku) alueet olivat suomalaisten heimojen siirtokuntia, jotka olivat turvaamassa Tanskan niemimaan mielivaltaista verotusta ja se oli myös jatkopaikka hämäläisten härkätielle, jonka kautta nautakarjaa tuotettiin Karjalasta Turkuun ja Meren yli Wendenin ja Wedelin (Wenekansa) kaupunkiin Anglo-Saksiselle alueelle pohjois-Saksaan, josta karja liikkui muualle Eurooppaan ja aikaisemmin jopa pohjois-Afrikkaan, kuten ensimmäiset nautakarja lajit Afrikassa ovat tutkimusten mukaan osoittamassa (nautarotujen tutkimus ja luokittelu Kellerin (1905) mukaan). Tällöin liike kulki nykyisen Arkangelin alueelta Volgaa myöten ja Viipurin kautta Rostockiiin (yhteen Rus' heimon pääkallopaikoista) ja siitä maailmalle. Hansakaupan myötä hämäläisten härkätien hallinnan ottivat VI Kings ja germaanien teutonic Order.
Palataan kuitenkin lehmistä takaisin Waylandin tarinaan.
Kolme joutsenneitoa lensi etelästä Mirkwoodin yli Wolfdalesiin täyttämään kohtaloaan. He laskeutuivat järven rannalle ja heittivät pois joutsenen höyhenensä ja lähtivät veteen. Heidän nimensä olivat Allwhite (Ealhwit), Swanwhite (Swanhwit) ja Olrun ja he olivat kuninkaiden tytärtä.
Kolme veljeä, Ægil*, Slagfin ja Wayland, tulivat heidän kimppuunsa ja näkivät heidän kauneutensa turvasivat heidän joutsenviittansa. Näin sidottuina kolmesta neitosta tuli sidottuja ja heistä tuli miesten vaimoja: Ægil otti Olrunin, Slagfid otti Swanwhiten, kun taas Allwhite "heitti kätensä Welandin valkoisen kaulan ympärille".
(* tunnetaan myös nimellä Earendel, Aamutähti tai vanhassa norjassa Orvandil)
Seitsemän vuotta he asuivat yhdessä rakkaudessa; mutta kahdeksantena neittoja häiritsi kaipaus palata Mirkwoodiin ja yhdeksäntenä vuonna he löysivät jotenkin paikan, johon veljet olivat piilottaneet joutsenviittansa. Heti kun he laittoivat ne päälle, loitsu katkesi ja he pakenivat.
Kolme prinssiä tyrmistyivät, kun he tulivat metsältä kotiin huomatessaan, että heidän rakkautensa olivat lentäneet pesästä, ja kaksi veljestä päätti lähteä etsimään heitä. Ægil meni itään etsimään Olrunia, Slagfid meni länteen etsimään Swanwhitea, mutta Weland odotti yksin Wolfdalesissa, missä hän käytti aikaansa miettien kultaista sormusta, jonka Allwhite oli antanut hänelle rakkauden merkiksi. Hän antoi jatkuvan toivon, että hän palaisi hänen luokseen. Koska hän oli lahjakkain seppä, hän käytti vapaa-aikaansa valmistamalla 700 jalokivisormusta täsmälleen samanlaisia kuin hänen vaimolleen lahjoittama sormus. Kun hän oli valmis, hän sitoi nämä yhteen köydellä.
Nyt Niðad, Niarien kuningas, jolle kerrottiin Welandin olevan yksin Wolfdalesissa, näki tilaisuutensa. Pimeyden varjossa hän lähetti joukon aseistettuja miehiä, joiden nastoitettu korsetti ja metallikiinnitetyt kilvet kiilsivät heikkenevässä kuunvalossa. Wayland oli lähtenyt metsästämään, joten hänen salinsa oli autio ja niin ratsastajat saattoivat varastaa yhden sepän ovelasti valmistamista sormuksista näyttääkseen kuninkaalle. Kun metsästäjä palasi, hän teki tulensa pensailla ja kuusen oksilla ja aterioi paahdetulla karhunpihvillä. Sitten hän istui karhunnahkaisella matolla ja laski sormuksiaan. Jokien prinssi huomasi yhden kadonneen ja uskoi iloisesti, että hänen rakastajansa Allwhite oli palannut hänen luokseen. Hän istui siinä niin kauan, että vaipui syvään uneen vain herätäkseen töykeästi, kun hän tunsi ranteidensa olevan sidottuna ja jalkojensa kahleissa.
Hänet raahattiin kuningas Nithhadin eteen, joka syytti häntä kullan varastamisesta, mutta Weland vastasi, että kulta ei ollut Nithhadin omaisuutta eikä osa legendaarista aarretta, vaan oikeutetusti hänen. Nithhad ei huomioinut häntä ja antoi Beaudohildille, tyttärelleen, puhtaan Rein-kultaisen rakkaussormuksen, jonka hän oli ottanut Welandilta. Hän otti itse arvostetun taikamiekan, jonka Weland omisti. Nithhadin ilkeä kuningatar kuitenkin varoi tätä erämaista kotoisin olevaa susiseppää (Varjagi, Berserker, koirankuonolainen) ja antoi kuninkaalle neuvon:
"Katso, kuningas, kuinka hän paljastaa hampaansa himosta nähdessään tuon miekan. Hän tunnistaa sormuksen, jonka annoit myös Beaudohildille! Hänen silmänsä ovat käärmeen silmät! Leikatkoon hänen jalkansa jänteet ja laskekaa hänet Sævarstodin saarelle."
Nithhad teki niin kuin hänen vaimonsa käski, ja niin Weland joutui julmasti pienelle saarelle lähellä mantereen rantaa ja ryhtyi takomaan ja muotoilemaan kaikenlaisia koruja. Kukaan paitsi kuningas ei saanut käydä hänen luonaan. Hän kaipasi ovelasti karkaistua taikateräänsä, joka nyt riippui Nithhadin vyössä, ja hän kaipasi rakastajansa antamaa kultaista sormusta, joka nyt koristaa Beaudohildin sormea. Hän ei nukkunut vaan löi vasaraansa alasimeen tuoden nopeasti aarretta aarteen jälkeen Nithhadille, mutta suunnitteli kostoa.
Jonkin aikaa myöhemmin Waylandin veljestä Ægil the Archer joutui myös Nithhadin vangiksi. Hänet pantiin työhön Waylandin auttamiseksi. Kun hänen veljensä oli ilmoittanut hänelle hänen suunnitelmastaan, Ægil ampui useita joutsenia ja näistä irroittamiaan höyheniä käyttämällä Wayland kehitti parin maagisia siipiä, jotka olivat samanlaisia kuin hänen vaimonsa oli käyttänyt Valkyyrina. Nämä hän aikoi tehdä heti, kun hänen kostonsa oli suoritettu. Hän ja Ægil suunnittelivat myös tämän paon yksityiskohtaisesti tutkien tuulen käyttäytymistä ja lintujen liitämistä.
Eräänä päivänä Nithhad tuli käymään vankiensa luona ja toi mukanaan varastetun miekan korjattavaksi. Tämän hän teki, mutta vaihtoi huomaamattomasti toisen huonomman aseen tilalle, joka oli täsmälleen kuin maaginen miekka, että kuningas tuli täysin huijatuksi hakiessaan varastamaansa miekkaa takaisin...
Nithhadin kaksi nuorta poikaa olivat ahneita ja lähtivät salaa saarelle ja siellä Waylandin pajalle. He vaativat avaimia hänen 'vahvuuslaatikkoonsa' ja nähdäkseen kaikki hänen aarteet, taikaesineet ja jalokivet. Kun he näkivät joukon punakultaisia kaulakoruja ja muita aarteita, ahneus kohosi heidän sydämiinsä. Wayland kuitenkin lupasi heille ovelasti, että jos he eivät kertoneet kenellekään vierailustaan ja tulevat tapaamaan häntä seuraavana päivänä, hän antaisi heille kaiken aarteen pitääkseen itsensä. Varhain seuraavana aamuna herkkäuskoinen pariskunta koputti sepän oveen, mutta kullan sijasta he löysivät Waylandilta kuoleman, hän leikkasi nopeasti heidän päänsä ja hautasi ruumiit sepänpajan ulkopuolella olevan lantakasan alle. Kun he eivät palanneet sinä iltana, heidän oletettiin hukkuneen ja Nithhad suri, mutta ei epäillyt mitään. Wayland piti poikien päät, poisti niistä lihan ja kiinnitti kallot hopeaan valmistaakseen eksoottisia juoma-astioita, jotka hän esitteli Nithhadille ja sai niistä paljon kiitosta. Taiteillaan hän muutti poikien silmät eksoottisiksi jalokiviksi, jotka hän lähetti poikien äidille, ja heidän hampaistaan hän teki taitavasti kaksi rintakoristetta Beaudohildille.
Beaudohild oli kiinnostunut ja utelias näkemään sepän; niin hän rikkoi sormuksen, jonka hänen isänsä oli varastanut Waylandista, tehden tästä tekosyyn käydä hänen luonaan salaa. Hän aloitti kehumalla sormusta ja pyysi, että hän korjaa sen salaa:
"En uskalla sanoa, ettei kukaan muu kuin sinä yksin!" hän tunnusti.
Wayland lupasi korjata renkaan murtuman, jotta se olisi kuin uusi. Sitten nähdessään mahdollisuutensa toi heille molemmat sarvet vahvaa olutta. Beaudohild oli melko käyttämätön niin voimakkaaseen olueseen ja tuli uneliaaksi. Hän ei huutanut, kun hän sitten oli hänen kanssaan ja he pysyivät yhdessä muutaman päivän. Eräänä aamuna seppä taitojensa perusteella tiesi, että tyttö oli raskaana. Viimeisen kostonsa suorittamana hän valmistautui lähtemään. Jättäen tytön nukkumaan, Weland puki ylleen nerokkaat siivet, jotka hän oli muotoillut, ja miekkansa ja sormuksensa mukaan nousi hitaasti ilmaan. Hän lensi kuninkaan saliin ja asettui katolle ulottumattomiin ja huusi Nithhadin kuningatarta hakemaan miehensä. Hän kiirehti pimennettyyn saliin, jossa kuningas istui makaamassa tuolissa.
"Oletko hereillä, Nithhad, Niarien herra?" hän huusi. "Wayland on paennut ja vaatii keskustelua kanssasi".
"Tiedät hyvin, että nukun vähän, vailla kaikkea iloa, poikani kuoleman jälkeen, nainen!" lainaa kuningas; "Mutta minä puhun Welandin kanssa."
Kuningas poistui salistaan ja huusi sepälle, joka istui katon päällä.
"Kerro minulle Wayland, haltioiden prinssi", hän huusi, "mitä on tapahtunut terveille nuorille pennuilleni?"
Ennen vastaamista Weland pyysi Nithhadin vannomaan, ettei hän tekisi pahaa raskaana olevalle tyttöystävälleen, ja kun se tapahtui, hän käski Nithhadin etsimään ruumiita takomansa ulkopuolelta olevasta lantakasoista. Hän kertoi myös epätavallisten juoma-astioiden ja koristeiden alkuperästä.
"Ja Beaudohild, ainoa lapsenne, on nyt lapsen kanssani! " hän iloitsi.
Nithhad, joka oli raivoissaan syrjässä eikä kyennyt tarttumaan röyhkeään Waylandiin, joka istui salin katolla, kutsui Ægilin, Waylandin veljen, jota hän piti vallassaan, ja käski häntä käyttämään ihmeellistä taitoaan jousella kaatamaan röyhkeän linnun. Welandin ennalta sovitusta signaalista Ægil tähtäsi turvotukseen veljensä siiven alla ja ampui tappavan nuolen. Erehtymätön varsi iski ja verikihtiä purskahti esiin. Kovalla parkaisulla Weland hyppäsi ilmaan ja lensi pois. Veri ei kuitenkaan ollut Welandin, vaan se tuli piilorakosta, jonka hän oli täyttänyt kuolleiden ruhtinaiden verellä sellaista tapahtumaa vastaan. Hän lensi pois voitokkaasti, loukkaantumatta, tietäen veljensä olevan turvassa Nithhadin vihalta.
Sillä välin itkevä Beaudohild oli lähtenyt Welandin saarelta suremaan rakastajansa menetystä ja kauhuissaan isänsä raivoa. Hänet tuotiin Nithhadin eteen ja kaatui hänen jalkojensa juureen.
"Onko totta, Beaudohild, mitä seppä sanoi minulle", ärähti kuningas. "Oletko sinä ja Weland yhdessä tuolla saarella?".
Beaudohild kohotti kasvonsa maasta ja itki.
"Kyllä, se on totta", hän huusi, "yksin ja kauhuissani jouduin hänen loitsunsa alle enkä kyennyt vastustamaan häntä!"
Daedalus ja Icarus
Jotkut tarinat kertovat, että Weland palasi armeijan kanssa ja otti Beaudohildin perheestään ja että tämä synnytti hänelle pojan, Widian, josta tuli suuri sankari. Toiset väittävät, että Weland lensi Ælfhamiin, missä hän tapasi rakastetun vaimonsa Eallhwitin. Siellä hän harrasti taitojaan tehden upeita kiiltäviä rengasmiekkoja ja lukuisia legendaarisia miekkoja, mukaan lukien Sigmundin ja Kaarle Suuren miekat sekä Mimingin, jotka hän antoi pojalleen.
Weland oli siis vanhojen englantilaisten ylin käsityöläinen, ja meidän on huomattava Welandin ja ontuvan kreikkalaisen Hephaestus jumalan ja Daedaluksen samankaltaisuus, joka myös nousi kotitekoisilla siivillä. Robert Graves väittää, että nämä ovat yksi ja sama: Daedalus tarkoittaa "kirkkaasti tai ovelasti valmistettua". Daedaluksen sanottiin suunnilleen Knossoksen labyrintin, ja mielenkiintoista kyllä, eräs tarina kertoo, että Niðad pakotti Waylandin myös rakentamaan monimutkaisen labyrintin. Islannin labyrinttisokkelo tunnetaan edelleen nimellä "Völundrin talo"
Volundilla oli kaksi veljeä, Egil ja Slagfinn. Veljekset rakensivat talon Ulvdalariin Ulvsjøn luona (Ulvilan alueella). Siellä he hiihtelivät, metsästivät ja takoivat ainutlaatuisia esineitä. Eräänä päivänä he kohtasivat kolme naista istumassa rannalla ja kehräämässä pellavaa. Kolme naista olivat valkyyriat Ladgunn Svankvit, Hervor Alvit ja Olrun. Kaksi ensimmäistä olivat kuningas Lodven tyttäriä ja viimeinen oli kuningas Kjar i Vallandin tytär (Kari Harjaz vallasta).
He ottivat naiset aviopuolisoikseen ja asuivat heidän kanssaan 7-8 vuotta, mutta yhtäkkiä naiset katosivat: "he lensivät pois pesimäalueilleen eivätkä palanneet". Veljet lähtivät etsimään heitä: Egil meni itään Olrunin jälkeen, Slagfinn meni etelään Svanhvitin jälkeen, kun taas Volund jäi kotiin, jossa hän takoi hienoja koruja ja maagisia aseita sekä 700 tarkkaa kopiota Alvitin hänelle antamasta sormuksesta. Hänellä kerrotaan olleen poika Heime, ja molemmissa versioissa hän jätti Volundille taikasormuksen hänen lähtiessään. Kukaan veljistä ei löytänyt vaimoaan uudelleen, mutta Volundin kauniit korut houkuttelivat kuningas Nidudin huomion. Hän piti Volundin vankina luodolla lähellä Sævarstad-nimistä paikkaa, leikkaamalla hänen akillesjänteet, jotta hän ei voinut enää kävellä. Täällä hänen täytyi takoa kalliita koruja kuninkaalle ja hänen perheelleen. Taikasormuksen, jonka Alvit oli hänelle antanut, Nidud antoi tyttärelleen. Sormuksella oli kyky, jonka avulla sen kantaja pystyi lentämään.
Hetken kuluttua kuninkaan kaksi poikaa tulivat saarelle ihailemaan koruja. Volund löi heidät kuoliaaksi. Heidän kalloistaan hän teki hopeamaljoja kuninkaalle, heidän silmistään hän teki jalokivet kuningattarelle ja heidän hampaistaan soljet kuninkaan tyttärelle Bodvildille (Bodil). Kun Bodvild vei Alvitin sormuksen korjattavaksi, hän otti sormuksen, joi hänet pöydän alle ja makasi hänen kanssaan, niin että hän synnytti lapsen, ja sitten hän paljasti hyväksikäyttönsä kuninkaalle. Sitten hän katosi taivaalle itse tekemillään siivillä, mutta se oli Alvitin taikasormus, joka teki mahdolliseksi lentää. Tarinasta löytyy tarkat selitykset, josta saa kuvan, että rakensi jonkin sortin riippuliitimen tutkiessaan tuulen käyttäytymistä.
"No minä!" sanoi Volund,
"En menetä jalkojani
vaikka jänteitä leikattaisiin
Nidudin pojista."
Karjuva Volund
nousi säkeeseen;
itkevä Boldvild
meni tai øyi.
(Todellisen Val-land alueen sijainti on ollut runsaan kiistelyn alla, mutta yleisesti hyväksi todetuista vaihtoehdoista esiin nousee voimakkaimpana Ranskassa asuneiden gallien Kuningaskunta. Gallit, jotka ristittiin Britanniassa nimellä Finn-Gall nimellä olivat siis vaaleita kelttejä. Suomalaisia vaaleita kelttejä. Gall on Celt sanan monikkomuoto ja Val- alku, kuten Val-kyyrioilla tarkoitti valtaa ja vaaleaverikköjä, ja koska kyseessä on suomalainen seppä täytyy myös vaimon olla sellainen joka ymmärtää Waylandin puhetta ja toisinpäin. Mutta joo, VAL -KYY -RIA nimi kertoo jo sen kaiken. Annan kuitenkin pari muuta teoriaa, jotka ovat myös mahdollisia:
a) Saarenmaan Waldia oli nimi laajalle maakunnalle ja muinaiselle linnalle. Waltia (Saarenmaa) oli 7 suurimman suomalaisen heimon pääkallopaikka, jossa demokratian keinon päätettiin tärkeistä yhteisistä asioista. Kyseisen linnan myöhempiä nimi olivat Waltia, Valdele, Woldele, Woldell, Valtala, ja nykyään Valjala. Muinaissana walde ja Valland tarkoittaa mahtavaa valtijaa, maakuntaa ja aluetta sekä nykyään tuntemaamme Baltiaa ja itämeren Baltic sea (Valtikka meri). Saarenmaa (Osilia, Ossa, WALTIA) oli harii heimon ja rus' eli punaisten pääkallopaikka, jonka useat Arabi kroonikot mainitsevat 900-1100-luvulla. RO’UŽ (rus', rusi, ryssä, punainen, ruusa, ruskea) - 'people, tribe'. Edelleen kyse on kaikkia rikastuttaneesta punaisesta itämerenmeripihkasta, punamultahautauksista, punaisen okran sotamaalauksista sekä aurinkovoiteista ja punaverkaksesta mitä miehet käyttivät vaatteissaan ja purjeissaan.
b) Vallantie ja vanha vallantie ovat edelleen järjestelmällisesti eteneviä paikannimiä vesikansojen käyttämien vesistöjen reitillä pohjois-savosta saimaata ja päijänteestä ääniselle, laatokalle ja Pietariin entiseen Nevanlinnaan ja itämerelle, joka on mahdollisesti ollut äärimmäisen vaaleiden tsuudien asuttamia seutuja - VAL-LANTI(e).
c) Harjavalta (Harjaz Valda). Jonka etymologia: " Proto-germaanisesta *Harjawaldaz, *harjaz ("armeija") ja *waldaz ("johtaja"). Vertaa *Waldaharjaz ("Walther, Walter"), joka koostuu samoista elementeistä, mutta käänteisessä järjestyksessä. Todistanut Tacitus , muodossa Chariovalda."
https://en.m.wiktionary.org/wiki/Haraldr
Harja, joka suomeksi tarkoittaa hiusharjaa / kampaa sekä leijonan kultaista harjaa tai hirven harjasta yhdistyen valta sanaan.
" Harjaz on proto-indoeurooppalaisesta *kóryos ("sota, joukot"), sanasta *ker-. Sukulainen vanhaan irlantiin cuire ("joukko, isäntä, komppania; kokoontuminen"), liettualainen kãras, kãrias ("sota"), muinainen Kreikan κοίρανος (koíranos, "hallitsija, komentaja, sotilasjohtaja"), vanha persialainen Kar (k-a-r /kāra/, "sodan kansa, armeija").
Mahdollisesti todistettu vokatiivina tai yhdistävänä muotona harin Negau B:ssä, kypärässä, joka on päivätty 450–350 eaa. (vaikka kirjoitus on saatettu lisätä paljon myöhemmin terminus ante quem 50 eaa., kun aarre haudattiin). Ensimmäinen varmuudella todistettu harjaksi lukee riimuin (noin 100 jkr, Vimose harjassa)." (Valtamaan Kari), Kar oli legendaarinen johtaja myös välimeren karialaisilla, jotka olivat tunnettuja tietäjistään, astrologiasta ja merenkäynnistä.
Harja sana yhdistetään hari, harii, einHärjar ja arialainen sanoihin. Harii ja hari ovat kuuluisia sotaisia heimoja harii yön hyökkääjät ja hari oli alkuperäiset berserker soturit. EinHärjarit olivat Odinin henkivartiosta, berserker sotilaista voimakkaimmat.
Franks Casket
Waylandin tarina on myös kuvattu [ainakin] yhteen Frankin arkun (Franks Casket) paneeliin
ja myös 10th C Anglian "Leeds Crossilla", joka näyttää Welandin pakenevan lentävän koneen avulla.
Waylandin tarina on myös kuvattu [ainakin] yhteen Frankin arkun (Franks Casket) paneeliin
ja myös 10th C Anglian "Leeds Crossilla", joka näyttää Welandin pakenevan lentävän koneen avulla.
Wayland kuvaus valaanluuhun kaiverretussa Franks Casketissa noin 700 luvulla.
Tarina tämän arkun löytämisestä on vähintäänkin kiehtova, mutta sen alkuperä on kiistaton. Tämä varhainen anglosaksinen esine on mestarillinen esitys anglosaksisista riimuista ja ainutlaatuinen sekoitus kohtauksia: jotkut ovat peräisin Raamatusta, jotkut liittyvät Rooman historiaan, kun taas yksi liittyy germaniseen mytologiaan. Ja viimeinen on tarina Wayland the Smithistä. Tässä poikkeuksellisissa kaiverruksissa tehdyssä arkussa on kuvattu yksityiskohtaisesti myytti ovelasta sepästä. Mielenkiintoista on, että tämän kuvan vastapäätä, samassa paneelissa, on esitys raamatullisesta kohtauksesta: Tietäjien palvonta (Adoration of the Magi).
Englannissa Waylandia kuvaavia visuaalisia kohtauksia on lukuisia. Franks Casket on yksinkertaisesti tunnetuin.
Franks Casketissa on kunnon vanhan kansan arvoitus! Tosin vanhalla anglosaksin murteella, eli vähän kuin englanniksi. Mutta kirjaimet ovat selviä. Teksti kiertää kuvat myötäpäivään, lähtee vasemmasta yläkulmasta, alarivi luetaan oikealta vasemmalle. Suomeksi suunnilleen näin: ”Kala mainingit nostatti, meren vuoriksi kohotti,
asettui kauhujen kuningas, somerikolle uituansa.” - Valaan luu
Eli rasia on tehty valaan luusta, ja siksi arvoitus kertoo sen. Vasemmassa reunassa pystysuoraan lukee arvoituksen vastaus: Valaan luu eli hronä's ban.
Meillä on vahat kalevalamittaiset runot täynnä tätä aivojumppaa. Taitoa, jota nykyihmisen pitäisi uudelleen opetella ja tehdä lisää uusia runomittaisia sananlaskuja ja arvoituksia!
Kolme Itämaan magia on mahdollinen viittaus Zoroastrismiin (Zarahustralaisuuteen). Eli olisivatko tietäjät olleet Iranin alueella toimineita zoroastriani pappeja.
Sana magi on latinan sanan magus monikko kreikan kielisestä sanasta μάγος (magos), jota käytetään Matteuksen evankeliumin alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä. Kreikan magos on johdettu vanhan persialaisen maguŝn sanasta Avestan magâunôsta, eli uskonnollisesta kastista, johon Zoroaster syntyi. Termi viittaa iranilaiseen zoroastrianiseen pappikastiin.
Englannissa Waylandia kuvaavia visuaalisia kohtauksia on lukuisia. Franks Casket on yksinkertaisesti tunnetuin.
Franks Casketissa on kunnon vanhan kansan arvoitus! Tosin vanhalla anglosaksin murteella, eli vähän kuin englanniksi. Mutta kirjaimet ovat selviä. Teksti kiertää kuvat myötäpäivään, lähtee vasemmasta yläkulmasta, alarivi luetaan oikealta vasemmalle. Suomeksi suunnilleen näin: ”Kala mainingit nostatti, meren vuoriksi kohotti,
asettui kauhujen kuningas, somerikolle uituansa.” - Valaan luu
Eli rasia on tehty valaan luusta, ja siksi arvoitus kertoo sen. Vasemmassa reunassa pystysuoraan lukee arvoituksen vastaus: Valaan luu eli hronä's ban.
Meillä on vahat kalevalamittaiset runot täynnä tätä aivojumppaa. Taitoa, jota nykyihmisen pitäisi uudelleen opetella ja tehdä lisää uusia runomittaisia sananlaskuja ja arvoituksia!
Kolme Itämaan magia on mahdollinen viittaus Zoroastrismiin (Zarahustralaisuuteen). Eli olisivatko tietäjät olleet Iranin alueella toimineita zoroastriani pappeja.
Sana magi on latinan sanan magus monikko kreikan kielisestä sanasta μάγος (magos), jota käytetään Matteuksen evankeliumin alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä. Kreikan magos on johdettu vanhan persialaisen maguŝn sanasta Avestan magâunôsta, eli uskonnollisesta kastista, johon Zoroaster syntyi. Termi viittaa iranilaiseen zoroastrianiseen pappikastiin.
Franks Casketin Seppä Wayland osio
Etukansi, jossa erillisenä teksti ᚫᚷᛁᛚᛁ (Egill), Waylandin veljen nimi.
ᚠᛁᛋᚳ᛫ᚠᛚᚩᛞᚢ᛫ᚪᚻᚩᚠᚩᚾᚠᛖᚱᚷ
ᛖᚾᛒᛖᚱᛁᚷ
ᚹᚪᚱᚦᚷᚪ᛬ᛋᚱᛁᚳᚷᚱᚩᚱᚾᚦᚫᚱᚻᛖᚩᚾᚷᚱᛖᚢᛏᚷᛁᛋᚹᚩᛗ
ᚻᚱᚩᚾᚫᛋᛒᚪᚾ
ᛗᚫᚷᛁ
" Tulva nosti kalat kallion rantaan;
valasta tuli surullinen, missä hän ui päreillä.
Valaan luu.
Magi."
Takakannen teksti:
"Täällä taistelevat Titusta ja juutalaisia vastaan.
Täällä asukkaat pakenevat Jerusalemista.
Tuho.
Panttivangit."
Vasen paneeli:
" Romulus ja Remus, kaksi veljestä: naarassusi ruokki heidät Rooman kaupungissa, kaukana heidän kotimaasta." (Katso linkin kuva kuinka heidät syötetään susille.). Romulus & Remus kääntyy toisinpäin Sumer & Sulumor, joista jälkimmäinen on meren silkkitien yksi pääväylistä Filippiinien ja Malesian saarten välissä, sulaweden alueella.
Oikea paneeli:
" Täällä hevonen seisoo surun kukkulan päällä,
Se kärsii koettelemuksesta; aivan kuten hänen Ertan määräämä ahdistus,
Surun hauta, surussa ja sydämen tuskassa.
Puu. Katkera. Kiire."
- Lähde
Etukannen Seppä Weyland osiossa saattaa olla osa Sigurd-legendasta, muuten kadonneesta Weylandin veljen Egilin elämästä, homeroslaisesta legendasta, johon liittyy Akhilleus, ja jopa viittaus Hengistin ja Horsan legendaariseen Englannin perustamiseen.
Väitetään, että osa kuvituksesta on Maagien eli kalevalaisittain tietäjien palvonta ikonografiaa, joka on koetettu väkisin yhdistää kristinuskoon ja kolmeen viisaaseen mieheen tai kolmeen kuninkaaseen, jotka menivät Jeesus lapsen luo tämän synnyttyä lahjoineen.
Franks Casketin tapaisia kaiverruksia on löydetty Halton-on-Lunessa Lancashiressa ja kiviristeillä Bedalessa ja Sherburnissa Pohjois-Yorkshiressä sekä Leedsissä Länsi-Yorkshiressa. Useimmat näistä kuvauksista esittävät samat yksityiskohdat samasta tarinasta. Mikä vie meidät asian ytimeen: legendaan legendaan lentävästä suomalaisesta Wayland the Smithistä.
ᚠᛁᛋᚳ᛫ᚠᛚᚩᛞᚢ᛫ᚪᚻᚩᚠᚩᚾᚠᛖᚱᚷ
ᛖᚾᛒᛖᚱᛁᚷ
ᚹᚪᚱᚦᚷᚪ᛬ᛋᚱᛁᚳᚷᚱᚩᚱᚾᚦᚫᚱᚻᛖᚩᚾᚷᚱᛖᚢᛏᚷᛁᛋᚹᚩᛗ
ᚻᚱᚩᚾᚫᛋᛒᚪᚾ
ᛗᚫᚷᛁ
" Tulva nosti kalat kallion rantaan;
valasta tuli surullinen, missä hän ui päreillä.
Valaan luu.
Magi."
Takakannen teksti:
"Täällä taistelevat Titusta ja juutalaisia vastaan.
Täällä asukkaat pakenevat Jerusalemista.
Tuho.
Panttivangit."
Vasen paneeli:
" Romulus ja Remus, kaksi veljestä: naarassusi ruokki heidät Rooman kaupungissa, kaukana heidän kotimaasta." (Katso linkin kuva kuinka heidät syötetään susille.). Romulus & Remus kääntyy toisinpäin Sumer & Sulumor, joista jälkimmäinen on meren silkkitien yksi pääväylistä Filippiinien ja Malesian saarten välissä, sulaweden alueella.
Oikea paneeli:
" Täällä hevonen seisoo surun kukkulan päällä,
Se kärsii koettelemuksesta; aivan kuten hänen Ertan määräämä ahdistus,
Surun hauta, surussa ja sydämen tuskassa.
Puu. Katkera. Kiire."
- Lähde
Etukannen Seppä Weyland osiossa saattaa olla osa Sigurd-legendasta, muuten kadonneesta Weylandin veljen Egilin elämästä, homeroslaisesta legendasta, johon liittyy Akhilleus, ja jopa viittaus Hengistin ja Horsan legendaariseen Englannin perustamiseen.
Väitetään, että osa kuvituksesta on Maagien eli kalevalaisittain tietäjien palvonta ikonografiaa, joka on koetettu väkisin yhdistää kristinuskoon ja kolmeen viisaaseen mieheen tai kolmeen kuninkaaseen, jotka menivät Jeesus lapsen luo tämän synnyttyä lahjoineen.
Franks Casketin tapaisia kaiverruksia on löydetty Halton-on-Lunessa Lancashiressa ja kiviristeillä Bedalessa ja Sherburnissa Pohjois-Yorkshiressä sekä Leedsissä Länsi-Yorkshiressa. Useimmat näistä kuvauksista esittävät samat yksityiskohdat samasta tarinasta. Mikä vie meidät asian ytimeen: legendaan legendaan lentävästä suomalaisesta Wayland the Smithistä.
Waylandin vankeuskoti: Borkumin saaren lentävät miehet
Silti yksi kysymys herää todellisena aivojuttuna. Voiko olla, että Wayland the Smithin tarina on paljon vanhempi kuin vanhannorjalaiset saagot? Eräs tämän tarinan merkittävä piirre on keskittyminen takareisijänteeseen heikkouskohtana, aivan kuten kreikkalaisessa Akhilleuksen ja hänen jänteensä tarinassa. Se täydentää myös monien indoeurooppalaisten seppäjumalien tarinan ontumisesta. Vaikka Waylandia ei nimenomaisesti tunneta jumalana, on melko todennäköistä, että häntä palvottiin jossain vaiheessa seppien ja takomon jumalana.
Myös Frisiassa (Saksa) on säilynyt yksi erityinen tapa, joka voi viitata paljon vanhempaan perinteeseen, joka liittyy Waylandin myytiin. Ja tämä tapa on lähes yksinomainen itäfriisiläisellä Borkumin saarella, joka on alle 50 kilometrin päässä Schweindorfista, kylästä, josta "Wayland-kolikko" löydettiin.
Tällä pienellä saarella miehet pukeutuvat 4. joulukuuta lampaannahkaan ja heillä on monimutkaiset, suuret siivet, jotka on tehty monista lintujen höyhenistä. Tapa tunnetaan Klaasohmin juhlana, ja se koostuu siitä, että miehet menevät ensin saaren poikki "metsästämään" naisia ja pelottelemaan ihmisiä. Tämän jälkeen he kokoontuvat kylän keskustaan, missä he ”yrittävät lentää pois” ikään kuin paeta. Tämä on symbolisesti edustettuna yksinkertaisesti hyppäämällä pienestä korkeudesta kokoontuneeseen joukkoon. Voisiko Borkum olla myyttinen saari, jolle julma kuningas vangitsi Waylandin? Ja voiko olla, että tämä muinainen myytti säilyi tähän päivään tarinallisen sankarin kodin ympärillä?
Silti yksi kysymys herää todellisena aivojuttuna. Voiko olla, että Wayland the Smithin tarina on paljon vanhempi kuin vanhannorjalaiset saagot? Eräs tämän tarinan merkittävä piirre on keskittyminen takareisijänteeseen heikkouskohtana, aivan kuten kreikkalaisessa Akhilleuksen ja hänen jänteensä tarinassa. Se täydentää myös monien indoeurooppalaisten seppäjumalien tarinan ontumisesta. Vaikka Waylandia ei nimenomaisesti tunneta jumalana, on melko todennäköistä, että häntä palvottiin jossain vaiheessa seppien ja takomon jumalana.
Myös Frisiassa (Saksa) on säilynyt yksi erityinen tapa, joka voi viitata paljon vanhempaan perinteeseen, joka liittyy Waylandin myytiin. Ja tämä tapa on lähes yksinomainen itäfriisiläisellä Borkumin saarella, joka on alle 50 kilometrin päässä Schweindorfista, kylästä, josta "Wayland-kolikko" löydettiin.
Tällä pienellä saarella miehet pukeutuvat 4. joulukuuta lampaannahkaan ja heillä on monimutkaiset, suuret siivet, jotka on tehty monista lintujen höyhenistä. Tapa tunnetaan Klaasohmin juhlana, ja se koostuu siitä, että miehet menevät ensin saaren poikki "metsästämään" naisia ja pelottelemaan ihmisiä. Tämän jälkeen he kokoontuvat kylän keskustaan, missä he ”yrittävät lentää pois” ikään kuin paeta. Tämä on symbolisesti edustettuna yksinkertaisesti hyppäämällä pienestä korkeudesta kokoontuneeseen joukkoon. Voisiko Borkum olla myyttinen saari, jolle julma kuningas vangitsi Waylandin? Ja voiko olla, että tämä muinainen myytti säilyi tähän päivään tarinallisen sankarin kodin ympärillä?
Wayland ja Akhilleus yhtäläisyydet
Akhilleus oli Thetiksen, Nereidin eli merinymfin ja 'Meren vanhan miehen' eli Merenjumalan tyttären sekä Myrmidonien kuninkaan Peleuksen poika. Akhilleuksen jänteen tuntevat kaikki sekä tarinan sen katkeamisesta, josta jänne on saanut nimensä. Akhilleukselta katkaistiin Akillesjänne samaan tapaan kuin Waylandilta.
Akhilleus oli Thetiksen, Nereidin eli merinymfin ja 'Meren vanhan miehen' eli Merenjumalan tyttären sekä Myrmidonien kuninkaan Peleuksen poika. Akhilleuksen jänteen tuntevat kaikki sekä tarinan sen katkeamisesta, josta jänne on saanut nimensä. Akhilleukselta katkaistiin Akillesjänne samaan tapaan kuin Waylandilta.
Yleiseurooppalainen jumala Wayland?
Arvoituksellinen suomalainen seppä Wayland on kuuluisa pakanallisten pohjoiseurooppalaisten legendoissa, erityisesti fennoskandisten ja germaanisten kieliryhmien puhujien keskuudessa. Vähemmän ymmärretään, että hänen vaikutusvaltansa on paljon laajempi – Irlannista lännessä, Venäjälle idässä ja alas Balkanille, jonka vanha aluenimi melkein viittaa sepän, kultasepän, aseiden ja panssarin jumalaan, ja taidon haltijaan. josta nämä alueet (esimerkiksi Traakia ) ja Euraasian Kaukasus olivat kuuluisia ainakin 600 eKr. lähtien. Tässä osassa yritän tutkia ja paljastaa tämän muinaisen yleiseurooppalaisen (ja euraasialaisen) käsitteellisen mytologisen hahmon luonnetta sekä osaa jumalten että ihmisten maailmoissa.
"Keltti"-yhteys:
Ehkä kiehtovin ja yleisesti tuntematon Welandin mytologinen inkarnaatio on irlantilaisten legendojen Ulsterin syklistä, joka on kirjoitettu irlanniksi ja latinaksi seitsemännestä vuosisadasta lähtien, mutta jotka ovat peräisin vanhemmista suullisista perinteistä. Tässä hän on seppäkuningas Cuillean tai 'Guil lean' – Ulsterin kuninkaiden ja sankareiden maagisten aseiden ja haarniskan luoja ja kuuluisan irlantilaisen sankarin Cu Chulainnin kaima. 1800-luvun irlantilainen mytografi Nicholas O'Kearney kertoi hänestä näin Irlannin vanhojen jumalien yhteydessä:
"… Aine tai Aighne, kuten nimeä joskus kirjoitetaan, oli
muinaisina aikoina huomattava olento, kuten voidaan nähdä todisteista,
jotka esitän, ja sillä yleensä oletettiin olevan
poikkeuksellisia tai yliluonnollisia voimia, jolla on affiniteetti
pakanallisen jumaluuden ominaisuuksiin."
Tämä Aine oli Sliabh Guilleanin Milucradhin sisar, joka tunnetaan talonpoikien keskuudessa Cailleach
Biorarina (eli vanhana naisena, joka käy usein vesillä) Loch Dagruadhissa, sillä vuorella, ja Cuilleanin eli Guilleanin tytär, jolta vuoren oletetaan saaneen nimensä. Mutta
ennen kuin Aineesta annetaan lisätietoa, on tarpeen tehdä
lyhyt luonnos Guilleanista itsestään, jotta voidaan osoittaa hänen yhteys
Irlannin muinaiseen mytologiaan ja johtaa päätelmään, että
myös hänen tyttärensä oli yhteydessä Esi-isiemme pakanalliseen palvontaan.
Cuillean tai Guillean itse oli hyvin kuuluisa olento, joka asui kerran
Mansaarella ja jolla oli niin pitkäikäinen tai myyttinen luonne, että sitä
on löydetty elävän pakanallisen historian kaikkina aikoina; Joka tapauksessa hänen kerrotaan
eläneen aikana, jolloin Conchubar Mac Nessa, myöhemmin
Ulsterin kuningas, oli nuori mies, jolla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia
menestyä, paitsi mitä hän saattoi voittaa miekalla.
Luonteeltaan kunnianhimoinen ja yritteliäs Conchubar kysyi neuvoa Clochorin oraakkelilta, ja hänelle ilmoitettiin, että hänen pitäisi mennä Man-saarelle ja saada Cuillean tai Guillean, tunnettu ceard tai rautatyöläinen, valmistamaan miekka, keihäs ja kilpi hänelle; ja että heidän hallussaan oleva buadha (yliluonnollinen voima (Buddha?)) auttaisi saavuttamaan hänelle Ulsterin suvereniteetin…” Nicholas O'Kearney, Journal of the Royal Society of Antiquaries of Ireland, Volume 2, 1855 (s.32)
Vaikka irlantilaisissa legendoissa sitä kuvataan seppänä, joka luo maagisia aseita, Cuilleanin ja suomalaisen Welandin välinen yhteys ei ole heti ilmeinen, ennen kuin otat huomioon 'kelttiläisten' kielten 'lenition ' (pehmenemisen) tai ' fortition ' ( alku- ja loppukonsonanttien äänten kovettumisen. Tämä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että 'Cuillean' lausuttiin usein 'whallin' tai 'wellin', kuten esiintyy Cuilleaniin liittyvissä paikannimissä Mansaarella, jossa hänen seppänsä oletettiin joissakin irlantilaisissa tarinoissa sijainneen. Itse asiassa Irlannissa on monia muitakin Cuilleaniin liittyviä paikannimiä, vaikka hieman kaivamalla hänet luultavasti löytyy Skotlannista, Walesista ja Englannista (jossa häntä kutsutaan Waylandiksi). Jos käytät pääkonsonantin lenitionia ja nimen "Cuillean" terminaalikonsonantin lisäystä, voit lausua sen foneettisesti " Wolund ". Probatum est!
On tietysti mahdollista, että Cuilleanin hahmo esiteltiin irlantilaisiin runollisiin perinteisiin anglosaksisen aikakauden aikana, mutta tämä näyttää epätodennäköiseltä, koska irlantilaisilla tarinoilla ei ole juurikaan yhteistä 1300-luvun Völundarkviðan islanninkielisen version kertomuksen kanssa.
On melko hyvä syy uskoa, että sama myytti tunnettiin Englannissa 900-luvulla ja se välitettiin todennäköisesti Islantiin Norjan, Mansaaren ja Dublinin välisiä muinaisia meriteitä pitkin. Tämä ei tietenkään estä Welandin nimen lahjoittamista legendaarisen irlantilaisen sepän myyteille tänä kulttuurisen vuorovaikutuksen aikana. Ilmeisesti todennäköisin syntyperäinen hahmo on Gobán Saor, taiteilija-arkkitehti, jonka tunnustetaan monien upeiden, yleensä kirkollisten arkkitehtonisten rakenteiden rakentamisesta. Sana gobban tarkoittaa itse asiassa "seppä", ja euhemeristiset irlantilaiset kristityt loivat hahmosta useita pyhiä kuvituksia, jotka tunnetaan nimellä "St Gobban" tai "Gobbanus". Koska varhaiset kristilliset kirkot tehtiin puusta ja kivestä raudan sijaan on Gobán Saor edelleen hahmo, joka on valittu rakentamaan tällaisia rakenteita…
On myös ehdotettu, että legendaarinen Tuatha Dé Danaan seppä ja sairaiden hoitaja Goibniu on sama hahmo, ja omaa todellakin ne legendaariset attribuutit, jotka germaanien kielen legendoissa on osoitettu Waylandille. Gallialaiset palvoivat roomalaisella kaudella Gobbanos -nimistä jumalaa sekä vasaraa käyttävää jumalaa, joka tunnetaan nimellä Sucellus, vaikka molemmat voivat olla saman jumaluuden epiteettejä. Romanobritonialaiset näyttävät sisällyttäneen Vulcanin palvonnan alkuperäisiin uskonnollisiin kultteihin, ja skottilainen ja hebridilainen kansanperinne viittaa "Bolcan Smithiin". Irlannin kansanperinteen hullu kuningas Suibne ("Sweeney") asettui lopulta "Glenn Bolcainiin". Govanin muinainen asutus, joka on nyt osa Glasgow'n suurkaupunkialuetta, näyttää olevan nimetty hänen mukaansa, ja heidän paikallisen pyhimyksensä Mungo (Kentigern) viralliset legendat sisältävät materiaalia Cuillean/Welandin legendoista sekä kreikkalais-roomalaisia piirteitä, legendoja Hephaistoksesta ja Vulcanista.
Kiinnostavaa, että Kentigernin kuuluisa hagiografia, jonka Jocelyn of Furness on koonnut, lainaa myös yksityiskohtia tarinasta lentävästä velho Merlinistä, jota käytti myös hänen ystävänsä ja aikalaisensa Geoffrey of Monmouth, joka latinisoi Waylandin nimen Guielandukseksi. Jocelyn käytti lentävää velhoa "Melinusta" Pyhän Patrickin vihollisena Mansaarella, ihaillen Glen Bolcainin kuningasta Suibnea, joka myös lensi ilmassa. Kirjaimen 'm':n muuttaminen 'w'-ääneksi on yleistä gaelissa ( samhain = 'sa-win'), joten voidaan nähdä, kuinka helposti siirrymme 'Melinuksesta' 'Welinukseen'. Tuo ovela velho – se olisi järkevää sen saaren nimelle, jolla Geoffrey väitti kuningas Arthurin miekan Caliburnin väärennettyä – 'Insula Avalonis' – saattoi olla peräisin gaelin 'Hy Guiellean' -kielen vioittuneesta muodosta (lausutaan läheltä 'A Wulan' – 'Isle of Wayland'). Tonen hypoteesi on, että aVALOn saari, jossa Arthurin linna sijaitsi olisikin Olav linna sAVOnlinnassa.
Se, mitä Cuillean teki Mansaarella, oli kenen tahansa arvaus. Ehkä hän oleskeli Manannanin kanssa, tuon toisen suuren maailmojen välisen matkailijan ja aseiden ja haarniskan takojan... Mitä syvemmälle kaivaa, sitä kiehtovammaksi suomalaisen sepän legenda käy!
Kreikkalais-roomalainen yhteys:
Kreikkalais-roomalaisella kulttuurilla oli erittäin tärkeä vaikutus moniin alkuperäiskansojen pohjoiseurooppalaisiin legendoihin ja perinteisiin. Tätä kulttuuria ei vain osittain siirretty ja tarkoituksella synkretisoitu Rooman miehityksen vyöhykkeille Pohjois-Euroopassa, vaan sitä käytettiin edelleen varhaisen kristillisen kirkon lukutaitoisten latinalaisten tutkijoiden keskuudessa, joiden kirjallinen käsitys pakanuudesta perustui suurelta osin kreikkalaiseen ja roomalaiseen mytologiaan. Ottaen huomioon, että Välimeren Euroopasta peräisin olevat paljon vanhat kirjalliset ja taiteelliset kuvaukset näistä jumalista ovat edelleen olemassa, on helppo olettaa, että eurooppalaiset (niin kuin he olivat kirjoittaneet ikonisten kuvien ajatukset myöhään) lainasivat eteläisistä perinteistä, mutta tämä ei välttämättä ollut niin! Monet kreikkalaisista ja roomalaisista jumalista ja myyteistä ovat yhtä todennäköisesti levinneet Pohjois-Euroopasta pronssikaudella runsaan itämerenmeripihka ja treidausporukoissa liikkuneiden metalliselppien ja käsityöläisten myötä.
Eräs hyvä esimerkki Waylandin ja Hephaistoksen legendan (roomalaiset tuntevat Vulcanin ja etruskit pipopäisen Sethlanin tai minoan Velchanoksen) välisestä silmiinpistävästä samankaltaisuudesta on se, että (paitsi että he ovat seppiä) heidän kuvitellaan olevan jotenkin epämuodostuneita tai liikuntarajoitteisia. Welandin tapauksessa vangitsijat painavat häntä, ja kreikkalaisen jumalan tapauksessa hänen kerrotaan syntyneen ontuvana tai loukkaantuneen, kun Zeus heittää hänet alas Olympokselta, kun hän yrittää puolustaa äitiään. Hera (aihe, joka esiintyy St Kentigernin 1200-luvun hagiografiassa). On huomionarvoista, että molemmissa tapauksissa lamauttaminen estää pääsyn uudelleen jumalalliseen maailmaan.
Sekä Weland että Hephaistos toimittavat legendaarisille sankareille ja jumalille aseensa, panssarinsa ja työkalunsa. Molemmat ovat viekkaita ja ovelia huijaavat ja ansaan vastustajansa. Molemmat karkotetaan jumalallisesta oikeudestaan palatakseen voittoon. Joissakin kreikkalaisissa myyteissä Dionysos vapauttaa jumalan maanpäällisestä pakkosiirtolaisuudestaan ja palauttaa hänet taivaaseen, joka asettaa hänet perseukselle ja johdattaa hänet takaisin Olympokselle.
Arvoituksellinen suomalainen seppä Wayland on kuuluisa pakanallisten pohjoiseurooppalaisten legendoissa, erityisesti fennoskandisten ja germaanisten kieliryhmien puhujien keskuudessa. Vähemmän ymmärretään, että hänen vaikutusvaltansa on paljon laajempi – Irlannista lännessä, Venäjälle idässä ja alas Balkanille, jonka vanha aluenimi melkein viittaa sepän, kultasepän, aseiden ja panssarin jumalaan, ja taidon haltijaan. josta nämä alueet (esimerkiksi Traakia ) ja Euraasian Kaukasus olivat kuuluisia ainakin 600 eKr. lähtien. Tässä osassa yritän tutkia ja paljastaa tämän muinaisen yleiseurooppalaisen (ja euraasialaisen) käsitteellisen mytologisen hahmon luonnetta sekä osaa jumalten että ihmisten maailmoissa.
"Keltti"-yhteys:
Ehkä kiehtovin ja yleisesti tuntematon Welandin mytologinen inkarnaatio on irlantilaisten legendojen Ulsterin syklistä, joka on kirjoitettu irlanniksi ja latinaksi seitsemännestä vuosisadasta lähtien, mutta jotka ovat peräisin vanhemmista suullisista perinteistä. Tässä hän on seppäkuningas Cuillean tai 'Guil lean' – Ulsterin kuninkaiden ja sankareiden maagisten aseiden ja haarniskan luoja ja kuuluisan irlantilaisen sankarin Cu Chulainnin kaima. 1800-luvun irlantilainen mytografi Nicholas O'Kearney kertoi hänestä näin Irlannin vanhojen jumalien yhteydessä:
"… Aine tai Aighne, kuten nimeä joskus kirjoitetaan, oli
muinaisina aikoina huomattava olento, kuten voidaan nähdä todisteista,
jotka esitän, ja sillä yleensä oletettiin olevan
poikkeuksellisia tai yliluonnollisia voimia, jolla on affiniteetti
pakanallisen jumaluuden ominaisuuksiin."
Tämä Aine oli Sliabh Guilleanin Milucradhin sisar, joka tunnetaan talonpoikien keskuudessa Cailleach
Biorarina (eli vanhana naisena, joka käy usein vesillä) Loch Dagruadhissa, sillä vuorella, ja Cuilleanin eli Guilleanin tytär, jolta vuoren oletetaan saaneen nimensä. Mutta
ennen kuin Aineesta annetaan lisätietoa, on tarpeen tehdä
lyhyt luonnos Guilleanista itsestään, jotta voidaan osoittaa hänen yhteys
Irlannin muinaiseen mytologiaan ja johtaa päätelmään, että
myös hänen tyttärensä oli yhteydessä Esi-isiemme pakanalliseen palvontaan.
Cuillean tai Guillean itse oli hyvin kuuluisa olento, joka asui kerran
Mansaarella ja jolla oli niin pitkäikäinen tai myyttinen luonne, että sitä
on löydetty elävän pakanallisen historian kaikkina aikoina; Joka tapauksessa hänen kerrotaan
eläneen aikana, jolloin Conchubar Mac Nessa, myöhemmin
Ulsterin kuningas, oli nuori mies, jolla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia
menestyä, paitsi mitä hän saattoi voittaa miekalla.
Luonteeltaan kunnianhimoinen ja yritteliäs Conchubar kysyi neuvoa Clochorin oraakkelilta, ja hänelle ilmoitettiin, että hänen pitäisi mennä Man-saarelle ja saada Cuillean tai Guillean, tunnettu ceard tai rautatyöläinen, valmistamaan miekka, keihäs ja kilpi hänelle; ja että heidän hallussaan oleva buadha (yliluonnollinen voima (Buddha?)) auttaisi saavuttamaan hänelle Ulsterin suvereniteetin…” Nicholas O'Kearney, Journal of the Royal Society of Antiquaries of Ireland, Volume 2, 1855 (s.32)
Vaikka irlantilaisissa legendoissa sitä kuvataan seppänä, joka luo maagisia aseita, Cuilleanin ja suomalaisen Welandin välinen yhteys ei ole heti ilmeinen, ennen kuin otat huomioon 'kelttiläisten' kielten 'lenition ' (pehmenemisen) tai ' fortition ' ( alku- ja loppukonsonanttien äänten kovettumisen. Tämä tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että 'Cuillean' lausuttiin usein 'whallin' tai 'wellin', kuten esiintyy Cuilleaniin liittyvissä paikannimissä Mansaarella, jossa hänen seppänsä oletettiin joissakin irlantilaisissa tarinoissa sijainneen. Itse asiassa Irlannissa on monia muitakin Cuilleaniin liittyviä paikannimiä, vaikka hieman kaivamalla hänet luultavasti löytyy Skotlannista, Walesista ja Englannista (jossa häntä kutsutaan Waylandiksi). Jos käytät pääkonsonantin lenitionia ja nimen "Cuillean" terminaalikonsonantin lisäystä, voit lausua sen foneettisesti " Wolund ". Probatum est!
On tietysti mahdollista, että Cuilleanin hahmo esiteltiin irlantilaisiin runollisiin perinteisiin anglosaksisen aikakauden aikana, mutta tämä näyttää epätodennäköiseltä, koska irlantilaisilla tarinoilla ei ole juurikaan yhteistä 1300-luvun Völundarkviðan islanninkielisen version kertomuksen kanssa.
On melko hyvä syy uskoa, että sama myytti tunnettiin Englannissa 900-luvulla ja se välitettiin todennäköisesti Islantiin Norjan, Mansaaren ja Dublinin välisiä muinaisia meriteitä pitkin. Tämä ei tietenkään estä Welandin nimen lahjoittamista legendaarisen irlantilaisen sepän myyteille tänä kulttuurisen vuorovaikutuksen aikana. Ilmeisesti todennäköisin syntyperäinen hahmo on Gobán Saor, taiteilija-arkkitehti, jonka tunnustetaan monien upeiden, yleensä kirkollisten arkkitehtonisten rakenteiden rakentamisesta. Sana gobban tarkoittaa itse asiassa "seppä", ja euhemeristiset irlantilaiset kristityt loivat hahmosta useita pyhiä kuvituksia, jotka tunnetaan nimellä "St Gobban" tai "Gobbanus". Koska varhaiset kristilliset kirkot tehtiin puusta ja kivestä raudan sijaan on Gobán Saor edelleen hahmo, joka on valittu rakentamaan tällaisia rakenteita…
On myös ehdotettu, että legendaarinen Tuatha Dé Danaan seppä ja sairaiden hoitaja Goibniu on sama hahmo, ja omaa todellakin ne legendaariset attribuutit, jotka germaanien kielen legendoissa on osoitettu Waylandille. Gallialaiset palvoivat roomalaisella kaudella Gobbanos -nimistä jumalaa sekä vasaraa käyttävää jumalaa, joka tunnetaan nimellä Sucellus, vaikka molemmat voivat olla saman jumaluuden epiteettejä. Romanobritonialaiset näyttävät sisällyttäneen Vulcanin palvonnan alkuperäisiin uskonnollisiin kultteihin, ja skottilainen ja hebridilainen kansanperinne viittaa "Bolcan Smithiin". Irlannin kansanperinteen hullu kuningas Suibne ("Sweeney") asettui lopulta "Glenn Bolcainiin". Govanin muinainen asutus, joka on nyt osa Glasgow'n suurkaupunkialuetta, näyttää olevan nimetty hänen mukaansa, ja heidän paikallisen pyhimyksensä Mungo (Kentigern) viralliset legendat sisältävät materiaalia Cuillean/Welandin legendoista sekä kreikkalais-roomalaisia piirteitä, legendoja Hephaistoksesta ja Vulcanista.
Kiinnostavaa, että Kentigernin kuuluisa hagiografia, jonka Jocelyn of Furness on koonnut, lainaa myös yksityiskohtia tarinasta lentävästä velho Merlinistä, jota käytti myös hänen ystävänsä ja aikalaisensa Geoffrey of Monmouth, joka latinisoi Waylandin nimen Guielandukseksi. Jocelyn käytti lentävää velhoa "Melinusta" Pyhän Patrickin vihollisena Mansaarella, ihaillen Glen Bolcainin kuningasta Suibnea, joka myös lensi ilmassa. Kirjaimen 'm':n muuttaminen 'w'-ääneksi on yleistä gaelissa ( samhain = 'sa-win'), joten voidaan nähdä, kuinka helposti siirrymme 'Melinuksesta' 'Welinukseen'. Tuo ovela velho – se olisi järkevää sen saaren nimelle, jolla Geoffrey väitti kuningas Arthurin miekan Caliburnin väärennettyä – 'Insula Avalonis' – saattoi olla peräisin gaelin 'Hy Guiellean' -kielen vioittuneesta muodosta (lausutaan läheltä 'A Wulan' – 'Isle of Wayland'). Tonen hypoteesi on, että aVALOn saari, jossa Arthurin linna sijaitsi olisikin Olav linna sAVOnlinnassa.
Se, mitä Cuillean teki Mansaarella, oli kenen tahansa arvaus. Ehkä hän oleskeli Manannanin kanssa, tuon toisen suuren maailmojen välisen matkailijan ja aseiden ja haarniskan takojan... Mitä syvemmälle kaivaa, sitä kiehtovammaksi suomalaisen sepän legenda käy!
Kreikkalais-roomalainen yhteys:
Kreikkalais-roomalaisella kulttuurilla oli erittäin tärkeä vaikutus moniin alkuperäiskansojen pohjoiseurooppalaisiin legendoihin ja perinteisiin. Tätä kulttuuria ei vain osittain siirretty ja tarkoituksella synkretisoitu Rooman miehityksen vyöhykkeille Pohjois-Euroopassa, vaan sitä käytettiin edelleen varhaisen kristillisen kirkon lukutaitoisten latinalaisten tutkijoiden keskuudessa, joiden kirjallinen käsitys pakanuudesta perustui suurelta osin kreikkalaiseen ja roomalaiseen mytologiaan. Ottaen huomioon, että Välimeren Euroopasta peräisin olevat paljon vanhat kirjalliset ja taiteelliset kuvaukset näistä jumalista ovat edelleen olemassa, on helppo olettaa, että eurooppalaiset (niin kuin he olivat kirjoittaneet ikonisten kuvien ajatukset myöhään) lainasivat eteläisistä perinteistä, mutta tämä ei välttämättä ollut niin! Monet kreikkalaisista ja roomalaisista jumalista ja myyteistä ovat yhtä todennäköisesti levinneet Pohjois-Euroopasta pronssikaudella runsaan itämerenmeripihka ja treidausporukoissa liikkuneiden metalliselppien ja käsityöläisten myötä.
Eräs hyvä esimerkki Waylandin ja Hephaistoksen legendan (roomalaiset tuntevat Vulcanin ja etruskit pipopäisen Sethlanin tai minoan Velchanoksen) välisestä silmiinpistävästä samankaltaisuudesta on se, että (paitsi että he ovat seppiä) heidän kuvitellaan olevan jotenkin epämuodostuneita tai liikuntarajoitteisia. Welandin tapauksessa vangitsijat painavat häntä, ja kreikkalaisen jumalan tapauksessa hänen kerrotaan syntyneen ontuvana tai loukkaantuneen, kun Zeus heittää hänet alas Olympokselta, kun hän yrittää puolustaa äitiään. Hera (aihe, joka esiintyy St Kentigernin 1200-luvun hagiografiassa). On huomionarvoista, että molemmissa tapauksissa lamauttaminen estää pääsyn uudelleen jumalalliseen maailmaan.
Sekä Weland että Hephaistos toimittavat legendaarisille sankareille ja jumalille aseensa, panssarinsa ja työkalunsa. Molemmat ovat viekkaita ja ovelia huijaavat ja ansaan vastustajansa. Molemmat karkotetaan jumalallisesta oikeudestaan palatakseen voittoon. Joissakin kreikkalaisissa myyteissä Dionysos vapauttaa jumalan maanpäällisestä pakkosiirtolaisuudestaan ja palauttaa hänet taivaaseen, joka asettaa hänet perseukselle ja johdattaa hänet takaisin Olympokselle.
Maljakkomaalaus n. 400 eaa. Rampautuneen Hephaistoksen johdattaa takaisin äitinsä Heran luo Olympokselle jumala Dionysos, joka ratsastaa aasilla. Kelttiläisten rautakauden kolikoiden ystävät pitävät "hevonen" -aiheetta merkittävänä. Dioskoroin ja Bellerophonin myytit näyttävät myös liittyvän toisiinsa. Huomaa pihtien samankaltaisuus Hermeksen "caduceuksen" kanssa… Toisin kuin Hephaistos, Weland on kuitenkin pikemminkin toimintahahmo ja soturi, mutta hän kulkee myös ihmis- ja henkimaailman välissä. Volundr-saaga ja erilaiset tunnetut Wayland-legendan kaiverrukset anglosaksisen ja viikinkiajan esineistä keskittyvät myös hänen pakenemiseensa ihmisten maailmasta joko maagisella rakentamallaan lentävällä koneella, jättimäisellä linnulla tai valkyyrian matkassa. Vertailun vuoksi Hephaistoksen "lento" tapahtuu Dionysoksen vapauttavan toimijan kautta. Hän on kuuluisa maallisen ja jumalallisen välisten siteiden löystäjä. Molemmat edustavat "shamanistista" itsensä löytämisen matkaa, joka liittyi suomalaiseen kulttuuriin ja muinaisen käsityöläisen täydellisyyteen. Vapaamuurarit huomioi!
Toinen kreikkalainen jumaluus, joka matkusti maailmojen välillä ja jolla oli legendaarinen tunnustus huijariksi, oli tietysti Hermes, joka jakoi myös Afroditen kiintymyksen (ja kuka ei?). Aphrodite (emotionaalinen rakkaus) itse oli lähes vastakuva Athenesta (neitsytätsy), ja jos Athena on luomattoman idean feminiininen prinsiippi, niin Hephaistos oli luojan aktiivinen prinssi. Niiden periaatteiden monimutkainen vuorovaikutus voi saada sinut melkein hulluksi!
Etruskien ja minoalaisten velchanit:
Velchans, joka tunnetaan myös nimellä Sethlans, oli Rooman Vulcanin etruskien esi-isä. Hänestä tiedetään vähän, vaikka on todennäköistä, että hän sulautui Vulcaniin jossain vaiheessa, joten se, mitä Vulcanista voidaan sanoa, saattaa koskea alun perin Velchaneja. Myöhempien roomalaisten kirjoittajien mukaan, jotka kommentoivat etrurialaisen uskonnollisen kulttuurin alustaa, joka oli tärkeä republikaanisen aikakauden roomalaisen uskonnon ytimessä, hän oli sekä tulen jumala (Vitruvius n. 100 eKr.) että salamanjumala (Servius, 300 jKr.). Etruskilaiset haruspit eli ennustajat olivat innokkaita luonnonilmiöiden tarkkailijoita, ja salama oli niistä yksi tärkeimmistä ja tehokkaimmista.
Bellerophon ja Dioskouroi:
Legendaarinen antiikin kreikkalainen sankari, kuolevainen mutta nerokas Bellerephon (Pegasuksen ratsastaja ja Chimeran tappaja) liittyy legendaan, jossa hän yrittää lentää Olympos-vuorelle siivekkäällä hevosella Pegasuksella. Zeus lähettää nuijakärpäsen puremaan Pegasusta, joka vapauttaa istuimesta ratsastajansa, joka putoaa orjantappurapensaan ja elää loppuelämänsä maallisen olemassaolonsa sokeana ja raajarikkona, kunnes Zeus päättää jumalallistaa hänet. On huomattava, että tähdistö "Pegasus" näyttää putoavalta hevoselta, kun otetaan huomioon sen käänteinen ulkonäkö - jälleen yksi vihje siitä, että monet myytit ovat tähtimyyttejä, jotka liittyvät vuodenaikojen sykliin.
Toinen kreikkalainen jumaluus, joka matkusti maailmojen välillä ja jolla oli legendaarinen tunnustus huijariksi, oli tietysti Hermes, joka jakoi myös Afroditen kiintymyksen (ja kuka ei?). Aphrodite (emotionaalinen rakkaus) itse oli lähes vastakuva Athenesta (neitsytätsy), ja jos Athena on luomattoman idean feminiininen prinsiippi, niin Hephaistos oli luojan aktiivinen prinssi. Niiden periaatteiden monimutkainen vuorovaikutus voi saada sinut melkein hulluksi!
Etruskien ja minoalaisten velchanit:
Velchans, joka tunnetaan myös nimellä Sethlans, oli Rooman Vulcanin etruskien esi-isä. Hänestä tiedetään vähän, vaikka on todennäköistä, että hän sulautui Vulcaniin jossain vaiheessa, joten se, mitä Vulcanista voidaan sanoa, saattaa koskea alun perin Velchaneja. Myöhempien roomalaisten kirjoittajien mukaan, jotka kommentoivat etrurialaisen uskonnollisen kulttuurin alustaa, joka oli tärkeä republikaanisen aikakauden roomalaisen uskonnon ytimessä, hän oli sekä tulen jumala (Vitruvius n. 100 eKr.) että salamanjumala (Servius, 300 jKr.). Etruskilaiset haruspit eli ennustajat olivat innokkaita luonnonilmiöiden tarkkailijoita, ja salama oli niistä yksi tärkeimmistä ja tehokkaimmista.
Bellerophon ja Dioskouroi:
Legendaarinen antiikin kreikkalainen sankari, kuolevainen mutta nerokas Bellerephon (Pegasuksen ratsastaja ja Chimeran tappaja) liittyy legendaan, jossa hän yrittää lentää Olympos-vuorelle siivekkäällä hevosella Pegasuksella. Zeus lähettää nuijakärpäsen puremaan Pegasusta, joka vapauttaa istuimesta ratsastajansa, joka putoaa orjantappurapensaan ja elää loppuelämänsä maallisen olemassaolonsa sokeana ja raajarikkona, kunnes Zeus päättää jumalallistaa hänet. On huomattava, että tähdistö "Pegasus" näyttää putoavalta hevoselta, kun otetaan huomioon sen käänteinen ulkonäkö - jälleen yksi vihje siitä, että monet myytit ovat tähtimyyttejä, jotka liittyvät vuodenaikojen sykliin.
Veroli Casket - Tämä näyttää Bellerephonin yhtenä Dioskoroeista. Huomaa kerubi, joka pitää jumaluuden rengasta tai kruunua Bellerophonin/Polydeukesin pään päällä Bellerophon ja Polydeukes edustavat puolijumalallista lahjakasta ihmistä, joka on myös Welandille yhteinen olemus. Jälleen näemme sankarillisen seppäjumalan motiivin armosta putoamisesta, vammoista ja lopulta jumalallisesta noususta Veroli-arkun 10. vuosisadan bysanttilaisessa stelassa hänet on ilmeisesti kuvattu yhtenä ratsastuksen kaksoissankareista - "Dioskoroi", Castor ja Polydeukes:
Dioskorojen sanottiin olevan joutsenneito Ledan lapsia, aivan kuten Welandilla oli joutsenneito (valkyrie) vaimo.
Dioskouroit (kirjaimellisesti "nuorten jumalat") näyttävät olleen yhteydessä samotrakialaisten mysteerien ja Lemnoksen mysteerien nuorten ktonisiin jumaluuksiin. Nämä olivat kabeiroit, joilla on yhtäläisyyksiä muiden hellenisoituneiden alueellisten nuorten sankarijumalaryhmien, kuten Idaian Daktilien, Kouretesien ja Corybantien kanssa. Ne kaikki näyttävät lopulta liittyvän Suuren Äitijumalattaren palvontaan. Idealaisia daktileja – kuten kabeiroita – pidettiin seppämestareina.
Vaikka muinaiset kirjailijat eivät ole koskaan nimenomaisesti yhdistäneet Bellerophonia (jonka kultti on peräisin Korintista) mihinkään näistä nuoruuden jumalista, on ilmeistä, että hän sopii heidän puolijumalallisen kulttuurin sankarin kategoriaan. Tällaiset sankarit tarvitsevat aina (tarinoiden mukaan) ratsua, aseita ja panssaria voidakseen suorittaa tehtävänsä, ja sepän luonne on näissä kaikissa mahdollistaja, ja ajan myötä se sekoittuu sankariin. Seppä kenkii hevosille ja takoo aseita.
Missä Bellerophonin ja Pegasuksen myytit ovat hämmästyttävän samankaltaisia kelttiläisten provinssien myyttien kanssa, joiden pyhissä legendoissa (mukaan lukien muun muassa Pyhän Patrickin, Saatanan, St Maugholdin ja St Milburgan legendat) on joskus motiivi, että heidän hevosensa hyppäävät lähdevesiin, kun sen kaviot osuvat maahan. Muinaisen kreikkalaisen myytin mukaan Pegasuksen kaviot luovat Hippocrene-kaivon osuessaan Helikon-vuoren kallioon.
Ericthonios Ateenalainen:
Toinen antiikin kreikkalaisen mytologian esi-isä/sankarikultti-aspektista noussut hahmo on ateenalainen esi-isä Ericthonius. Hänen oletettiin syntyneen autoktonisesti, kun seppäjumala Hephaistos kaatoi siemennesteensä maan päälle epäonnistuneen raiskauksen aikana Athenasta. Tämä päättelee, että Hephaistos oli yhdynnässä Gaian kanssa ja loi ateenalaisten ensisijaisen esi-isän. Tästä syystä Athena (Roomalaisten Minerva etym. *mineraali) – mekaanisten luovien taiteiden jumalatar – voidaan pitää Hephaistoksen maallisen ilmentymän jumalallisena heijastuksena.
Athenen legendaarinen luomus oli Zeuksen päästä, mikä osoitti hänen (neitsyt) kykynsä edustaa puhdasta mieltä ja teknistä luovuutta. Hephaistos edusti ilmeistä maallista voimaa tuon jumalallisen tahdon takana – aktiivisen fyysisen toiminnan kautta toimivaa passiivista henkeä.
Ericthonios liittyi vahvasti myös hevosiin ja luovaan taiteeseen – hänen kerrotaan opettaneen hevosten ikettä, hopean sulattamista ja keksineen quadriga-vaunut sekä opettaneen aurausta. Tämä tekee hänestä paikallisen muunnelman Korybantes/Kouretes/Dactyls-perinteissä. Häntä edustaa tähtikuvioiden joukossa "vaunujen" tähdistö, Auriga, joka (Perseuksen ja Oinaan ohella) sijaitsee Pegasuksen, Kalojen, Cetuksen ja Vesimiehen länsipuolella taivaallisen ekliptisen polulla. Muita hevosiin liittyviä tähtikuvioita tässä taivaan läheisyydessä ovat Equuleus ja Saggitarius. Kauris on näiden kahden välissä. Härkä on myös lähellä. Sankarien, hirviöiden, hevosten ja laiduntavien sarvieläinten teema näiden tähtikuvioiden joukossa sopii hyvin vahvasti puolijumalallisten esivanhempien sankarimyyttien "semanttiseen kenttään": jokainen kaupunki rakennettiin maalaisisten esi-isiensä saavutusten varaan, jotka ovat saaneet kaikki tarpeensa luonnosta....
Weland, Donar ja Thor – Baltian ja slaavilaiset yhteydet:
(Huomaa: Selkeimmät balttilaisten ja slaavilaisten jumalien kuvaukset lukija saattaa haluta tutkia Marija Gimbutasin ja Algirdas Greimasin teoksia)
Keskiaikaiset pohjoismaiset/islantilaiset " eddaic" -legendat Thorista (vastaa vanhempaa germaanista jumalaa Donaria tai Thunoria – kirjaimellisesti "ukkonen") ovat mielenkiintoinen mytologinen yhdistelmä eurooppalaisesta "salamahaastavasta taivaanjumalasta" ja tyypillisemmistä eurooppalaisista legendaarisista sankareista. kuten Perseus, Herakles ja Cuchullain. Hänen valitsemansa ase tai työkalu on vasara, jolla hän murskaa vihollisensa ja itse maan – hän ei koskaan (ainakaan islantilaisissa myyteissä) näy sepän roolissa, mikä on mielenkiintoista, ja mahdollisesti myöhäinen versio Thunorista tai Donarin alkuperäinen tehtävä kronisena maatalousjumalana, aivan kuten roomalainen Mars.
Dioskorojen sanottiin olevan joutsenneito Ledan lapsia, aivan kuten Welandilla oli joutsenneito (valkyrie) vaimo.
Dioskouroit (kirjaimellisesti "nuorten jumalat") näyttävät olleen yhteydessä samotrakialaisten mysteerien ja Lemnoksen mysteerien nuorten ktonisiin jumaluuksiin. Nämä olivat kabeiroit, joilla on yhtäläisyyksiä muiden hellenisoituneiden alueellisten nuorten sankarijumalaryhmien, kuten Idaian Daktilien, Kouretesien ja Corybantien kanssa. Ne kaikki näyttävät lopulta liittyvän Suuren Äitijumalattaren palvontaan. Idealaisia daktileja – kuten kabeiroita – pidettiin seppämestareina.
Vaikka muinaiset kirjailijat eivät ole koskaan nimenomaisesti yhdistäneet Bellerophonia (jonka kultti on peräisin Korintista) mihinkään näistä nuoruuden jumalista, on ilmeistä, että hän sopii heidän puolijumalallisen kulttuurin sankarin kategoriaan. Tällaiset sankarit tarvitsevat aina (tarinoiden mukaan) ratsua, aseita ja panssaria voidakseen suorittaa tehtävänsä, ja sepän luonne on näissä kaikissa mahdollistaja, ja ajan myötä se sekoittuu sankariin. Seppä kenkii hevosille ja takoo aseita.
Missä Bellerophonin ja Pegasuksen myytit ovat hämmästyttävän samankaltaisia kelttiläisten provinssien myyttien kanssa, joiden pyhissä legendoissa (mukaan lukien muun muassa Pyhän Patrickin, Saatanan, St Maugholdin ja St Milburgan legendat) on joskus motiivi, että heidän hevosensa hyppäävät lähdevesiin, kun sen kaviot osuvat maahan. Muinaisen kreikkalaisen myytin mukaan Pegasuksen kaviot luovat Hippocrene-kaivon osuessaan Helikon-vuoren kallioon.
Ericthonios Ateenalainen:
Toinen antiikin kreikkalaisen mytologian esi-isä/sankarikultti-aspektista noussut hahmo on ateenalainen esi-isä Ericthonius. Hänen oletettiin syntyneen autoktonisesti, kun seppäjumala Hephaistos kaatoi siemennesteensä maan päälle epäonnistuneen raiskauksen aikana Athenasta. Tämä päättelee, että Hephaistos oli yhdynnässä Gaian kanssa ja loi ateenalaisten ensisijaisen esi-isän. Tästä syystä Athena (Roomalaisten Minerva etym. *mineraali) – mekaanisten luovien taiteiden jumalatar – voidaan pitää Hephaistoksen maallisen ilmentymän jumalallisena heijastuksena.
Athenen legendaarinen luomus oli Zeuksen päästä, mikä osoitti hänen (neitsyt) kykynsä edustaa puhdasta mieltä ja teknistä luovuutta. Hephaistos edusti ilmeistä maallista voimaa tuon jumalallisen tahdon takana – aktiivisen fyysisen toiminnan kautta toimivaa passiivista henkeä.
Ericthonios liittyi vahvasti myös hevosiin ja luovaan taiteeseen – hänen kerrotaan opettaneen hevosten ikettä, hopean sulattamista ja keksineen quadriga-vaunut sekä opettaneen aurausta. Tämä tekee hänestä paikallisen muunnelman Korybantes/Kouretes/Dactyls-perinteissä. Häntä edustaa tähtikuvioiden joukossa "vaunujen" tähdistö, Auriga, joka (Perseuksen ja Oinaan ohella) sijaitsee Pegasuksen, Kalojen, Cetuksen ja Vesimiehen länsipuolella taivaallisen ekliptisen polulla. Muita hevosiin liittyviä tähtikuvioita tässä taivaan läheisyydessä ovat Equuleus ja Saggitarius. Kauris on näiden kahden välissä. Härkä on myös lähellä. Sankarien, hirviöiden, hevosten ja laiduntavien sarvieläinten teema näiden tähtikuvioiden joukossa sopii hyvin vahvasti puolijumalallisten esivanhempien sankarimyyttien "semanttiseen kenttään": jokainen kaupunki rakennettiin maalaisisten esi-isiensä saavutusten varaan, jotka ovat saaneet kaikki tarpeensa luonnosta....
Weland, Donar ja Thor – Baltian ja slaavilaiset yhteydet:
(Huomaa: Selkeimmät balttilaisten ja slaavilaisten jumalien kuvaukset lukija saattaa haluta tutkia Marija Gimbutasin ja Algirdas Greimasin teoksia)
Keskiaikaiset pohjoismaiset/islantilaiset " eddaic" -legendat Thorista (vastaa vanhempaa germaanista jumalaa Donaria tai Thunoria – kirjaimellisesti "ukkonen") ovat mielenkiintoinen mytologinen yhdistelmä eurooppalaisesta "salamahaastavasta taivaanjumalasta" ja tyypillisemmistä eurooppalaisista legendaarisista sankareista. kuten Perseus, Herakles ja Cuchullain. Hänen valitsemansa ase tai työkalu on vasara, jolla hän murskaa vihollisensa ja itse maan – hän ei koskaan (ainakaan islantilaisissa myyteissä) näy sepän roolissa, mikä on mielenkiintoista, ja mahdollisesti myöhäinen versio Thunorista tai Donarin alkuperäinen tehtävä kronisena maatalousjumalana, aivan kuten roomalainen Mars.
Vasara, kuten Ukonvasara on tietysti yksi seppätyön symbolisista osoittimista, toinen on pihdit. Pihtien sijaan keskiaikaisella pohjoismaisella Thorilla on luonnollisesti läpäisemättömät hakaset ja tyypillisesti hän saavuttaa mytologiset voittonsa suurella voimalla ja paholaisen urheudella suoran oveluuden sijaan. Nämä attribuutit näyttävät kuitenkin varmasti tuovan Thorin suoraan Welandin semanttiseen kenttään, minkä vuoksi on tutkittava, kuinka ne liittyvät muihin Pohjois-Euroopan ilma-/tuli- ja kronisiin/vesijumaliin – preussilaisiin Occopirmus*/Perkoneihin ja Pekols/Pushkayts, slaavilainen Perun, Veles ja Svarog, liettualaiset Perkunas ja Velnias sekä suomalaiset * Ukko (Perkele), Votan (vesi) ja Ilmarinen.
Ei ehkä ole yllättävää huomata, että pohjoismaisten, balttilaisten ja slaavilaisten jumalien välillä on monia yhtäläisyyksiä, ja nämä – koskettamalla edellä mainittua alustavaa yhteyttä Donarin/Thunorin/Thorin ja Welandin välillä – voivat auttaa meitä selvittämään arvoituksellisen legendaarisen seppäjumalan merkityksen. eurooppalaisista.
Idässä Perun ja Veles (kutsutaan myös Volokseksi) olivat kaksi läheisesti toisiinsa liittyvää jumalia slaavilaisten panteonissa, erityisesti Kiovan venäläisessä 10. vuosisadalle asti, ja nämä säilyivät liettualaisten keskuudessa Perkunasin ja Velniaksen jumalien varjossa pitkään. myöhempi päivämäärä.
Nämä paremmin todistetut balttilaiset vastineet tunnettiin useilla alueellisilla nimillä – Perkele (Ukko), Pekko ja Ilmarinen Suomessa, Perkunas ja Peckols Preussissa sekä Perkons (Latvia, Viro). Perkunas ja hänen muunnelmansa edustivat taivasta (alkuaineilma ja tulta), kun taas Velnias ja hänen muunnelmansa edustivat maata (elementaalimaata ja vettä). Heidän erilaiset legendansa viittaavat kahden tilan vuorovaikutukseen: maan ja taivaiden tai arkipäivän ja jumalallisen välillä. On huomattava, että näiden jumalien taustalla olevan teologian rekonstruktio riippuu lähes 1000 vuoden ajalta tallennettujen yksityiskohtien keräämisestä eri alueiden lähteistä.
Perun/Perkunas on ukkonen jumala. Kuten Donar/Thor, hänet yhdistetään salaman kaltaisen vasaran tai kirveen käyttämiseen. Hänet (kuten Thor) on myös kuvattu joko vuohen seurassa, vuohen selässä ratsastavan tai vuohen tai vuohien vetämissä vaunuissa. Donarin/Thorin kannattajat käyttivät samanlaisia vasara-/kirvesamuletteja kuin Perun/Perkunas. Heillä on ilmeisesti yhteinen kulttuurinen juuri.
Thorin vasara ja ristiriipukset yhdistettiin sankarillisen taivaanjumalan palvontaan pakana- ja varhaiskristillisessä Skandinaviassa.
Ei ehkä ole yllättävää huomata, että pohjoismaisten, balttilaisten ja slaavilaisten jumalien välillä on monia yhtäläisyyksiä, ja nämä – koskettamalla edellä mainittua alustavaa yhteyttä Donarin/Thunorin/Thorin ja Welandin välillä – voivat auttaa meitä selvittämään arvoituksellisen legendaarisen seppäjumalan merkityksen. eurooppalaisista.
Idässä Perun ja Veles (kutsutaan myös Volokseksi) olivat kaksi läheisesti toisiinsa liittyvää jumalia slaavilaisten panteonissa, erityisesti Kiovan venäläisessä 10. vuosisadalle asti, ja nämä säilyivät liettualaisten keskuudessa Perkunasin ja Velniaksen jumalien varjossa pitkään. myöhempi päivämäärä.
Nämä paremmin todistetut balttilaiset vastineet tunnettiin useilla alueellisilla nimillä – Perkele (Ukko), Pekko ja Ilmarinen Suomessa, Perkunas ja Peckols Preussissa sekä Perkons (Latvia, Viro). Perkunas ja hänen muunnelmansa edustivat taivasta (alkuaineilma ja tulta), kun taas Velnias ja hänen muunnelmansa edustivat maata (elementaalimaata ja vettä). Heidän erilaiset legendansa viittaavat kahden tilan vuorovaikutukseen: maan ja taivaiden tai arkipäivän ja jumalallisen välillä. On huomattava, että näiden jumalien taustalla olevan teologian rekonstruktio riippuu lähes 1000 vuoden ajalta tallennettujen yksityiskohtien keräämisestä eri alueiden lähteistä.
Perun/Perkunas on ukkonen jumala. Kuten Donar/Thor, hänet yhdistetään salaman kaltaisen vasaran tai kirveen käyttämiseen. Hänet (kuten Thor) on myös kuvattu joko vuohen seurassa, vuohen selässä ratsastavan tai vuohen tai vuohien vetämissä vaunuissa. Donarin/Thorin kannattajat käyttivät samanlaisia vasara-/kirvesamuletteja kuin Perun/Perkunas. Heillä on ilmeisesti yhteinen kulttuurinen juuri.
Thorin vasara ja ristiriipukset yhdistettiin sankarillisen taivaanjumalan palvontaan pakana- ja varhaiskristillisessä Skandinaviassa.
Suomalainen "kirvesamuletti" n. 1000 eKr. (Kievan Rus' kansat). N1c haploryhmän kalmistosta. Nykyaikainen Crosh Bollan -amuletin kullanvalu on valettu Bollan Wrasse -kalan palataalisesta luusta, joka on hämmästyttävän samankaltainen "Thorin vasaran" ja "slaavilaisen kirveen" kanssa. Mansaari oli aikoinaan keskiaikainen viikinkivaltakunta ja aikoinaan pääpysähdyspaikka ikivanhoilla merikauppareiteillä Itämereltä ja Skandinaviasta.
Muinainen minolainen Labrys-kirves. Tuliko se alun perin Mustanmeren kauppareiteiltä pohjoiseen?
Pitäisi tulla ilmeiseksi, että Wayland on taivaan jumalan ja maajumalan ominaisuuksien välittäjäosallinen. Myyttissään hän on tietyksi ajaksi maan päällä, mutta kaipaa taivasta, johon hän hyppää tilaisuuden tullessa pakoon. Perkunas edustaa ilmeisesti "Sky Waylandia".
Perkunas: miksi kirves eikä vasara?
Vasara on arkkityyppisesti sepän tai kivenhakkaajan työkalu, kun taas kirves on metsämiehen ja puutalojen rakentajan työkalu – erityisesti Baltian ja Venäjän maakuntien puutaloympäristöissä, joissa puutalot ovat vallinneet ja ovat lämpimämpiä ankarina talvina. . Tällaiset rakennukset olivat aina tulen armoilla, varsinkin se, jonka aiheuttivat suuret puita halkaisevat salamat. Näistä syistä Perkunas yhdistetään kirveeseen – hän luo jakamalla.
Velnias/Velinas "jumalallisena seppänä":
Velniasilla (ja hänen slaavilaisella vastinellaan) on toisaalta maanpäällinen tai maanalainen yhdistys. Pitäisi olla melko selvää, että samankaltaisuus Waylandin nimen skandinaavisten "Velent" tai "Volund" versioiden kanssa. Muinaisessa 'elementaali'ajattelujärjestelmässä Velnias edusti maata ja vettä – kronisia ja maahan sidottuja voimia ja kuolleita. Perkunas edusti ilmaa ja tulta – ne täydentävät toisiaan. Velnias edustaa "Terrestrial Waylandia", joka luo takomalla – vasaroimalla asioita yhteen.
Muinainen minolainen Labrys-kirves. Tuliko se alun perin Mustanmeren kauppareiteiltä pohjoiseen?
Pitäisi tulla ilmeiseksi, että Wayland on taivaan jumalan ja maajumalan ominaisuuksien välittäjäosallinen. Myyttissään hän on tietyksi ajaksi maan päällä, mutta kaipaa taivasta, johon hän hyppää tilaisuuden tullessa pakoon. Perkunas edustaa ilmeisesti "Sky Waylandia".
Perkunas: miksi kirves eikä vasara?
Vasara on arkkityyppisesti sepän tai kivenhakkaajan työkalu, kun taas kirves on metsämiehen ja puutalojen rakentajan työkalu – erityisesti Baltian ja Venäjän maakuntien puutaloympäristöissä, joissa puutalot ovat vallinneet ja ovat lämpimämpiä ankarina talvina. . Tällaiset rakennukset olivat aina tulen armoilla, varsinkin se, jonka aiheuttivat suuret puita halkaisevat salamat. Näistä syistä Perkunas yhdistetään kirveeseen – hän luo jakamalla.
Velnias/Velinas "jumalallisena seppänä":
Velniasilla (ja hänen slaavilaisella vastinellaan) on toisaalta maanpäällinen tai maanalainen yhdistys. Pitäisi olla melko selvää, että samankaltaisuus Waylandin nimen skandinaavisten "Velent" tai "Volund" versioiden kanssa. Muinaisessa 'elementaali'ajattelujärjestelmässä Velnias edusti maata ja vettä – kronisia ja maahan sidottuja voimia ja kuolleita. Perkunas edusti ilmaa ja tulta – ne täydentävät toisiaan. Velnias edustaa "Terrestrial Waylandia", joka luo takomalla – vasaroimalla asioita yhteen.
Eurooppalaisten seppä-jumala-legendojen ydinpiirteet – olivatpa ne sitten Waylandista tai Hephaistosista – edustavat häntä korkeampana luovana tulena maan päällä. Waylandin tarinassa hän ja hänen kaksi veljeään (kaikki tontut tai Al Vene / El Fin) rakastuvat kolmeen valkyyriaan (joutsenneitoon), ja kun joutsenet jättävät heidät (talvimuutto), Wayland joutuu vangiksi ja vangitaan ja orjuutetaan ihmiskuningas Nithhadille, hänen on pakko luoda aarteita hänelle. Weland tekee käskyn mukaan, mutta kostoksi tappaa kuninkaan kaksi poikaa ja tekee heidän luistaan ja hampaistaan jalokiviä – hirvittävä lupauksen täyttymys antamalla lahja, joka, vaikka onkin upea ja arvokas, on samalla täydellinen tuho. Tämän lisäksi Wayland toteuttaa "kolminkertaisen koston" raiskaamalla ja raskauttamalla kuninkaan tyttären varmistaen, että kuninkaan ainoa perillinen on Welandin jumalallinen siemen. Saatuaan kostonsa hän pakenee taivaalle maagisen linnun (palaavan joutsenen?) selässä tai toisessa versiossa itse luomallaan lentävällä koneella ja palaa siten ilman ja tulen henkiseen maailmaan, joka on alfarin tai haltioiden maakunta. Allegoria on talvi ja kasvillisuuden paluu lahoamisesta ja lahoamisesta. Weland on "salainen seppä", joka uudistaa luontoa maan sisällä ja on valmis nousemaan uudelleen keväällä. Hän on tappaja JA elämän antaja – täydellinen arkkityyppi "ktonisesta".
Kristinustumisen jälkeisen ajan liettualaiset käyttävät sanaa "Velnias" tai "Velinas" osoittamaan kristillistä paholaista, mikä on todistettu eräissä varhaisimmista liettualaista käännössanakirjoista, ja se on edelleen paholaisen nimi tässä maassa. Asiaan liittyvä sana veles (monikko) osoitti kuolleiden sieluja, jotka olivat hänen hovinsa, aivan kuten slaavilainen Volos kuvattiin maanpäällisten laumien jumalaksi. Velniaksen rooli liettualaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä on alamaailman – maan ja jokien – jumalana, joka taisteli tulen ja taivaan jumalan Perkunaan kanssa.
Greimas (kirjassa "Jumalista ja ihmisistä") kertoo useista myöhäisistä liettualaisista kansantarinoista, joiden hän uskoo yhdistävän paholaisen ("Velnias") arkkityyppiseen mytologiseen seppään, jota kutsutaan nimellä Kalevelis tai Kalvis - yhdistelmä liettualaista sanaa "" seppä" ja "-velis", veljesi sanaa. Vaikka kirjallisia viittauksia "Kalevelis"-nimiseen jumalaan ei ole, 1200-luvun slaavilaisen käsikirjoituksen lisäys 6. vuosisadan Bysantin Malala Chroniclesta sisältää varhaisen selvityksen Liettuan tärkeimpien pakanajumalien nimistä. Lisäyksessä mainitaan jumala nimeltä Teliavelis, joka takoi auringon ( Saulė ) ja heitti sen taivaalle. 1200-luvun Volynian kronikassa mainitaan myös Teliavelis jumalana, jota kristinuskoon kääntyneen Liettuan kuningas salaa palvoi. Kummassakaan kronikassa ei mainita Velniasta jumalaksi, vaikka Perkunas mainitaan Malalan kroniikan marginaalissa.
Tarkemmin tarkasteltuna Teliavelis näyttää olevan sama jumala kuin Velnias, kuolleiden sielujen herra ( veles): Etuliite 'Telia-' saattaa liittyä latinan sanaan 'maa' – tellus. Se saattaa myös liittyä kreikan sanaan telios (jonka kielitieteilijät uskovat olevan metateesi alkuperäisestä PIE-sanasta kʷelios – muistatko irlantilaisen 'Cuillean'?), viittaa päätepisteeseen, summaukseen, tulokseen tai lopetukseen. Suffiksi '-velis' näyttää liittyvän maanjumalaan Velnias. Kielellisesti tämä merkitsee rajapintaa, jossa Velniaksen maanläheinen/vetinen alamaailma kohtaa Perkunasin tulisen/ilmavan ylämaailman. Sekä etuliite että jälkiliite sopivat Waylandin erilaisissa eurooppalaisissa nimissä esiintyvän fortiivin ja leenitiivisen metateesin (äänenmuutoksen) kanssa.
'Langenneen' jumalan kielelliset vaikutukset?
Wayland-legendassa on jotain traagista ja uhrautuvaa, teemaa toistavat monet muut myyttiset sankarit ja jumalat, jotka liittyvät hänen semanttiseen kenttään. Skandinavian mytologian rungossa toinen suuri traaginen uhrihahmo on Baldr, jonka yksi hänen sukulaisistaan tappoi vahingossa ja heitti häneen mistelinuolen uskoen, että hän oli läpäisemätön sille.
"Baldr" yhdistetään "Phol" ja "Wodan" (versio mysteeristä Eddaic-jumalakolmiosta Odin, Vili ja Ve?) yhdessä kuuluisista 9./10. luvun Merseburgin loitsuista, jotka löydettiin kokoelman käsikirjoituksesta Meresburgin tuomiokapitulista vuonna 1841.
Phol ja Wodan ratsastivat metsään, ja Balderin
varsan jalka nyrjähti, joten Sinthgunt, Sunnan sisar, loi sen. ja Frija, Vollan sisko, loi sen. ja Wodan loi sen, niin hyvin kuin hän osasikin: Kuten luun nyrjähdys, niin veren nyrjähdys, niin nivelvenrähdys: Luu luuhun, veri vereksi, nivelet niveliksi, niin ne voidaan korjata.
(Käännös: BenjamIn W. Fortson.)
Pholin ja Baldrin suhde on osittain moniselitteinen, mutta näyttää identifioituvan viehätysvoimassa. Ja kuka todella on salaperäinen "Volla"? Hänen nimensä alkukonsonantin B>V>Ph-lenition osoittaa mahdollisen yhteyden Volundiin/Welandiin. Hän on mytologinen hahmo, joka ilmentää uhrausta. Nimi esiintyy myös sukulaisessa muinaisnorjalaisessa kuolleita (tai 'pudonnut') tarkoittavan sanan kanssa – val tai vol , joka nähdään muun maailman määränpään, valhall, nimessä. Liettuassa kuolleiden henget tunnetaan samankaltaisella sanalla: Veles. Samanlaisia ovat myös pohjoismaiset sanat vuorelle, fjall tai fjell ja englanninkieliset sanat 'lasku' (mäki) ja 'pudota', kuten 'pudota alas'. Tämä tuo meidät takaisin "kelttiläisen" hengen ja luomismyyttien semanttiseen kenttään, jossa kukkuloiden katsottiin olevan monen asian alku ja keijujen tai esi-isien paikka. Muinaiset skandinaavit uskoivat tällaisia kukkuloita ja vuoria myös kääpiöiden tai tummien haltioiden asuinalueiksi, joiden seppätaitojen sanottiin olleen vertaansa vailla. Kansanperinnön mukaan kukkuloiden ja vuorten luominen tapahtui usein mytologisten jättiläisten hahmojen pudottamalla tai valamalla suuria kiviä tai jättiläisten ratsastamien myyttisten hevosten tallaamisen.
Kristinustumisen jälkeisen ajan liettualaiset käyttävät sanaa "Velnias" tai "Velinas" osoittamaan kristillistä paholaista, mikä on todistettu eräissä varhaisimmista liettualaista käännössanakirjoista, ja se on edelleen paholaisen nimi tässä maassa. Asiaan liittyvä sana veles (monikko) osoitti kuolleiden sieluja, jotka olivat hänen hovinsa, aivan kuten slaavilainen Volos kuvattiin maanpäällisten laumien jumalaksi. Velniaksen rooli liettualaisessa mytologiassa ja kansanperinteessä on alamaailman – maan ja jokien – jumalana, joka taisteli tulen ja taivaan jumalan Perkunaan kanssa.
Greimas (kirjassa "Jumalista ja ihmisistä") kertoo useista myöhäisistä liettualaisista kansantarinoista, joiden hän uskoo yhdistävän paholaisen ("Velnias") arkkityyppiseen mytologiseen seppään, jota kutsutaan nimellä Kalevelis tai Kalvis - yhdistelmä liettualaista sanaa "" seppä" ja "-velis", veljesi sanaa. Vaikka kirjallisia viittauksia "Kalevelis"-nimiseen jumalaan ei ole, 1200-luvun slaavilaisen käsikirjoituksen lisäys 6. vuosisadan Bysantin Malala Chroniclesta sisältää varhaisen selvityksen Liettuan tärkeimpien pakanajumalien nimistä. Lisäyksessä mainitaan jumala nimeltä Teliavelis, joka takoi auringon ( Saulė ) ja heitti sen taivaalle. 1200-luvun Volynian kronikassa mainitaan myös Teliavelis jumalana, jota kristinuskoon kääntyneen Liettuan kuningas salaa palvoi. Kummassakaan kronikassa ei mainita Velniasta jumalaksi, vaikka Perkunas mainitaan Malalan kroniikan marginaalissa.
Tarkemmin tarkasteltuna Teliavelis näyttää olevan sama jumala kuin Velnias, kuolleiden sielujen herra ( veles): Etuliite 'Telia-' saattaa liittyä latinan sanaan 'maa' – tellus. Se saattaa myös liittyä kreikan sanaan telios (jonka kielitieteilijät uskovat olevan metateesi alkuperäisestä PIE-sanasta kʷelios – muistatko irlantilaisen 'Cuillean'?), viittaa päätepisteeseen, summaukseen, tulokseen tai lopetukseen. Suffiksi '-velis' näyttää liittyvän maanjumalaan Velnias. Kielellisesti tämä merkitsee rajapintaa, jossa Velniaksen maanläheinen/vetinen alamaailma kohtaa Perkunasin tulisen/ilmavan ylämaailman. Sekä etuliite että jälkiliite sopivat Waylandin erilaisissa eurooppalaisissa nimissä esiintyvän fortiivin ja leenitiivisen metateesin (äänenmuutoksen) kanssa.
'Langenneen' jumalan kielelliset vaikutukset?
Wayland-legendassa on jotain traagista ja uhrautuvaa, teemaa toistavat monet muut myyttiset sankarit ja jumalat, jotka liittyvät hänen semanttiseen kenttään. Skandinavian mytologian rungossa toinen suuri traaginen uhrihahmo on Baldr, jonka yksi hänen sukulaisistaan tappoi vahingossa ja heitti häneen mistelinuolen uskoen, että hän oli läpäisemätön sille.
"Baldr" yhdistetään "Phol" ja "Wodan" (versio mysteeristä Eddaic-jumalakolmiosta Odin, Vili ja Ve?) yhdessä kuuluisista 9./10. luvun Merseburgin loitsuista, jotka löydettiin kokoelman käsikirjoituksesta Meresburgin tuomiokapitulista vuonna 1841.
Phol ja Wodan ratsastivat metsään, ja Balderin
varsan jalka nyrjähti, joten Sinthgunt, Sunnan sisar, loi sen. ja Frija, Vollan sisko, loi sen. ja Wodan loi sen, niin hyvin kuin hän osasikin: Kuten luun nyrjähdys, niin veren nyrjähdys, niin nivelvenrähdys: Luu luuhun, veri vereksi, nivelet niveliksi, niin ne voidaan korjata.
(Käännös: BenjamIn W. Fortson.)
Pholin ja Baldrin suhde on osittain moniselitteinen, mutta näyttää identifioituvan viehätysvoimassa. Ja kuka todella on salaperäinen "Volla"? Hänen nimensä alkukonsonantin B>V>Ph-lenition osoittaa mahdollisen yhteyden Volundiin/Welandiin. Hän on mytologinen hahmo, joka ilmentää uhrausta. Nimi esiintyy myös sukulaisessa muinaisnorjalaisessa kuolleita (tai 'pudonnut') tarkoittavan sanan kanssa – val tai vol , joka nähdään muun maailman määränpään, valhall, nimessä. Liettuassa kuolleiden henget tunnetaan samankaltaisella sanalla: Veles. Samanlaisia ovat myös pohjoismaiset sanat vuorelle, fjall tai fjell ja englanninkieliset sanat 'lasku' (mäki) ja 'pudota', kuten 'pudota alas'. Tämä tuo meidät takaisin "kelttiläisen" hengen ja luomismyyttien semanttiseen kenttään, jossa kukkuloiden katsottiin olevan monen asian alku ja keijujen tai esi-isien paikka. Muinaiset skandinaavit uskoivat tällaisia kukkuloita ja vuoria myös kääpiöiden tai tummien haltioiden asuinalueiksi, joiden seppätaitojen sanottiin olleen vertaansa vailla. Kansanperinnön mukaan kukkuloiden ja vuorten luominen tapahtui usein mytologisten jättiläisten hahmojen pudottamalla tai valamalla suuria kiviä tai jättiläisten ratsastamien myyttisten hevosten tallaamisen.
Kolikko Gallialaisesta/Belgiasta Parisiista 0-100 eKr. Hevonen oli kaikkialla rautakauden "kelttiläisten" kansojen kolikoissa. Baldrin hevonen? Nikkr? Jopa Hephaistoksen ratsu? Muinaiset eurooppalaiset kansat harjoittivat kumpujen tuhoamista keskimmäisestä kivikaudesta lähtien, ja Englannissa on kuuluisa esimerkki yhdestä neoliittisen aikakauden kummusta, joka tunnetaan tähän päivään asti nimellä "Wayland's Smithy". Ajatus siitä, että kuolleet uhraavat itsensä, jotta heidän sielunsa voitaisiin takoa saadakseen lisää elämää, näyttää tukeneen muinaista eurooppalaista uskomusta, ja tämä ajatus sisältyy kokonaan Volundin tai Waylandin tarinaan.
Muita kielellisiä näkökohtia – "Will to Power"?:
Nimien Weland ja Volund jälkiliitteet saattoivat myös olla peräisin latinan verbien yhteisestä proto-indoeurooppalaisesta juuresta, jotka tarkoittavat ' lentää ' ja ' pyrkiä tai haluta ' – nimittäin volare ja volo. Jälkimmäinen antaa meille germaanisen sanan " tahto" ( skandinavian kielillä vili ).
Niitä yhdistää kaipuu ja energia aikomukseen – molemmat ajatukset kiteytyvät sepän legendan germaanisiin versioihin: Ensimmäisessä tapauksessa (lentäminen) havainnollistaa hänen assosiaatiotaan joutsenneitojen (valkyyrioiden) kanssa ja hänen lopulta. lento pakoon kuningas Niðhadia. Toisessa tapauksessa Wayland on pohjimmiltaan mies, joka pyrkii – epätoivoisessa rakkaudessaan joutsenneito-puolisoaan kohtaan, työssään takoen valtavan määrän kauniita ja toimivia esineitä, halussaan rangaista ja lopulta tahtoessaan, olla vapaa. Hän on transsendenttinen hahmo, joka lentää maallisia siteitään saavuttaakseen vapautumistahtonsa maanpäällisestä tilasta. Wayland ilmaisee siksi Friedrich Nietzschen ajatuksen "valtaanhdosta", ja tämä on ydin hänen voimakkuutensa legendaarisena hahmona ei vain germaanisten kansojen, vaan kaikkien niiden alkuperäiskansojen keskuudessa, jotka ovat selviytyneet Pohjois-Euroopan ja lännen olemassaolon haasteista. Euraasiassa tuhansien vuosien aikana. Mutta onko kyseessä sittenkin suomalainen Ilmarinen?
Ilmarinen -taivaassa lentävä, Il-marinen -Meressä seilaava yhdistyy Wayland Smith kaikkineen
Ilmarinen on kiinnostavin hahmo runollisessa suomalaisessa perinnetiedossa. Hänet kuvataan suurimmaksi osaksi jumaluutena, joka on paikalla kun tehdään jotain suurta, tiedettä.
Ilmarisen nimen voi jakaa usein eri tavoin etymologialtaan: Il-Marine, Il-Mari-Ne, Ilm-arinen (Valoisin tietoisuus tai Valaistuneet tieteet), joka onkin etymologisesti kiinnostavin versio, melkoinen ILMESTYS.
'Ilm ( arabia : علم "tieto") on arabialainen termi tiedolle. Islamilaisessa kontekstissa ilm viittaa tyypillisesti uskonnolliseen tietoon. Koraanissa termi "ilm" tarkoittaa Jumalan omaa tietoa, joka kattaa sekä olemassaolon ilmeiset että piilotetut puolet (jumalalliset tieteet). Koraani korostaa, että kaikki ihmisten tieto on peräisin Jumalalta. Jopa enkelit hankkivat tietoa yksinomaan jumalallisen väliintulon kautta. Samanaikaisesti Koraani korostaa aktiivisen tiedon etsimisen merkitystä, periaatetta, joka toistetaan myös hadith-kirjallisuudessa.
Yleisessä käytössään "ilm" voi viitata minkä tahansa tietyn asian tai ehdotuksen tuntemiseen tai minkä tahansa "oppimisen" muotoon. Myöhemmin termiä alettiin käyttää viittaamaan erilaisiin "tieteiden" luokkiin, etenkin kun sitä käytettiin monikkomuodossa ('ulum).
"Ilm käännetään yleisesti englanniksi "tiedoksi". Siitä huolimatta sen tulkinta voi vaihdella kontekstin mukaan. Se voi sisältää merkityksiä, kuten "uskonnollinen tieto", "oppiminen" tai "tieteet", erityisesti kun sitä käytetään monikkomuodossa "'ulum". Encyclopaedia of Islamin mukaan "Ilm" ymmärretään vastakohtana sanalle " djahl ", joka tarkoittaa "tietämättömyyttä". Sana "ilm" on kattavin termi "tiedolle" arabian kielellä. Vaikka sitä joskus pidetään synonyymeinä " marifalle " ja "shuūrille", niiden käytössä on huomattavia eroja. Sanaan "ilm" liittyvä verbi ottaa yhden tai kaksi akkusatiivia, mikä osoittaa tietyn asian tai ehdotuksen tuntemisen. Toisaalta "marifa" viittaa tiedon hankkimiseen kokemuksen tai pohdinnan kautta ja merkitsee aiempaa tietämättömyyttä. "Shuūr" tarkoittaa "havaintoa". "Shair" on "havaitseja", "tunteva" ja myöhemmin "runoilija". Tämä kehitys loi selkeän eron "ālimin" ja "ārifin" välillä toisessa aspektissa. "Ārif" viittaa mystiseen tietäjään, joka saavuttaa tiedon välittömän kokemuksen ja näkemyksen kautta ja jolla on yhtäläisyyksiä gnostikkokäsitteen kanssa."
Juutalaisuuden pyhä Ari puhdisti kabbalismin.
Ilm al-kalām (arabiaksi: عِلْم الكَلام, lit.'diskurssin tiede'), lyhennetään tavallisesti kalāmiksi ja joskus sitä kutsutaan "islamilaisen koulukunnan teologiaksi" tai "spekulatiiviseksi teologiaksi", yleisesti ottaen islamilainen doktri on philosofinen tutkimus. Arabia: عقائد, latinoitu: ʿaqāʾid). Se voidaan myös määritellä tieteeksi, joka tutkii islamilaisen uskon (usul al-Din) perusoppeja, todistaa niiden pätevyyden ja kumoaa niitä koskevat epäilykset.
Yleinen synonyymi Ilmal-kalāmille onʿilm al-tawḥīd, joka tarkoittaa tiedettä (Jumalan) ykseydestä. Ilmal tauit?
Ilm Estys Kirja (Ilmarisen / Esterin Kirja)
Estys etymologia tulee sanasta Esteri (Esther). Esteri oli kevätpäivän tasauksen jumalatar, joka oli myös vapauksien jumalatar. Aikaan kun vapaudet tarkoittivat suurelta osin seksuaalisia vapauksia. Esteri oli myös Eetteri, Ishtar, Inanna jne.... Se että muinainen Jumalatar on lähes kadotettu ja mustamaalattu persevesisateeksi kertoo vain tämän tärkeydestä menneisyydessä - Aether.
Muita kielellisiä näkökohtia – "Will to Power"?:
Nimien Weland ja Volund jälkiliitteet saattoivat myös olla peräisin latinan verbien yhteisestä proto-indoeurooppalaisesta juuresta, jotka tarkoittavat ' lentää ' ja ' pyrkiä tai haluta ' – nimittäin volare ja volo. Jälkimmäinen antaa meille germaanisen sanan " tahto" ( skandinavian kielillä vili ).
Niitä yhdistää kaipuu ja energia aikomukseen – molemmat ajatukset kiteytyvät sepän legendan germaanisiin versioihin: Ensimmäisessä tapauksessa (lentäminen) havainnollistaa hänen assosiaatiotaan joutsenneitojen (valkyyrioiden) kanssa ja hänen lopulta. lento pakoon kuningas Niðhadia. Toisessa tapauksessa Wayland on pohjimmiltaan mies, joka pyrkii – epätoivoisessa rakkaudessaan joutsenneito-puolisoaan kohtaan, työssään takoen valtavan määrän kauniita ja toimivia esineitä, halussaan rangaista ja lopulta tahtoessaan, olla vapaa. Hän on transsendenttinen hahmo, joka lentää maallisia siteitään saavuttaakseen vapautumistahtonsa maanpäällisestä tilasta. Wayland ilmaisee siksi Friedrich Nietzschen ajatuksen "valtaanhdosta", ja tämä on ydin hänen voimakkuutensa legendaarisena hahmona ei vain germaanisten kansojen, vaan kaikkien niiden alkuperäiskansojen keskuudessa, jotka ovat selviytyneet Pohjois-Euroopan ja lännen olemassaolon haasteista. Euraasiassa tuhansien vuosien aikana. Mutta onko kyseessä sittenkin suomalainen Ilmarinen?
Ilmarinen -taivaassa lentävä, Il-marinen -Meressä seilaava yhdistyy Wayland Smith kaikkineen
Ilmarinen on kiinnostavin hahmo runollisessa suomalaisessa perinnetiedossa. Hänet kuvataan suurimmaksi osaksi jumaluutena, joka on paikalla kun tehdään jotain suurta, tiedettä.
Ilmarisen nimen voi jakaa usein eri tavoin etymologialtaan: Il-Marine, Il-Mari-Ne, Ilm-arinen (Valoisin tietoisuus tai Valaistuneet tieteet), joka onkin etymologisesti kiinnostavin versio, melkoinen ILMESTYS.
'Ilm ( arabia : علم "tieto") on arabialainen termi tiedolle. Islamilaisessa kontekstissa ilm viittaa tyypillisesti uskonnolliseen tietoon. Koraanissa termi "ilm" tarkoittaa Jumalan omaa tietoa, joka kattaa sekä olemassaolon ilmeiset että piilotetut puolet (jumalalliset tieteet). Koraani korostaa, että kaikki ihmisten tieto on peräisin Jumalalta. Jopa enkelit hankkivat tietoa yksinomaan jumalallisen väliintulon kautta. Samanaikaisesti Koraani korostaa aktiivisen tiedon etsimisen merkitystä, periaatetta, joka toistetaan myös hadith-kirjallisuudessa.
Yleisessä käytössään "ilm" voi viitata minkä tahansa tietyn asian tai ehdotuksen tuntemiseen tai minkä tahansa "oppimisen" muotoon. Myöhemmin termiä alettiin käyttää viittaamaan erilaisiin "tieteiden" luokkiin, etenkin kun sitä käytettiin monikkomuodossa ('ulum).
"Ilm käännetään yleisesti englanniksi "tiedoksi". Siitä huolimatta sen tulkinta voi vaihdella kontekstin mukaan. Se voi sisältää merkityksiä, kuten "uskonnollinen tieto", "oppiminen" tai "tieteet", erityisesti kun sitä käytetään monikkomuodossa "'ulum". Encyclopaedia of Islamin mukaan "Ilm" ymmärretään vastakohtana sanalle " djahl ", joka tarkoittaa "tietämättömyyttä". Sana "ilm" on kattavin termi "tiedolle" arabian kielellä. Vaikka sitä joskus pidetään synonyymeinä " marifalle " ja "shuūrille", niiden käytössä on huomattavia eroja. Sanaan "ilm" liittyvä verbi ottaa yhden tai kaksi akkusatiivia, mikä osoittaa tietyn asian tai ehdotuksen tuntemisen. Toisaalta "marifa" viittaa tiedon hankkimiseen kokemuksen tai pohdinnan kautta ja merkitsee aiempaa tietämättömyyttä. "Shuūr" tarkoittaa "havaintoa". "Shair" on "havaitseja", "tunteva" ja myöhemmin "runoilija". Tämä kehitys loi selkeän eron "ālimin" ja "ārifin" välillä toisessa aspektissa. "Ārif" viittaa mystiseen tietäjään, joka saavuttaa tiedon välittömän kokemuksen ja näkemyksen kautta ja jolla on yhtäläisyyksiä gnostikkokäsitteen kanssa."
Juutalaisuuden pyhä Ari puhdisti kabbalismin.
Ilm al-kalām (arabiaksi: عِلْم الكَلام, lit.'diskurssin tiede'), lyhennetään tavallisesti kalāmiksi ja joskus sitä kutsutaan "islamilaisen koulukunnan teologiaksi" tai "spekulatiiviseksi teologiaksi", yleisesti ottaen islamilainen doktri on philosofinen tutkimus. Arabia: عقائد, latinoitu: ʿaqāʾid). Se voidaan myös määritellä tieteeksi, joka tutkii islamilaisen uskon (usul al-Din) perusoppeja, todistaa niiden pätevyyden ja kumoaa niitä koskevat epäilykset.
Yleinen synonyymi Ilmal-kalāmille onʿilm al-tawḥīd, joka tarkoittaa tiedettä (Jumalan) ykseydestä. Ilmal tauit?
Ilm Estys Kirja (Ilmarisen / Esterin Kirja)
Estys etymologia tulee sanasta Esteri (Esther). Esteri oli kevätpäivän tasauksen jumalatar, joka oli myös vapauksien jumalatar. Aikaan kun vapaudet tarkoittivat suurelta osin seksuaalisia vapauksia. Esteri oli myös Eetteri, Ishtar, Inanna jne.... Se että muinainen Jumalatar on lähes kadotettu ja mustamaalattu persevesisateeksi kertoo vain tämän tärkeydestä menneisyydessä - Aether.
Hindulaisuuden pyhien tekstien Tvaṣṭṛ (tavastialainen) Intiaan kulkenut Wayland
Hindulaisuuden pyhissä teksteissä esiintyy käsityöläinen, jumalten seppä Tvaṣṭṛ (Sanskrit: त्वष्ट: Tvaṣṭṛ tai Tvashta (Sanskrit: त्वष्टा, Tvaṣṭā) on jumala tai seppälegenda. Hänet mainitaan Adityana (jumalatar Aditin poika) myöhemmissä hindulaisissa kirjoituksissa, kuten Mahabharata ja Puranas, vaikka hänen merkityksensä vähenee. Tvashtr yhdistetään joskus toiseen käsityöläisjumalaisuuteen nimeltä Vishvakarma.
Tvaṣṭṛ on hindulaisuudessa käsityön jumala ja elämän antaja. Tvastr on Aditan poika ja auringonjumala Suryan (surijan) isä. Hän loi auringon lastuista kolme maailmaa (kolme Intiaa, Kolme Etiopiaa), ja juuri hän loi Yaman, Indran ja Varunan taivaat. Tvashtar takoi jumalten aseet ja työkalut, joista huomattavin on Indran Vajra, joka esiintyy harjavallan vaakunassa hämäläisten tavasterien satamakaupungissa. Tvastr loi Kuun kupiksi, jossa säilytettiin jumalten soma-juomaa. Kärpässienimaito sekoite, jonka avulla sai jumalallista näkökulmaa elämään. Tvastr kuvataan joskus myös Brahmaniksi, joka halusi syrjäyttää Indran valtaistuimeltaan. Onnistuakseen yrityksessään antoi osan voimistaan pojalleen Trisirakselle. Kun Indra surmasi Trisiraksen, Tvastr loi demoni Vritran kostonsa toteuttajaksi.
Aditin poikia Adityoja on kaksitoista ja ne koostuvat Vivasvanista, Aryamanista, Tvashtasta, Savitrista, Bhagasta, Dhatasta, Mitrasta, Varunasta, Amsasta, Pushanista, Indrasta ja Vishnusta (Vamanan muodossa).
Wayland ja hänen kaksi veljeään ovat samoja kuin Ivaldin pojat. Missä Waylandia kutsutaan Thjaziksi, Idunnin sieppaajaksi. Kolme veljeä ovat samanlaisia kuin irlantilaiset kolme käsityön jumalaa ja vedalaisen myytin kolme Ribhusta, jotka ovat peräisin noin 3800 vuoden takaa, joten tarina on hyvin vanha. Nämä kolme ovat Preussin perustajat ja samalla mahd. Kievan Rus' perustajien - Rurikids (N1c) myyttinen tarina.
*Auringonjumala Suryasta käytetään myös nimeä Savitar (suom. elämän antaja). Suryan tunnus ovat kaksi lootuksenkukkaa, joita hän pitelee käsissään. Suryan kuvaillaan olleen maailmanvartija, joka valvoi kosmisen maailmanjärjestyksen säilymistä sekä antoi valon, tiedon ja elämän. Savitar nimi on mielenkiintoinen, koska ensimmäinen ihminen luotiin savesta -Adam, sekä Sumerin että Koraanin mukaan.
Hindulaisuuden pyhissä teksteissä esiintyy käsityöläinen, jumalten seppä Tvaṣṭṛ (Sanskrit: त्वष्ट: Tvaṣṭṛ tai Tvashta (Sanskrit: त्वष्टा, Tvaṣṭā) on jumala tai seppälegenda. Hänet mainitaan Adityana (jumalatar Aditin poika) myöhemmissä hindulaisissa kirjoituksissa, kuten Mahabharata ja Puranas, vaikka hänen merkityksensä vähenee. Tvashtr yhdistetään joskus toiseen käsityöläisjumalaisuuteen nimeltä Vishvakarma.
Tvaṣṭṛ on hindulaisuudessa käsityön jumala ja elämän antaja. Tvastr on Aditan poika ja auringonjumala Suryan (surijan) isä. Hän loi auringon lastuista kolme maailmaa (kolme Intiaa, Kolme Etiopiaa), ja juuri hän loi Yaman, Indran ja Varunan taivaat. Tvashtar takoi jumalten aseet ja työkalut, joista huomattavin on Indran Vajra, joka esiintyy harjavallan vaakunassa hämäläisten tavasterien satamakaupungissa. Tvastr loi Kuun kupiksi, jossa säilytettiin jumalten soma-juomaa. Kärpässienimaito sekoite, jonka avulla sai jumalallista näkökulmaa elämään. Tvastr kuvataan joskus myös Brahmaniksi, joka halusi syrjäyttää Indran valtaistuimeltaan. Onnistuakseen yrityksessään antoi osan voimistaan pojalleen Trisirakselle. Kun Indra surmasi Trisiraksen, Tvastr loi demoni Vritran kostonsa toteuttajaksi.
Aditin poikia Adityoja on kaksitoista ja ne koostuvat Vivasvanista, Aryamanista, Tvashtasta, Savitrista, Bhagasta, Dhatasta, Mitrasta, Varunasta, Amsasta, Pushanista, Indrasta ja Vishnusta (Vamanan muodossa).
Wayland ja hänen kaksi veljeään ovat samoja kuin Ivaldin pojat. Missä Waylandia kutsutaan Thjaziksi, Idunnin sieppaajaksi. Kolme veljeä ovat samanlaisia kuin irlantilaiset kolme käsityön jumalaa ja vedalaisen myytin kolme Ribhusta, jotka ovat peräisin noin 3800 vuoden takaa, joten tarina on hyvin vanha. Nämä kolme ovat Preussin perustajat ja samalla mahd. Kievan Rus' perustajien - Rurikids (N1c) myyttinen tarina.
*Auringonjumala Suryasta käytetään myös nimeä Savitar (suom. elämän antaja). Suryan tunnus ovat kaksi lootuksenkukkaa, joita hän pitelee käsissään. Suryan kuvaillaan olleen maailmanvartija, joka valvoi kosmisen maailmanjärjestyksen säilymistä sekä antoi valon, tiedon ja elämän. Savitar nimi on mielenkiintoinen, koska ensimmäinen ihminen luotiin savesta -Adam, sekä Sumerin että Koraanin mukaan.
Al-Idrisin, 1100-luvun kartastossaan mainitseman Ragvalda eli Harjavallan Vaakuna, jossa on kuvattuna tuo Tvastrin luoma jumalten ase Vajra. Harjavallan tunnettiin olleen Jäämien eli tavastialaisten eli Tavaster tai hämäläisten satamakaupunki. Rag on etymologialtaan harjas ja valda on valta. Tästä Harjazvalda nimestä ovat lähtöisin niin Hari, harii kuin einHarjar heimolaisten nimet. Viimeisen ollessa Odinin erikoijoukot ja kahden edellisen on kerrottu olleen pohjoisen pelottavat berserker soturit, kuten Odinin eliittijoukko, joka seurusteli joutsen siipisten Valkyrioiden kanssa kuten Wayland ja hänen veljensä naivat Valkyriat. Einhärjarit asuttivat Valhall nimistä linnoitusta, ja Harjavallasta löytyy alue nimeltä Valtala, ihan siitä Kalevan vierestä.
Suomalaista lentävää seppä Waylandin legendaa on kuvattu 1000-luvun aarnihaudasta löydetyssä kupaririipuksessa, joka löydettiin modernin Ruotsin Uppåkrasta vuonna 2011.
Riipus on hieno ja suomalaisille sepille tuttua vintage kelttiläistä cyberpunk tyyliä. Waylandin lentolaitteen " viuhkamallin sulkaperäsin" on samaa tyyliä mitä suomalaisilla muinaiskuninkaalla on ollut sulkakruununaan. Sama malli oli tuossa yllä kuvatussa kuningas Rostiofilla on päässään. Samankaltainen päähine löytyi myös minoalaisilla, etruskeilla ja filistealaisilla käytössä.
Riipus on hieno ja suomalaisille sepille tuttua vintage kelttiläistä cyberpunk tyyliä. Waylandin lentolaitteen " viuhkamallin sulkaperäsin" on samaa tyyliä mitä suomalaisilla muinaiskuninkaalla on ollut sulkakruununaan. Sama malli oli tuossa yllä kuvatussa kuningas Rostiofilla on päässään. Samankaltainen päähine löytyi myös minoalaisilla, etruskeilla ja filistealaisilla käytössä.
Hajatelmia
Yksisilmäisen Odinin suvun polttomerkki hevosen takapuolessa illuminated manuscript sagasta. Mimir tai Mimer velho oli myös yksisilmäinen. Saagoissa esiintyy samalla nimellä Waylandin oppi-isä ja suuri seppä.
Viimeinen kuva kolmen sarjasta:
'Bronzedreieck von Heddernheim' on Jupiter Dolichenus -kultin pronssitabletti. Pronssityö "Bronzedreieck von Heddernheim" ist on Jupiter Dolichenus -kultin työ, jossa Luwialaisesta kulttuurista Antoliasta pronssikaudelta Odinin (Wotan) polttomerkkiä kantava suomalaisen venemallin sotakirvestä kiikuttava pipopää jumala Melcart, jolla on tauRUS allaan? Sarvipäiset kolme Magna Materia, jotka Saamelaisille oli Materakka - Mater Akka tai Maadteraahkas /Máhtáráhkká Sámi kielellä. "Materakka" tarkoittaa "Suuri äiti". tai Äitien äiti" Materakat olivat: Sarakka, Juksakka ja Uksakka. Heidän edessään on Tarvas eli kauris, kuten kauriin tähtikuvio tai kauriin kääntöpiiri. Kaikkien yläpuolella Maat, Maatar, maaemo tai maammo.
RSS Feed