Kuuntele teksti kokonaisuudessaan tästä:
”TUU TUU TUPAKKARULLA”
Tuu tuu tupakkarulla mistä tiesit tänne tulla? Turuilla ja toreilla kuljitko kauppamiehillä…
Kyseinen kehtolaulu ei ole lastenloru – vaan vanha kauppaverkoston avain, jossa sukujuuret ja perinne osoitettiin. Sen ovat mahdollisesti isovanhemmat piilottaneet kun oma historia ja perinteet eivät saaneet enää näkyä.
Kehtolaulu, lastenlaulut ja leikit olivat erinomainen tapa häivyttää historiaa ja perinteitä, koska eivät edes väkivaltaiset kristinuskon pakottajat halunneet vahingoittaa lapsia saatikka äitejä taaperoittensa kanssa.
Monet suomalaiset kehtolaulut ja rallatukset ovat alunperin funktionaalisia tekstejä, eivät satuja. Ne ovat matkalauluja, vartiointiloitsuja ja kauppareittien muistilistoja.
“Tuu tuu” ei ole vain nukutusääni vaan se on myös kutsuhuuto: "tule tänne" eli "Tuu Tuu" tai liikkeen rytmi (vrt. soutu, reki, karavaani).
Tupakkarulla – esine ennen kasvia
On tärkeä huomata, että tupakka kasvina ei ole laulun ydin. Varhaisessa kielessä rulla tarkoitti kääröä, kauppatavaraa
tai standardoitua mittaa. ”Tupakkarulla” oli siis vaihdettava, kuljetettava arvotavara.
Sana tupakka on myöhempi kerrostuma tai yleisnimi aromaattiselle, rituaaliselle tai poltettavalle aineelle (pihka, yrtti, suitsuke, jopa hamppu). Tupakka tuli kauppakasvina vasta 1600-luvulla kun hamppu saatiin hävitettyä hyötykäytöstä.
”Turuilla ja toreilla” – ei runollinen fraasi saatikka sellaisenaan kuulu kyseiseen lauluun, mutta se avaa laulua ja vanhoja suomalaisia perinteitä. Koska tämä on suora kauppaverkon ilmaus. Turuilla tarkoittaa keskussolmuja (Turku / turg / torg (toripaikka)), ja kuten se yleisessä kielessä ymmärretään "liikkua pidempiä matkoja" / "vaeltaa", mutta myös linnoituksen pyöreää muotoa Torusta. Tori ja Torii on tunnetusti paikallinen vaihto- tai ostospaikka. Kiinassa ja Japanissa Torii, punainen portti torille on jäänyt enää muistoksi. Nämä ilmaukset kuitenkin esiintyvät vielä alueilla, joilla liikkuva kauppa on edelleen arkipäivää.
Kyse ei ole siis maatalousyhteisön laulusta, vaan liikkuvan ihmisryhmän tai kauppaverkoston laulusta.
Mielenkiintoiseksi laulu menee " haka alla, pyörä päällä, karhuntalja portin päällä" -osassa, joka yhdistää sen hyvin syviin kerroksiin suomalaisen suvun lähtökohdissa ja perinteessä. Se kertoo perinteisen suomalaisen kolminaisuuden maailmankatsomuksen, jossa "haka alla" antaa maadoittumisen, kiinnittymisen maahan, porttiin (sammas) ja rakenteeseen -alinen. Toisessa kerroksessa on keskinen, joka on pyörä päällä (maan pinta), jossa sykli, kierto ja kulku. Tämä yhdistelmä näkyy jo porttisymbolina, käänteisenä U symbolina tai veneen pohjan muotona. Se minkä läpi olemme kulkemassa ja jonka päällä karhuntalja näkyy.
"Karhuntalja portin päällä" on Otava, Iso Karhu, joka on myös identiteetti: esi-isä, suojelija ja taivaallinen järjestäjä.
Otava (Iso Karhu) on ollut aina se pohjoisen reitin taivaskartta, suunnannäyttäjä ja kulkijoiden oppaana, joka yhdistyy treidauskulttuuriin ja kauppamatkaan, jossa kulku on suojattu ja tunnustettu, ja yleisesti suomalais-ugrilaisilla kansoilla pyhä.
Tuu tuu tupakkarulla mistä tiesit tänne tulla? Turuilla ja toreilla kuljitko kauppamiehillä…
Kyseinen kehtolaulu ei ole lastenloru – vaan vanha kauppaverkoston avain, jossa sukujuuret ja perinne osoitettiin. Sen ovat mahdollisesti isovanhemmat piilottaneet kun oma historia ja perinteet eivät saaneet enää näkyä.
Kehtolaulu, lastenlaulut ja leikit olivat erinomainen tapa häivyttää historiaa ja perinteitä, koska eivät edes väkivaltaiset kristinuskon pakottajat halunneet vahingoittaa lapsia saatikka äitejä taaperoittensa kanssa.
Monet suomalaiset kehtolaulut ja rallatukset ovat alunperin funktionaalisia tekstejä, eivät satuja. Ne ovat matkalauluja, vartiointiloitsuja ja kauppareittien muistilistoja.
“Tuu tuu” ei ole vain nukutusääni vaan se on myös kutsuhuuto: "tule tänne" eli "Tuu Tuu" tai liikkeen rytmi (vrt. soutu, reki, karavaani).
Tupakkarulla – esine ennen kasvia
On tärkeä huomata, että tupakka kasvina ei ole laulun ydin. Varhaisessa kielessä rulla tarkoitti kääröä, kauppatavaraa
tai standardoitua mittaa. ”Tupakkarulla” oli siis vaihdettava, kuljetettava arvotavara.
Sana tupakka on myöhempi kerrostuma tai yleisnimi aromaattiselle, rituaaliselle tai poltettavalle aineelle (pihka, yrtti, suitsuke, jopa hamppu). Tupakka tuli kauppakasvina vasta 1600-luvulla kun hamppu saatiin hävitettyä hyötykäytöstä.
”Turuilla ja toreilla” – ei runollinen fraasi saatikka sellaisenaan kuulu kyseiseen lauluun, mutta se avaa laulua ja vanhoja suomalaisia perinteitä. Koska tämä on suora kauppaverkon ilmaus. Turuilla tarkoittaa keskussolmuja (Turku / turg / torg (toripaikka)), ja kuten se yleisessä kielessä ymmärretään "liikkua pidempiä matkoja" / "vaeltaa", mutta myös linnoituksen pyöreää muotoa Torusta. Tori ja Torii on tunnetusti paikallinen vaihto- tai ostospaikka. Kiinassa ja Japanissa Torii, punainen portti torille on jäänyt enää muistoksi. Nämä ilmaukset kuitenkin esiintyvät vielä alueilla, joilla liikkuva kauppa on edelleen arkipäivää.
Kyse ei ole siis maatalousyhteisön laulusta, vaan liikkuvan ihmisryhmän tai kauppaverkoston laulusta.
Mielenkiintoiseksi laulu menee " haka alla, pyörä päällä, karhuntalja portin päällä" -osassa, joka yhdistää sen hyvin syviin kerroksiin suomalaisen suvun lähtökohdissa ja perinteessä. Se kertoo perinteisen suomalaisen kolminaisuuden maailmankatsomuksen, jossa "haka alla" antaa maadoittumisen, kiinnittymisen maahan, porttiin (sammas) ja rakenteeseen -alinen. Toisessa kerroksessa on keskinen, joka on pyörä päällä (maan pinta), jossa sykli, kierto ja kulku. Tämä yhdistelmä näkyy jo porttisymbolina, käänteisenä U symbolina tai veneen pohjan muotona. Se minkä läpi olemme kulkemassa ja jonka päällä karhuntalja näkyy.
"Karhuntalja portin päällä" on Otava, Iso Karhu, joka on myös identiteetti: esi-isä, suojelija ja taivaallinen järjestäjä.
Otava (Iso Karhu) on ollut aina se pohjoisen reitin taivaskartta, suunnannäyttäjä ja kulkijoiden oppaana, joka yhdistyy treidauskulttuuriin ja kauppamatkaan, jossa kulku on suojattu ja tunnustettu, ja yleisesti suomalais-ugrilaisilla kansoilla pyhä.
Portti-symboliikka on osittain koko laulun ydin yhdessä lyyrisen sananvaihdon kanssa.
Laulussa toistuu kysymys: ”Mistä tiesit tänne tulla?” Tämä ei ole lapselle osoitettu kysymys, vaan portinvartijan kysymys kulkijalle, joka on tulossa linnoitus alueen sisään.
Kulkija vastaa: "tulin pitkin turun tietä, hämäläisten härkätietä.", jonka jälkeen portinvartija kysyy toisen varmistavan kysymyksen: "Mistä tiesit meidän portin?"
Kulkija vastaa: "Siitä tiesin teidän portin, haka alla, pyörä päällä, karhun talja portin päällä".
Tämä on koodi, jonka avulla kulku portin läpi pian aukeaa. Kuvainnollisesti samaan tapaan kuin "sesam aukene"-taikasanat Ali Baba -kertomuksessa Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Laulu toimii siis kuin salasana "tunnuslaulu" tai kulkulupa.
Se lopullinen portin aukaiseva elementti kuitenkin täytyi näyttää, koska täytyi olla avain, jonka saman suvun kauppamiehen tai saman verkoston ihmisen täytyi omistaa, ja se vaihtui kuten kunnon salasana vaihdetaan ajanmyötä kun sen tunnistus on liian laajalle levinnyt. Se oli sauvastika. Käytän tätä nimitystä, koska toinen nimitys on niin laajasti herjattu, ettei sen ääneen sanominen edes ole enää "sallittua". Se ei ole väärä ilmaus vaan ehkä jopa se alkuperäinen nimitys, joka levinnyt aina Intiaan. Sauvas’ tika ei ole yksi sana vaan rakenne, koska sen voi lukea sauva = pystyakseli, pylväs, sammas & *tika = poikkipuu, haka, askel (vrt. tikapuu, tikku). Siten muodostaen liikettä omaavan “pyörivän ristin”, jossa akseli, jossa on kiinnitetty tikas tai haka askeleelle.
Kun kulkija on vastannut: "Siitä tunsin uuden portin". Hän jatkoi: "haka alla, pyörä päällä karhun talja portin päällä", joka on kuvaus siis sauvastikasta, Otavan vuotuisesta liikkeestä. Vastauksen jälkeen hän näytti sauvastika symbolin, joka oli sillä hetkellä ollut portin avaus käytössä. Nämä symbolit muuttuivat nopeutuvassa tahdissa treidaajien linnoitusjärjestelmän alueella, joka oli noin 30-50 kilometrin välein rakennetuissa solmukohdissa, jossa hevosella ja verkoston jäsenellä oli levähdyspaikka joka yhdistetty välimatkoiltaan suomenhevosen kaltaisen hevosen päivävauhtiin (tekstin alla video).
Paikka, jossa eri asioihin erikoistuneet käsityöläiset ja sepät tekivät tuotteitaan, mutta enimmäkseen ne olivat huoltoasemia ja tavaratukkuja kauppiaille. Nämä linnoitusalueet (yleensä pyöreät) sisälsivät sepänpajan keskellä, asutuksia reunoilla. Suomalais-Ugrilaiset Avarit kutsuivat niitä nimellä Rinki ja Mansit & Khantit nimellä Torus, joka osoittaa molempien sanojen olleen käytössä. Sepän takomo oli keskellä, koska se edusti vanhaa zarahustaralaista rituaalivaltaa tulen- ja auringon palvojille. Ihmisille, joille kaskeaminen oli syklinen rajatila ja aurinko oli ravinnon kasvua. Seppä mineraalien tietämyksellään edusti tietäjyyttä materiasta ja tietäjyys siirtyi henkeen kun sepän rooli työnsä ulkopuolella vaihtui shamaanirummun rytmiksi ja hengelliseen johtajuuteen. Islamilaiset historijoitsijat ja maantieteilijät kutsuivat näitä zarahustaralaisia nimellä Al-Majusi. Samalla nimellä he kutsuivat myös samaa uskoa harjoittaneita Viikinkejä (Maajusseja).
Kun sauvastika oli näytetty ja sukulaisuus oli tunnistettu, portti aukesi:
→ saa tulla → saa kulkea → saa vaihtaa → saa unta ja ravintoa.
Sama symbolinen rakenne tunnetaan:
→ Permin pronssiesineissä
→ skandinaavisissa soljissa
→ saamelaisessa rumpusymboliikassa
→ Suomessa lähes kaikessa vanhassa esineistössä sekä yleisimpänä puumerkkinä
Tämä ei ole siis ollut ideologinen merkki vaan yhteisen suvun symboli, reitin ja luvan merkki.
Sauvastika oli liikkeen- ja liikemerkki.
Laulussa toistuu kysymys: ”Mistä tiesit tänne tulla?” Tämä ei ole lapselle osoitettu kysymys, vaan portinvartijan kysymys kulkijalle, joka on tulossa linnoitus alueen sisään.
Kulkija vastaa: "tulin pitkin turun tietä, hämäläisten härkätietä.", jonka jälkeen portinvartija kysyy toisen varmistavan kysymyksen: "Mistä tiesit meidän portin?"
Kulkija vastaa: "Siitä tiesin teidän portin, haka alla, pyörä päällä, karhun talja portin päällä".
Tämä on koodi, jonka avulla kulku portin läpi pian aukeaa. Kuvainnollisesti samaan tapaan kuin "sesam aukene"-taikasanat Ali Baba -kertomuksessa Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Laulu toimii siis kuin salasana "tunnuslaulu" tai kulkulupa.
Se lopullinen portin aukaiseva elementti kuitenkin täytyi näyttää, koska täytyi olla avain, jonka saman suvun kauppamiehen tai saman verkoston ihmisen täytyi omistaa, ja se vaihtui kuten kunnon salasana vaihdetaan ajanmyötä kun sen tunnistus on liian laajalle levinnyt. Se oli sauvastika. Käytän tätä nimitystä, koska toinen nimitys on niin laajasti herjattu, ettei sen ääneen sanominen edes ole enää "sallittua". Se ei ole väärä ilmaus vaan ehkä jopa se alkuperäinen nimitys, joka levinnyt aina Intiaan. Sauvas’ tika ei ole yksi sana vaan rakenne, koska sen voi lukea sauva = pystyakseli, pylväs, sammas & *tika = poikkipuu, haka, askel (vrt. tikapuu, tikku). Siten muodostaen liikettä omaavan “pyörivän ristin”, jossa akseli, jossa on kiinnitetty tikas tai haka askeleelle.
Kun kulkija on vastannut: "Siitä tunsin uuden portin". Hän jatkoi: "haka alla, pyörä päällä karhun talja portin päällä", joka on kuvaus siis sauvastikasta, Otavan vuotuisesta liikkeestä. Vastauksen jälkeen hän näytti sauvastika symbolin, joka oli sillä hetkellä ollut portin avaus käytössä. Nämä symbolit muuttuivat nopeutuvassa tahdissa treidaajien linnoitusjärjestelmän alueella, joka oli noin 30-50 kilometrin välein rakennetuissa solmukohdissa, jossa hevosella ja verkoston jäsenellä oli levähdyspaikka joka yhdistetty välimatkoiltaan suomenhevosen kaltaisen hevosen päivävauhtiin (tekstin alla video).
Paikka, jossa eri asioihin erikoistuneet käsityöläiset ja sepät tekivät tuotteitaan, mutta enimmäkseen ne olivat huoltoasemia ja tavaratukkuja kauppiaille. Nämä linnoitusalueet (yleensä pyöreät) sisälsivät sepänpajan keskellä, asutuksia reunoilla. Suomalais-Ugrilaiset Avarit kutsuivat niitä nimellä Rinki ja Mansit & Khantit nimellä Torus, joka osoittaa molempien sanojen olleen käytössä. Sepän takomo oli keskellä, koska se edusti vanhaa zarahustaralaista rituaalivaltaa tulen- ja auringon palvojille. Ihmisille, joille kaskeaminen oli syklinen rajatila ja aurinko oli ravinnon kasvua. Seppä mineraalien tietämyksellään edusti tietäjyyttä materiasta ja tietäjyys siirtyi henkeen kun sepän rooli työnsä ulkopuolella vaihtui shamaanirummun rytmiksi ja hengelliseen johtajuuteen. Islamilaiset historijoitsijat ja maantieteilijät kutsuivat näitä zarahustaralaisia nimellä Al-Majusi. Samalla nimellä he kutsuivat myös samaa uskoa harjoittaneita Viikinkejä (Maajusseja).
Kun sauvastika oli näytetty ja sukulaisuus oli tunnistettu, portti aukesi:
→ saa tulla → saa kulkea → saa vaihtaa → saa unta ja ravintoa.
Sama symbolinen rakenne tunnetaan:
→ Permin pronssiesineissä
→ skandinaavisissa soljissa
→ saamelaisessa rumpusymboliikassa
→ Suomessa lähes kaikessa vanhassa esineistössä sekä yleisimpänä puumerkkinä
Tämä ei ole siis ollut ideologinen merkki vaan yhteisen suvun symboli, reitin ja luvan merkki.
Sauvastika oli liikkeen- ja liikemerkki.
Vastaavuuksia suomalais-ugrilaisessa maailmassa
Monessa suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa portti, tie tai kulku avautuu nimen tai laulun kautta. Se ei ole metaforaa, vaan toiminnallinen uskomus — että oikeilla sanoilla maailma reagoi.
Saamelaisessa runoperinteessä shamaanin lauluja eli joikuan inkantaation kaltaisia säkeitä käytettiin avaamaan yhteys eri maailmoihin. Jokainen henkitaso – alinen, keskinen ja ylinen-maailma – saattoi aueta vain tietyllä säkeellä. Tämä on suora vastine "sesam aukene" -ajatukselle.
Komin ja udmurtin rituaaleissa vastaava tehtävä oli portinvartijaloitsulla ("kort-voz’", ’oven avaaja’), joka lausuttiin uhripaikalle saavuttaessa. Sama sana saattoi toimia myös tunnistuksena: kuka kuuluu omaan heimoryhmään, kenellä on lupa tuoda uhrinsa.
Mansien ja hantien perinteissä tunnettiin vielä 1900-luvulle saakka laulu, jolla vene "herätettiin" liikkeelle. Laulu ei ollut viihteellinen – se kuului jokaisen retken alkuun, ja sen oikea rytmi takasi turvallisen matkan. Tämä on äänen ja liikkeen koodia samaan tapaan kuin Tuu tuu -laulun rytminen ”tule tänne” -kutsu. Se oli keinumista rajatilassa, turvallisen siirtymisen rituaali kahden tilan välissä. Tämä sama toimii myös suomalaisessa tuonelan veneessä ja kehdoissa, jotka olivat alkuun veneen mallisia ja rakentuivat esi-isän, Nooan, Ukon rajatila kokemukseen hänen keinuessaan vanhasta ajasta uuteen arkin kannella.
Myös permiläisistä pronssiesineistä tunnetut symbolit – pyörä, portti ja karhu tai aurinko yläpuolella – eivät olleet pelkkiä koristeita. Ne toimivat ”avaimena” käyttöön: esine ”aktivoitui” vasta rituaalilausuman kanssa. Samaa kolmikerroksista maailmankuvaa kuin laulun ”haka–pyörä–karhun talja” löytyy niistä selvästi.
Näissä kaikissa kielissä ja symboleissa on sama ydinkuva: portin, kulun tai luvan avautuminen totuuden ja tunnistuksen kautta. Laulu tai sana ei kuvaa tapahtumaa – se "aiheuttaa" sen.
Siten ”Tuu tuu tupakkarulla” asettuu osaksi uralilaista käsitystä laulun voimasta: laulamalla oikein ilmaistaan kuuluminen, avataan tie ja saadaan kulkea.
Verkoston käytössä on ollut muitakin symboleja porttien aukaisemiseen kuin sauvastika esimerkiksi väitetyt kirves- ja vasaraesineet kuten Ukon vasara/kirves, Thorin Mjölnir ja Perun kirves. Ne eivät olleet osoittamassa väkivaltaa vaan heiluriliikettä linnoituksesta toiseen ja paluusta takaisin. Linnoitus oli rajatila, jossa hevonen ja mies saivat lepoa ja syödäkseen ennen seuraavaa etappia. Heiluri on monesti nähtävissä veneen keulana, joka halkaisee virtaa, joka oli kauppaverkoston toinen kuljetusmuoto, jokia pitkin. Arotien linnoitukset kun oli rakennettu monesti jokien risteyspaikoille.
Nämä molemmat sekä sauvastika että "kirves" heiluri saivat uuden korvaavan symbolin tilalle, jossa liike pysähtyi - † -.
Monessa suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa portti, tie tai kulku avautuu nimen tai laulun kautta. Se ei ole metaforaa, vaan toiminnallinen uskomus — että oikeilla sanoilla maailma reagoi.
Saamelaisessa runoperinteessä shamaanin lauluja eli joikuan inkantaation kaltaisia säkeitä käytettiin avaamaan yhteys eri maailmoihin. Jokainen henkitaso – alinen, keskinen ja ylinen-maailma – saattoi aueta vain tietyllä säkeellä. Tämä on suora vastine "sesam aukene" -ajatukselle.
Komin ja udmurtin rituaaleissa vastaava tehtävä oli portinvartijaloitsulla ("kort-voz’", ’oven avaaja’), joka lausuttiin uhripaikalle saavuttaessa. Sama sana saattoi toimia myös tunnistuksena: kuka kuuluu omaan heimoryhmään, kenellä on lupa tuoda uhrinsa.
Mansien ja hantien perinteissä tunnettiin vielä 1900-luvulle saakka laulu, jolla vene "herätettiin" liikkeelle. Laulu ei ollut viihteellinen – se kuului jokaisen retken alkuun, ja sen oikea rytmi takasi turvallisen matkan. Tämä on äänen ja liikkeen koodia samaan tapaan kuin Tuu tuu -laulun rytminen ”tule tänne” -kutsu. Se oli keinumista rajatilassa, turvallisen siirtymisen rituaali kahden tilan välissä. Tämä sama toimii myös suomalaisessa tuonelan veneessä ja kehdoissa, jotka olivat alkuun veneen mallisia ja rakentuivat esi-isän, Nooan, Ukon rajatila kokemukseen hänen keinuessaan vanhasta ajasta uuteen arkin kannella.
Myös permiläisistä pronssiesineistä tunnetut symbolit – pyörä, portti ja karhu tai aurinko yläpuolella – eivät olleet pelkkiä koristeita. Ne toimivat ”avaimena” käyttöön: esine ”aktivoitui” vasta rituaalilausuman kanssa. Samaa kolmikerroksista maailmankuvaa kuin laulun ”haka–pyörä–karhun talja” löytyy niistä selvästi.
Näissä kaikissa kielissä ja symboleissa on sama ydinkuva: portin, kulun tai luvan avautuminen totuuden ja tunnistuksen kautta. Laulu tai sana ei kuvaa tapahtumaa – se "aiheuttaa" sen.
Siten ”Tuu tuu tupakkarulla” asettuu osaksi uralilaista käsitystä laulun voimasta: laulamalla oikein ilmaistaan kuuluminen, avataan tie ja saadaan kulkea.
Verkoston käytössä on ollut muitakin symboleja porttien aukaisemiseen kuin sauvastika esimerkiksi väitetyt kirves- ja vasaraesineet kuten Ukon vasara/kirves, Thorin Mjölnir ja Perun kirves. Ne eivät olleet osoittamassa väkivaltaa vaan heiluriliikettä linnoituksesta toiseen ja paluusta takaisin. Linnoitus oli rajatila, jossa hevonen ja mies saivat lepoa ja syödäkseen ennen seuraavaa etappia. Heiluri on monesti nähtävissä veneen keulana, joka halkaisee virtaa, joka oli kauppaverkoston toinen kuljetusmuoto, jokia pitkin. Arotien linnoitukset kun oli rakennettu monesti jokien risteyspaikoille.
Nämä molemmat sekä sauvastika että "kirves" heiluri saivat uuden korvaavan symbolin tilalle, jossa liike pysähtyi - † -.
Napaa tai mannerta kuvaava “sauvastika” kartoissa ja taivaalla
Polus Arcticus kartoissa (kuten ylhäällä), eli varhaisissa Mercator-tyyppisissä pohjoisen kartoissa pohjoisnapa kuvataan keskuksena, jossa neljä virtaa tai “haaraa” lähtee siitä ristiin. Tämä ei ole mahdollisesti ns. varma maanmittaus, vaan kosmografinen malli ja mytologian yhdistäminen. Se perustuu antiikin ja keskiajan käsitykseen, jossa napa = maailman akseli, maailman puu eli sammas on osoittamassa Otavan / Iso Karhun vuodenkierrosta Pohjantähden (akselin) ympärillä. Symboli ei siis ole ideologiaa vaan havaintogeometriaa, jossa syntyy neljään asentoon asettuva kuvio vuoden aikojen mukaan, joka näyttää sauvastikalta kun taivas kiertyy akselinsa ympäri
Tämä rakenne muistuttaa siis sauvastikaa, koska molemmat kuvaavat akselia + kiertoa, ei siksi että kartantekijät olisivat kuvanneet symbolia, vaan halusivat mantereella lisätä mahdollisuuden perinnetiedon Atlantiksesta tai kadotetusta Eedenin puutarhasta, jotka kyseisellä ajalla oli yhdistetty suomalaisiin ja pohjoiseen. Eedenin neljä jokea, jotka lähtivät yhdestä joesta Eedenin puutarhassa, olivat Raamatun mukaan Pison, Gihon, Tigris (Hiddekel) ja Eufrat, ja ne kuvattiin myyttisinä jokina, jotka virtasivat eri puolille tunnettua maailmaa ja joihin liittyi kultaa tai muita rikkauksia.
Emme voi kuitenkaan väittää tietävämme etteikö manner olisi ollut alueella, koska suomalaiset kansat borealisilta alueilta levisivät etelään ja toivat mukanaan Atlantis tarinan. Frisian Oera Linda historiikin mukaan suomalaiset olivat Atlantiksen kansa ja nämä pohjoisen laajalle levinneet pakanakansat toivat Nooan arkki tarinan etelään, jossa kertoivat Nooan, Manun tai Mannuksen olleen esivanhempi heille, jotka selviytyi suuresta tulvasta ja kansoittivat uudelleen maan.
Polus Arcticus kartoissa (kuten ylhäällä), eli varhaisissa Mercator-tyyppisissä pohjoisen kartoissa pohjoisnapa kuvataan keskuksena, jossa neljä virtaa tai “haaraa” lähtee siitä ristiin. Tämä ei ole mahdollisesti ns. varma maanmittaus, vaan kosmografinen malli ja mytologian yhdistäminen. Se perustuu antiikin ja keskiajan käsitykseen, jossa napa = maailman akseli, maailman puu eli sammas on osoittamassa Otavan / Iso Karhun vuodenkierrosta Pohjantähden (akselin) ympärillä. Symboli ei siis ole ideologiaa vaan havaintogeometriaa, jossa syntyy neljään asentoon asettuva kuvio vuoden aikojen mukaan, joka näyttää sauvastikalta kun taivas kiertyy akselinsa ympäri
Tämä rakenne muistuttaa siis sauvastikaa, koska molemmat kuvaavat akselia + kiertoa, ei siksi että kartantekijät olisivat kuvanneet symbolia, vaan halusivat mantereella lisätä mahdollisuuden perinnetiedon Atlantiksesta tai kadotetusta Eedenin puutarhasta, jotka kyseisellä ajalla oli yhdistetty suomalaisiin ja pohjoiseen. Eedenin neljä jokea, jotka lähtivät yhdestä joesta Eedenin puutarhassa, olivat Raamatun mukaan Pison, Gihon, Tigris (Hiddekel) ja Eufrat, ja ne kuvattiin myyttisinä jokina, jotka virtasivat eri puolille tunnettua maailmaa ja joihin liittyi kultaa tai muita rikkauksia.
Emme voi kuitenkaan väittää tietävämme etteikö manner olisi ollut alueella, koska suomalaiset kansat borealisilta alueilta levisivät etelään ja toivat mukanaan Atlantis tarinan. Frisian Oera Linda historiikin mukaan suomalaiset olivat Atlantiksen kansa ja nämä pohjoisen laajalle levinneet pakanakansat toivat Nooan arkki tarinan etelään, jossa kertoivat Nooan, Manun tai Mannuksen olleen esivanhempi heille, jotka selviytyi suuresta tulvasta ja kansoittivat uudelleen maan.
Kuuntele keskustelu portinvartijan ja kauppamiehen välillä:
Suomenhevonen ja suomalais-ugrilainen kauppaverkosto - Arontie
RSS Feed