Kilpailu sateentekemisestä
"Sateentekemisen saralla ensimmäinen merkittävä läpimurto tapahtui vuonna 1946, kun General Electricin laboratorioteknikko Vincent Schaefer keksi vahingossa keinon pakottaa jäätymisen käynnistyminen pilvissä, joiden lämpötila oli valmiiksi jäätymispisteen alapuolella. Menetelmää testatakseen Schaefer tiputti lentokoneesta hiilihappojäätä pilviin. Tämän raportoitiin aikaansaaneen pilvien radikaalin muutoksen ja pilvien alaosasta alkoi tulla lunta.
Tämän onnistuneen testin jälkeen asiasta luonnollisesti innostuttiin kovasti ja laadittiin mahtipontisia sään kontrolloimissuunnitelmia. Neuvostoliitossa tutkittiin myös säänmuokkausta. Siellä oli jo vuonna 1932 perustettu sateentekemisen instituutti Leningradiin (nykyinen Pietari). Paikallisen sateen tekemisen lisäksi Neuvostoliitto suunnitteli paljon suurempiakin asioita, kuten ilmastoa muokkaamalla saada arktiset alueet jäästä vapaaksi.
Sään muokkaamisella oli sekä Neuvostoliitossa että Yhdysvalloissa myös sotilaallinen ulottuvuus. Näiden maiden välillä oli kilpailua tässäkin asiassa. Vuonna 1965 Yhdysvalloissa olikin sotilaallisessa palveluksessa 14 300 säätieteilijää, kun samaan aikaan sääviraston palveluksessa oli vain 4500 säätieteilijää. Johtoajatuksena tässä oli se, että sään hallitsija hallitsee myös koko maapalloa.
Tilanne säänmuokkauksen sotilaalliseen käyttöön liittyvässä kilpailussa eteni siihen pisteeseen asti, että Yhdistyneet kansakunnat kielsivät sään- ja ilmastonmuokkauksen sotilaallisiin tarkoituksiin vuonna 1978." - ilmastotieto.wordpress.com
Hurrikaaneja muokkaamassa
Vuodesta 1947 lähtien General Electric, U.S. Army Corps, Yhdysvaltain ilmavoimat ja merivoimien tutkimustoimisto aloittivat tutkimukset pyörremyrskyjen muokkaamiseksi. Tärkein tutkija tutkimuksen taustalla oli Nobel palkittu kemisti nimeltä Irving Langmuir. Työskennellessään kemistinä General Electricillä (GE), Langmuir loi ensimmäisen hypoteesin pyörremyrskyn manipuloimiseksi. Lokakuussa 1947 tutkijat päättivät kylvää jääpellettejä hurrikaaniin. Pyörremyrsky oli ollut tuuliajolla koillisväylällä kohti Atlantin valtamerta, mutta saatuaan kylvön päälleen, hurrikaani vahvistui ja törmäsi Georgian Savannahiin.
Aiheesta nousi julkinen kansannousu ja oikeusjuttuja noustettiin Langmuiria ja tutkimusryhmää vastaan. Vaikka Langmuir otti vastuun myrskyn manipuloimisesta, tapaturmatutkijat päättivät, että hänen työnsä ei aiheuttanut suunnanmuutosta hirmumyrskyssä, jonka jälkeen myös oikeusjutuista luovuttiin. Ensimmäisestä työtapaturmasta selvinneenä Langmuir jatkoi sään muokkaamista. Se ei ole vaikea kuvitella, että Yhdysvaltain armeija ja General Electric halusivat ottaa etäisyyttä hurrikaanin aiheuttamaan hävitykseen kutsumalla hanketta epäonnistuneeksi.
Mielenkiintoista on, että Wikipedia viittaa vuoden 1965 Sun-Sentinel -lehden artikkeliin "Betsyn suunnanmuutos on ISO kysymys." (Betsy on toinen hurrikaani, jonka on kerrottu muokatun.) Artikkelin, joka oli kirjoitettu yli kymmenen vuotta myöhemmin ilmeisesti kertoo, että pyörremyrsky 1947 ”muuttui kummalliseksi” ja että ”kaksitoista vuotta myöhemmin myönnnettiin myrskyn olleen itse asiassa pilvikylvön tulos”. Valitettavasti artikkelista ei ole digitaalista kopiota, joilla voisi todentaa Wikipediassa esitetyn väitteen.

Useimmat raportit Project Cirruksesta väittää vuoden 1947 hurrikaanin olleen ainoa yritys, mutta kun perehtyy General Electricin ylläpitämään kirjanpitoon löytyy useita hurrikaani kokeita. Tietoja ainakin Albuquerque, New Mexico; Mt. Washington, New Hampshire; Burbank, California; ja useita lokaatioita New Yorkissa testipaikkoina sadepilvien kylvämisellä hopeajodilla. Toisessa osassa luetellaan sadepilvien kylvämisen yrityksistä Hondurasissa Langmuirin tekemänä.
Mietinnössä todetaan:
"1948-1949, Langmuir vieraili Hondurasissa, Guatemalassa, ja Costa Ricassa tutkimassa trooppisten pilvien muodostumista, ja erityisesti opiskelemassa, miten kaupallinen pilvenkylväjä Joe Silverthorne toimi kylväessään pilviä United Fruit Companylle. Työn tarkoituksena oli kontroloida sateita ja erityisesti ehkäistä syöksytuulia, jotka yhdistetään ukkosmyrskyihin, ja jotka joskus tuhoavat suuria määriä hedelmäpuita. "
General Electricin muistioon kannattaa uhrata aikaa ja huomiota. Sen sopimusten yksityiskohtiin Yhdysvaltain armeijan ja General Electricin välillä sekä muihin historiallisiin tietoihin kuinka GE on pyrkinyt muuttamaan säätä.
Viimeaikaisia esimerkkejä säänmuutosohjelmista tunnetaan nimillä Project Stormfury, Project Cirrus, ja Operation Popeye. Project Stormfury oli Yhdysvaltain hallituksen hanke, joka pyrki heikentämään trooppisia pyörremyrskyjä kylvämällä hopeajodia. Vuosien 1961-1971 välillä tutkijat ruiskuttivat hopeajodia osaksi Hurrikaaneja, uskoen alijäähtyneen veden muokkaavan myrskyn rakennetta. Virallisesti hanke on todettu epäonnistuneeksi, mutta se ei ollut ainoa sään manipulointiyritys tuohon aikaan.
Yksi esimerkki onnistuneesta hurrikaanin kylvöstä oli vuoden 1965 hurrikaani Betsy. Kuten Sun-Sentinel raportoi:
"Hurrikaani Betsy rakensi voimia ympärilleen, näytti siltä kuin se suuntaisi Etelä-Carolinaan, eikä uhkaisi Etelä-Floridaa. Mutta lauantaina, lokakuun 4. päivä myrsky pysähtyi paikoilleen noin 350 mailia itään Jacksonvillesta. Kun Betsy lähti sunnuntaina jälleen liikkeelle, se oli muuttanut suuntaa. Myrsky kiisi Bahaman läpi maanantai-iltana, jonka jälkeen se jatkoi suuntanaan Etelä-Florida päivää myöhemmin ".
Virallisesti Yhdysvaltain hallituksen mukaan hurrikaani Betsy suunniteltiin kylvettäväksi, mutta ilmeisesti se päätös muutettiin viime hetkellä. Myös National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA) muisti tapahtuman 50 vuotispäivänään.:
”Projektin johtaja Tri. Joanne Simpson, oli määrännyt laivaston merivoimat ja säälaitoksen tutkimus lentokoneen laskeutumaan Puerto Ricoon 28. elokuuta. Seuraavien kahden päivän aikana, lentokoneet valvoivat pyörremyrskyn hidasta prosessia kohti nimettyä osaa valtamerestä, jossa he voisivat toteuttaa säänmuokkaus kokeiluja. 31. elokuuta, Betsy päätyi alueelle, jossa pilvikylvö kokeilu oli seuraavana päivänä määrä toteuttaa. Ensimmäinen lentokone oli jo noussut Roosevelt Roads Naval Air Station -lentokentältä syyskuun ensimmäisen päivän aamuna kun National Hurricane Centeristä tuli tieto, että Betsy oli vaihtanut suuntaa etelään ja oli poistumassa pilvikylvö alueelta. Kylvökokeet keskeytettiin, ja tehtävä muuttui ”kuiva harjoitukseksi”, jossa suoritettiin suunnitellut lennot, mutta hopeajodia ei kylvetty myrskyyn. Valitettavasti kukaan ei ilmoittanut lehdistölle, joka oli ollut tietoinen Project Stormfuryn pilvikylvö aikomuksista jo edellisenä päivänä. "
Lehdistö ja kansalaiset syyttivät tutkijoita hävityksestä, minkä Betsyn 222 km/h tuulet olivat jättäneet jäljelle. Kongressista tuli skeptisempi uusia säänmuokkaus ohjelmia kohtaan, ennen kuin tutkijat pystyivät tasoittamaan tietä uusille kokeiluille. "Olin täysin tietämätön vihamielisyyden tasosta, joka kohdistui sadepilvien kylvämiseen", kertoi Project Stormfuryn projektipäällikkö Joanne Simpson, NASA:n mukaan.
Simpson jatkoi pilvikylvö työtä uudessa hankkeessa nimeltä FACE (the Florida Area Cumulus Experiment).
Hurrikaani Betsyn ja vuoden 1947 hurrikaanin kanssa meillä löytyy kaksi tilannetta, joissa on tiettävästi tapahtunut pilvien kylvöä, ja vielä tuhoisin seurauksin. Molemmissa tilanteissa tutkijat välttivät vastuun, eikä ketään tuomittu. Olisiko se mahdollista, että viranomainen (tai hallinnon palkkaama tiedemies) valehtelisi työn luonteesta? Varsinkin jos työ on johtanut miljoonien dollarien aineellisiin vahinkoihin ja kuoleman tapauksiin?
Jopa NOAA myöntsi, että " koska kukaan Project Stormfury -hankkeessa mukana olleista, eikä kukaan säälaitoksella työskennelleistä informoinut yleisöä ja lehdistöä, että varsinainen pilvien kylvö olisi keskeytynyt, monet uskoivat, että kylvö oli suoritettu ja siksi myrskyn omituinen reitti tuntui uskottavalta. Vaikka faktoja pyrittiin selkeyttämään Project Stormfurystä sekä Betsyn liikkeistä, ne tehtiin jälkikäteen, jonka vuoksi epäily pilvien kylvöstä jatkuu edelleen ".
Sää sota-aseena
Operaatio Popeye oli Yhdysvaltojen puolustusvoimien säänmuokkaus operaatio Kaakkois-Aasiassa vuosien 1967-1972 välisenä aikana. Yhdysvaltojen puolustusvoimat suorittivat Vietnamin sodassa pilvien kylvöä Ho Chi Minhin alueella. Pilvien kylväminen tapahtuu tyypillisesti ruiskuttamalla hopeajodia ilmaan lentokoneista.
Vietnamissa tavoitteena oli jatkaa monsuunikautta, että tulvat aiheuttaisivat viholliselle vahinkoa. Toimet olivat "tiukasti kontrolloituja”, kertoi Henry Kissinger, joka istui valtiosihteerinä tuolloin. Operaatio Popeye on ensimmäinen tiedossa oleva esimerkki, jossa pyrittiin käyttämään säätä aseena.
Huhtikuussa 1976, New York Times kirjoitti tilanteesta ja haasteista mitä sään muokkaus loi:
"Voiko kansakunta sekoitta luonnon tasapainoa ja kieltäytyä kantamasta vastuuta? Tämä kysymys yhdessä asian tunnistamisen kanssa, että Yhdysvaltain politiikka tuomitsee sodankäynnin siviilejä vastaan, sai vuonna 1973 senaattori Claiborne Pellin esittelemään päätöslauselman, jossa vaadittiin kansainvälisen sopimuksen tekemistä, joka kieltää ympäristö sodankäynnin "tai suorittaa mitään tutkimusia ja kokeiluja siellä.” senaatti äänesti 82 - 10 hyväksyen päätöslauselman, joka ei ole edelleenkään saanut lainvoimaa. "
Kyseistä kansainvälistä sopimusta kutsutaan nimellä ’Environmental Modification Treaty’, jonka on täytäntöönpannut ja allekirjoittanut Yhdysvallat ja muut kansakunnat sään muokkauksen pysäyttämiseksi, joka on seurannut huonosta julkisuudesta.
The Times totesi:
"Valitettavasti se on paljon heikompi kuin senaatin päätöslauselma. Esimerkiksi se ei kiellä sotilaallista tutkimusta tai kehitystä ympäristön muokkaus tekniikoita käyttäen, ja se antaa luvan ”rauhanomaiseen" työhön aiheen parissa ".
Niin kauan kuin valtio väittää tekevänsä rauhantahtoista sään muokkausta, se ei riko sopimusta. Lisäksi sopimusta ei valvo mikään kansainvälinen elin, eikä sopimusloukkauksia rangaista.
The Times mainitsee myös puolustusministeriön “Climate Dynamics” - ohjelman, joka tunnettiin aiemmin nimellä ’Project Nile Blue’. Vuoden 1976 Milton Leitenbergin kirjoittama raportti tutkijoiden federaatiolle käsitelee Project Nile Bluen syntyhistorian. " Vuodesta 1969 alkaen Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen ARPA (the Advanced Research Projects Agency), alkoi rahoittaa projektia nimeltä " Nile Blue (ilmastonmuokkauksen tutkimus), Leitenberg kirjoitti.
Advanced Research Project Agency (ARPA) oli Defense Advanced Research Projects Agency (DARPAn) edeltäjä, salaperäinen virasto puolustusministeriön alaisuudessa. DARPA tunnetaan eksoottisten ja uusien teknologioiden kehittäjänä puolustusvoimille. Nämä edellä luetellut raportit osoittivat, että Project Stormfury ja Project Nile Blue ovat varhaisimmat tiedossa olevat sotilasoperaatioiden nimissä tehdyt sään manipuloinnit, myös hurrikaanien.
Leitenberg kertoi myös kaksi esimerkki tapausta kun Yhdysvaltoja oli syytetty sään muokkaamisesta maan rajojen ulkopuolella. Ensimmäinen sadepilvien kylväminen tapahtui Kuubaan yllä vuosina 1969-1970. Kuuba väitti Yhdysvaltojen yrittäneen tuhota sokeriruoko viljelmät. Toisessa tapauksessa Meksikon yliopiston maantieteelllisen tutkimuskeskuksen johtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat oli syypää Hurrikaani Fifin aikaansaannoksista Hondurasissa vuonna 1974.
Napolin Daily News laajensi väitettä 15. heinäkuuta 1975:
"Tohtori Jorge Vivo maantieteellisen tutkimuskeskuksen johtaja Meksikon yliopistosta sanoi maanantaina Yhdysvaltojen keinotekoisesti kääntäneen hurrikaanin reitin Hondurasiin pelastaakseen Floridan matkailualan. Mutta Neil Frank Yhdysvaltojen kansallisen hurrikaanikeskuksen johtaja Miamissa, sanoi maanantai-iltana ettei Yhdysvaltojen virkamiehet muuttaneet hirmumyrskyn reittiä. Vivo kertoi sanomalehti El Sol de Meksikolle Yhdysvaltojen olevan vastuussa 10 000 ihmisen kuolemasta ja miljoonien dollareiden vahingoista, jotka hurrikaani Fifi aiheutti Keski-Amerikan kansakuntaan. Hän sanoi uskovansa, että Yhdysvaltain sääviranomaiset käyttivät hopeajodia Fifiin, jota hän kutsui "järjestelmälliseksi toiminnaksi” muuttaakseen sen suuntaa. "
Viime vuosina olemme nähneet syytöksiä, että CIA manipuloi säätä. Helmikuussa 2015 American Association for Advancement of Science -järjestön vuosikokouksessa San Josessa, Kaliforniassa, professori Alan Robock kertoi mahdollisuudesta, että CIA on käyttänyt sodissa säätä aseena. Robock oli aiemmin tehnyt tutkimuksen Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC:lle. Robock kertoi saaneensa puhelun kahdelta mieheltä, jotka väittivät olevansa CIA:sta ja kysyneen, ”oliko mahdollista, että vihamieliset hallitukset käyttäisivät geoengineeringia Yhdysvaltoja vastaan”. Geoengineering on toisenlaista sään muokkausta, joka sisältää erilaisia sovelluksia ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Siitä huolimatta, että konkreettisia todisteita on vähän tukemaan näitä väitteitä, tiedämme, että Yhdysvaltain puolustusvoimilla on liuta testejä historiassaan sään muokkauksesta ja säätä on erikseen mainittu käytetyn aseena. Esimerkiksi 1996 dokumentissa “Weather as a Force Multiplier: Owning the Weather by 2025” Yhdysvaltojen ilmavoimat käsittelee useita vaihtoehtoja sään käyttämisestä aseena.
Mitä mieltä tahansa olettekin näistä sään muokkaus hankkeista, tosiasia on, että ne edistivät tietokonemalleja, jotka tänä päivänä ennustavat säätä. Yksinkertaisesti, tietokonemallinnuksen historia säänennustamissa on kytkeytynyt puolustusvoimien yrityksiin muuttaa säätä. Sää historioitsija James Fleming kirjoittaa, että kaksi miestä on suurelta osin vastuussa tietokonemallinnuksesta. Ensimmäinen heistä oli televisioteknologiaa kehittänyt RCA:n insinööri Vladimir Zworykin ja toinen oli Princetonin Institute for Advanced Study matemaatikko John von Neumann. Vuonna 1945 Zworykin edisti ajatusta, että sähköiset tietokoneet voisivat prosessoida ja analysoida suuria määriä säädataa ja antaa tarkkoja ennusteita.
"Lopullisena tavoitteena on luoda kansainvälinen järjestö, joka tutkii sääilmiöitä maailmanlaajuisina ilmiöinä ja ohjaa maailman säätä mahdollisuuksien mukaan minimoiden katastrofaaliset vahingot, ja muuten pyrkiä saamaan maailma suurelta osin ilmasto-olosuhteiltaan paremmaksi, jos mahdollista", kirjoitti Zworykin. Flemingin mukaan, Neumann oli samaa mieltä tästä ajatuksesta, vastaten, "olen täysin samaa mieltä kanssanne. Tämä tarjoaisi perustan tieteelliseen lähestymistavan vaikutettaessa säähän ".
Nykyaikainen Hurrikaanien Muokkaus
Vuoden 2005 hurrikaani Katrinan jättämän hävityksen jälkeen, USA Today kirjoitti:
"Itse asiassa armeijan virkamiehet ja sään muokkaus asiantuntijat voivat olla voimien yhdistämisen partaalla, voidakseen paremmin arvioida ja reagoida, ja mahdollisesti nollata tulevaisuudessa luontoäidin vihamieliset voimat.”
10. marraskuuta 2005, tohtori Joseph Golden, entinen NOAA johtaja ja Project Stormfuryn veteraani todisti senaatin katastrofin ennustamisen ja ehkäisyn alivaliokunnassa ’varoitus tarpeesta hurrikaanin muokkaamiseksi’.
”Hirvittävän tuhon ja ihmishenkien menetyksien jälkeen, jotka hurrikaanit Katrina ja Rita aiheuttivat, on minulta kysytty useita kertoja hurrikaanin muokkamisen mahdollisuudesta,” Golden totesi. "Uskon vakaasti, että olemme paljon paremmassa tilassa, sekä tieteessä että tekniikkassa, kuin olimme kun Project Stormfury lopetettiin. Tarvitsemme kiireellisesti uuden kansallisen sitoumuksen ja rahoitusta säänmuokkaus tutkimukseen. "
Golden on mukana myös HAMP -ohjelmassa (Hurricane Aerosol and Microphysics Program). Vuonna 2010 hän esitti presentaation siitä kuinka kotimaan turvallisuusvirasto (DHS) pyysi NOAA järjestämään seminaarin mahdollisista uusista tieteellisistä teorioista ja lähestymistavoista pyörremyrskyn muokkaamisessa helmikuussa 2008.
On todennäköistä, että eri virastot Yhdysvaltain hallinnon alla aloittivat vahvasti panostamaan säänmuokkaus tutkimukseen tuhoisan hurrikaanikauden vuosien 2005-2008 jälkeen. Ajatus siitä, että Yhdysvaltain hallinto voi testaa hirmumyrskyjen kontrolloimista tai ohjaamista voi kuulostaa sepitelmältä, mutta tosiasia on, että hallitus jatkaa sijoituksia hurrikaanien muokkaus tutkimukseen. On mahdollista, että Yhdysvaltain hallinto, mahdollisesti CIA:n tai DOD:n johdolla, työskentelee yksityisen sektorin yritysten, kuten General Electricin kanssa jatkaen säänmuokkaukseen erilaisia teknologisia kokeita? Pitäisikö kansalaisten luottaa, että virkamiehet myöntävät salassapidettävät kokeet?
Lähde: Anti-Media
Katso myös:
Dokumentti: The Great Global Warming Swindle (2007)
https://www.rehellisetuutiset.org/videot/dokumentti-the-great-global-warming-swindle-2007
Kuinka Enron loi 60 miljardin bisneksen sään vedonlyönnistä.
https://www.youtube.com/watch?v=e5qC1YGRMKI
Lue myös:
Bill Gates of Microsoft envisions fighting hurricanes by manipulating the sea
https://www.nola.com/news/article_9b6dc435-2c7d-593b-ae01-eadec9209e2a.html
Bill Gates, the Hurricane Tamer? - ABC News
https://abcnews.go.com/Technology/Science/story?id=8055781&page=1