George Soros lausui pidempiaikaisen toiveensa vuoden 1987 kirjassaan The Alchemy of finance (= rahoituksen alkemia) yhtenäisen globaalin valuutan luomiseksi kansainvälisen keskuspankin alle, jonka jälkeen hän lähti työstämään ideaansa. Suomi suljetusta sääntelytaloudesta Sorosin alustamaan liberaaliin globalitalouteen |
Pentti Kouri - Soros juoksupoika nro 1.
Vuonna 1988 alkaneet Kourikaupat päätyivät kahden pankin kaatumiseen ja miljardin markan katoamiseen Jerseyn ja Curacaon veroparatiisiin taustalla hääri rahoittajana George Soros. Tällä tapauksella saatiin Suomen talouteen epätasapaino, jonka seurauksena kesäkuussa vuonna 1991 markka sidottiin ecuun (myöh. Euro) ja Euroopan valuuttajärjestelmään (engl. European Monetary System, EMS), ja jonka vuoksi 15. marraskuuta 1991 markka devalvoitiin (14 %).Kouri-kaupoista lähti liikkeelle Suomessa ns. pankkikriisi ja 90-luvun lama, jonka seurauksena pankit pelastettiin ja 15 00 yrittäjää teki itsemurhan. Vielä tänäkin päivänä 90-luvun lamaan syntyneet lapset ovat suurin mielenterveyspalveluiden käyttäjäkunta ja suuri osa laman aikana kaatuneista yrittäjistä on ulosotossa.
Lähtökohdat
Kemijärveltä UWC Atlantic Collegen kautta (koulukaverinaan Jorma Ollila) Yalen ja New Yorkin Yliopistojen taloustieteen professoriksi, ja samalla omana aikanaan maailmalla pisimmälle edenneeksi suomalaiseksi taloustieteilijäksi päätynyt Pentti Kouri muutti New Yorkiin vuonna 1979, ja joutui nopeasti eri yhteyksissä tekemisiin Wall Streetillä toimivien sijoittajien ja investointipankkiirien kanssa. Yksi näistä oli George Soros, jolla oli jo iso legendaarinen maine Wall Streetillä ja sijoittajapiireissä. Vielä silloin hän ei ollut samanlainen kansainvälinen kuuluisuus kuin tänä päivänä. Hän oli silti filantrooppiset seikkailunsa jo aloittanut saman vuoden alussa tarjoamalla varojaan Kapkaupungin yliopiston mustille opiskelijoille, että nämä pystyivät osallistumaan Etelä-Afrikan apartheidiin.
Kertoman mukaan Soros, joka on syntyjään Unkarin juutalaisia, puhui usein siitä, miten hän sodan aikana isänsä kanssa pakeni juutalaisia etsiviä natseja ja osasi aina siirtyä piilopaikasta toiseen ennen kuin natsit paikalle ehtivät. Tämä vainu ennakoida ja välttää vaaraa on ollut ominaista myös hänen sijoitustoiminnalleen. Jälkeenpäin Soros on henkilökohtaisesti paljastanut 60 minuuttia -ohjelmassa toimineensa natsien vasikkana, paljastaen juutalaisia natseille.
Quantum Fund
Soros pelaa valuuttamarkkinoilla hänen yksityisessä omistuksessaan olevan sijoitusrahasto Quantum Fundin kautta, joka on rekisteröity Curaçaossa, Alankomaiden Antilleilla, Karibian veroparatiisissa, jonka OECD:n kansainvälinen rahanpesutyöryhmä on toistuvasti maininnut yhdeksi maailman tärkeimmistä rahanpesukeskuksista Latinalaisen Amerikan huumekaupan laittomien tuottojen rahanpesuun. Toimiessaan Curaçaosta käsin Soros ei vain vältä verojen maksamista, vaan piilottaa myös sijoittajiensa henkilöllisyyden ja sen, mitä hän tekee heidän rahoillaan. Curaçao on siinä mielessä soveltuva valinta Sorokselle, koska hän on sekaantunut huumebisnekseen myös rahanpesupankkiirina.
Soros oli saanut Quantum Fundin perustamiseen aikanaan noin 5 miljoonaa dollaria lähinnä varakkailta eurooppalaisilta perheiltä, kuten Rothschilds, jonka omistaman pankin palveluksessa hän toimi aikaisemmin. Hän oli tehnyt näiden sijoittajien kanssa sopimuksen, että saa sijoitusyhtiönsä voitoista 20 prosenttia itselleen. Tämän lisäksi hänelle kuului management fee, prosentti tai pari. Tuo viiden miljoonan alkupääoma oli karttunut 1980-luvun puoliväliin mennessä muutamaksi sadaksi miljoonaksi dollariksi. Tästä arvonnoususta 20 prosenttia tuli kunakin vuonna Sorosille ja hänen partnerilleen. Soros oli sopinut tämän lisäksi, että hän pystyi siirtämään oman voitto-osuutensa osakepääomaksi rahastoon, ja näin hänen osuutensa rahastosta kasvoi vuosien varrella ja hänestä tuli Quantum Fundin pääasiallinen omistaja. Näin Soros loi mekanismin, joka teki hänestä yhden maailman rikkaimmista miehistä.
Takaisin 1980-luvun alkuun:
Sorosin ja Kourin keskustelut johtivat nopeasti siihen kysymykseen, miten Soros voisi tehdä rahaa Pentti Kourin avustuksella Suomessa. Kourin noustessa huhtikuussa vuonna 1985 First Boston -pankin johtajaksi, alotti hän myös suursijoittaja George Sorosin hallinnoiman Quantum Fund -rahaston pääomasijoittajana ja Pohjola oli ensimmäinen suomalainen yritys mihin investoitiin 280 miljoonaa markkaa riskipääomaa. Quantum Fund -rahaston varoja sijoitettiin myöhemmin useaan muuhun suomalaiseen yritykseen, kuten Nokiaan.
Seuraavaksi Kouri aloitti järjestelemään uusia suunnattuja anteja. Suomen Sokeri näytti hyvin mielenkiintoiselta yhtiöltä. Kouri teki sopimuksen yhtiön johdon kanssa, että yhtiö myisi 100 000 vapaata osakettaan 92 markkaan ja nämä kaikki osakkeet merkittiin. Soros merkitsi suurimman osan ja Suomen Sokeri sai 92 miljoonaa markkaa riskipääomaa.
Seuraavaksi vuorossa oli SYP. Yhdyspankki laski liikkeelle 15 miljoonaa vapaata ns. C-osakesarjan osaketta, ja hinnaksi sovittiin 20 markkaa, joka oli silloin pörssissä vallitseva hintataso. Näin yhdyspankki sai 300 miljoonaa markkaa riskipääomaa kansainvälisiltä markkinoilta. Määrä oli hyvin suuri silloisissa olosuhteissa.
Neljäs yhtiö oli Amer.
Amer myi kaveruksille 1 185 000 vapaata osaketta. Viidenneksi yhtiöksi valittiin Nokia, joka oli silloin poikkeuksellisen mielenkiintoinen karismaattisen Kari Kairamon johtamana.
Jorma Ollila (Nokian tunnetuin toimitusjohtaja) oli juuri rekrytoitu American Citibank'n Lontoon toimistosta vuonna 1985 Nokian palkkalistalle. Hän oli saanut kansainvälisen rahoituksen hankkijan rooliin ja saman vuoden joulukuussa Ollila matkusti New Yorkiin myymään Nokian osakkeita Sorosille ja tapaamaan amerikkalaisia sijoituspankkiireja. Entinen luokkakaveri Atlantic Collegesta
Pentti Kouri avusti Ollilan yhteen George Sorosin kanssa. (Häikiö 2001c, s. 75, 78).
Näillä viidellä osakeannilla Kouri oli järjestämässä 1,13 miljardia Suomen markkaa osakepääomaa suomalaisille yhtiöille. Kourille nämä suunnatut annit merkitsivät nopeaa rikastumista ja Ollilasta oli tulossa kovaa vauhtia Soros'n juoksupoika numero 2. Soros'n Quantum Fund maksoi vuosikorvauksen ja lisäksi 20 prosenttia voitosta Kourille Hannes Kulvigin mukaan.
Soros ehdotti, että Kouri perustaisi Suomeen yhtiön, jota hän lähtisi tukemaan. Kourin osakepääoma vuonna 1986 oli 20 miljoonaa markkaa. Kouri oli oppinut Soros'n taidot. Kouri teki suomalaispankeista juoksupoikia, samalla tavalla kuin Soros oli tehnyt Kourista oman juoksupoikansa ja Rothchilds pankkiirisuku oli tehnyt Soroksesta sätkynukkensa.
Kouri sopi KOP:n ja Postipankin kanssa sijoituksista, joiden voitosta hän saisi osuuden, mutta tappiot pankit kantaisivat itse. Sopimuksen malli oli samanlainen kuin Sorosin ja Kourin välinen. Myöhemmin Soros on käyttänyt samaa mallia myös järjestörahoituksessa palvelemassa omia bisneksiään.
Kourikaupat, pörssipelit, lama ja itsemurha
Kourikauppojen edunsaajiin kuului ainakin Jerseyn saarelle rekisteröity Avala-säätiö, sekä Curaçaon saarelle rekisteröityjä yrityksiä ja säätiöitä. Säätiöiden edunsaajat eivät ole tiedossa pankkisalaisuuden vuoksi.
Lokakuusta 1986 lokakuuhun 1987 pörssikurssit nousivat Helsingissä yli puolella ja vaihto kaksinkertaistui. Niin tapahtui muuallakin, ja Suomi oli kansainvälistynyt; se oli mukana ylikansallisessa pääomamarkkinoiden suhdannekierrossa. Maanantaina 19.10.1987 pörssikurssit maailmalla romahtivat. Se oli Black Monday, ”musta maanantai”, koska se toi mieleen ”mustan torstain” ja ”mustan tiistain” vuodelta 1929. Silloin maailman kaikki pörssit romahtivat ja velkakuplat puhkesivat. Romahdus johtui osakkeiden hedge-suojajohdannaisista, joita oli pakko myydä sitä mukaa kuin pörssikurssit alenivat. Tapa oli enemmän kuin tuttu Quantum Fund hedge -rahastoa pyörittävälle Sorosille.
Vuonna 1988 Nokian pääjohtaja Kari Kairamo päätyi itsemurhaan Kourikauppoihin liittyneiden pörssipelien yhteydessä ja 90-luvun laman lähtölaukauksen jälkimainigeissa.
Suomi oli päätynyt suljetusta sääntelytaloudesta Soros'n alustamaan liberaaliin globalitalouteen.

1980-luvulla Sorosin sijoitukset pienen Suomen yrityksiin olivat niin suuria, että suomalaiset sijoittajat kutsuivat Suomea 'leikillisesti' Sorosin vasallivaltioksi.
Lähteet: Pentti Kouri Suomen omistaja ja elämäni muut roolit (Otava)
Esko Seppänen - Pankkikirja
Jorma Ollila – Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys. Kasvun paikkana Nokia, Otava 2013.
Englannin kielinen käännös kirjasta 'Mahdoton menestys. Kasvun paikkana Nokia' ladattavissa alla:

translated_by_richard_powell_leading_nok.pdf |
Lähde: Samuli Skurnik: Suomalaisen talousmallin murros
Suljetusta sääntelytaloudesta kaksinapaiseen globaalitalouteen: http://epub.lib.aalto.fi/pdf/diss/a251.pdf
Juttu jatkuu kuvien alla....

Taas suomalaisia viedään...
Vuonna 1996 Soros rikastui toistamiseen suomalaisten kustannuksella keinotellessaan Suomen markalla sen jälkeen kun markka oli päästetty kellumaan vapaasti. Tapaus oli toisinto hänen lempinimestään "mies, joka kaatoi englannin pankin", jossa hän shorttasi eli myi lyhyeksi arvopapereita, vaikka ei omistanutkaan niitä. Shorttauksessa myyjä lainaa tai vuokraa arvopaperit myyntihetkellä välittäjältä tai toiselta sijoittajalta. Shorttaaja laskee markkinoille niin paljon osakkeita/arvopapereita, että niiden kurssi alkaa laskea. Kurssin laskettua entistä alemmaksi hän ostaa ne takaisin halvemmalla. Ja tienaa kyseisellä kusetuksella yli miljardi puntaa, kuten Englannin pankin tapauksessa tapahtui. Tämän seurauksena Englannin keskuspankki irroitettiin poliittisesta ohjauksesta ja se itsenäistyi, jonka johdosta lopulta Englanti saatiin EU:n jäseneksi ja maahan tuli lama. Suomessa Soros'n aiheuttaman markan epävakauden vuoksi lokakuussa 1996 markka kytkettiin Euroopan valuuttakurssimekanismiin ERM:iin (engl. Exchange Rate Mechanism).
"Amerikkalainen suursijoittaja keinotteli Suomen markalla Miljardien markkojen kauppojen takana tiettävästi George Soros Suomen Pankki ja hallitus pitävät salaliittoa mahdottomana".
https://www.hs.fi/talous/art-2000003507500.html
The Institute for New Economic Thinking (INET) - Presidentti Robert Johnson toimi Soros Fund Managementin pääjohtajana 80-90 -luvulla. Hänen mukaansa heillä oli tapana ottaa yhteys valtioiden hallintoon valtiontalouden epäkohdista, joita he aikoivat hyväksikäyttää. Soros'n Suomen markan keinottelun aikaan poliittista valtaa pitivät mm. presidentti Martti Ahtisaari (Open Society Fellow), pääministeri Esko Aho (CER, Executive Vice President) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö (EIB). Kourikauppojen aikaan Suomen tasavallan presidentii oli Mauno Koivisto.
Johnson on toiminut myös johtavana ekonomistina Yhdysvaltojen Senaatin Pankkikomiteassa.
SOROS 'Flatten the Curve'

Soros on tehnyt valtavia omaisuuksia hyökkäyksillä eurooppalaisten valuuttojen kiinteitä kursseja vastaan.
Vuonna 1992 Soros pakotti Englannin keskuspankin irrottamaan punnan Euroopan valuuttakorista ja devalvoimaan sen.
Ruotsissa Soros panosti suuria summia n.s. johdannaispapereihin, jotta kruunun arvo laskisi. Seurasi ketjureaktio ja suuri määrä yrityksiä vaihtoi kruunut muihin valuuttoihin, sillä kaikki pelkäsivät kruunun romahdusta. Ruotsin keskuspankki yritti pelastaa tilannetta ohjauskorkoa nostamalla, mutta lopulta keskuspankki luopui kruunun puolustamisesta ja kruunu laitettiin kellumaan. Kruunun kurssi laski 25% Saksan markkaan ja 40% dollariin.
Samalla Ruotsin ulkomaanvelka kasvoi ja pankit tekivät 50 – 80 % luottotappiot.
Ne, jotka olivat sijoittaneet Ruotsin kruunun devalvaation puolesta, kahmivat itselleen jättivoittoja. Kenenkäs muun kuin veronmaksajien kustannuksella.
Soros pitää itseään hyväntekijänä, joka osoittaa rahajärjestelmien heikkouden. Jälkiseuraukset valuuttakeinottelusta ovat katastrofaaliset; pysyvä työttömyys ja tuhansien rahoitusyhtiöiden konkurssit. 1990 – luvun loppupuolella Soros'n keinottelut Thaimaassa ja Malesiassa tuhosivat maiden taloudet ja aiheuttivat nälänhädän.
Edellinen suuri talouskriisi ennen Covid-19:sta koettiin vuonna 2008. Etenkin EU:ssa ja USA:ssa koettiin vaikutukset, jotka johtuivat hillittömistä johdannaiskaupoista: Soros'n Quantum-rahasto tienasi tähtitieteelliset summat globaalissa kriisissä.
The Australian – lehdelle Soros kommentoi:
”Maailman finanssikriisi oli stimuloiva ja tavallaan elämäntyöni huipentuma”
Samana vuonna 2008 Soros kiersi vielä maailman pääkaupunkeja esitelmöimässä ajankohtaisen rahoituskriisin syistä ja seurauksista. Se oli omakustanteinen narsistin kunniakierros uuden kirjansa,"The New paradigm for financial markets", markkinoinnin verukkeella. Kirjan sanoma rakentui hänen vanhan refleksiivisyysteorian (esiintyy jo 'Rahoituksen Alkemia kirjassa) ympärille. Iltalehti markkinoi kirjaa aikanaan tähän tapaan: "Soroksen monin paikoin sekava ja jankkaava selostus markkinoiden refleksiivisyydestä kiteytyy itsestään selvältä tuntuvaan päätelmään, jonka mukaan markkinoilla kaikki vaikuttaa kaikkeen."

Soroksen yksinkertaista ajattelua kaiken vaikuttavuudesta kaikkeen voi ymmärtää paremmin Ilta-Sanomien tammikuun 2012 jutusta:
" Soros varoittaa ”pahuuden ajasta” – mellakoita ja talousromahdus"
Siteeraus jutusta:
"Sorosin mielestä maailmaa uhkaa yksi sen modernin historian vaarallisimmista ajanjaksoista – ”pahuuden aika”. Euroopalla on edessään ajautuminen kaaokseen, ja Yhdysvaltoihin Soros ennustaa katumellakoita, joiden seurauksena kansalaisten perusoikeuksia supistetaan dramaattisesti.
– Tällaisina aikoina tärkeintä on eloonjäänti, Soros sanoo lehden haastattelussa."
Tässä hetkessä 'kaiken vaikuttavuutta kaikkeen' ei pidä väheksyä, tuntien herran pitkän historian vastakkainasettelun, mielenosoitusten ja vallankumouksien rahoittamisessa aina Apartheidista Neuvostoliiton hajoamiseen (2) ja entisen Neuvostoliiton valtioiden värivallankumouksista, aina Ukrainan maidaniin, sekä Black Lives Matter ja Antifa mielenosoitusten rahoittamiseen. (2) Vastakkainasettelussa Soros on keskittynyt vallalla olevien 'normien', kuten seksuaalisuus, keskiluokkainen valkoinen, maahanmuutto ja naiset vastaan miehet, musta vastaan valkoinen, Islam vastaan kristinusko jne.... , purkuun.
Soros'n ennustukset aikakaudestamme eivät päättyneet kuitenkaan vuonna 2012. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2015, Soros'n perustama ajatushautomo Food Chain Reaction ennusti pandemian puhkeamisen Kiinassa vuonna 2020, joka aiheuttaisi globaalin tuotantoketjun katkeamisen ja maailmanlaajuisen nälänhädän. Esimerkkinä Somalia:

Somalia 30.4.2020: "Ruokaturvatilanne koko maassa on dramaattisesti heikentynyt, ja jatkaa heikkenemistään. odotamme tilanteen aiheuttavan miljoonien nälänhädän." - PDRC REPORT | The Existential Threat of COVID-19 in Somalia | Somalia: 4.5.2020: " Ilman välitöntä apua 3,5 miljoonan ihmisen ennustetaan kohtaavan elintarvikekriisin Somaliassa." - International Rescue Committee |
Loppuun ote Soros'n juoksupoika Martti Ahtisaaren omaelämänkerrallisesta The Mediator -kirjasta sekä pienimuotoinen Ahtisaaren Curriculum Vitae. Näiden alle lisään 4.6.2019 ulkoministeriöstä maksetun järjestörahoituksen analyysin, josta jokainen voi arvioida George Soroksen poliittisen vaikutusvallan Suomessa.
Martti Ahtisaari CV
1: Open Society Foundation Fellow (Soros omistama)
2. Council on Foreign Relations (CFR)
(Rockefeller perheen perustama)
Martti Ahtisaari Co-Chair of the European Council on Foreign Relations (Alunperin George Soros perustama ja rahoittama)
http://cmi.fi/wp-content/uploads/2016/04/CMI_ahtisaari_cv.pdf
3.The Committee of 300 (Soros on myös jäsen)
4. Club of Madrid (Open Society Foundationin strateginen partneri ja rahoitus)
5. Commission of Wise Men (Open Society Foundation rahoittama)
6. EastWest -instituutti (Open Society Foundation rahoittama)
7. International Crisis Group Chairman (George Soros perustama ja rahoittama)
8. International Youth Foundation -säätiön Puheenjohtaja
9. European Policy Center (Rahoitus Soros)
10. Balkanin lapsi- ja nuorisosäätiön Puheenjohtaja (Open Society Foundation rahoittama)
11. Open Society Institute (Soros omistama)
12. Soros-säätiöiden neuvonantajien ryhmässä
13. International Democracy and Electoral Assistance (IDEA) -järjestössä (Open Society Foundation rahoittama)
14 Crisis Management Initiative (rahoitus Soros)
15. Eurasia Foundation Honorary Chairman of the Advisory Committee (Open Society Foundation rahoittama)
16. ESI – European Stability Initiative

Soros on hankkinut laajalti valtaa rahoituksellaan ja järjestöjensä henkilöstöllä ja työntekijöillä kansalaisjärjestöissä, OECD'n, YK'n ja EU'n orgaanisaatiossa ja elimissa, kuten Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ja ESI - European Stability Iniative. Tässä analyysi suomalaisesta korruptiosta ja Soroksen vallasta Suomessa.
Ulkoministeriöstä maksetun järjestörahoituksen analyysi
Ulkoministeriön järjestörahoitus:
News, 4.6.2019
International non-governmental organisations have been granted ten million euros for the promotion of human rights and development
" In the 2019 Call for Proposals, discretionary government transfers were granted to the following organisations: International Planned Parenthood Federation (IPPF), Ipas, Publish What You Pay (PWYP), International Commission of Jurists (ICJ), Organisation Mondiale Contre la Torture (OMCT), International Service for Human Rights, DefendDefenders – East and Horn of Africa Human Rights Defenders Project and Minority Rights Group."
Analyysi:
1) International Planned Parenthood Federation (IPPF)
Planned Parenthood järjestö suorittaa abortteja ja sterilisointeja, ja jäänyt kiinni abortoitujen sikiöiden kaupasta. Järjestön suurimmat rahoittajat ovat Bill Gates, Warren Buffett ja George Soros. Planned Parenthood on Yhdysvaltojen suurin eugeniikka järjestö. Suomen valtio on rahoittanut järjestöä vuodesta 1996 lähtien. Väestöliitto on IPPF:n järjestöjäsen. Väestöliitton suurin yksityinen rahoittaja on Bill Gates -säätiö.
https://www.lifesitenews.com/opinion/planned-parenthoods-biggest-donors-gave-374-million-in-four-years
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/filantropian-ehdoilla-maailman-pankki-yk-who-ja-kansallisvaltiot-pakkosterilisoimassa-koyhat
https://www.breitbart.com/politics/2017/01/15/mcaleer-planned-parenthood-investigation-finds-horrifying-criminal-practices/
2) Publish What You Pay (PWYP) on George Soros rahoitteinen järjestö. https://www.opensocietyfoundations.org/voices/publish-what-you-pay-real
https://resourcegovernance.org/sites/default/files/nrgi_PWYP.pdf
3) International Commission of Jurists (ICJ) -järjestö totetuttaa Open Society Justice Initiativea ja on George Sorosin Open Society Foundation, Ford Foundation ja CIA rahoitteinen.
https://www.icj.org/new-global-principles-on-the-right-to-information-launched/
https://www.opensocietyfoundations.org/grants/past?filter_keyword=International+Commission+of+Jurists+
https://en.wikipedia.org/wiki/International_Commission_of_Jurists#Current_activities
4) Organisation Mondiale Contre la Torture (OMCT) -järjestö
on George Sorosin Open Society foundation rahoittama.
https://www.opensocietyfoundations.org/grants/past?filter_keyword=Mondiale+Contre+la+Torture
5) International Service for Human Rights -järjestö on George Sorosin Open Society foundationin rahoittama.
https://www.opensocietyfoundations.org/grants/past?filter_keyword=International+Service+for+Human+Rights
6) DefendDefenders – East and Horn of Africa Human Rights Defenders Project and Minority Rights Group
"Open Society Foundations announced recently the creation of a new fund, hosted at the Southern Africa Human Rights Defenders Network."
https://www.opensocietyfoundations.org/voices/defending-frontline-activists-in-south-africa
7) Ipas
” Este programa ha sido financiado en parte por subvenciones provenientes del Programa de Salud y Derechos Reproductivos del Open Society Institute”
https://www.medica-tec.com/arg/files/Instructivo%20Tecnica%20AMEU.pdf
Analyysin lähde: https://um.fi/news/-/asset_publisher/GRSnUwaHDPv5/content/kansainvalisille-kansalaisjarjestoille-myonnetty-kymmenen-miljoonaa-euroa-ihmisoikeuksien-ja-kehityksen-edistamiseen
Arkisto kopio lähteestä:
https://web.archive.org/web/20190901161249/https://um.fi/news/-/asset_publisher/GRSnUwaHDPv5/content/kansainvalisille-kansalaisjarjestoille-myonnetty-kymmenen-miljoonaa-euroa-ihmisoikeuksien-ja-kehityksen-edistamiseen
Lähteet: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/634
https://www.eastwest.ngo/profile/martti-ahtisaari
https://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-kaupoista.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kouri-kaupat
https://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/soros-sijoittaa-suomeen.html
https://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-kauppojen-loppuselvittely.html
https://sinikkatyynela.blogspot.com/2017/06/george-soros-rahan-vapahtaja.html
https://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/kouri-projektit.html
Lue myös:

http://www.oikeesti.fi/oikeesti-totta/george-soros-huumekartellien-rahanpesupankkiiri
https://www.influencewatch.org/non-profit/foundation-to-promote-open-society/

http://www.discoverthenetworks.com/funderProfile.asp?fndid=5181
https://www.magneettimedia.com/martti-ahtisaari-sorosin-suomalainen-ase/
https://thefreedomarticles.com/soros-hack-top-10-machinations/
https://www.influencewatch.org/non-profit/foundation-to-promote-open-society/
http://www.larouchepub.com/eiw/public/1997/eirv24n27-19970627/eirv24n27-19970627_034-soros_minerals_grab_behind_peru.pdf
https://green.blogs.nytimes.com/2008/10/14/george-soros-on-the-green-energy-economy
https://www.esiweb.org/news/esi-brussels-brainstorming-hosted-george-soros-and-martti-ahtisaari
https://www.cima.ned.org/donor-profiles/open-society-foundations/
http://www.oikeesti.fi/oikeesti-totta/yli-80-uhria-ampuneet-ukrainan-euromaidan-vallankumouksen-sala-ampujat-olivat-georgiasta
http://www.oikeesti.fi/oikeesti-totta/ugandassa-riehuva-marburgin-tauti-epidemia-ja-enemman-kuin-kiinnostava-tutkimuslaitos-uvri
https://www.voanews.com/archive/un-mediator-committed-having-kosovo-plan-end-year
https://balkaninsight.com/2016/08/11/soros-advised-clinton-on-handling-albania-unrest-08-11-2016/
https://www.al-monitor.com/pulse/originals/2018/11/turkey-open-society-foundation-pulls-out.html
http://alexandriatrust.org/home/17-news/211-trust-receives-repeat-grant-from-osf
http://rajatkiinni.fi/uutisia/maahanmuuttokriisin-aiheuttajan-george-sorosin-sahkopostien-hakkerointi-10-parasta-aanettomat-aseet-hiljaisiin-sotiin/
https://www.pdf-archive.com/2015/11/30/neljas-peto/neljas-peto.pdf