Egyptin ensimmäisen dynastian ruuhi/punt
Godheimr = Gotland = Gothia
u...jatkuu osasta 1: https://www.rehellisetuutiset.org/historia/rusin-varjagien-monoxyla-veneet-karjalais-suomalaisen-ruuhi-ja-haapiokulttuurin-jatkumona
Pesse-kanootti varhaisimpana vertailukohtana
Vuonna 1955 Alankomaiden Drenthessä löydetty Pesse-kanootti, 298 senttimetriä pitkä, yhdestä metsämännyn rungosta koverrettu vene on ajoitettu nykytutkimuksen mukaan noin 8040–7510 eaa. Se laajentaa edellä hahmotellun osan 1. jatkumon ajallisesti mesoliittisen kivikauden alkuun asti. Sitä kutsutaan usein maailman vanhimmaksi tunnetuksi veneeksi, tosin nimitykseen on syytä suhtautua varauksella, sillä orgaanisen materiaalin säilyminen on arkeologisesti hyvin valikoivaa ja vanhempia poronnahka kanootteja on löytynyt reilusti.. Van Zeistin vuoden 1957 tulkinnan mukaan runko olisi koverrettu pääasiassa tulella; myöhempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että alueelta tunnetaan Pessen ajoitusta lähellä olevia piikivi- ja hiutalekirveitä, mikä tekee mahdolliseksi myös yhdistelmän mekaanisen, kirvestyökaluihin perustuvan koverruksen yhdessä tulen kanssa eli ns. karjalais-suomalaisen tavan ruuhen ja haapion valmistuksessa. Kysymys on siis hallitusta hiillyttämisestä ja terävän koveran puuntyöstövälineen käytöstä, jotka kuuluivat samaan, jo varhaisessa holoseenissa täysin kehittyneeseen tekniseen yhdistelmään.
Pessen kanootti on siis varhainen esiintymä rakenteellisesti samasta ilmiöstä kuin Rusin monoxylon ja alkujaan suomalais-karjalainen ruuhi- ja haapio-kulttuuuri. Se on pieni, ilmeisesti sisävesikäyttöön tarkoitettu kanootti, ei laajennettu kauppa-alus, mutta rakennusperiaate on identtinen: yksi koverrettu puunrunko, jonka käyttökelpoisuus riippuu rungon paksuudesta, muodosta ja myöhemmästä varustuksesta. Tämä yhdistää sen suoraan siihen samaan tekniseen kenttään, josta T. I. Itkosen (1940) typologia johtaa Suomen yksi-, kaksi-, kolme- ja monipuiset ruuhet sekä lautaruuhet. Pesse, Karjalan ja Suomen ruuhi- ja haapioperinne sekä Rusin monoxylon muodostavat siis aukottoman polveutumislinjan, jossa niitä voidaan pitää saman pohjoisen metsä- ja vesistövyöhykkeen materiaalisen jatkumon ilmentyminä, jossa koverrettu puurunko, adze- ja celt-kirvesteknologia, hallittu hiillyttäminen ja myöhempi laudoitus ja purjevarustus muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.
Serteya-kulttuuri Väinäjoella: paalurakennukset ja Pessen kaltaiset puuesineet aivan Miliniskan naapurissa
Erityisen kiinnostavaksi Pesse-vertailussa tekee se, että vastaavan tyyppisiä koverrettuja ja muotoiltuja puuesineitä on löydetty myös Väinäjoen (Länsi-Dvinan) vesistöalueelta, aivan Smolenskin läheltä. Siis samalta alueelta, jonka tämän tekstin ensimmäinen osa jo tunnisti todennäköiseksi Miliniskan ja Gnjozdovon (Smolensk) sijaintipaikaksi. Serteya II:n paalurakennuskohteesta ja lähialueen Usviatyn kohteista (mm. Usviaty IV) on kaivettu esiin laaja kokoelma säilynyttä puuesineistöä: meloja, lastoja, jousen kappale, kohoja, verkonpainoja ja predikaattina erityisesti pitkä, kapea, selvästi veistetty airo (Usviaty IV, löytö 15), jonka muoto ja valmistustapa ovat rakenteellisesti hyvin lähellä juuri Pessen kaltaista koverrus- ja veistoperinnettä. Serteyan alueen kulttuurikerrostumat rakensivat asumuksensa paalujen varaan järvien ja soiden päälle, kuten Pessen kanootin löytöpaikalla, ja kohteesta tunnetaan yksi Itä-Euroopan varhaisimmista keramiikkalöydöistä, niin kutsuttu subneoliittinen Serteya-kulttuuri, ajoitettu noin 7. vuosituhannen lopulle tai 6. vuosituhannen alulle eaa. Parhaiten säilyneet paalurakennuskerrostumat (Serteya II) ajoittuvat kuitenkin myöhemmäksi, noin kolmannelle vuosituhannelle eaa., ja niiden asutus jatkui ainakin niin kutsuttuun 4200 BP -kylmenemisjaksoon asti. Serteya II alueelta saatiuin eristettyä geneettinen YDAN N1c haploryhmä, joka on oletettavasti 3. vuosituhannen puoliväli eKr., josta ei radiohiilidataa (Yllätys). (Lähde: s. 287-294. Taulukko s. 294. // Järviasutusten arkeologia IV-II vuosituhannella eKr. esim: kulttuurien kronologia ja luonnon-ilmastorytmit. - Pietari: Periphery LLC, 2014). Sveitsin kivi- ja pronssikauteen palautuvista vesistöjen ja soiden päälle rakennetuista paalukylistä (Samaa mitä Smolenskin alueella ja Suomalais-Uralilaisilla alueilla Venjäjän puolella on tavattu, on useita ruuhia (ainakin 16 löydetty), joista isommat tammesta, pienemmät poppelista tehtyjä, enimmäkseen kupera-, mutta muutamat tasapohjaisia.
Tämä sijainti on jatkumohypoteesin kannalta poikkeuksellisen merkittävä. Väinäjoen ja Kasplja-joen reitti, jota pitkin tämän tekstin ensimmäisen osan mukaan kuljettiin Dneprin yläjuoksulle ja edelleen Miliniskan/Gnjozdovon alueelle, kulkee suoraan Serteyan paalukylien läpi. Toisin sanoen sama vesireitti, jota Konstantinos VII:n mukaan Rusin monoxyla-veneet käyttivät matkallaan Kiovaan, oli ollut asuttu ja vesistöön sopeutunut jo vuosituhansia ennen Rusin kauppaa, ja sen asukkailla oli käytössään juuri sellaista veistettyä puuesineistöä, kuten airoja, meloja, verkkokalustusta joka viittaa aktiiviseen vesillä liikkumiseen ja suoraan karjalan suomalaisiin. On syytä olla tarkka siitä, mitä tämä aineisto todistaa ja mitä ei: itse veneen jäännöstä ei Serteyalta ole raportoitu, joten päätelmä paikallisesta ruuhi- tai kanoottiperinteestä nojaa toistaiseksi vain airo- ja mela-tyyppisiin löytöihin, ei säilyneeseen runkoon. Silti yhdistelmä: paaluasutus veden päällä, vuosituhansia varhainen keramiikka (nuora-ja kampakeramiikka), ja Pesse-tyyppistä koverrus- ja veistotekniikkaa muistuttava puuesineistö sijoittuu täsmälleen sille reitille, jonka jo aiemmin tunnistanut Rusin monoxylonin todennäköiseksi Fennoskandiseksi lähtöalueeksi, ja vahvistaa käsitystä siitä, että koko Väinäjoen–Dneprin vedenjakaja-alue oli pitkän, esihistoriaan ulottuvan vesistöteknologisen perinteen keskus jo kauan ennen kuin siitä tuli Rusin kauppareitin osa.
Ruuhi kuoleman aluksena: "punt" ja karjalais-suomalainen hautausperinne
Pesse-kanootti varhaisimpana vertailukohtana
Vuonna 1955 Alankomaiden Drenthessä löydetty Pesse-kanootti, 298 senttimetriä pitkä, yhdestä metsämännyn rungosta koverrettu vene on ajoitettu nykytutkimuksen mukaan noin 8040–7510 eaa. Se laajentaa edellä hahmotellun osan 1. jatkumon ajallisesti mesoliittisen kivikauden alkuun asti. Sitä kutsutaan usein maailman vanhimmaksi tunnetuksi veneeksi, tosin nimitykseen on syytä suhtautua varauksella, sillä orgaanisen materiaalin säilyminen on arkeologisesti hyvin valikoivaa ja vanhempia poronnahka kanootteja on löytynyt reilusti.. Van Zeistin vuoden 1957 tulkinnan mukaan runko olisi koverrettu pääasiassa tulella; myöhempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että alueelta tunnetaan Pessen ajoitusta lähellä olevia piikivi- ja hiutalekirveitä, mikä tekee mahdolliseksi myös yhdistelmän mekaanisen, kirvestyökaluihin perustuvan koverruksen yhdessä tulen kanssa eli ns. karjalais-suomalaisen tavan ruuhen ja haapion valmistuksessa. Kysymys on siis hallitusta hiillyttämisestä ja terävän koveran puuntyöstövälineen käytöstä, jotka kuuluivat samaan, jo varhaisessa holoseenissa täysin kehittyneeseen tekniseen yhdistelmään.
Pessen kanootti on siis varhainen esiintymä rakenteellisesti samasta ilmiöstä kuin Rusin monoxylon ja alkujaan suomalais-karjalainen ruuhi- ja haapio-kulttuuuri. Se on pieni, ilmeisesti sisävesikäyttöön tarkoitettu kanootti, ei laajennettu kauppa-alus, mutta rakennusperiaate on identtinen: yksi koverrettu puunrunko, jonka käyttökelpoisuus riippuu rungon paksuudesta, muodosta ja myöhemmästä varustuksesta. Tämä yhdistää sen suoraan siihen samaan tekniseen kenttään, josta T. I. Itkosen (1940) typologia johtaa Suomen yksi-, kaksi-, kolme- ja monipuiset ruuhet sekä lautaruuhet. Pesse, Karjalan ja Suomen ruuhi- ja haapioperinne sekä Rusin monoxylon muodostavat siis aukottoman polveutumislinjan, jossa niitä voidaan pitää saman pohjoisen metsä- ja vesistövyöhykkeen materiaalisen jatkumon ilmentyminä, jossa koverrettu puurunko, adze- ja celt-kirvesteknologia, hallittu hiillyttäminen ja myöhempi laudoitus ja purjevarustus muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.
Serteya-kulttuuri Väinäjoella: paalurakennukset ja Pessen kaltaiset puuesineet aivan Miliniskan naapurissa
Erityisen kiinnostavaksi Pesse-vertailussa tekee se, että vastaavan tyyppisiä koverrettuja ja muotoiltuja puuesineitä on löydetty myös Väinäjoen (Länsi-Dvinan) vesistöalueelta, aivan Smolenskin läheltä. Siis samalta alueelta, jonka tämän tekstin ensimmäinen osa jo tunnisti todennäköiseksi Miliniskan ja Gnjozdovon (Smolensk) sijaintipaikaksi. Serteya II:n paalurakennuskohteesta ja lähialueen Usviatyn kohteista (mm. Usviaty IV) on kaivettu esiin laaja kokoelma säilynyttä puuesineistöä: meloja, lastoja, jousen kappale, kohoja, verkonpainoja ja predikaattina erityisesti pitkä, kapea, selvästi veistetty airo (Usviaty IV, löytö 15), jonka muoto ja valmistustapa ovat rakenteellisesti hyvin lähellä juuri Pessen kaltaista koverrus- ja veistoperinnettä. Serteyan alueen kulttuurikerrostumat rakensivat asumuksensa paalujen varaan järvien ja soiden päälle, kuten Pessen kanootin löytöpaikalla, ja kohteesta tunnetaan yksi Itä-Euroopan varhaisimmista keramiikkalöydöistä, niin kutsuttu subneoliittinen Serteya-kulttuuri, ajoitettu noin 7. vuosituhannen lopulle tai 6. vuosituhannen alulle eaa. Parhaiten säilyneet paalurakennuskerrostumat (Serteya II) ajoittuvat kuitenkin myöhemmäksi, noin kolmannelle vuosituhannelle eaa., ja niiden asutus jatkui ainakin niin kutsuttuun 4200 BP -kylmenemisjaksoon asti. Serteya II alueelta saatiuin eristettyä geneettinen YDAN N1c haploryhmä, joka on oletettavasti 3. vuosituhannen puoliväli eKr., josta ei radiohiilidataa (Yllätys). (Lähde: s. 287-294. Taulukko s. 294. // Järviasutusten arkeologia IV-II vuosituhannella eKr. esim: kulttuurien kronologia ja luonnon-ilmastorytmit. - Pietari: Periphery LLC, 2014). Sveitsin kivi- ja pronssikauteen palautuvista vesistöjen ja soiden päälle rakennetuista paalukylistä (Samaa mitä Smolenskin alueella ja Suomalais-Uralilaisilla alueilla Venjäjän puolella on tavattu, on useita ruuhia (ainakin 16 löydetty), joista isommat tammesta, pienemmät poppelista tehtyjä, enimmäkseen kupera-, mutta muutamat tasapohjaisia.
Tämä sijainti on jatkumohypoteesin kannalta poikkeuksellisen merkittävä. Väinäjoen ja Kasplja-joen reitti, jota pitkin tämän tekstin ensimmäisen osan mukaan kuljettiin Dneprin yläjuoksulle ja edelleen Miliniskan/Gnjozdovon alueelle, kulkee suoraan Serteyan paalukylien läpi. Toisin sanoen sama vesireitti, jota Konstantinos VII:n mukaan Rusin monoxyla-veneet käyttivät matkallaan Kiovaan, oli ollut asuttu ja vesistöön sopeutunut jo vuosituhansia ennen Rusin kauppaa, ja sen asukkailla oli käytössään juuri sellaista veistettyä puuesineistöä, kuten airoja, meloja, verkkokalustusta joka viittaa aktiiviseen vesillä liikkumiseen ja suoraan karjalan suomalaisiin. On syytä olla tarkka siitä, mitä tämä aineisto todistaa ja mitä ei: itse veneen jäännöstä ei Serteyalta ole raportoitu, joten päätelmä paikallisesta ruuhi- tai kanoottiperinteestä nojaa toistaiseksi vain airo- ja mela-tyyppisiin löytöihin, ei säilyneeseen runkoon. Silti yhdistelmä: paaluasutus veden päällä, vuosituhansia varhainen keramiikka (nuora-ja kampakeramiikka), ja Pesse-tyyppistä koverrus- ja veistotekniikkaa muistuttava puuesineistö sijoittuu täsmälleen sille reitille, jonka jo aiemmin tunnistanut Rusin monoxylonin todennäköiseksi Fennoskandiseksi lähtöalueeksi, ja vahvistaa käsitystä siitä, että koko Väinäjoen–Dneprin vedenjakaja-alue oli pitkän, esihistoriaan ulottuvan vesistöteknologisen perinteen keskus jo kauan ennen kuin siitä tuli Rusin kauppareitin osa.
Ruuhi kuoleman aluksena: "punt" ja karjalais-suomalainen hautausperinne
Siperian jääprinsessan venehautaus (ruuhi/punt) noin 400-500 eaa.
Uno Holmbergin klassisessa Finno-Ugric and Siberian Mythology -teoksessa kuvataan, että ugrilaisten ja karjalaisten keskuudessa tunnettiin vanha tapa haudata vainaja veneeseen tai puntiin, ja että vielä teoksen kirjoittamisen aikaan arkkua kutsuttiin joillakin Karjalan alueilla “puntiksi”.
Venehautaus - Punt
Koverretun veneen merkitys ei rajoitu kuljetukseen. Varhaisessa tutkimuskirjallisuudessa on kiinnitetty huomiota tapaan, joka on säilynyt sekä ugrilaisilla kansoilla että karjalaisilla suomalaisilla: vainaja haudattiin makaamaan veneeseen tai punttiin, ja Karjalan seuduilla ruuhiarkkua kutsutaan edelleen 1900-luvun alussa nimellä "punt".
Munkácsin esittämän tulkinnan mukaan tämä ugrilainen tapa käyttää tammesta veistettyä venettä arkkuna kytkeytyy suoraan käsitykseen kuolleiden maailmasta, jossa vainaja matkaa tuonelan tuonpuoleiseen samalla tavalla kuin elävä matkustaa vesiä pitkin. Tämä on tärkeä havainto koko tässä tekstissä käsitellyn jatkuvuuden kannalta: koverrettu puurunko ei ole ollut pelkkä kuljetusväline, vaan syvälle juurtunut symbolinen esine, jonka muoto siirtyi elämän vesiltä kuoleman virtaan.
Tämä sama rakenteellinen ja käsitteellinen yhtäläisyys: koverrettu "punt" puunrunko vainajan säilytyspaikkana, usein muotoiltuna tai koristeltuna veneen kaltaiseksi toistuu hämmästyttävän laajalla alueella, ja sen vertaileva tarkastelu avaa kysymyksen, ulottuuko sama symbolinen kompleksi Karjalasta paljon kauemmas, jopa Kiinaan ja Egyptiin?
Kuva toimii linkkinä Ukokin prinsessaa.
Pazyryk, Ukokin prinsessa ja koverrettu lehtikuusiarkku
Altain ylätasangolla, Ukokin platoolla, vuonna 1993 kaivetusta pazyrykkilaiskurgaanista löytyi niin sanottu Siperian jääprinsessa: noin 25-vuotiaan naisen ikeen säilyttänyt, permafrostin suojaama hauta noin 2 400–2 500 vuoden takaa. Hänen arkkunsa oli veistetty yhdestä ainoasta lehtikuusenrungosta, koristeltu nahkaisin kuvioin hirvistä, ja se oli tehty riittävän pitkäksi mahtuakseen naisen noin 90 senttimetriä korkean, hevosenjouhesta ja huovasta tehdyn hiuslaitteen kanssa. Haudassa oli lisäksi kuusi hevosta uhrattuna. Rakenne arkussa oli yhdestä rungosta koverrettu, vainajaa ympäröinyt kotelo, jota koristavat eläinaiheiset nahkaleikkaukset. Kyseessä on punt-hautaus, jossa "puntit jaetaan tasan". Sen merkitys ei ole sama kuin Rusin monoxylon tai karjalaisen ruuhen, mutta perusperiaate on identtinen: Suuri puunrunko koverretaan onttona kokonaisuutena ja sen sisään asetetaan vainaja matkaa varten.
Yhtäläisyys ei ole vain rakenteellinen, vaan myös käsitteellinen: sekä karjalais-ugrilaisessa "punt"-perinteessä että pazyrykkilaisessa hautaustavassa koverrettu runko toimii vainajan alustana matkalla toiseen maailmaan. Tämä avaa kysymyksen siitä, missä määrin koverretun puurungon käyttö hautausvälineenä edustaa laajaa, euraasialaisen metsä- ja arovyöhykkeen jakamaa käsitystä kuoleman ja matkan yhteydestä, riippumatta siitä, onko kyse suorasta kulttuurikontaktista vai rinnakkaisesta, samasta materiaalista ja samasta perustarpeesta kummunneesta ratkaisusta.
Pazyryk, Ukokin prinsessa ja koverrettu lehtikuusiarkku
Altain ylätasangolla, Ukokin platoolla, vuonna 1993 kaivetusta pazyrykkilaiskurgaanista löytyi niin sanottu Siperian jääprinsessa: noin 25-vuotiaan naisen ikeen säilyttänyt, permafrostin suojaama hauta noin 2 400–2 500 vuoden takaa. Hänen arkkunsa oli veistetty yhdestä ainoasta lehtikuusenrungosta, koristeltu nahkaisin kuvioin hirvistä, ja se oli tehty riittävän pitkäksi mahtuakseen naisen noin 90 senttimetriä korkean, hevosenjouhesta ja huovasta tehdyn hiuslaitteen kanssa. Haudassa oli lisäksi kuusi hevosta uhrattuna. Rakenne arkussa oli yhdestä rungosta koverrettu, vainajaa ympäröinyt kotelo, jota koristavat eläinaiheiset nahkaleikkaukset. Kyseessä on punt-hautaus, jossa "puntit jaetaan tasan". Sen merkitys ei ole sama kuin Rusin monoxylon tai karjalaisen ruuhen, mutta perusperiaate on identtinen: Suuri puunrunko koverretaan onttona kokonaisuutena ja sen sisään asetetaan vainaja matkaa varten.
Yhtäläisyys ei ole vain rakenteellinen, vaan myös käsitteellinen: sekä karjalais-ugrilaisessa "punt"-perinteessä että pazyrykkilaisessa hautaustavassa koverrettu runko toimii vainajan alustana matkalla toiseen maailmaan. Tämä avaa kysymyksen siitä, missä määrin koverretun puurungon käyttö hautausvälineenä edustaa laajaa, euraasialaisen metsä- ja arovyöhykkeen jakamaa käsitystä kuoleman ja matkan yhteydestä, riippumatta siitä, onko kyse suorasta kulttuurikontaktista vai rinnakkaisesta, samasta materiaalista ja samasta perustarpeesta kummunneesta ratkaisusta.
Tarim-muumiot: venehauta-arkut aroilta erämaahan
Xinjiangin Tarim-altaan kuivassa autiomaassa, muun muassa Xiaohen kalmistossa, on kaivettu esiin satoja noin 4 000 vuotta vanhoja "luonnollisesti muumioituneita" ruumiita, jotka on haudattu ylösalaisin käännettyihin veneen muotoisiin puuarkkuihin. Arkut on peitetty naudanvuodalla ja hautaa merkitsevät usein pitkät, osin airon muotoiset paalut. Genomitutkimukset väestöön ovat osoittaneet, että kyseessä oli lännestä muuttanut väestö, geneettisesti eristynyt mutta kulttuurisesti hyvin avoin yhteisö. Mikä tarkoittaa, että venehauta-arkun käyttö ei selity yksinkertaisella kulttuurin siirtymisellä lännestä itään tai päinvastoin, vaan pikemminkin suomalais-ugrilaisisen väestön liikkuessa silkkitiellä..
Päähaploryhmät Tarimin muumioilta
Useat tutkimukset (erityisesti Xiaohe-kalmiston näytteet) ovat raportoineet seuraavat mtDNA-haploryhmät, jotka ns. läntisen Euraasian haploryhmiä:
• H (mukaan lukien alaryhmät kuten H27e, H11b, H5b)
• K (esiintyy Suomessa)
• W (Suomessa eniten esiintyvä 10,1%, muuten euroopassa noin 1% luokkaa)
• T (mm. T2b34)
• U5 (ja etenkin eniten suomalaisissa esiintyvä U5a)
• U4 (Ulrika)
• U2e (mm. suomalainen U2e3)
• R1b (Harvinainen, mutta Suomessa eniten esiintyvä R-haara)
Xinjiangin YDNA koostui pääosin kahdesta päähaploryhmä linjasta C & N1c (suomalainen).
Xinjiangin Tarim-altaan kuivassa autiomaassa, muun muassa Xiaohen kalmistossa, on kaivettu esiin satoja noin 4 000 vuotta vanhoja "luonnollisesti muumioituneita" ruumiita, jotka on haudattu ylösalaisin käännettyihin veneen muotoisiin puuarkkuihin. Arkut on peitetty naudanvuodalla ja hautaa merkitsevät usein pitkät, osin airon muotoiset paalut. Genomitutkimukset väestöön ovat osoittaneet, että kyseessä oli lännestä muuttanut väestö, geneettisesti eristynyt mutta kulttuurisesti hyvin avoin yhteisö. Mikä tarkoittaa, että venehauta-arkun käyttö ei selity yksinkertaisella kulttuurin siirtymisellä lännestä itään tai päinvastoin, vaan pikemminkin suomalais-ugrilaisisen väestön liikkuessa silkkitiellä..
Päähaploryhmät Tarimin muumioilta
Useat tutkimukset (erityisesti Xiaohe-kalmiston näytteet) ovat raportoineet seuraavat mtDNA-haploryhmät, jotka ns. läntisen Euraasian haploryhmiä:
• H (mukaan lukien alaryhmät kuten H27e, H11b, H5b)
• K (esiintyy Suomessa)
• W (Suomessa eniten esiintyvä 10,1%, muuten euroopassa noin 1% luokkaa)
• T (mm. T2b34)
• U5 (ja etenkin eniten suomalaisissa esiintyvä U5a)
• U4 (Ulrika)
• U2e (mm. suomalainen U2e3)
• R1b (Harvinainen, mutta Suomessa eniten esiintyvä R-haara)
Xinjiangin YDNA koostui pääosin kahdesta päähaploryhmä linjasta C & N1c (suomalainen).
Tarim-löytöjen merkitys tämän tekstin kannalta on siinä, että ne osoittavat koverretun ja ruuhiveneen muotoisen puuarkun käytön ulottuneen aivan toiselle puolelle Euraasian mannerta, kaukana mistään rannikosta tai purjehduskelpoisesta vesistöstä. Tämä tukee ajatusta, että kyseessä ei ole pelkkä käytännöllinen kuljetusvälineen uudelleenkäyttö, vaan yhden kulttuuriperinteen laajalti levinnyt symbolinen käsite: vene vainajan säiliönä, olipa ympäristö sisävesistöä tai autiomaata.
 |  |
Näistä Euraasian valloittaneista "indo"iranilaisista" (indoeurooppalainen protokieli) aiemmin arjalaiset (koki saksalaisten avustuksella kevyen "mustamaalauksen).
"MyTrueAncestry.com-analyysi, jossa Andronovo-ihmisten genomeja verrattiin moderneihin eurooppalaisiin, osoitti että lähin osuma geneettisen etäisyyden perusteella olivat suomalaiset, mikään muu moderni eurooppalainen väestö ei ollut etnisesti samankaltainen."
Nykygeneettinen kerros (FamilyTree, GENI, yksittäistutkimukset): Kalmistoista "puuttuvat" linjat löytyvät elävästä suomalaisväestöstä huippupitoisuuksina, usein korkeimpana tai top 3 maailmassa.
Andronovo-yhteys: Andronovo-kulttuurin mtDNA-profiilissa dominoivat U4 (15%), U5 (20%), T1 (10%), U2 (10%) ja H (10%) alakladit, kaikki linjoja jotka esiintyvät sekä suomalaisissa kalmistoissa että nykydatassa.
Andronovo-kulttuuripiirin Sintashtasta Karasukiin alakladitasolla kaikista julkaistuista tutkimuksista, päädytään siis lähes 50 uniikkiin alakladiin. Keräämästäni kuudesta Suomalaisten kalmistojen 96 haploryhmästä suuri enemmistö on tässä joukossa tai sen välittömissä tytärlinjoissa.
Andronovon kulttuuri on yleisnimitys pronssikautisille kulttuureille, jotka kukoistivat Keski-Aasiassa noin 2000–1000 eaa. Tämän kulttuurin väestö kehitti puolapyöräisen hevosten vetämän sotavaunun ja hautasi päällikkönsä sotavaunuineen suuriin kumpuihin, kurgaaneihin. Yleensä polttaen vainajat.
Tutkijoiden mielestä Andronovon kulttuuri tuli Intiaan noin 1900–1700 eaa., ja oli se puhdas indoarjalaisten kulttuuri.
Nämä olivat ne sivistyksen tuoneet "kunnioitetut ihmiset" - arjalaiset.
Seima-turbiino kulttuurin aseistus samalta aikaväliltä on löydetty Andronovolaisista, reitti johtaa suoraan Suomesta Intiaan. https://www.eupedia.com/genetics/andronovo_culture.shtml
"MyTrueAncestry.com-analyysi, jossa Andronovo-ihmisten genomeja verrattiin moderneihin eurooppalaisiin, osoitti että lähin osuma geneettisen etäisyyden perusteella olivat suomalaiset, mikään muu moderni eurooppalainen väestö ei ollut etnisesti samankaltainen."
Nykygeneettinen kerros (FamilyTree, GENI, yksittäistutkimukset): Kalmistoista "puuttuvat" linjat löytyvät elävästä suomalaisväestöstä huippupitoisuuksina, usein korkeimpana tai top 3 maailmassa.
Andronovo-yhteys: Andronovo-kulttuurin mtDNA-profiilissa dominoivat U4 (15%), U5 (20%), T1 (10%), U2 (10%) ja H (10%) alakladit, kaikki linjoja jotka esiintyvät sekä suomalaisissa kalmistoissa että nykydatassa.
Andronovo-kulttuuripiirin Sintashtasta Karasukiin alakladitasolla kaikista julkaistuista tutkimuksista, päädytään siis lähes 50 uniikkiin alakladiin. Keräämästäni kuudesta Suomalaisten kalmistojen 96 haploryhmästä suuri enemmistö on tässä joukossa tai sen välittömissä tytärlinjoissa.
Andronovon kulttuuri on yleisnimitys pronssikautisille kulttuureille, jotka kukoistivat Keski-Aasiassa noin 2000–1000 eaa. Tämän kulttuurin väestö kehitti puolapyöräisen hevosten vetämän sotavaunun ja hautasi päällikkönsä sotavaunuineen suuriin kumpuihin, kurgaaneihin. Yleensä polttaen vainajat.
Tutkijoiden mielestä Andronovon kulttuuri tuli Intiaan noin 1900–1700 eaa., ja oli se puhdas indoarjalaisten kulttuuri.
Nämä olivat ne sivistyksen tuoneet "kunnioitetut ihmiset" - arjalaiset.
Seima-turbiino kulttuurin aseistus samalta aikaväliltä on löydetty Andronovolaisista, reitti johtaa suoraan Suomesta Intiaan. https://www.eupedia.com/genetics/andronovo_culture.shtml
Gebelein Ginger & Gingerella: tatuoitujen puna--tai kellertävä hiuksisten kaukasialöaisten, vanhimpien Egyptin muumioiden PUNT hautaukset esi-dynastisella ajalla.
Egyptin esi-dynastiset Gebelein Ginger & Gingerella muumiot
Nämä ovat vanhimmat olemassa olevat egyptiläiset muumiot. Heidän ikänsä on arvioitu olevan yli 5500 vuotta vanhoja. Mies muumio, joka tunnetaan nimellä "Ginger ", on nuoresta miehestä, joka kuoli 19-vuotiaana (kuten Tutankhamon) saatuaan puukotushaavan selkään.
Mielenkiintoista on, että hänen oikealla käsivarrellaan on härkä tai pukki tatuointi. He ovat samassa Gebelein haudassa olleen naisen kanssa ne ihmiset, joilla on maailman vanhimmat tunnetut tatuoinnit. Gebelein naisen (Gingerella) tatuoinnissa on 4 kpl S - muotoista ornamenttia. Niitä voi käydä ihailemassa British Museumissa, jossa he ovat olleet esillä yli 100 vuoden ajan näytillä.
Samankaltaisia tatuoituja blondeja ja punatukkia on tipahdellut myös Kiinasta, Mongoliata ja Siperiasta, Volgalta keski-Euroopan Suevihautoihin jne.... Kiinnostavuutta lisää usein muumioiden suomalainen genetiikka. Jännittävän lisänsä kokonaisuuteen tuo useat suomalaiset kirkot, joidenka lattioiden alta on löytynyt kymmenittäin muumioita ja samoin seilin saarelta. Koptit ja juutalaiset kutsuivat Egyptin pyramidialuetta nimellä Kemi, joka edelleen yhdistyy Suomessa Kemi, Kemijäri, Kemijoki ja Keminmaa nimistöön, joidenka vanhimpien kirkkojen lattialautojen alta näitä muumioita on eniten löytynyt.
Nämä ovat vanhimmat olemassa olevat egyptiläiset muumiot. Heidän ikänsä on arvioitu olevan yli 5500 vuotta vanhoja. Mies muumio, joka tunnetaan nimellä "Ginger ", on nuoresta miehestä, joka kuoli 19-vuotiaana (kuten Tutankhamon) saatuaan puukotushaavan selkään.
Mielenkiintoista on, että hänen oikealla käsivarrellaan on härkä tai pukki tatuointi. He ovat samassa Gebelein haudassa olleen naisen kanssa ne ihmiset, joilla on maailman vanhimmat tunnetut tatuoinnit. Gebelein naisen (Gingerella) tatuoinnissa on 4 kpl S - muotoista ornamenttia. Niitä voi käydä ihailemassa British Museumissa, jossa he ovat olleet esillä yli 100 vuoden ajan näytillä.
Samankaltaisia tatuoituja blondeja ja punatukkia on tipahdellut myös Kiinasta, Mongoliata ja Siperiasta, Volgalta keski-Euroopan Suevihautoihin jne.... Kiinnostavuutta lisää usein muumioiden suomalainen genetiikka. Jännittävän lisänsä kokonaisuuteen tuo useat suomalaiset kirkot, joidenka lattioiden alta on löytynyt kymmenittäin muumioita ja samoin seilin saarelta. Koptit ja juutalaiset kutsuivat Egyptin pyramidialuetta nimellä Kemi, joka edelleen yhdistyy Suomessa Kemi, Kemijäri, Kemijoki ja Keminmaa nimistöön, joidenka vanhimpien kirkkojen lattialautojen alta näitä muumioita on eniten löytynyt.
Egypti: venehaudoista sarkofageiksi
Egyptissä koverretun tai veneen muotoisen puuarkun perinne on dokumentoitu poikkeuksellisen hyvin ja poikkeuksellisen varhain. Gebeleinistä löytynyt, noin 3400–3200 eaa. ajoitettu veneenmalli (nykyisin Bernin historiallisessa museossa) kuuluu esidynastisen kauden hautalöytöihin, ja Saqqaran ensimmäisen dynastian hautausmaalta tunnetaan useita todellisen kokoisia, maahan kaivettuja venehautoja, joista muun muassa "3506-vene", joka on 14,5 metriä pitkä alus, ja joka oli varustettu keskikajuutalla ja ruumalla saviastioita varten. Nämä eivät ole enää koverrettuja yksirunkoisia veneitä vaan limilaudoista koottuja aluksia, mutta niiden hautauskäyttö jatkaa samaa periaatetta, joka on nähtävissä karjalaisessa "punt"-sanastossa ja pazyrykkilaisessa lehtikuusiarkussa: vainaja tai hänen matkansa symboloidaan veneen muodolla. Limilaudoituksesta olivat tunnettuja Fenkhat eli Foinikialaiset. Etelä-pohjanmaalla limilaudoituksesta rakennettiin väärinpäin laivaa esittävät kaksi-Fooninkiset maalaistalot. Muinaisen maailman kerrostalot kestämään talven myrskyjä kuten foinikialaiset laivat merellä. Saqqaran kalmistoista löytyi myös varhaisimmat itämerenmeripihka löydöt eteläisellä pallon puoliskolla.
Egyptissä koverretun tai veneen muotoisen puuarkun perinne on dokumentoitu poikkeuksellisen hyvin ja poikkeuksellisen varhain. Gebeleinistä löytynyt, noin 3400–3200 eaa. ajoitettu veneenmalli (nykyisin Bernin historiallisessa museossa) kuuluu esidynastisen kauden hautalöytöihin, ja Saqqaran ensimmäisen dynastian hautausmaalta tunnetaan useita todellisen kokoisia, maahan kaivettuja venehautoja, joista muun muassa "3506-vene", joka on 14,5 metriä pitkä alus, ja joka oli varustettu keskikajuutalla ja ruumalla saviastioita varten. Nämä eivät ole enää koverrettuja yksirunkoisia veneitä vaan limilaudoista koottuja aluksia, mutta niiden hautauskäyttö jatkaa samaa periaatetta, joka on nähtävissä karjalaisessa "punt"-sanastossa ja pazyrykkilaisessa lehtikuusiarkussa: vainaja tai hänen matkansa symboloidaan veneen muodolla. Limilaudoituksesta olivat tunnettuja Fenkhat eli Foinikialaiset. Etelä-pohjanmaalla limilaudoituksesta rakennettiin väärinpäin laivaa esittävät kaksi-Fooninkiset maalaistalot. Muinaisen maailman kerrostalot kestämään talven myrskyjä kuten foinikialaiset laivat merellä. Saqqaran kalmistoista löytyi myös varhaisimmat itämerenmeripihka löydöt eteläisellä pallon puoliskolla.
Tämä Egyptiläinen kehityslinja on kuitenkin erityisen kiinnostava, koska se näyttää, miten venehauta vähitellen muuntuu abstraktimmaksi hautausvälineeksi: yksinkertaisesta koverretusta rungosta (kuten karjalaisessa ruuhiarkussa tai Pazyrykin lehtikuusiarkussa) siirrytään laudoista rakennettuun, todelliseen veneeseen (Saqqaran venehaudat), ja siitä edelleen veneen muotoiseksi, mutta ei enää toiminnallisesti veneenä käytettäväksi sarkofagiksi, ellei vertailla matkaa tuonpuoleiseen aurinkolaivalla tai -veneellä. Myöhempien egyptiläisten kivi- ja puusarkofagien soikea, kaareva, usein selvästi veneenrunkoa muistuttava perusmuoto voidaan tässä valossa lukea saman symbolisen kaavan viimeiseksi, monumentalisoiduksi vaiheeksi: koverretusta puurungosta on tullut arkun arkkityyppi, vaikka veneen käytännöllinen toiminto on jo kadonnut. Tässä nousee myös perisuomalainen muinainen syklisyys esiin, koska suomalainen komse tai komsio, sekä saamelainen gietkka ovat vauvoille ja taaperoille suunniteltuja kehtoja, jotka on suunniteltu niin että jos komsio tippuu veteen se kääntyy aina niin että lapsi pystyy hengittämään ja sama reestä tippuessaan. Lapsi yleisesti sidottiin komsioon ja siteitä käytettiin myös muumioihin, joten muumiossa ja sargofagissa on nähtävissä sama kokonaisuus, josta syntyy kierto. Kuolemassa takaisin punt ruuheen ja sykliseen uudelleen syntymään tuonelan virrassa, joka ei ollut paha tila vaan välivaihe uusiutumiselle ja paluuseen kehtoon, komsioon.
Adze/celt-kirves pyhänä työkaluna: Karjalasta Egyptiin ja Olmec-kulttuuriin
Adze/celt-kirves pyhänä työkaluna: Karjalasta Egyptiin ja Olmec-kulttuuriin
Klikkaa kuva suuremmaksi.
Sama adze-tyyppinen työkalu, joka Karjalan metatuffiteollisuudessa mahdollisti koverrettujen runkoveneiden valmistuksen, esiintyy myös suoraan hautaus- ja uskonnollisissa yhteyksissä hyvin kaukana Karjalasta. Egyptiläisessä "suunavausseremoniassa" (Opening of the Mouth), joka tunnetaan jo Vanhasta valtakunnasta lähtien ja jota suoritettiin muumioille viimeiselle matkalle lähettämisen yhteydessä, kun pappi kosketti vainajan silmiä ja avasi vainajan kankeudesta jähmettyenen suun adzella (nṯrtj) sekä peseshkef-nimisellä haarukkamaisella obsidaaniterällä; toimenpiteen uskottiin palauttavan vainajan aistit ja kyvyn hengittää ja puhua tuonpuoleisessa. Adze-työkalu ei siis ollut Egyptissä pelkkä puusepän tai laivanrakentajan väline vaan sama karjalassa syntynyt muoto ja vihreän kiven elementti, joka koverisi hirren veneeksi, kelpasi myös symbolisesti "avaamaan" kuolleen aistit uuteen elämään. Rothin ydinteesi: koko rituaali oli syntymän ja lapsuuden vaiheiden toistoa, jolla vainajasta tehtiin uudelleensyntynyt ja riittävän kypsä syömään aikuisen ateria tuonpuoleisessa.
Olmec kansan pyhiä esineitä, joita kutsuttiin nimellä - Celts. Vihreää karjalan metatuff kiveä ja samassa muodossa kuin suomalaisilla. Kuva toimii linkkinä Samantyyppinen kelttien eli kiillotettujen kirveen kiviterien pyhä käyttö tunnetaan Mesoamerikan olmec-kulttuurista, jossa La Ventan kaltaisissa keskuksissa kaivetuista uhrilöydöistä (esim. "Offering 4") on löydetty jadekelttejä pystyasennossa maahan "istutettuina", pienoisstelojen tavoin, usein ihmishahmojen ympäröiminä. Keltit yhdistettiin maissin oraisiin ja hedelmällisyyteen, ja niiden kapeneva muoto, hiottu kirveenterä on rakenteellisesti sama kuin Karjalan rituaalisen metatuffikirveen nk. Battle-Axe, josta ei koskaan löydy esimerkkiö, että olisi käytetty väkivaltaan vaan enemmänkin shamaani/tietäjän rituaalisauva ja rumpukapula. On syytä korostaa, että ajallinen ja maantieteellinen etäisyys Karjalan eneoliittisen metatuffiteollisuuden (huom. järjestelmällisen teollisuuden. 3500–1500 eaa.) ja olmeekkien kelttiperinteen (n. 1200–400 eaa., Meksikonlahden rannikon välillä on valtava, eikä suoraa kulttuurista siirtymää voida tällä aineistolla osoittaa kuin muinaisuskon perinteiden mielessä. Silti rakenteellinen ja toiminnallinen yhtäläisyys: kiillotettu, vihreä kirveenmuotoinen kivi- tai "jadeterä", joka irrotetaan käytännöllisestä puuntyöstöstä ja nostetaan pyhäksi, maahan "istutettavaksi" tai vainajaa koskettavaksi rituaaliesineeksi herättää kysymyksen, onko kyse universaalista, riippumattomasti syntyneestä symbolisesta assosiaatiosta (terävä, kiiltävä, elämää synnyttävä työkalu = hedelmällisyyden ja uuden elämän väline) vai laajemmasta, vielä huonosti ymmärretystä diffuusioketjusta.
Synteesi: kaksi rinnakkaista jatkumoa
Synteesi: kaksi rinnakkaista jatkumoa
Tämän tekstin ensimmäinen osa hahmotti teknologisen jatkumon, jossa Karjalan metatuffkirveet, suomalais-spesifi tulen käyttö koverruksessa, ruuhesta haapioksi ja uiskoksi etenevä kehitys, joka päätyy Rusin monoxylonin rakenteeseen. Tämä toinen osa avasi rinnakkaisen, symbolisen jatkumon: koverretun tai veneen muotoisen puurungon käyttö vainajan kotelonnissa, Karjalan suomalaisten kansojen "punt" ruuhiarkku, Pazyrykin lehtikuusiarkku, Tarim-altaan ruuhivenehauta-arkut ja Egyptin ruuhivenehaudat, jotka vähitellen muuntuvat sarkofagimuodoksi, sekä adze/celt-kirveen kohoaminen käytännön puuntyöstövälineestä pyhäksi, kuolemaan ja uuteen elämään liittyväksi esineeksi Egyptin suunavausseremoniasta olmeekkien kelttiuhreihin asti.
Näitä kahta jatkumoa ei ole syytä niputtaa yhdeksi väitteeksi suorasta historiallisesta polveutumisesta. Sen sijaan ne kannattaa pitää erillisinä mutta toisiaan valaisevina tutkimuskysymyksinä: ensimmäinen koskee sitä, missä määrin Rusin monoxyla-teknologia periytyy paikallisesta karjalais-suomalaisesta ruuhiperinteestä; toinen koskee sitä, missä määrin koverretun puurungon ja kirveenmuotoisen pyhän terän yhdistelmä edustaa laajempaa, mahdollisesti hyvinkin vanhaa ja laajalle levinnyttä pohjoisen pallonpuoliskon symbolista kompleksia, jonka juuret saattavat ulottua jopa Pessen kanootin ajasta Egyptiin ja Kiinaan. Molemmat kysymykset ansaitsee oman jatkotutkimuksensa.
Näitä kahta jatkumoa ei ole syytä niputtaa yhdeksi väitteeksi suorasta historiallisesta polveutumisesta. Sen sijaan ne kannattaa pitää erillisinä mutta toisiaan valaisevina tutkimuskysymyksinä: ensimmäinen koskee sitä, missä määrin Rusin monoxyla-teknologia periytyy paikallisesta karjalais-suomalaisesta ruuhiperinteestä; toinen koskee sitä, missä määrin koverretun puurungon ja kirveenmuotoisen pyhän terän yhdistelmä edustaa laajempaa, mahdollisesti hyvinkin vanhaa ja laajalle levinnyttä pohjoisen pallonpuoliskon symbolista kompleksia, jonka juuret saattavat ulottua jopa Pessen kanootin ajasta Egyptiin ja Kiinaan. Molemmat kysymykset ansaitsee oman jatkotutkimuksensa.
Johtopäätös
Monoxylon-sana kuvaa valmistustapaa yksirunkoisesta puusta koverrettuun kanoottiin, ruuheen tai punttiin, jonka työkalut ja vanhimmat kuvaukset kalliopiirroksissa esiintyvät Karjalassa. Kun tätä rakennustapaa kivikautisesta metatuffiteollisuudesta periytyvä adze-työkalu, tulen käyttö koverruksessa ja levityksessä, ruuhen asteittainen laajentaminen haapioksi ja limilaudoitetuksi alukseksi, ja purjeen liittäminen vasta matkan merelliseen vaiheeseen - verrataan järjestelmällisesti karjalais-suomalaisen vesistöalueen arkeologiseen ja kansatieteelliseen aineistoon, Rusin Dneprin-kaupan veneet asettuvat luontevammin tämän paikallisen, esihistoriallisiin juuriin ulottuvan perinteen jatkumoksi kuin skandinaavisen laivanrakennuksen etäiseksi Fennoskandiseksi sivuhaaraksi. Samalla koverretun puurungon symbolinen toinen elämä, vainajan alustana Karjalan "puntista" Pazyrykin lehtikuusiruuheen, Tarim-altaan ruuhivenehauta-arkkuihin ja Egyptin vene- ja aurinkolaivahautoihin, ja adze-ja celtkirveen matka käytännön työkalusta pyhäksi esineeksi Egyptin suunavausseremoniasta olmekkien kelttiuhreihin, avaa kysymyksen siitä, onko koko tämä kompleksi paikallisesti toisistaan riippumatta syntynyt vai heijastaako se paljon laajempaa, huonosti tunnettua esihistoriallista jatkumoa. Kysymys ansaitsee jatkotutkimusta erityisesti siltä osin, missä määrin Karjalan, Suomen ja Gnjozdovon arkeologinen aineisto, jota tutkijat pitävät Miliniskan sijaintina sisältää suoria venerakennuksen jäänteitä, jotka voisivat vahvistaa tai tarkentaa tätä jatkumohypoteesia. Mistä puumateriaalit oli kotoisin, mitä Rusin monoxyla-ruuhissa-haapioissa oli käytetty? Ja toinen tutkimuskysymys miten ruuhihautaukset "punt" päätyivät leviämään globaalisti vaaleiden ja punahiuksisten ihmisten mukana? Koska tämä jälkimmäinen avaa jalkaisee tutkimusten meren.
Monoxylon-sana kuvaa valmistustapaa yksirunkoisesta puusta koverrettuun kanoottiin, ruuheen tai punttiin, jonka työkalut ja vanhimmat kuvaukset kalliopiirroksissa esiintyvät Karjalassa. Kun tätä rakennustapaa kivikautisesta metatuffiteollisuudesta periytyvä adze-työkalu, tulen käyttö koverruksessa ja levityksessä, ruuhen asteittainen laajentaminen haapioksi ja limilaudoitetuksi alukseksi, ja purjeen liittäminen vasta matkan merelliseen vaiheeseen - verrataan järjestelmällisesti karjalais-suomalaisen vesistöalueen arkeologiseen ja kansatieteelliseen aineistoon, Rusin Dneprin-kaupan veneet asettuvat luontevammin tämän paikallisen, esihistoriallisiin juuriin ulottuvan perinteen jatkumoksi kuin skandinaavisen laivanrakennuksen etäiseksi Fennoskandiseksi sivuhaaraksi. Samalla koverretun puurungon symbolinen toinen elämä, vainajan alustana Karjalan "puntista" Pazyrykin lehtikuusiruuheen, Tarim-altaan ruuhivenehauta-arkkuihin ja Egyptin vene- ja aurinkolaivahautoihin, ja adze-ja celtkirveen matka käytännön työkalusta pyhäksi esineeksi Egyptin suunavausseremoniasta olmekkien kelttiuhreihin, avaa kysymyksen siitä, onko koko tämä kompleksi paikallisesti toisistaan riippumatta syntynyt vai heijastaako se paljon laajempaa, huonosti tunnettua esihistoriallista jatkumoa. Kysymys ansaitsee jatkotutkimusta erityisesti siltä osin, missä määrin Karjalan, Suomen ja Gnjozdovon arkeologinen aineisto, jota tutkijat pitävät Miliniskan sijaintina sisältää suoria venerakennuksen jäänteitä, jotka voisivat vahvistaa tai tarkentaa tätä jatkumohypoteesia. Mistä puumateriaalit oli kotoisin, mitä Rusin monoxyla-ruuhissa-haapioissa oli käytetty? Ja toinen tutkimuskysymys miten ruuhihautaukset "punt" päätyivät leviämään globaalisti vaaleiden ja punahiuksisten ihmisten mukana? Koska tämä jälkimmäinen avaa jalkaisee tutkimusten meren.
Tekijä: Jukka Uusitalo
Lähteet
- Konstantinos VII Porfyrogennetos, *De administrando imperio*, luku 9 (n. 948–952)
- Tarasov, A. & Nordqvist, K., Äänisen metatuffiteollisuus ja "venäjänkarjalaisen tyypin" työkalut, Journal of Antiquity / Journal of Lithic Studies (2014)
- Tarasov, A. & Stafeev, S., "Estimating the scale of stone axe production: A case study from Onega Lake, Russian Karelia", Journal of Lithic Studies vol. 1 (2014)
- Puuproffa.fi, "Haapio" - ruuhen koverrus- ja levitystekniikka, tulen käyttö
- Museovirasto, "Ajankohtaista arkeologiasta: Uutta tietoa Suomen ruuhien ajoittumisesta" (2025)
- Yle Keski-Pohjanmaa, Kälviän ruuhilöytö, radiohiiliajoitus 1286–1395
- Wikipedia (suomi), "Ruuhi", "Uisko", "Luettelo perinteisistä suomalaisista vesiliikennesanoista"
- Suomen meriarkeologinen seura ry, "Laivatyyppien nimitysperusteita" - suurhaapio/pauhavene
- Gnjozdovon arkeologinen keskus: Щавелев, А. С., *Міста Давньої Русі*
- Antrean verkko, Karjalan kannas - kivikautinen kalastusverkkolöytö, n. 8300 eaa.
- Joutsenon Kuurmanpohja (Hiekkasilta), Lappeenranta - n. 10 300–10 500 vuotta vanha, mahdollinen hirsikehikon jäänne; Rostedt, T. & Kriiska, A., kaivauskertomukset ja Yle 18.8.2020
- Van Zeist, W. (1957); Drents Museum, "Pesse canoe, the oldest boat in the world"; Niekus ym., varhaisen mesoliittisen ajan piikirveiden ajoitukset Hollannissa
- Serteya-kulttuuri, Väinäjoen (Länsi-Dvinan) järviasutukset, Serteya II ja Usviaty IV; Mazurkevich, A. ym., *Järviasutusten arkeologia IV–II vuosituhannella eKr.*, Pietari: Periphery LLC (2014), s. 287–294; Dolbunova, E., puuesineistön ja keramiikan kuvaukset
- Itkonen, T. I. (1941), *Suomen ruuhet: 1-, 2-, 3- ja monipuiset sekä lautaruuhet kivikaudesta vuoteen 1940*, Kansatieteellinen arkisto V:1
- Munkácsi, B. - ugrilais-karjalainen "punt"/ruuhi-hautaustapa (siteerattu varhaisessa englanninkielisessä ugrilaistutkimuksessa)
- Siperian jääprinsessa / Ukokin prinsessa, pazyrykkilainen kurgaani, Ukokin plato, kaivaus Polosmak 1993; Wikipedia, "Siberian Ice Maiden"; History.com; Historic Mysteries
- Tarim-altaan muumiot, Xiaohen kalmisto, Xinjiang - venehauta-arkut; Warinner ym., *Nature* (2021); National Geographic; CNN; Smithsonian Magazine
- Gebeleinin veneenmalli (n. 3400–3200 eaa.), Bernin historiallinen museo, ref. AE 368
- Saqqaran venehaudat, mm. "3506-vene"; Emery, W. B., *Excavations at Sakkara: Great Tombs of the First Dynasty* III (Lontoo, 1958)
- Suunavausseremonia (Opening of the Mouth), adze ja peseshkef; Wikipedia; UCL Digital Egypt; Ancient Egypt Online
- La Ventan olmeekkiselttiuhrit (mm. "Offering 4"); Metropolitan Museum of Art, Olmec Celt -kokoelma; Dumbarton Oaks, "Introduction: The Origin and Development of Olmec Research"
RSS Feed
.jpg){kind=link}