Gootit, Vagothae, Varangit

9/19/2022

Vagoth (latinaksi Vagothae) oli germaaninen heimo (alkuperäinen lingvistinen tarkoitus german sanalle oli keihäsmies), joidenka Jordanes (550 jaa.) mainitsi elävän Scandzassa. Vagoth nimi on yhdistetty suomalaisten asuttamaan Vuojolaan (myöh. gotlanti). Sana Vagoth on mahdollisesti lyhenne Varangian gootista.

Vuojola

Vuojola, Vuojonmaa, Voionmaa ja Vuojanmaa ovat Gotlannin saaren vanhoja suomalaisia nimiä, jotka esiintyvät muun muassa kansanrunoissa. Vanhojen ruotsinkielisten asiakirjojen käännöksissä Gotlanti on suomeksi Vuojola ja gotlantilaiset vuojolaisia. Virossa Gotlanti tunnetaan samankaltaisilla nimillä Ojumaa tai Ojamaa. Gotlannista tuotua vuolukiveä on nimitetty vuojonkiveksi. Voiolainen merkitsi suomen kielessä kauppiasta. Kalevalassa samaa tarkoitti vuojolainen. Voionmaalla on kuuluisa Visbyn kaupunki. Se oli suomalaisten ja virolaisten yhteinen suolakaupunki, kaupankäynnin paikka.

Vuojolasta puhutaan usein kalevalaisissa runoissa. Vuojolaisella tarkoitettiin toisinaan kalevalassa lappalaista. Merilappalaiset asuivat kodissa, joka on saameksi goathi, josta nimi gootti on mahdollisesti saanut alkunsa. Historijoitsija Jordanes Geticassaan eli goottien historiassa kertoo goottien lähtökohdan olevan Laatokalta ja Ääniseltä Suomeen olevalla alueella. Alueen hän on teoksessaan nimennyt Gothiskandzaksi, jonka voi kääntää kotakansaksi tai goottikansaksi. Saamelaiset kutsuivat aluetta asuttaneita vainolaisia nimellä Čuhti (tsuudi), finno-ugrilainen heimo ja suomalaisten esi-isiä. Goottilainen sana Þiuda tarkoitti 'kansaa' ja romanisoitu muoto gooteista onkin muodossa Gutþiuda eli goottikansa. Varsinkin aiemmin on ajateltu, että (muinais)venäjän čuđ olisi lainaa gootin sanasta Þiuda 'kansa', siis alkuaan gootteja tai jotain muuta germaaniheimoa merkinnyt sana. Yhden selityksen mukaan čuhti, čuđđi on saamelaista alkuperää ja yhdistettävissä luulajansaamen sanaan tjåhte 'kiristyskiila', joka vastaisi pohjoissaamen asua *čohti. Tsuudit (eng. ja venäjäksi chuds) olivat gootteja ja molempien heimojen on osoitettu asuttaneen Karjalaa ja Suomea.

Jordanesin goottien historiassa mainitsema Vagoth on yhdistetty suomalaisheimo Visigootiksi (alkuperäiseltä nimeltään vesi- tai wesigootit. Vesigoottien ensimmäinen maininta on kolmannelta vuosisadalta dokumentissa 'Notitia Dignitatum' ja kuudennella vuosissadalla Roomalainen historijoitsija Cassiodorus vaihtoi nimen visigootiksi, josta yleinen nimitys on tullut, vaikkakin harhaanjohtava. Notitia Dignitatum mainitsee myös goottiryhmittymä Thervingit viimeisen kerran klassisessa historiallisessa tekstissä. Jokien thervingit liittyvät muinaishistorian tunnettuihin tervanpolttajiin ja itämerenmeripihka teollisuuteen ja ovat mahdollisesti muuttaneet Euroopan joilta Gotlantiin. Jotkut tutkijat ovatkin ehdottaneet, että nimellä "Tervingi" voi olla skandinaavinen alkuperä. Wolfram mainitsee esimerkin J. Svennungista, joka uskoi, että Tervingit olivat skandinaavista "härkäkansaa" (Hämäläisiä härkätieltä).

Yhtä ja samaa: hämäläiset - jeemit - jäämit - bjarmit - tshuudit

Hämeen härkätie Suomessa toimi jo ennen 800-lukua karjan kuljettamiseen Turun ja Hämeenlinnan välillä. Alueita asuttaneet jäämi tai jeemit on yhdistetty arkangelin alueelle muuttaneiksi bjarmeiksi.
Vanhoissa venäläisissä lähteissä bjarmit luettiin Pohjois-Venäjän suomensukuisiin kansoihin, joista käytettiin nimitystä tshuudit. Matkallaan Arkangelissa vuonna 1842 M. A. Castrén tallensi sikäläistä perinnetietoa, jota hän kuuli kertomansa mukaan kaikkialta Vienanmeren ja -joen rantamailta. Sanojensa mukaan alueella asui vanhastaan ennen venäläisiä pakanakansa nimeltään tshuudit, ”pakanallisessa pimeydessä ja seuraten kaikessa omaa lakiaan”. He olivat luonnostaan rauhallista kansaa, joka harjoitti pääasiassa maanviljelyä ja karjanhoitoa ja sen ohella he olivat erityisen taitavia sepäntöissä. Vienanjokivarressa he asuivat kylissään kukkuloille rakentamissaan taloissa ja muilla korkeilla paikoilla. Myös vainajille he katsoivat leposijat korkeilta paikoilta. Tshuudeja kuvattiin voimakkaaksi ja pitkäkasvuiseksi kansaksi. Niin myös heidän lehmänsä, hevosensa ja muu karjansa oli tavattoman suurta. Mittaamattomat olivat tshuudien aarteet, jotka he tavallisesti hautasivat maahan niiden säilymiseksi. Siellä mihin tällaisia aarteita on kätketty, palaa nyt toisinaan yön pimeydessä matalia valoja. Castrén lisäsi tähän huomion, että samaa perinnettä tavataan myös Suomessa ns. aarnihaudoissa. Skyyttien hautausperinteissä aarnihautoja esiintyy erityisen runsaasti. Aarnihauta on saanut nimensä aarnikotkasta, joka on ollut tyypillinen kuvitus hautalöydöissä esiintyneestä mielikuvitus eläimestä.

Hämäläiset härkätiellä

Jyllannissa Tanskassa kulkee myös suomalaisten härvägen-niminen tie, joka tunnetaan myös nimellä Oxvägen ja Saksassa Ochsenweg nimillä.Tanskaskalaisittain tie on nimeltään Hærvejen. Härkätie on muinainen kauppatie, jonka pääasiallinen käyttö syntyi karjan kuljetuksesta markkinapaikoille. Suomessa härkätie kulki Turun ja Hämeenlinnan välillä. Karjaa tuotiin laivoilla Jyllannista Turkuun tai toisinpäin Turusta Jyllantiin. Härkätien uskotaan olleen olemassa jossain muodossa jo pronssikaudella.

Kuvassa: Tash-ub heettiläisten säänjumala kaiverrettuna kiveen Tauruksen (Härkä) vuoristosta Ivriksesta. Tash-ubilla goottilaiset vaatteet. Jalassaan hänellä on lapikkaat, jossa kärjistyksen suksen siteille ja päällään saamelaismallin tunika ja päässään neljän tuulen hatun omainen päähine. Kuva on L.A. Wadell kirjasta: 'The Phoenician Origin Of Britons, Scots & Anglo-Saxons' (1924 - 1st. edition). Ja miten foinikia liittyy heettiläisiin? Heettiläisestä treidaaja siirtokunnasta tuli foinikialaisia (Phoenicians lausutaan Finnish sons). Heitä kutsuttiin nimellä: Khat, Khatti, Chatti, Hatti.

Tash-ub säänjumala tunnetaan myös nimillä Teshub / Taru / Tarhun / Tarhunt- / Tarhuwant- / Tarhunta / Tarhunz / TonitRUS.

Mahd. Tarhuri, Tar-Hunni. (Tar-Terva, Hunz - metsästäjä) ja muinainen iku-turso, tursaansydän ja mursun sydän symboli. Luwialaisten, heettien ja hattien valtakunnasta Anantoliasta Turkista löytyy myös Gordion niminen kaupunki, josta tuli myöhemmin fryygialaisten pääkaupunki. Saman Anatolian ja Persian alueen matoissa käytetty solmu oli Gordion solmu. Samaa solmua käytettiin myös karjalan matoissa ja ryijyissä. Nyt vaan nimellä Kordion solmu. Solmua ei tunneta muualla maailmassa.

Gordion solmusta kulkee kuitenkin Aleksanteri Suuren myytti, joka ei liity käsillä olevaan aiheeseen kuin symbolisesti, koska Aleksanteri Suuri löi miekalla ratkaisemattoman Gordion solmun poikki.

Taurusvuoret

(turk. Toros, tunnetaan myös nimillä Ala-Dagh ja Bulghar-Dagh) on vuoristo, joka sijaitsee Anatolian
ylängön eteläosassa ja seuraa Välimeren rannikkoa. Nimi on mahdollisesti ollut osoitus myös muodostuneeseen häkätiehen, joita Eurooppaan on tallaantunut aina Turkista Suomeen. Taurusvuoristosta löytyy kiinnostava Termessoksen muinainen vuoristokaupunki, joka on kiveen louhittu tai muodostettu muinaisin sementtivaluin. Termessoksen alimman kerroksen oviaukot on muurattu umpeen, mutta alueelle 'ei ole suoritettu ainoatakaan arkeologista kaivausta'. Kaupunkin nähdessää ei voi kuin ihmetellä miksi ei? Termessos nimi viittaa Kreikkalaisten Hermes jumalaan, jonka ensimmäiset kuvaukset näyttävät saamelaiselta. Löytyy lapikkaat jaloista, tunika mallin takki ja hattu, joka muistuttaa neljäntuulen hattua. Saamelaisten muinaisen jumalan nimi oli Tiermes. Nimi, joka viittaa edellisiin. Tiermes niminen kaupunki löytyy myös Iberian niemimaalta Espanjasta. Kupunki on pronssiaikainen puulinnoituskaupunki, jonka alueelta löytyy myös megaliitteja, kuten dolmeneja ja pystykiviä.

Taurus vuoriston alkuperäinen nimi oli - Tür, jonka etymologinen vanha germaaninen alkusanana on Turi, joka tarkoittaa "ovea".
Turi sanalla kun lähtee leikittelemään saa esimerkiksi tun-turi sanasta - oven tunneliin. Tun alku tarkoittaa etymologisesti onkaloa, luolaa tai tunnelia. Toisin sanoen tunturi sana merkitsisi oviaukkoa tunneliin. Etymologinen lähtökohta on sinänsä mielenkiintoinen jos miettii vaikka vuoria, luolastoja tai vaikka pyramideja, joissa kaikissa on onkaloja, luolia tai tunneleita.

Tässä vielä Turkin Anatolian alueen ja Karjalan kirjonnan samankaltaisuutta matoissa, ryijyissä ja kirjonta töissä.

LAINAUS:

Matka meni hyvin, ja kun tultiin Bjarmalandiin, laivat ohjattiin suurta jokea kauppapaikan (til kaupstadhar) rantaan. Vienanjoen tiedämme hiljaa virtaavaksi, suvantomaiseksi, joten sitä pääsi laivoilla pitkälle sisämaahan. Solmittiin kaupparauha ja pidettiin markkinat. Sekä Karli että Tore saivat mukanaan tuomansa tavarat hy- vin vaihdetuiksi turkiksiin, oravan, majavan ja soopelin nahkoihin. Sanottiin myös, että he ostivat tuomisillaan turkiksia. Kun markkinat olivat ohi, purjehdittiin ulos Vienanjoelta (ánni Vinu) ja rikottiin kaupparauha maan asukkaiden kanssa. Kaup- pamiesten rooli vaihdettiin viikinkien rooliin. Pidettiin neuvoa ja päätettiin palata maihin ryöstämään bjarmien omaisuutta, koska toiveita oli hyvästä saaliista, vaikka henki saattoi joutua vaaraan.

Tore tiesi, että täällä oli tapana kun rikkaat miehet kuolivat jakaa heidän irtain omaisuutensa vainajan lesken ja perillisten kesken. Vainaja sai puolet tai kolmas- osan, ja hänen osansa vietiin metsiin, haudattiin ja peitettiin mullalla tai tehtiin kum- pu tai rakennettiin talo sitä varten. Niin jätettiin laivoille vartijat ja mentiin maihin. Rannalla oli ensin tasainen kenttä ja sen takana sankka metsä. Siellä kuljettaessa ha- kattiin puista parkkia merkiksi paluuta varten. Metsästä löydettiin lukittu tarha, jonka vartijat eivät olleet vielä saapuneet. Tarhassa olevaan kumpuun oli mullalla peitetty hopeaa ja kultaa. Tarhan portti hakattiin auki, ja aarteet kaivettiin esiin. Tore varoitti, että tarhassa oli bjarmien jumala nimeltään Jomali (Jómáli) ja ettei kenenkään pidä rohjeta ryöstää sitä.

Aarteita otettiin vaatteisiin käärittynä mukaan niin paljon kuin jaksettiin kantaa multaakin tuli mukaan. Tore käski veljeksien Karlin ja Gunnsteinin lähtemään edel- tä, hän tuli viimeisenä. Tore palasi Jomalin luo, otti sen sylissä olevan hopeamaljan, joka oli täynnä hoperahoja, kaatoi ne takkinsa liepeisiin ja otti myös maljan sangoista käsivarrelleen. Kun Karlin miehet olivat portilla odottamassa ja huomasivat Torin aarteineen, Karli juoksi Jomalin kuo ja havaitsi, että tällä oli paksu koru kaulassaan. Karli heilautti kirveellään ketjun poikki, jolloin Jomalin pää pyörähti alas. Nyt ryskeen kuultuaan tulivat vartijat paikalle. Bjarmit lähtivät torvia soittaen kiljuen mies- ten perään. Ankaran kilpajuoksun jälkeen metsässä ja tasaisella rantakentällä miehet pääsivät laivoilleen, nostivat purjeet ja pääsivät pakoon. Karlin ja Toren välille tuli riitaa saaliin jaosta ja Jomalin kaulassa olleesta paksusta ketjusta. Sen Karli aikoi viedä herralleen kuninkaalle. Näissä selvittelyissä bjärköäläinen Tore surmasi Karlin hyljekeihäällään. Tore ryösti vielä veljesten saaliin.

Tärkeimpien kirjallisten tietojen, Ottarin kertomuksen ja Olavi Pyhän saagan va- lossa Bjarminmaa sijaitsi Vienanjoen varressa, jonkin matkan päässä Vienanmereltä. Hiljaa virtaava leveä 750 kilometriä pitkä Vienanjoki oli isoillakin viikinkilai- voilla kuljettavissa oleva joki onhan se nykyisinkin koko pituudeltaan kelvollinen laivakululle. Perillä Bjarmiassa joen länsirannalla oli tasaista kenttää ja sen takana sankkaa metsää, johon bjarmit olivat kätkeneet aarteensa. Bjarmien nähtävästi joen länsirannalla sijaitsevan asuinpaikan rannassa sijaitsi heidän kauppapaikkansa, johon päästiin laskemaan laivoilla. Kaupparauhan aikana pidetyillä markkinoilla käytiin kauppa, jossa viikingit vaihtoivat kauppaa varten tuomansa tavarat pääosin turkiksiin. Ajan arkeologisten löytöjen valossa kauppaa käytiin myös hopearahoilla, ja vaihtokaupan tavarat olivat pääasiassa korut, erityisesti soljet, ranne- ja kaularenkaat, sormukset, korunapit ja aseet, keihäät, miekat, kirveet, puukot ja kilvenkupurat. Eri yhteyksistä käy esiin, että viikinkien kilvet olivat kaikkein lujimpia. Selväksi käy, että bjarmit olivat sisämaan asukkaita, asuivat sisämaassa, kulkivat sisämaan vesi- reittejä ja harjoittivat sisämaan elinkeinoja.

Ottarin ihailun kohde oli, miten bjarmien maa oli ajan oloissa korkeatasoisesti viljeltyä. Ottarin omaan maatalouteen verrattuna pääelinkeino oli bjarmeillakin karjanhoito eläiminä lehmät, lampaat, siat ja ilmeisesti hanhet. On selvää, että metsästys ja kalastus olivat myös tärkeät sekä ruokataloudessa että tietenkin turkisten lähteenä. Karjanhoito perustui luonnonniittyjen laidunnukseen ja niityiltä talvikautta varten korjattuun ja kuivattuun heinään.

Satelliittikarttoja seuraamalla pitkin Vienanjokea huomio kiinnittyy valtavaan niittysaarten laakioon Holmogoryn suuren kylän, aiemman kaupungin alueella noin 70 kilometriä jokisuulta etelään. Laakio on noin 25 kilometriä pitkä ja keskeltä 12,5 kilometriä leveä. Alueella on epäilemättä sijainnut kerrallinen Vienanjoen suistomaa, jollainen oli muodostunut sittemmin Vienanjoen laskuun merelle. Rehevien tulva- niittyjen ja muhevien peltomaiden paljous oli karjanhoidon, alueen asuttamisen ja nousun perusta. Se oli tekijä ja edellytys sille, että viljelyä ja karjaa elannokseen tarvinnut bjarmikansa asettui juuri tälle alueelle. Myös turkiseläinten metsästys oli tekijä, joka heillä oli alun perin hallinnassaan.

Turkikset, niiden kauppa ja vesitiet olivat toinen tekijä, johon he kiinnittivät huomiota alueelle asettuessaan.
Holmogory oli jo viimeistään 1600-luvulta lähtien tunnettu koko Venäjän parhaimpiin lukeutuvasta lehmärodustaan, Holmogoryn lehmästä. Se oli suurikokoinen eläin, mainion hyvä maidontuottaja. Rodun kehittymisen perusta olivat erinomaiset kesälaitumet monipuolisine heinälajeineen ja runsaista heinäsadoista korjattu riittä- vä talviruokinta. Alkuperäiseen karjaan alettiin jo varhain risteyttää muualta tuotu- ja nautoja, nähtävästi laivoilla Hollannista ja Holsteinista tuotuja rotuja. Holmogo- ryn nauta oli myös lihakarjarotu, joka vapautti pitäjänsä jatkuvasta kierteestä saada saaliiksi lihaa metsänotuksista. Toki peuroja oli Vienan metsistä vielä yltäkylläisesti saatavissa.

Toinen vastaavanlainen mutta pienempi kerrallisesta suistomaasta syntynyt niit- tylaakio, joka veti pohjoisessa asukkaita, oli Tornionlaaksossa Kainuunkylän niittysaarten 7 km pitkä ja 2 km leveä keskittymä Ylitorniolla. Se oli perusta kveenien asettumiselle alueelle turkisten saatavuuden, kalastuksen ja lappalaisten verotuksen kanssa. Onko pelkkä sattuma, että Ottarilla esiintyvät kveenit ja bjarmit rinnakkain pohjoisessa kohtaamistaan kansoista samaan aikaan 800-luvun lopulla ja siitä eteen- päin vuorovaikutuksessa norjalaisten kanssa saagojen kuvauksissa?
Holmogory mainitaan Moskovan Venäjän hallinto- ja kauppakeskuksena kirjal- lisissa lähteissä jo 1300-luvun alkupuolelta lähtien. Keskusasema alueella oli ollut jo vuosisatoja sitä ennen. Viikingit pitivät sitä yllä kaupassaan ja ryöstelyssään alu- een rikkauksien lähteenä. Myös Novgorodin kauppiaat kulkivat siellä, kuten myös luultavasti hollantilaiset kauppamiehet.

Pohjois-Venäjän turkiskauppaa välittyi Holmogoryn kautta Länsi-Eurooppaan ennen Arkangelin perustamista. Holmogory (Colmogor) mainitaan venetsialaisessa kartassa vuodelta 1551 Venäjän pohjoisimpana keskuksena/kaupunkina. Englanti- lainen löytöretkeilijä Richard Chancellor purjehti laivoineen 1553 Vienanmerelle ja avasi Englannin kauppatien Jäämeren kautta Venäjälle. Chancellor purjehti Vie- nanjoelle ja laski kahdella kauppalaivallaan Holmogoryn satamaan. Tsaari Iivana IV Julma oli englantilaisten tulosta innostunut, halusi murtaa hansan kauppamonopolin ja antoi vuonna 1555 englantilaisille oikeuden harjoittaa kauppaa pohjoisen kaut- ta Venäjälle. Koska Englannin kauppakomppanian purjehtiminen ja kauppa olivat vaivalloisia suurilla kauppalaivoilla Holmogoryn kautta, tsaari perusti vuonna 1584 jokisuistoon uuden sataman ja kaupungin, joka sai ensin nimen Novaja Holmogory ’Uusi Holmogory’. Sen nimeksi tuli pian Arkangeli ’Arkkienkelin’ kaupunki. Nähtä- västi uuden sataman perustamiseen antoi aihetta myös ylhäällä Vienanjoella olevan sataman mataloituminen.

Mistä nimi Holmogory? Kysymykseen on annettu hyvin monia vastauksia. Tässä yritetään todennäköisintä vaihtoehtoa. Mitä ilmeisimmin Holmogory on alkulähdöl- tään viikinkien antama vastaavanlainen, ajan kuluessa jotenkin slaavilaistunut nimi kuin oli samoihin aikoihin varjagien Novgorodista käyttämä, saagoissa esiintyvä nimi Holmgård/Holmgaard. Alun perin nimi on ollut gotlantilaisten kauppiaiden Olha- vanjoen saaren kauppakartanostaan käyttämä nimitys. Gotlantilaiset kutsuivat kaup- pakartanoaan myös nimellä Gutagård. Nimen merkitys on ollut kuta kuinkin ’Saaren kartano/kaupunki’ saarellisen sijaintipaikan mukaan (vrt. ruotsin sana holm, holme ’saari’).. Kartano rakennettiin saareen turvallisuuden ja kulun vuoksi. Viikingeille Holmogory/Holmgård tuli hyvin tutuksi paitsi kauppapaikkana myös ohikulussa, kun viikingit purjehtivat Vienanjokea Volgalle ja muille Venäjän joille.
Varsin yksimielisiä ollaan nykyisin, että bjarmit olivat alkuperältään suomensu- kuisia, ja myös venäläiset tutkijat ovat tunnustaneet tämän. Suomalaisuutta tukee tieto, että bjarmit puhuivat saamelaisten kieltä muistuttavaa kieltä, että he olivat Ot- tarin mukaan vaaleita ja että heidän jumalansa oli nimeltään liki suomenkielinen Jomali. Vanhoissa venäläisissä lähteissä bjarmit luettiin Pohjois-Venäjän suomensu- kuisiin kansoihin, joista käytettiin tshuudit-nimeä. Matkallaan Arkangelissa 1842 M. A. Castrén tallensi sikäläistä muistitietoa, jota hän kuuli sanojensa mukaan kaikkialta Vienanmeren ja -joen rantamailta. Kertomusten mukaan alueella asui vanhastaan en- nen venäläisiä pakanallinen kansa nimeltään tshuudit, ”pakanallisessa pimeydessä ja seuraten kaikessa omaa lakiaan”. He olivat luonnostaan rauhallista sukukuntaa, joka harjoitti pääasiassa maanviljelyä ja karjanhoitoa ja sen ohella he olivat erityi- sen taitavia sepäntöissä. Vienanjokivarressa he asuivat kylissään kukkuloille raken- tamissaan taloissa ja muilla korkeilla paikoilla. Myös vainajille he katsoivat leposijat korkeilta paikoilta. Tshuudeja kuvattiin voimakkaaksi ja pitkäkasvuiseksi kansaksi. Niin myös heidän lehmänsä, hevosensa ja muu karjansa oli tavattoman suurta. Mit- taamattomat olivat tshuudien aarteet, jotka he tavallisesti hautasivat maahan niiden säilymiseksi. Siellä mihin tällaisia aarteita on kätketty, palaa nyt toisinaan yön pime- ydessä matalia valoja. Castrén lisäsi tähän huomion, että samaa perinnettä tavataan myös Suomessa ns. aarnihaudoissa.

Castrén kertoi myös, että väestö harjoitti pontevasti kauppaa. Heillä oli temppeli sekä uhripaikka. Joutuessaan ottamaan vastaan yhä uusia Novgorodin hyökkäyksiä he olivat rakentaneet Vienanjokivarteen useita linnakkeita ja vallituksia. Lopulta heidät kuitenkin voitettiin, jolloin osa pakeni metsiin mutta suuri osa jäi, otti kristinuskon ja sulautui maan uusiin asukkaisiin.

Näin elää tshuudien muisto Vienanjoella. Castrén piti itseään asiantuntijana ja sa- noi, että moni asia tshuudien perinteestä sopii suomalaisiin. Parhaiten sai näitä muis- toja muinaisista asukkaista talteen Holmogorystä. Castrén oli huomaavinaan Ar- kangelin ja Holmogoryn ihmisissä usein suomalaisia kasvonpiirteitä, kuten katseen terävyyden ja kasvojen, silmien ja hiusten vaalean värin, joka selvästi erotti ihmiset venäläisestä ihmistyypistä. Näitä piirteitä sai nähdä jopa aivan perhekohtaisesti eli oli perheitä, jotka juonsivat alkuperänsä vanhoista tshuudeista. Myös puheessa saat- toi olla säilyneinä äännepiirteiltään suomen kielen sanoihin palautuvia sanoja. Myös kansankulttuurissa Castrén oli huomaavinaan suomalaisia tapoja.

Venäläisissä kronikoissa esiintyvä nimi Tshud zavolotskaja ’Taipaleentakaiset tshuudit’ on yhdistetty Vienanmeren alueen vanhoihin suomensukuisiin; epiteetti viittasi Novgorodista käsin katsoen erämaiden takana asuviin tshuudeihin. Toisinaan kronikoissa mainitaan pelkkä Sawolokshie ’Taipaleentakainen’ aluenimenä, esimer- kiksi kun ruhtinas Svjatoslavin poika 1078 tapettiin Taipaleentakaisessa ja tappajiksi mainitaan tshuudit eli jäämit. Muutaman kerran Savolokshien eli Taipaleentakaisten asumaseuduksi mainitaan Vienanjoki (Dvina). Vuonna 1171 sanotaan voivodi Danis- law Lasutitschin Novgorodista tehneen sotaretken Vienanjoelle (Dwina) 500 miehen kanssa ja ottaneen veroa Taipaleentakaisilta. Kysymys oli todennäköisesti pohjoisis- ta tshuudeista eli bjarmeista.

Castrén näki tshuudit samana suomalaiskansana ja -maana, mitä olivat skandi- naavisten lähteiden bjarmit ja Bjarmaland. Castrénin mukaan oli jopa varmaa, että bjarmit olivat suomalaisia. Tämä tulkinta oli hänenkin käytössään olleiden niukkojen lähdetietojen valossa oikea ja luonnollinen. Castrén myös tarkensi ja näki tshuudit ja bjarmit pikimmin karjalaisina. Hänellä ei ollut vielä käytössään arkeologisen tutkimuksen tietoja Karjalan nuoresta varhaishistoriasta. Kun Ottar mainitsee ja ku- vaa bjarmit korkeatasoista viljelyä harjoittavana kansana Vienanjoella jo 800-luvul- la, karjalainen asutus, kulttuuri ja heimo olivat tuolloin vasta syntymässä Laatokan rantamilla. Karjalan asutus oli 800-luvulle tultaessa vielä kovin vähäinen ja vähä- väkinen, niin ettei sillä voinut vielä olla voimaa ja edellytyksiä vahvaan asutustoi- mintaan ja viljelyyn pohjoisen suunnalla. Tämä koskee niin kveenien kuin bjarmien
olemassaolon edellytyksiä. Nykytutkimuksen valossa näyttääkin pitkälti siltä, että länsisuomalaiset, lähimpänä hämäläiset, panivat alkuun kiinteän viljelypohjaisen asutuksen sittemmin karjalaisen asutuksen ydinalueella Laatokan Karjalassa. Mero- vingi- ja viikinkiajan kalmistot (Sortavala, Kurkijoki, Sakkola, Käkisalmi ym.) ajal- ta noin 700–1000 osoittavat rakenteeltaan ja esineistöltään, että Karjalaa asutettiin Länsi-Suomesta ja tällöin erityisesti Hämeestä. Vasta viikinkiajalla asutus ja kult- tuuri nousivat Laatokan-Karjalassa karjalaisten ekspansiokykyäkin mahdollistavaan voimaan. Karjalaiset mainitaan Novgorodin kronikoissa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1143 taistelemassa jo hämäläisiä (jäämejä) vastaan Novgorodin kanssa.

Myös Mikkelin seutu ja tällöin savolaisen asutuksen nousu saivat 1000-luvulle asti Hämeestä väestöainesta sikäläisten kalmistojen valossa. Runsas Hämeen-alkuinen ja muu hämäläisperäinen paikannimistö (esim. Tunturinvuori-nimien levintä Hämeestä Karjalaan ks. teos Pohjan poluilla 1993 Vahtolan artikkelissa s. 114–115. Sanan tunturi ovat hämäläiset omaksuneet korkeiden maankohoumien nimiin saame- laisilta Lapin retkillään). todistavat hämäläisten voimaa Karjalassa ja Savon alueella ennen savolaista asutusvaltausta.

---------

Hiukan „valkoisesta härästä”, »isosta härästä” ja julmasta Minotauruksesta. Tietysti on kaikkien kansojen saduissa ja taruissa paljon yhteistä, mutta tässä on tarkoitus näyttää kuinka erikoisesti kreikkalaiset tarut välistä saattavat olla aivan yksityiskohtia myöten samanlaisia kuin vastaavat suomalaiset ja kuinka eräs kreikkalainen, ilmeisesti tosioloi- hin pohjautuva erikoistaru kertoo samanlaisesta tapah tumasta kuin suomalainenkin. Krei kk alaiset kertoivat valkoisesta härästä seuraavaan tapaan: Kerran Zeus-jumala ilmestyi meren rannikolla käyskentelevän karjan keskelle kauniiksi häräksi muuttuneena. Samalla rannalla oli myös tyttöjä leikkimässä ja näiden tyttöjen joukossa oli eräs kuninkaan tytär, Europa, johon Zeus oli rakastunut. Härkä oli valkoinen kuin lumi, sen sarvet kimaltelivat kuin jalokivet ja sen silmät loistivat kirkkaasti ja tyynesti. IhmeTellen lähestyivät neidot eriskummallisen viehättävää härkää, ensin varovasti, sitten rohkaistuneina, kun häränsilmäys näytti niin lempeältä. Jo taputti Europa härkää ja kurotti kukkasia sille syödä. Härkä hyppeli ja mylvi suloisesti ja heittäytyi rannikolle pitkälleen. Jo uskalsi kuninkaan tytär istuutua härän selkään. Härkä lähestyi merta, polkkaili leikillään rannikolla, mutta puhaltautui äkkiä mereen, vieden mukanaan neidon, joka pelästyneenä piteli kiinni uivan härän sarvista. Suomalainen tarina valkoisesta härästä taas kuuluu seuraavasti: Kyrön joessa oli mahtava haltia. Kerran se nousi maalle, kun lapsia oli rannassa uimassa. Haltia oli näöltään kuin aimo härkä, valkoinen ja hyvin kesy. Eläimen lempeys houkutteli lapsia istumaan sen selkään. Iloisesti härkä hyppi rannassa, seljässään lapsi- liuta, kunnes eräs lapsista sattui mainitsemaan: "Vesihiisi tuli, että ranta tomahti.” Silloin haltia, kun huomasi nimensä tunnetuksi, nolostui ja loiskahti takaisin jokeen, vieden sitä tietä mukanaan lapsista yhden, joka ei ennättänyt pudottautua sen selästä maahan. On siis ilmeisesti kysymyksessä saman tarinan eri toisinnot. Molemmissa taruissa esiintyy valkoiseksi häräksi muuttunut jumalolento, joka iloisesti hyppelee rannikolla ilakoivien nuorten ihmisten seassa. Molemmissa taruissa houkuttelee härän omituinen lempeys rannalla olijoita nousemaan sen selkään ja molemmissa härkä sitten äkkiä syöksyy veteen, vieden muassaan yhden joukosta. Harvoin tapaa kaukaa eri tahoilta olevista taruista näin paljon ja näin kokonaan yksityis- seikkoihin asti meneviä samoja piirteitä. Ja että suomalainen taru on ollut kreikkalaisen esikuva näkyy siitäkin, että siinä on nimenomaan puhe veden haltiasta, Vesihiidestä. Se on luonnollisempi liikkumaan vedessä häränkin muotoisena kuin konsanaan Zeus, joka oli taivaan ja yläilmojen valtias ja joka pilvien päällä asuen viskeli vihoissaan särmikkäitä salamoitaan. Mutta Attikan tarut kertovat hirmuisesta Minotauruksesta, eräästä sonninpäällä ja sarvilla varustetusta hirviöstä, jota Kreetan kuningas Minos elätti labyrintti nimisessä sokkelorakennuksessa. Kerran surmasivat ateenalaiset Minoksen pojan. Kuningas tuli sotajouk- koineen Ateenaan ja pakotti tämän kaupungin asukkaita lähettämään rangaistukseksi joka vuosi seitsemän nuorukaista ja seitsemän neitoa Kreettaan, missä nämä nuorukaiset ja neitoset heitettiin Minotaurus hirviön syötäväksi. Eräänä päivänä koitti jälleen hetki, jolloin ateenalaisten tuli lähettää ihmisveronsa Kreettaan. Lähetettävien joukkoon tarjoutui mukaan myös kuningas Aigeyn poika, Theseys, joka oli voimakas ja urhoollinen mies. Laiva saapui Kreetta-saareen ja pojat ja tytöt vietiin laivasta maalle. Theseyksen kaunis ulkomuoto ja uljas käytös miellyttivät Minoksen tytärtä Ariadnea siihen määrin, että hän rakastui nuorukaiseen ja ryhtyi hänen liittolaisekseen. Hän antoi Theseykselle salaa lankakerän, jotta tämä sen avulla osaisi takaisin sokkelomaisesta labyrintista. Ja kun sitten uhrit vietiin labyrinttiin, kiinnitti Theseys kenenkään huomaamatta langan pään oven suuhun ja meni sitten rohkeasti aivan Minotauruksen eteen. Tämä hirviö, puolittain ihminen, puolittain härkä, yritti niellä hänet kitaansa, mutta Theseys surmasi sen lyömällä siltä pään poikki ja tuli onnellisesti takaisin labyrintin eksyttävistä sokkeloista. Tämä on kerrassaan pelottava taru sellaisenaan uskottavaksi. Kuitenkin voi sillä kuten toiset tutkijat ovat otaksuneet olla pohjansa ja perustuksensa Kreetan muinaisissa härkä- ja eläintaisteluissa. Sikäläisistä vanhoista kuvista nimittäin nähdään, että tällä saarella sen loiston päivinä olivat muodissa huimat härkätaistelut sekä eräänlainen suurta notkeutta ja voimaa kysyvä eläinakrobatia. Kuten jo aikaisemminkin mainittu, esittävät nämä kuvat solakoita, hoikkavyötäröisiä nuorukaisia ja neitosia, jotka kisailevat tavattoman suurten ja jykevien sonnien kanssa. Tuolla joku nuori voimailija ratsastaa omituisessa asennossa vinhasti eteenpäin syöksyvällä antiloopilla, pitäen toisella kädellään sen sarvesta ja nojaten toisella sen niskaan. Jalat on miehellä vapaana ilmassa. Ja tuolla toinen akrobaatti suorittaa samantapaista temppua härän sarvissa, härän, joka mieheen verrattuna on kuin valtava lihavuori. Tuolla eräät voimakaslihaksiset miehet nyrkkeilevät, lyöden vuoronperään toinen toisensa maahan. Tuolla taas hirmuisesti temmeltävät härät ovat taistelussa miesten kanssa. Eräs julmistunut eläin on saanut miehen sarviinsa. Mies sätkyttelee sääriään ja ojente- lee hätäisesti käsiään; muutaman silmänräpäyksen perästä hän voi maata ruhjoutuneena maassa. Noita tarun mainitsemia nuorukaisia ja neitosia tuotiin Kreikasta Kreetta-saarelle kaiketi juuri tällaisiin näytelmiin ja härkätaisteluihin käytettäviksi. Tuon sarvipäisen Minotaurus hirviön ei ole tarvinnut olla mitään muuta kuin tuollainen sirkuksessa taisteleva härkä, joka vain sattui olemaan tavallista suurempi, paha- sisuisempi ja voitokkaampi ja joka sen kautta tuli muita taisteluhärkiä kuuluisammaksi. Mahdollista myöskin on, että Kreikan pohjoispuolella olevista seuduista pyydysteltiin eläviä metsähärkiä ja raahattiin erikoisesti valmistetuilla kuljetuslavoilla meren ylitse Kreettaan härkätaisteluihin käytettäväksi. Noina aikoina näet metsähärät vielä mylvivät Europan metsissä; löytyipä niitä maanosassamme paljon myöhäisemmälläkin ajalla, vielä roomalaisajalla ja sitäkin myöhemmin.-Jos tuollaista elefantin suuruusluokkaa olevaa villiä sonnia pidettiin jonkin aikaa nälässä ja kaikin tavoin ärsytettiin, niin saattoivat sen raivon purkaukset kohota hyvinkin sellaisiksi, että ne antoivat aihetta taruun sarvellisesta, ihmisiä syövästä Minotaurus pedosta. Sana taurus (tauros) muuten merkitseekin härkää. Ja jos tuollainen kiukustunut otus sattui pääsemään irti, raivosi se varmaan niin julmasti, että sen tekemistä tihutöistä saatettiin liioittelua käyttäen kertoa samaa kuin Minotauruksenkin tekemistä kepposista. Tämän hirviön näet kerrotaan kerran raiskanneen koko saaren. Oli miten oli, joka tapauksessa kerran kuten tarukin kertoo niiden nuorukaisten ja neitosten joukossa, jotka oli määrätty Kreikasta vietäviksi Kreetan pääsirkuksen arenalle (he saattoivat olla myös orjiksi tehtyjä kreikkalaisia), oli eräs voimakas ja säikkymätön mies, nimeltä Theseys. Mutta myöskin sirkuksessa sattui sillä kertaa olemaan lajiaan tavallista suurempi sanokaamme metsähärkä. Se oli sisukas, taistelunhaluinen ja hurja. Se oli tähän saakka musertanut kaikki härkätaistelijat, jotka olivat sen kanssa kamppailleet. Ei vielä yhdenkään miehen ollut onnistunut antaa sille kuolettavaa iskua. Eläimestä oli tullut eräänlainen kuuluisuus, jonka maine oli levinnyt Kree¬ tan ulkopuolellekin. Joukkoa kuljettava laiva saapui matkan päähän. Neitoset ja toiset miehistä määrättiin voimailijoiksi ja heidät vietiin harjoituskentälle, mutta Theseys ja ehkä pari hänen miestoveriaan eroitettiin joukosta ja vietiin pois. Heidän oli määrä otella pahansisuisen metsähärän kanssa pian tapahtuvassa sirkusnäytännössä. Vihdoin koitti jännityksellä odotettu päivä. Sarvipäähirviön piti jälleen esiintyä. Suuri sirkus oli ääriään myöten täynnä. Yleisö paloi halusta saada nähdä, löytyisikö täksikään päiväksi määrättyjen taistelijain joukosta miestä, joka pystyisi antamaan surmaniskun metsien jättiläiselle. Ilmassa oli odotusta, näkyi kiihtyneitä katseita ja kuului äänekästä puheensorinaa. Tuolla, erikoisaitiossa, istui saaren valtias Minos ja hänen seurassaan oli hänen puolisonsa ja ihmeen ihana tyttärensä. Äkkiä kävi sirkuksen läpi kohahdus. Taistelijat astuivat arenalle ja marssivat oikopäätä Minoksen aitiota kohti. He olivat alasti, lanteillaan vain kapea verho. Kahdella heistä oli aseina vaskimiekat, mutta Theseyksellä oli raskas metallikuhmuinen nuija. Ja vaikka arenalle astuikin kolme miestä, ei kukaan näyttänyt huomaavan noita kahta muuta, vaan kaikkein katseet suuntautuivat Theseyksen uljaaseen olemukseen. Päät kurkottuivat ja kuului huudahtuksia: Siinä vasta mies! Katsokaa hänen rintansa kupuraa ja kainalolihaksiansa! Tuolla miehellä on käsivarsissaan sellainen voima, että härkä nyykistyy varmasti tällä kertaa! — Ja naisten joukosta kuului: Niin lihaksinen ja kuitenkin niin solakka ja notkea! Sääli panna tuollaista miestä härän tallattavaksi! Ole huoletta, kyllä tuo mies toki härän nutistaa! Mutta katsokaa toki hänen hipiäänsä! Niin sileä ja niin auringon tummentama! Taistelijat pysähtyivät Minoksen aition eteen. The- heys loi tulisista nuorukaissilmistään Minoksen tyttären säihkyviin silmiin yhden ainoan syvän katseen. Kaunis, ylhäinen neito vastasi hymyillen hänen katseeseensa. Ja kun uljas nuorukainen kääntyi tovereineen pois, kohosi neidon poskille vieno punerrus. Hän kääntyi hetkisen päästä isänsä puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa jotakin. Kului muutamia hetkiä tuskallisen odotuksen val¬ lassa, mutta äkkiä tuntui maa vavahtelevan. Piinattu ja ärsytetty metsähärkä syöksyi peloittavasti mylvien arenalle. Kamppailu näytti muodostuvan tälläkin kertaa mie¬ hille yhtä tuhoisaksi kuin edellisetkin taistelut olivat olleet. Jo ensi otteessa musersi eläin yhden vastustajistaan. Ja vai kk a toisen miekkamiehen onnistuikin antaa härälle pisto lavan alle, ei se kuitenkaan ollut kuolettava. Hirviö siitä vain yhä enemmän kiukustui. Se tavoitti miehen äkkiä sarviinsa ja ruhjoi hänet tuossa tuokiossa tantereeseen. Theseys, joka tähän saakka oli väitellyt eläintä, niin että sieltä täältä oli jo kuulunut paheksumishuutoja, oli nyt arenalla kahden kesken raivostuneen hirviön kanssa. Hän ei antanut härälle aikaa tehdä uutta hyökkäystä, vaan läheni sitä äkkiä päättävin ilmein. Ilmassa kuuli viuhahdus ja raskas nuijan pää jysähti keskelle sonnin leveää otsaa. Isku oli niin tuima, että nuija rusahti poikki sen voimasta. Theseykselle jäi käteen vain katkenneen varren pää. Kautta koko sirkuksen kuului kreikkalaiselle tarkoitettuja suosion- huutoja. Härkä seisoi hetkisen tyrmistyneenä tästä odottamattomasta iskusta. Se näytti ikäänkuin huumaantuneelta. Mutta sitten se, pyörähdellen ympäri ja päästellen ilmaa tärisyttäviä kiljahduksia, alkoi hakea verestävillä ja tavattoman murhanhaluisilla silmillään vastustajaansa, joka pysyttelihe koko ajan sen sivuilla. Se oli todellista kuolemantanssia, se saattoi päättyä vielä miten tahansa. Kuului sekaisin mitä erilaisimpia huutoja. Toiset taaempana istuvat nousivat seisaalleen voidakseen nähdä paremmin. Siinä liikehtiessään joutui Theseys kuolleen tove¬ rinsa arenalle kirvonneen miekan ulottuville. Nopeasti tempasi hän sen ja upotti sen salamannopealla liiKkeellä härän kylkeen. Ase tapasi nähtävästi sydämen, sillä eläin horjahti ja lysähti sitten polvilleen. Se yritti vielä nuosta, mutta samassa se, päästäen pari kaameata kiljahdusta, vaipui suonenvedontapaisesti nytkähdellen arenalle ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana. Sirkuksessa kajahti myrskyinen suosionosoitusten huuto. Kun se oli vaimentunut, nousi Minos seisaalleen ja ojensi kätensä merkiksi siitä, että hän halusi puhua. Sitten kaikuivat sirkuksessa hänen juhlalliset sanansa: ”Tyttäreni toivomuksesta, johon luulen toistenkin läsnäolevien naisten yhtyvän, vapautan minä tämän orjan palkkioksi ja tunnustukseksi hänen osoittamastaan miehuullisuudesta. Ateenalainen Theseys, olet tästä hetkestä alkaen vapaa!” Luonnollisesti Minoksen tytär ja Theseys tapasivat pian toisensa ja heidän välilleen kehittyi rakkaussuhde. Se saattoi päättyä siihenkin, että molemmat kuten taru kertoo purjehtivat laivalla Kreetasta, toisin sanoen pakenivat. No niin, jotakin tämäntapaista on saattanut todellisuudessa tapahtua. Näin on voinut taru Kreetan ihmi¬ siä syövästä sarvipäisestä Minotaurus hirviöstä saada alkunsa. Minotaurus ei ollut todellisuudessa mitään muuta kuin Kreetan härkätaisteluissa käytetty suuri sonni tai metsähärkä. Mutta siirrymme jälleen Suomeen. Jotain muistoa noista Kreetalla vallinneista muinaisista olosuhteista on saattanut ehkä säilyttää kalevalainen ison härän runo. Sekä Virossa, Inkerissä että Karjalassa on nimittäin säilynyt katkelmia runosta, joka kertoo tavattoman suurikokoisesta ja mielikuvituksen avulla vielä lisää suurennetusta härästä, jonka tappoi eräs kaukomailta tullut mies. Tätä härkää kuvailtiin esimerkiksi läntisessä Virossa sellaiseksi, ”mik ei ikänä ikeess ollut, eläissään peltoa kyntänyt”. Ja sillä oli ”tuhat syltä niska pitkä, sata syltä sarvet pitkät, kaksi syltä karvat pitkät, sorkat sylen laajuiset”. Ja ”kun se ammui, taivas keikkui, kun se mylvi, maa värisi”. Ja koillisessa Virossa kerrottiin: 'Tuotiin härkä Turkin maalta, tuhat syltä niska laaja, sata syltä sarvet pitkät, minä jäin mies miettimähän: kusta saan härän tappajat, sinisorkan surmaajat?” Inkerissä taas laulettiin: "Kasvoi härkä Hännisissä, sinisorkka Suomen maalla, keltakapja Karjalassa. Ei ollut suuri eikä pieni, sata syltä sarvet pitkät, tuhat syltä turpa paksu. Kuukauen orava juoksi, härän häntäluuta myöten; viikkauen jänis vikelsi, härän selkäpiitä myöten j.n. e.” Ja Vienan karjalassa: "Hämehessä härkä syntyi, sonni Suomessa sikesi, häntä torkkui Torniossa, pää keikkui Kemijoella. Päivän lenti pääskyläinen, härän sarvien väliä; kuukauen orava juoksi, härän selkäluuta myöten... ” Olihan siinä siis jo härkää kerrakseen. Ei ikinä mikään pitohärkä olisi voinut olla aiheena tällaisten kuvausten syntymiselle. Nuo kaikki tähän runoon liittyvät selitykset siitä, kuinka muka härästä, kun se vih¬ doin saatiin surmatuksi, tuli tavattomat määrät lihaa, makkaraa ja muita ravintotarvikkeita, ovat ilmeisesti myöhemmin sepitettyjä lisiä. Ei ole enää muistettu, mikä tuo suuri härkä oikein oli ja mihin tarkoitukseen sitä käytettiin. Yhtä vähän ovat runojen tekijät enää muistaneet, missä tuo härkä oikeastaan oli, minkä vuoksi he ovat sen sijoittaneet milloin Turkinmaalle, milloin Suomeen tai Karjalaan, milloin minnekin. Minotaurus-taru kertoo kuinka Kreetan sarvipäinen hirviö sai elää rauhassa siihen saakka kunnes Kreikasta tuli mies, Theseys, joka sen surmasi. Tämäntapainen piirre tulee esille kalevalaisenkin härän suhteen. Ensin ei löydy miestä, joka härän nujertaisi. Vasta meren takaa tulee mies, joka surmaa tämän jättiläissuuruisen sonnin. Virolainen runo kertoo tästä: ”Etsin härän tappajata, sinisorkan sortajata. Toin tappajan Turkinmaalta, toisen tatarien maalta, ei saanut härkää tapetuksi. Tuli mies takoa merten, kaunis mies tuli kalalta,-nyrkillä rusikoi härän.” Tämä härän surmaaja oli siis uljas ja kaunis mies, jollainen Theseyskin oli ja hän tuli meren takaa, kuten Theseyskin saapui Kreettaan. Ja Inkerissä laulettiin samaan tapaan: ”Ei ole hällön tappajaista, sinisorkan suoltajaista, mullikan murentajaista. Mies musta merestä nousi, mies musta meren ikäinen, uro aallon aikahinen, kultai¬ sen kurikan kanssa, hopeaisen nuijan kanssa. Löi hällöä häkähän, hällö päätä häilähytti, silmiään mölkähytti. Sai tuo hällön tappaneeksi. . .” Tässä siis musta, s.o. auringon paahtama mies, joka nousi merestä eli toisin sanoen tuli meren ylitse, surmaa härän kultaisella kurikalla, hopeaisella nuijalla. Sellaista ylellistä kapinetta ei varmasti millään maalais- pitojen häräniskijällä ole koskaan ollut Virossa, Suomessa tai Karjalassa. Mutta kukapa tietää vaikka Theseys, taistellessaan muinaisessa Kreetassa suuren sirkushärän kanssa, olisi heiluttanutkin kulta- ja hopeakoris- teista nuijaa. Kreetta oli siihen aikaan ylellinen ja rikas.

Hiukan „valkoisesta härästä”, »isosta härästä” ja julmasta Minotauruksesta. Tietysti on kaikkien kansojen saduissa ja taruissa paljon yhteistä, mutta tässä on tarkoitus näyttää kuinka erikoisesti kreikkalaiset tarut välistä saattavat olla aivan yksityiskohtia myöten samanlaisia kuin vastaavat suo¬ malaiset j a kuinka eräs kreikkalainen, ilmeisesti tosioloi- hin pohjautuva erikoistaru kertoo samanlaisesta tapah¬ tumasta kuin suomalainenkin. Krei kk alaiset kertoivat valkoisesta härästä seuraa- vaan tapaan: Kerran Zeus-jumala ilmestyi meren rannikolla käyskentelevän karjan keskelle kauniiksi häräksi muut¬ tuneena. Samalla rannalla oli myös tyttöjä leikkimässä ja näiden tyttöjen joukossa oli eräs kuninkaan tytär, Europa, johon Zeus oli rakastunut. Härkä oli valkoinen kuin lumi, sen sarvet kimaltelivat kuin jalo¬ kivet ja sen silmät loistivat kirkkaasti ja tyynesti. Ihme¬ tellen lähestyivät neidot eriskummallisen viehättävää härkää, ensin varovasti, sitten rohkaistuneina, kun härän silmäys näytti niin lempeältä. Jo taputti Europa härkää ja kurotti kukkasia sille syödä. Härkä hyppeli ja mylvi suloisesti ja heittäytyi rannikolle pitkälleen. Jo uskalsi kuninkaan tytär istuutua härän selkään. Härkä lähestyi merta, polkkaili leikillään rannikolla, mutta puhaltautui äkkiä mereen, vieden mukanaan neidon, joka pelästyneenä piteli kiinni uivan härän sarvista. Suomalainen tarina valkoisesta härästä taas kuuluu seuraavasti: Kyrön joessa oli mahtava haltia. Kerran se nousi maalle, kun lapsia oli rannassa uimassa. Haltia oli näöltään kuin aimo härkä, valkoinen ja hyvin kesy. Eläimen lempeys houkutteli lapsia istumaan sen sel¬ kään. Iloisesti härkä hyppi rannassa, seljässään lapsi- liuta, kunnes eräs lapsista sattui mainitsemaan: "Vesi- hiisi tuli, että ranta tomahti.” Silloin haltia, kun huomasi nimensä tunnetuksi, nolostui ja loiskahti takaisin jokeen, vieden sitä tietä mukanaan lapsista yhden, joka ei ennättänyt pudottautua sen selästä maahan. On siis ilmeisesti kysymyksessä saman tarinan eri toisinnot. Molemmissa taruissa esiintyy valkoiseksi häräksi muuttunut jumalolento, joka iloisesti hyppelee rannikolla ilakoivien nuorten ihmisten seassa. Molem¬ missa taruissa houkuttelee härän omituinen lempeys rannalla olijoita nousemaan sen selkään ja molemmissa härkä sitten äkkiä syöksyy veteen, vieden muassaan yhden joukosta. Harvoin tapaa kaukaa eri tahoilta olevista taruista näin paljon ja näin kokonaan yksityis- seikkoihin asti meneviä samoja piirteitä. Ja että suomalainen taru on ollut krei kk alaisen esikuva näkyy siitäkin, että siinä on nimenomaan puhe veden haltiasta, Vesihiidestä. Se on luonnollisempi liikkumaan vedessä häränkin muotoisena kuin konsanaan Zeus, joka oli taivaan ja yläilmojen valtias ja joka pilvien päällä asuen viskeli vihoissaan särmikkäitä salamoitaan. Mutta Attikan tarut kertovat hirmuisesta Minotau- ruksesta, eräästä sonninpäällä ja sarvilla varustetusta hirviöstä, jota Kreetan kuningas Minos elätti labyrintti nimisessä sokkelorakennuksessa. Kerran surmasivat ateenalaiset Minoksen pojan. Kuningas tuli sotajouk- koineen Ateenaan ja pakotti tämän kaupungin asuk¬ kaita lähettämään rangaistukseksi joka vuosi seitsemän nuorukaista ja seitsemän neitoa Kreettaan, missä nämä nuorukaiset ja neitoset heitettiin Minotaurus hirviön syötäväksi. Eräänä päivänä koitti jälleen hetki, jolloin ateena¬ laisten tuli lähettää ihmisveronsa Kreettaan. Lähetet¬ tävien joukkoon tarjoutui mukaan myös kuningas Aigeyn poika, Theseys, joka oli voimakas ja urhoolli¬ nen mies. — Laiva saapui Kreetta-saareen ja pojat ja tytöt vietiin laivasta maalle. Theseyksen kaunis ulko¬ muoto ja uljas käytös miellyttivät Minoksen tytärtä Ariadnea siihen määrin, että hän rakastui nuorukaiseen — 106 — ja ryhtyi hänen liittolaisekseen. Hän antoi Theseyk- selle salaa lankakerän, jotta tämä sen avulla osaisi takaisin sokkelomaisesta labyrintista. Ja kun sitten uhrit vietiin labyrinttiin, kiinnitti Theseys kenenkään huomaamatta langan pään oven suuhun ja meni sitten rohkeasti aivan Minotauruksen eteen. Tämä hirviö, puolittain ihminen, puolittain härkä, yritti niellä hänet kitaansa, mutta Theseys surmasi sen lyömällä siltä pään poikki ja tuli onnellisesti takaisin labyrintin eksyttä¬ vistä sokkeloista. Tämä on kerrassaan pelottava taru sellaisenaan uskottavaksi. Kuitenkin voi sillä — kuten toiset tutkijat ovat otaksuneet — olla pohjansa ja perustuksensa Kreetan muinaisissa härkä- ja eläintaisteluissa. Sikä¬ läisistä vanhoista kuvista nimittäin nähdään, että tällä saarella sen loiston päivinä olivat muodissa huimat härkätaistelut sekä eräänlainen suurta notkeutta ja voi¬ maa kysyvä eläinakrobatia. Kuten jo aikaisemminkin mainittu, esittävät nämä kuvat solakoita, hoikkavyötä- röisiä nuorukaisia ja neitosia, jotka kisailevat tavatto¬ man suurten ja jykevien sonnien kanssa. — Tuolla joku nuori voimailija ratsastaa omituisessa asennossa vin¬ hasti eteenpäin syöksyvällä antiloopilla, pitäen toisella kädellään sen sarvesta ja nojaten toisella sen niskaan. Jalat on miehellä vapaana ilmassa. Ja tuolla toinen akrobaatti suorittaa samantapaista temppua härän sar¬ vissa, härän, joka mieheen verrattuna on kuin valtava — 107 — lihavuori. Tuolla eräät voimakaslihaksiset miehet nyrk- keilevät, lyöden vuoronperään toinen toisensa maahan. Tuolla taas hirmuisesti temmeltävät härät ovat taiste¬ lussa miesten kanssa. Eräs julmistunut eläin on saanut miehen sarviinsa. Mies sätkyttelee sääriään ja ojente- lee hätäisesti käsiään; muutaman silmänräpäyksen pe¬ rästä hän voi maata ruhjoutuneena maassa. Noita tarun mainitsemia nuorukaisia ja neitosia tuo¬ tiin Kreikasta Kreetta-saarelle kaiketi juuri tällaisiin näytelmiin ja härkätaisteluihin käytettäviksi. Tuon sarvipäisen Minotaurus hirviön ei ole tarvinnut olla mitään muuta kuin tuollainen sirkuksessa taisteleva här¬ kä, joka vain sattui olemaan tavallista suurempi, paha- sisuisempi ja voitokkaampi ja joka sen kautta tuli muita taisteluhärkiä kuuluisammaksi. Mahdollista myöskin on, että Kreikan pohjoispuo¬ lella olevista seuduista pyydysteltiin eläviä metsähärkiä ja raahattiin erikoisesti valmistetuilla kuljetuslavoilla meren ylitse Kreettaan härkätaisteluihin käytettäväksi. Noina aikoina näet metsähärät vielä mylvivät Europan metsissä; löytyipä niitä maanosassamme paljon myöhäi- semmälläkin ajalla, vielä roomalaisajalla ja sitäkin myöhemmin.-Jos tuollaista elefantin suuruus¬ luokkaa olevaa villiä sonnia pidettiin jonkin aikaa nälässä ja kaikin tavoin ärsytettiin, niin saattoivat sen raivon purkaukset kohota hyvinkin sellaisiksi, että ne antoivat aihetta taruun sarvellisesta, ihmisiä syövästä — 108 — Minotaurus pedosta. Sana taurus (tauros) muuten mer¬ kitseekin härkää. Ja jos tuollainen kiukustunut otus sattui pääsemään irti, raivosi se varmaan niin julmasti, että sen tekemistä tihutöistä saatettiin liioittelua käyt¬ täen kertoa samaa kuin Minotauruksenkin tekemistä kepposista. Tämän hirviön näet kerrotaan kerran rais¬ kanneen koko saaren. Oli miten oli, joka tapauksessa kerran — kuten tarukin kertoo — niiden nuorukaisten ja neitosten jou¬ kossa, jotka oli määrätty Kreikasta vietäviksi Kreetan pääsirkuksen arenalle (he saattoivat olla myös orjiksi tehtyjä kreikkalaisia), oli eräs voimakas ja säikkymätön mies, nimeltä Theseys. Mutta myöskin sirkuksessa sat¬ tui sillä kertaa olemaan lajiaan tavallista suurempi — sanokaamme — metsähärkä. Se oli sisukas, taistelun¬ haluinen ja hurja. Se oli tähän saakka musertanut kaikki härkätaistelijat, jotka olivat sen kanssa kamp¬ pailleet. Ei vielä yhdenkään miehen ollut onnistunut antaa sille kuolettavaa iskua. Eläimestä oli tullut eräänlainen kuuluisuus, jonka maine oli levinnyt Kree¬ tan ulkopuolellekin. Joukkoa kuljettava laiva saapui matkan päähän. Neitoset ja toiset miehistä määrättiin voimailijoiksi ja heidät vietiin harjoituskentälle, mutta Theseys ja ehkä pari hänen miestoveriaan eroitettiin joukosta ja vietiin pois. Heidän oli määrä otella pahansisuisen metsä- härän kanssa pian tapahtuvassa sirkusnäytännössä. — 109 — Vihdoin koitti jännityksellä odotettu päivä. Sarvi- päähirviön piti jälleen esiintyä. Suuri sirkus oli ääriään myöten täynnä. Yleisö paloi halusta saada nähdä, löy¬ tyisikö täksikään päiväksi määrättyjen taistelijain jou¬ kosta miestä, joka pystyisi antamaan surmaniskun met¬ sien jättiläiselle. Ilmassa oli odotusta, näkyi kiihtyneitä katseita ja kuului äänekästä puheensorinaa. Tuolla, erikoisaitiossa, istui saaren valtias Minos ja hänen seurassaan oli hänen puolisonsa ja ihmeen ihana tyttärensä. Äkkiä kävi sirkuksen läpi kohahdus. Tais¬ telijat astuivat arenalle ja marssivat oikopäätä Minok- sen aitiota kohti. He olivat alasti, lanteillaan vain kapea verho. Kahdella heistä oli aseina vaskimiekat, mutta Theseyksellä oli raskas metallikuhmuinen nuija. Ja vai kk a arenalle astuikin kolme miestä, ei kukaan näyttänyt huomaavan noita kahta muuta, vaan kaik¬ kein katseet suuntautuivat Theseyksen uljaaseen ole¬ mukseen. Päät kurkottuivat ja kuului huudahtuksia: Siinä vasta mies! Katsokaa hänen rintansa kupuraa ja kainalolihaksiansa! Tuolla miehellä on käsivarsissaan sellainen voima, että härkä nyykistyy varmasti tällä kertaa! — Ja naisten joukosta kuului: Niin lihaksinen ja kuitenkin niin solakka ja notkea! Sääli panna tuol¬ laista miestä härän tallattavaksi! Ole huoletta, kyllä tuo mies toki härän nutistaa! Mutta katsokaa toki hänen hipiäänsä! Niin sileä ja niin auringon tummen- tama! — 110 — Taistelijat pysähtyivät Minoksen aition eteen. The- heys loi tulisista nuorukaissilmistään Minoksen tyttären säihkyviin silmiin yhden ainoan syvän katseen. Kaunis, ylhäinen neito vastasi hymyillen hänen katseeseensa. Ja kun uljas nuorukainen kääntyi tovereineen pois, kohosi neidon poskille vieno punerrus. Hän kääntyi hetkisen päästä isänsä puoleen ja kuiskasi hänen kor¬ vaansa jotakin. Kului muutamia hetkiä tuskallisen odotuksen val¬ lassa, mutta äkkiä tuntui maa vavahtelevan. Piinattu ja ärsytetty metsähärkä syöksyi peloittavasti mylvien arenalle. Kamppailu näytti muodostuvan tälläkin kertaa mie¬ hille yhtä tuhoisaksi kuin edellisetkin taistelut olivat olleet. Jo ensi otteessa musersi eläin yhden vastusta¬ jistaan. Ja vai kk a toisen miekkamiehen onnistuikin antaa härälle pisto lavan alle, ei se kuitenkaan ollut kuolettava. Hirviö siitä vain yhä enemmän kiukustui. Se tavoitti miehen äkkiä sarviinsa ja ruhjoi hänet tuossa tuokiossa tantereeseen. Theseys, joka tähän saakka oli väitellyt eläintä, niin että sieltä täältä oli jo kuulunut paheksumishuu- toja, oli nyt arenalla kahden kesken raivostuneen hir¬ viön kanssa. Hän ei antanut härälle aikaa tehdä uutta hyökkäystä, vaan läheni sitä äkkiä päättävin ilmein. — 111 — Ilmassa kuuli viuhahdus ja raskas nuijan pää jysähti keskelle sonnin leveää otsaa. Isku oli niin tuima, että nuija rusahti poikki sen voimasta. Theseykselle jäi käteen vain katkenneen varren pää. Kautta koko sir¬ kuksen kuului kreikkalaiselle tarkoitettuja suosion- huutoja. Härkä seisoi hetkisen tyrmistyneenä tästä odotta¬ mattomasta iskusta. Se näytti ikäänkuin huumaantu¬ neelta. Mutta sitten se, pyörähdellen ympäri ja pääs¬ tellen ilmaa tärisyttäviä kiljahduksia, alkoi hakea veres¬ tävillä ja tavattoman murhanhaluisilla silmillään vas¬ tustajaansa, joka pysyttelihe koko ajan sen sivuilla. Se oli todellista kuolemantanssia, se saattoi päättyä vielä miten tahansa. Kuului sekaisin mitä erilaisimpia huutoja. Toiset taaempana istuvat nousivat seisaal¬ leen voidakseen nähdä paremmin. Siinä liikehtiessään joutui Theseys kuolleen tove¬ rinsa arenalle kirvonneen miekan ulottuville. Nopeasti tempasi hän sen ja upotti sen salamannopealla liik¬ keellä härän kylkeen. Ase tapasi nähtävästi sydämen, sillä eläin horjahti ja lysähti sitten polvilleen. Se yritti vielä nuosta, mutta samassa se, päästäen pari kaameata kiljahdusta, vaipui suonenvedontapaisesti nytkähdellen arenalle ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana. Sirkuksessa kajahti myrskyinen suosionosoitusten huuto. Kun se oli vaimentunut, nousi Minos seisaalleen — 112 — ja ojensi kätensä merkiksi siitä, että hän halusi puhua. Sitten kaikuivat sirkuksessa hänen juhlalliset sanansa: ”Tyttäreni toivomuksesta, johon luulen toistenkin läsnäolevien naisten yhtyvän, vapautan minä tämän orjan palkkioksi ja tunnustukseksi hänen osoittamas¬ taan miehuullisuudesta. Ateenalainen Theseys, olet tästä hetkestä alkaen vapaa!” Luonnollisesti Minoksen tytär ja Theseys tapasivat pian toisensa ja heidän välilleen kehittyi rakkaussuhde. Se saattoi päättyä siihenkin, että molemmat — kuten taru kertoo — purjehtivat laivalla Kreetasta, toisin sanoen pakenivat. No niin, jotakin tämäntapaista on saattanut todelli¬ suudessa tapahtua. Näin on voinut taru Kreetan ihmi¬ siä syövästä sarvipäisestä Minotaurus hirviöstä saada alkunsa. Minotaurus ei ollut todellisuudessa mitään muuta kuin Kreetan härkätaisteluissa käytetty suuri sonni tai metsähärkä. Mutta siirrymme jälleen Suomeen. Jotain muistoa noista Kreetalla vallinneista muinaisista olosuhteista on saattanut ehkä säilyttää kalevalainen ison härän runo. Sekä Virossa, Inkerissä että Karjalassa on nimittäin säi¬ lynyt katkelmia runosta, joka kertoo tavattoman suuri¬ kokoisesta ja mielikuvituksen avulla vielä lisää suuren¬ netusta härästä, jonka tappoi eräs kaukomailta tullut mies. Tätä härkää kuvailtiin esimerkiksi läntisessä Virossa — 113 — sellaiseksi, ”mik ei ikänä ikeess ollut, eläissään peltoa kyntänyt”. Ja sillä oli ”tuhat syltä niska pitkä, sata syltä sarvet pitkät, kaksi syltä karvat pitkät, sorkat sylen laajuiset”. Ja ”kun se ammui, taivas keikkui, kun se mylvi, maa värisi”. Ja koillisessa Virossa kerrottiin: 'Tuotiin härkä Turkin maalta, tuhat syltä niska laaja, sata syltä sarvet pitkät, minä jäin mies miettimähän: kusta saan härän tappajat, sinisorkan surmaajat?” Inkerissä taas laulettiin: "Kasvoi härkä Hännisissä, sinisorkka Suomen maalla, keltakapja Karjalassa. Ei ollut suuri eikä pieni, sata syltä sarvet pitkät, tuhat syltä turpa paksu. Kuukauen orava juoksi, härän häntäluuta myöten; viikkauen jänis vikelsi, härän selkä¬ piitä myöten j.n. e.” Ja Vienan karjalassa: "Hämehessä härkä syntyi, sonni Suomessa sikesi, häntä torkkui Torniossa, pää keikkui Kemijoella. Päivän lenti pääskyläinen, härän sarvien väliä; kuukauen orava juoksi, härän selkäluuta myöten. . .” Olihan siinä siis jo härkää kerrakseen. Ei ikinä mikään pitohärkä olisi voinut olla aiheena tällaisten kuvausten syntymiselle. Nuo kaikki tähän runoon liittyvät selitykset siitä, kuinka muka härästä, kun se vih¬ doin saatiin surmatuksi, tuli tavattomat määrät lihaa, makkaraa ja muita ravintotarvikkeita, ovat ilmeisesti myöhemmin sepitettyjä lisiä. Ei ole enää muistettu, mikä tuo suuri härkä oikein oli ja mihin tarkoitukseen sitä käytettiin. Yhtä vähän ovat runojen tekijät enää muistaneet, missä tuo härkä oikeastaan oli, minkä vuoksi he ovat sen sijoittaneet milloin Turkinmaalle, milloin Suomeen tai Karjalaan, milloin minnekin. Minotaurus-taru kertoo kuinka Kreetan sarvipäinen hirviö sai elää rauhassa siihen saakka kunnes Kreikasta tuli mies, Theseys, joka sen surmasi. Tämäntapainen piirre tulee esille kalevalaisenkin härän suhteen. Ensin ei löydy miestä, joka härän nujertaisi. Vasta meren takaa tulee mies, joka surmaa tämän jättiläissuuruisen sonnin. Virolainen runo kertoo tästä: ”Etsin härän tappajata, sinisorkan sortajata. Toin tappajan Turkinmaalta, toisen tatarien maalta, ei saanut härkää tapetuksi. Tuli mies takoa merten, kaunis mies tuli kalalta,-nyrkillä rusikoi härän.” Tämä härän surmaaja oli siis uljas ja kaunis mies, jollainen Theseyskin oli ja hän tuli meren takaa, kuten Theseyskin saapui Kreettaan. Ja Inkerissä laulettiin samaan tapaan: ”Ei ole hällön tappajaista, sinisorkan suoltajaista, mullikan murentajaista. Mies musta merestä nousi, mies musta meren ikäinen, uro aallon aikahinen, kultaisen kurikan kanssa, hopeaisen nuijan kanssa. Löi hällöä häkähän, hällö päätä häilähytti, silmiään mölkähytti. Sai tuo hällön tappaneeksi... ” Tässä siis musta, s.o. auringon paahtama mies, joka nousi merestä eli toisin sanoen tuli meren ylitse, surmaa härän kultaisella kurikalla, hopeaisella nuijalla. Sellaista ylellistä kapinetta ei varmasti millään maalaispitojen häräniskijällä ole koskaan ollut Virossa, Suomessa tai Karjalassa. Mutta kukapa tietää vaikka Theseys, taistellessaan muinaisessa Kreetassa suuren sirkus- härän kanssa, olisi heiluttanutkin kulta- ja hopeakoris- teista nuijaa. Kreetta oli siihen aikaan ylellinen ja rikas.

Gotlannin DNA projektissa paljastui, että heidän yleisimmät matrnaaliset mtDNA haploryhmät (Esi-Äiti linjat) ovat suomalaiset U5, U4 ja H1, H2, H3, H5. Haploryhmä H on mutatoitunut omaksi linjakseen saamelaisilla esiintyvistä HV0 ja HV haploryhmistä. Josta voimme päätellä saamelaisten olleen heidän alkuäitejään - alkuperäisheimo kun ovat. MtDNA haploryhmä U5 ja sen alaryhmät U5a ja U5b muodostavat nykyään suurimmat väestöpitoisuudet pohjoisessa saamelaisten, suomalaisten ja virolaisten keskuudessa. U5 haploryhmää pidetään euroopan metsästäjä-keräilijöinen pääasiallisena haploryhmänä. U5 alkuäiti on modernin eurooppalaisen ihmisen äiti joka tunnetaan Cro Magnon ihmisenä. Toinen metsästäjä-keräilijä haploryhmä on U4. Familytreen U4 DNA projektin mukaan haplogroup U4 (Ulrike) on pieni indoeurooppalainen haploryhmä, joka on erityisen yleinen Suomessa.

Gotlannin yleisin geneettinen esi-isä haploryhmä on I2a1b1a1a tai I-M284, mutta sitä on löydetty eritysen paljon myös Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin väestöstä, mikä viittaa siihen, että se on saattanut syntyä muinaisten brittien keskuudessa, ja viimeisin yhteinen esi-isä eli noin 3 100 vuotta sitten Euroopan rautakautisessa Hallstatt kuttuuriissa (1200–475 ekr.), joka yhdistetään keltteihin ja etrusialaisiin. Keltti ylimystö alkoi rakentaa linnavuoria, ja myös tuon ajan hautakumpujen esinesisältö on vaikuttava. Yleisimpänä sisältäen itämeren meripihka koruja. Samalla kaupan volyymi kasvoi. Hallstatt kulttuurin runsaimmat haudat keskittyivät entistä enemmän länteen. Siirtyminen saattoi johtua uuden kauppasiirtokunnan syntymisestä Massaliaan (Marseille) 600 eaa. Suurin I2a1b1a1a haploryhmän muuttoliike Yhdistyneen kuningaskuntaan on kuitenkin tapahtunut myöhäiskelttiläisestä La Tene -kulttuuriissa aikavälillä 500 ekr. - 50 jkr. I haploryhmä on erityisen korkeaa hämeessa, satakunnassa, Gotlannissa ja Väster Götalandissa (yli 50% miesten haploryhmistä.)
---------------

Viimeisimmät löytyneet ruumiit pitkästä linjasta muumioita, jotka on löydetty vuodesta 1997 asti Zeleny Yarin arkeologiselta paikalta. Vuosina 2013–2017 tutkijat löysivät yhteensä 47 hautaa. Huolimatta siitä, että tämä tutkimusalue on paljastanut runsaasti tietoa, alueella vuosisatoja sitten 'asuneista' ihmisistä tiedetään vain vähän. Arkeologit löysivät aiemmin alueelta Persiasta lähtöisin olleita kuparimaljoja 10. vuosisadan Iranista, lähes 5 950 kilometrin (3 700 mailin) päästä. Tämän Siperian sivilisaation ja Persian välistä yhteyttä ei tunneta. Viimeisimmät vuosisatojen jäässä olon jälkeen löytyneet muumiot ovat aikuisen ja lapsen muumioituneet jäännökset, jotka on kääritty tiheään kangasmateriaaliin, hiuksiin ja puunkuoreen, aikuinen kuparilevyihin ja vauva täytetty kuparisilla kattilan osilla. Kuparia tiedettiin käytettävän sen antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi, jotta se suojaisi paremmin kehoa.

Tämän seurauksena ikirouta tässä erittäin kylmässä osassa maailmaa "jäädytti" automaattisesti vainajan. Suurempi kahdesta muumiosta on noin 170 senttimetriä (5 jalkaa 7 tuumaa), mikä osoittaa, että se on täysin kypsä henkilö.
(Vain suomalaisten Vesigoottien (Vagoth ja visigoth) ja myöhemmin suomalaisten Finnkingien tiedetään käyttäneen Vuojanmaalla (Vuojola) nykyään Gotlanti samaa kuparilla parantamista.)
Muinaisten Siperian kupari muumioiden "DNA-analyysi osoitti, että Z-Y-muumioiden mtDNA-haplotyypit kuuluvat viiteen eri haploryhmään, nimittäin U5a (#34), H3ao (#53), D (#67-1), U4b1b1 (#67-2) ja D4j8 (#). 68)." https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0210718#pone-0210718-g003
"Haploryhmä U5 ja sen alaryhmät U5a ja U5b muodostavat nykyään suurimmat väestöpitoisuudet pohjoisessa saamelaisten, suomalaisten ja virolaisten keskuudessa." https://en.wikipedia.org/wiki/Haplogroup_U_(mtDNA)…
"Haplogroup U4 (Ulrike) on pieni indoeurooppalainen haploryhmä, joka on erityisen yleinen Suomessa."
https://www.familytreedna.com/…/u-4mt-dna/about/background
Vuojanmaan yleisimmät haploryhmät ovat suomalaiset U5, U4 ja H1, H2, H3, H5. Kuvissa mukana otteet tutkimuksesta ja tässä alla tutkimus: https://gotlandsprojektet.se/…/Paper-Gotland-DNA-English…
Näyttää siltä, että suomalaiset treidaajien kuninkaat ja Finnkingsit ajettiin Siperian perille 1200-1300 -luvulla. Sinne ainakin ovat muumioituneet.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/30682121/
Ensimmäisenä kuvassa on poronnahkaan ja turkikseen kääritty 6–7-vuotias lapsi, jota suojasi lapselle tehty pronssinen battle axe kirves, karhu riipus ja 'slaavilainen' ukon vasaran muotoinen temple ring koru.
Temple ring koruja ovat käyttäneet pääasiassa finno-ugrilaisten heimojen shamaanit. Niitä on löytynyt varangien ja skyyttien jokireiteiltä ns. kuningashaudoista.
https://www.siberiantimes.com/…/n0314-mummy-of-a-child…/
https://www.ancient-origins.net/…/ancient-mummy-unearthed…
https://weird.view60s.com/mysterious-mummies-from-an…
https://en.wikipedia.org/wiki/Temple_ring

https://gotlandsprojektet.se/wp-content/uploads/2020/08/Paper-Gotland-DNA-English-FINAL.pdf
---------------------------

Kauppa ja sodankäynti Kiovan Rusissa

Gotlannin pohjoismaalaiset alkoivat levitä koko Itämeren alueelle Venäjän jokien varrella 700-luvulla. Vaikka Norjan ja Tanskan viikingit 8.-11. vuosisadalla tunnetaan laajalti pelottaviksi hyökkääjiksi ja kolonisteiksi, Gotlannin kauppiaat olivat yhtä lailla sotureita kuin liikemiehiä ja etenivät uusille alueille linnoitettujen etuvartioiden kautta.

Kun paikalliset ihmiset rauhoitettiin, uusia asukkaita palkattiin luomaan kaupunkeja ja kauppakaupunkeja.
Tämä prosessi toistui kerta toisensa jälkeen, kun gotlantilaiset siirtyivät kauemmas itään, kunnes heidän vaikutuspiirinsä kosketti bysanttilaista ja islamilaista maailmaa.

Gotlalaisia alettiin kutsua varangeiksi, nimi todennäköisesti johdettu muinaisnorjalaisesta sanasta var, joka tarkoittaa "lupausliittoa". Gotlannin kauppiaat pitivät itsensä yhdessä vannomalla molemminpuolisia puolustusvalan ja voitonjaon.
Varangilaiset rikastuivat käymällä kauppaa itämeren meripihkalla, lasihelmillä, turkiksilla (majava ja musta kettu) ja miekoilla, ja arabidirhameista tuli heidän suosikki vaihtovälineensä. Käy kauppaa muslimien ja bysanttilaisten kanssa AJAN MYÖTÄ RUSIT ASSIMILOITUIVAT ALKUPERÄISIIN SLAAVEIHIN JA MENETTIVÄT SELKEÄN GOTLANNIN IDENTITEETTINSÄ.
Nykypäivän Pohjois-Venäjän itäslaavilaiselle alueelle asettuneita gotlantilaisia kauppiaita kutsuivat arabit al-Rusiksi. Rhos ( Rus ) tulee vanhasta norjalaisesta sanasta ruotsi, joka tarkoitti "soutuveneiden retkikuntaa".

Ajan myötä nämä rusit assimiloituivat jokien varrella oleviin alkuperäisslaaveihin ja menettivät selkeän Gotlannin identiteettinsä. 700-luvun jälkipuoliskolla venäläiset kauppiaat alkoivat liikkua etelään pohjoisen Keski- Euroopan vesiväyliä pitkin ja perustivat kaksi suurta kauppareittiä: alas Volgaa ja Kaspianmeren yli muslimien hallussa oleville maille aina Bagdadiin asti Mustanmeren yli kristilliseen Bysantin valtakuntaan Molemmat reitit kulkivat Juutalaisen Khazar-valtakunnan läpi, jossa niille myönnettiin kymmenykset.
Bagdadin kaupunki on täytynyt olla uskomaton näky rusille. Vuosina 903-913 arabikirjailija Ibn Rustah kirjoitti silminnäkijäkertomuksen, jonka mukaan ruseilla "ei ollut kyliä, ei viljeltyjä peltoja" ja että "heidän ainoa ammattinsa on soopelin, oravien ja muiden nahojen kauppa, joita he myyvät niille. kuka ne ostaa" (Gabriel, 3).
Bagdad oli nyt islamilaisten kalifaattien kruununjalokivi, ylenpalttisesti koristeltu kaupunki, jossa oli laajoja vihreitä puistoja ja puutarhoja, marmoripalatseja, kävelykatuja ja hienosti rakennettuja moskeijoita. Varangian kauppareitit Venäläiset matkustivat kauppareittejään etsiessään arabialaisia hopearahoja ja silkkiä, mausteita, viiniä, koruja, lasia ja kirjoja Bysantin valtakunnasta . Vastineeksi he vaihtoivat Euraasian aroilta vangittuja slaaveja ja tarjosivat turkista, hunajaa, vahaa ja puutavaraa. Silkkikauppa voidaan jäljittää Konstantinopolista tai Rayysta Iranissa Kiovaan ja Novgorodiin, sitten Baltiaan ja Skandinaviaan ja lopulta Englantiin.

Gotlanti on täsmentänyt tämän itäeurooppalaisen kauppaverkoston alkuperäksi siellä löydettyjen poikkeuksellisten islamilaisten hopeakolikoiden perusteella. Näiden kolikoiden lyömiseen käytetty hopea tuli kaivoksista Keski-Aasian muslimien hallitsemissa provinsseissa.

Kiovan Rus ja Venäjän muodostuminen

800-luvun lopulla varangilaisten Rurikid-dynastian prinssi Oleg (879-912) muodosti Itä- ja Pohjois-Euroopassa löysän liiton, jota alettiin kutsua Kiovan Rusiksi. Oleg perusti Venäjän vuonna 862, jolloin pääkaupunkina oli Novgorod (160 km Pietarista etelään) ja laajensi hallintaansa Novgorodista etelään Dneprijoen laaksoa pitkin ja lopulta siirsi pääkaupunkinsa etelään strategisempaan Kiovaan (Kiova nykypäivän Ukrainassa). Suurimmassa laajuudessaan Kiovan Venäjä hallitsi aluetta, joka ulottui Valkoisesta merestä pohjoisessa Mustallemerelle etelässä ja Veikselin lännessä Tamanin niemimaalle idässä. Nykyaikaisten Valko-Venäjän, Venäjän ja Ukrainan kansojen kulttuuriset esivanhemmat ovat Kiovan Venäjä.

Kiovan venäläiset hallitsivat 700 vuotta, kunnes mongolit voittivat heidät vuosina 1237-1242. 1000-luvulla jKr. Kiovan Venäjän alueet Kiovan venäläisestä tiedetään paljon käsikirjoituksen, jonka nimi on Russian Primary Chronicle tai Tale of Gononess ja joka antaa yksityiskohtaisen selvityksen varhaisesta slaavilaisten historiasta noin vuosilta 850-1110. Nestor-nimisen munkin uskotaan kokoaneen sen vuonna Kiovan suurruhtinas Sviatapolk II:n hovissa vuonna 1113, käyttäen aineistoa muista Bysantin kronikoista, slaavilaisista kirjallisista lähteistä, erilaisista virallisista asiakirjoista ja suullisista saagoista.

Alkuperäinen käsikirjoitus on kauan poissa, mutta useita versioita on edelleen olemassa, jotka kirjoitettiin vuosisatoja myöhemmin; varhaisinta kutsutaan Laurentialaiseksi koodeksiksi vuodelta 1377 ja myöhemmäksi Hypatian koodeksiksi 1500-luvulta.

Venäjä hyökkää islamilaisia ja bysanttilaisia maailmoja vastaan

Vaikka suurin osa Venäjän ja Bagdadin, kasaarien ja muiden muslimimaiden välisistä vuorovaikutuksista oli rauhallista, oli joitain merkittäviä poikkeuksia. Venäläiset olivat niin pelottomia, että he tekivät ajoittain ratsian Bysantin ja muslimien linnoituksiin. Tietoja näistä vastakkainasetteluista on jätetty meille The Russian Primary Chronicle -kirjassa ja useilta keskiaikaisilta arabikronikoilta, mukaan lukien Ibn al-Athu¯r, joka kirjoitti kattavan 11-osaisen maailmanhistorian c. 1231. Ensimmäisessä suuressa yhteenotossa vuonna 860 noin 200 RUS aluksen laivasto purjehti alas Bosporinsalmelle ja hyökkäsi Konstantinopolin esikaupunkiin. Hyökkäys yllätti kreikkalaiset täysin siinä, mitä Konstantinopolin pyhä Photios Suuri kutsui taivaasta tulevaksi salamaksi. Kaupunki oli tuolloin suurelta osin puolustamaton, sillä Bysantin keisari Mikael III (r. 842-867) oli poissa taistelemassa Abbasid-kalifaattia vastaan ja hänen laivastonsa kohtasi Välimeren arabimerirosvoja. Laskeutumisen jälkeen rusit riehuivat ja sytyttivät koteja ja kirkkoja tuleen sekä hukuttivat ja puukottivat asukkaita. Myöhemmin he vetäytyivät jostain tuntemattomasta syystä ryöstettyään esikaupungit.

Rusien hyökkäys Konstantinopoliin

Rusit aloittivat uuden hyökkäyksen Konstantinopoliin vuonna 941, tällä kertaa tuhoisilla seurauksilla heille. He lähettivät kaupunkiin massiivisen 1000 aluksen laivaston, mutta 15 vanhan bysanttilaisen sota-aluksen pieni laivasto, jotka oli varustettu kreikkalaisilla paloprojektorilla, sylkivät palavia kemikaaleja hyökkääjiä kohti, voittivat heidät. Suuri määrä rusien laivoja ja sotilaita sytytettiin tuleen, ja kaikki liekkejä pakoon hypänneet sotilaat hukkuivat panssariensa painostamana. rusit tekivät myös useita hyökkäyksiä Kaspianmeren yli muslimimaihin. Suurimmassa vuonna 913 500 rusien laivaston laivasto hyökkäsi Gorganin alueelle nykyisen Iranin alueella, missä he ryöstivät tavaroita ja veivät naisia ja lapsia orjiksi. Raivostuneiden kasaarien ja joidenkin kristittyjen armeija lopulta hyökkäsi heidän kimppuunsa ja voitti heidät, jättäen vain muutamia eloonjääneitä. Toisen kampanjan aikana vuonna 943 suuri rusien armada hyökkäsi vauraaseen Bardan kauppakaupunkiin Kaspianmeren etelärannalla. Paikalliset ihmiset taistelivat heitä vastaan voimakkaasti heittelemällä kiviä ja pahoinpitelyä, mutta rusit kokosivat heidät ja teurastivat 5000 heistä. Kuten arabikronikoitsija Ibn al-Athīr' kuvaili: Kun tämä oli kestänyt kauan, he käskivät kaupungin väkeä lähtemään ja [he sanoivat, että] he eivät hyökkäisi kaupunkilaisten kimppuun kolmen päivän aikana, ja henkilö sai vapaasti lähteä mukanaan mitä tahansa omaisuuttaan. Suurin osa kaupunkilaisista jäi [Bardaan] määrätyn ajan jälkeen, ja sitten rusit tappoivat monia ihmisiä ja he veivät noin kymmenentuhatta sielua vangiksi. He kokosivat perjantain moskeijaan jääneet ja sanoivat jäljellä oleville kaupunkilaisille: "Voit joko lunastaa itsesi tai me tapamme sinut." Kristitty tuli esiin ja päätti maksaa kaksikymmentä dirhamia jokaista miestä kohden. Mutta rusit eivät pitäneet sopimuksistaan, paitsi järkeviä, kun he ymmärsivät, etteivät he saisi mitään joistakin kaupunkilaisista. He teurastivat kaikki ne [joista he eivät voineet saada lunnaita], ja vain harvat pakenivat verilöylystä. Sitten rusit ottivat ihmisten arvoesineet ja orjuuttivat jäljellä olevat vangit, ottivat naiset ja nauttivat niistä. (Watson, 434) rusit käyttivät Bardaa useiden kuukausien ajan tukikohtana viereisten alueiden ryöstelyyn, mutta lopulta heidän oli pakko lähteä, kun he olivat suuresti heikentyneet pilaantuneiden hedelmien aiheuttaman punataudin puhkeamisen vuoksi, ja he olivat eristyneet puolustusta varten Bardan linnassa. He lähtivät linnoituksesta yöllä kantaen selässään ryöstetyistä aarteistaan, jalokivistä ja hienoista esineistään mitä pystyivät.

Varangian kaarti ja Moskovan nousu

Kiovan Rusit muodostivat tiukan siteen bysanttilaisiin vuonna 988, kun heidän keisarinsa Vladimir Suuri ( 980-1015 ) päätti menettää pakanalliset tapansa ja ryhtyä ortodoksiseksi kristityksi. Hän punnitti päätöstään huolellisesti ja valitsi bysanttilaisten ortodoksisen kristinuskon Kharzas- juutalaisuuden, Rooman länsimaisen kristinuskon ja arabien islamin sijaan luultavasti siksi, että se tarjosi hänelle voimakkaimman

Vladimir I kääntyminen kristinuskoon

Tunnustuksena heidän pelottomuudestaan Bysantin keisari Basil II ( 976-1025 ) värväsi varangit puolustamaan Konstantinopolia. Noin 6000 rus' palkkasoturia muodostettiin Varangian eliittikaartiksi suojelemaan Konstantinopolia ja toimimaan keisarin henkilökohtaisina henkivartijoina. Nämä palkkasoturit taistelivat jokaisessa suuressa Bysantin kampanjassa siitä lähtien vuoteen 1204 asti: Konstantinopolin ryöstäminen ristiretkeläisten toimesta. Kun Kiovan Rus romahti valtiona mongolien hyökkäyksen jälkeen Eurooppaan vuosina 1237-1242, Moskova oli merkityksetön kaupan etuvartio. Ajan myötä joukko ruhtinaita laajensi rajojaan ja Moskovasta tuli Venäjän pohjoisen maiden poliittinen ja kulttuurinen keskus. Moskovan syrjäinen, metsäinen sijainti suojasi sitä mongolien miehitykseltä ja hyökkäykseltä, ja se sijaitsi lähellä useita jokia, jotka tarjosivat pääsyn Itämerelle ja Mustallemerelle sekä koko Kaukasuksen alueelle. Moskova yhdisti vähitellen Koillis- ja Luoteis-Venäjän ruhtinaskunnat koko 1400-luvun ajan, ja se kukisti finno-ugrien vallan vuonna 1480. Ivan III Suuresta (n. 1462-1505) tuli ensimmäinen Moskovan hallitsija, joka otti tsaarin arvonimen ja kutsui itseään kaikkien hallitsijaksi. Rus.

Wesigootit, Visigootit

Vesigootit olivat ns. länsigoottien heimo ( germaaninen kansa), joka asettui Mustanmeren länteen joskus 300-luvulla jKr. Herwig Wolframin mukaan roomalainen kirjailija Cassiodorus (n. 485-585 jKr.) loi termin Visigothi tarkoittamaan "länsigootteja", kuten hän ymmärsi termin Ostrogothi tarkoittavan "itägootteja". Cassiodorus yritti yksinkertaisesti keksiä nimen erottaakseen kaksi olemassa olevaa goottilaisten heimoa hänen aikanaan, jotka erosivat selvästi toisistaan; nämä heimot eivät alun perin viitanneet itseensä näillä nimillä. Roomalainen historioitsija Ammianus Marcellinus (4. vuosisadalla jKr.) kutsuu visigootteja Tervingeiksi, joka saattoi olla heidän alkuperäinen nimensä. Tervingi sanan etymologia muodostuu proto-germaanisesta alkusanasta tervasta -Terw* ja Vingi-päätteestä, joka aikalaisen latinankielisen käännöksen muoto fingistä tai siipien käyttö kypärissä. Kuten proto- 'ruotsalainen' ving -sana kertoo. Suomalaiseen ja Eestiläiseen Kalevalaiseen kulttuuriin kuului merkittävällä tavalla vesilintujen, kuten joutsenen ja sotkan palvonta. Nimitys Visigothi on näyttänyt kuitenkin vetoavan visigooteihin itseensä, ja ajan myötä he alkoivat soveltaa sitä myös itseensä. https://etymologeek.com/gmq-bot/ving/53556080

Visigootit asettuivat lopulta nykypäivän Saksan ja Unkarin alueelle, kunnes sinne tunkeutuvat hunnit karkottivat heidät. Keisari Valens (364-378 jKr.) myönsi joillekin visigooteille kenraali Fritigernin (380 jKr.) alaisuudessa maata Rooman alueella. Heidän pahoinpitelynsä roomalaisten provinssien kuvernöörien käsissä johtaisi ensimmäiseen goottilaiseen sotaan ja ratkaisevaan Adrianopolin taisteluun (378 jKr.), jossa gootit voittivat Rooman Fritigernin johdolla. Visigootit vaikuttivat edelleen Roomaan, kun heidän kuninkaansa Alarik I (395-410 jKr.) ryösti kaupungin vuonna 410 jKr. Alarik I:n jälkeen visigootit muuttivat Espanjaan, missä he asettuivat ja assimiloituivat siellä asuvien roomalaisten ja alkuperäiskansojen kanssa.

Alkuperä & Identiteetti

Gootit olivat luultavasti peräisin satakunnan rannikolta, ja heidän genetiikkansa pystytään yhdistämään permiaan ja jokia pitkin pitkälle hämeeseen. Gootit olivat siis alunperin ranta- ja saaristosuomalaisia jäämejä tai jeemejä. Tutkija Walter Goffart väittää, että "goottien historiaa" ei voi olla ennen niiden ilmestymistä roomalaisiin teksteihin, koska ennen tätä aikaa (n. 238 jKr.) ei ollut kirjoitettua historiaa. On kuitenkin olemassa tieto, että goottien historiaa on säilytetty Turussa, josta väkivalloin katolisen rooman piispa haki Ruotsin kuninkaan eliittijoukon kanssa historialliset tekstit 1200 -luvulla. Goottilaisen historian ensisijainen lähde on kuitenkin Jordanesin Getica (6. vuosisata jKr.), joka hyödyntää ensisijaisena lähteenä Cassiodoruksen työtä ja kutoo mytologiset ja legendaariset tapahtumat osaksi historiallista kerrontaa. Jordanesin mukaan gootit olivat levinneet aina äänisen ja laatokan alueelta Suomen länsirannikolle.

Muut tutkijat (Peter Heather heidän joukossaan) väittävät, että goottilainen identiteetti, historia ja alkuperäpaikka - Gdansk - voidaan jäljittää Jordanesin työn ja arkeologisten todisteiden avulla. Heather väittää, että vain siksi, että Jordanesin Geticassa on mytologisia elementtejä, ei ole syytä hylätä koko teosta, varsinkin kun fyysiset todisteet (kuten 3000 goottilaista hautaa, jotka löydettiin Itä-Pomeraniasta, Puolasta vuonna 1873 jKr.) tukevat Puolaa alkuperä tai ainakin varhainen lähtökohta myöhempien goottien vaelluksiin.

Vuoden 1478 kartassa itämeren meripihkateollisuuden kehdossa Gythones (gootti) ja Phinni (suomalaiset), sekä Sudini (Tsuudit) samalla Ventetien Samland alueella.

Euroopan kartta, 305 jKr.

Heather väittää lisäksi, että "gootteja" ei tarvitse ymmärtää yhtenäisenä etnisenä ryhmänä, joka pysyi muuttumattomana aikojen saatossa. Heatherin mukaan germaaniset heimot, jotka eivät olleet etnisesti "gootteja", olisi voitu silti sisällyttää heimoon, joka tuli tunnetuksi visigooteina. Heather väittää:
Ei ole mitään syytä olettaa, että goottillisuutta olisi ilmaistu samoilla keinoilla jokaisella aikakaudella, jolloin lähteemme kertovat goottien olemassaolosta. Meidän ei tarvitse löytää muuttumattomia kulttuurisia vakioita todistaaksemme goottien olemassaolon historiallisesti jatkuvana kokonaisuutena… tärkeintä on yksilön tietoisuuden reaktio [tiettyihin] erityispiirteisiin, ei itse esineet. Identiteetti on sisäinen mielen asenne, joka voi ilmaista itseään esineiden, normien tai erityisten toimintatapojen kautta… useimmat visigoottien luomiseen värvätyistä näyttäisivät olleen gootteja jo olemassa olevista, esihunnilaisista goottiryhmistä ja visigooteista. eivät todellakaan olleet pelkästään goottilaisia. (65)
Heatherin näkemyksen mukaan (joka seuraa Herwig Wolframin tätä työtä) visigootit tulisi nähdä enemmän germaanisten heimojen liittona kuin homogeenisena etnisenä ryhmänä. Heather toteaa:
Erityisesti Wolfram väitti, että siirtolaiskauden goottilaisia ryhmiä saatettiin pitää paremmin armeijana kuin kansoina ja että jokaisesta armeijan kanssa taistelevasta voi tulla gootti, oli heidän todellinen biologinen alkuperänsä mikä tahansa. (44)

Muut tutkijat, kuten Goffart ja Michael Kulikowski, pitävät gootteja etnisenä ryhmänä, jonka alkuperä on tuntematon ja tuntematon. He torjuvat väitteet tunnetusta alkuperäpaikasta ja goottilaisen historian selkeästä kehityksestä sillä perusteella, että Jordanes on epäluotettava, Gdanskia alkuperäpaikkana tukevat fyysiset todisteet on tulkittu Jordanesin kertomuksen valossa ja että Heatherin kaltaiset tutkijat ovat luottaa edelleen roomalaisiin kertomuksiin rakentaakseen goottien yleensä ja erityisesti visigoottien historian ennen Roomaa.

Kuten todettiin, goottien historiaa ei ole olemassa ennen roomalaisia historioitsijoita. Gootit mainitaan ensimmäisen kerran roomalaisen kirjailijan Plinius vanhemman (s. 23-79 jKr.) teoksessa vuonna 75 jKr., mutta Tacitus (lc 56-120 jKr.) käsittelee heitä huomattavasti teoksessaan Germania (98 jKr .) ). Tacitus luonnehtii heitä raivoiksi germaanisotureiksi, jotka ovat erittäin taikauskoisia ja täysin barbaarisia, mutta ovat kiivaasti uskollisia perheilleen ja heimoilleen ( Germania , 17). Vuonna 238 jKr. gootit hyökkäsivät roomalaisille alueille ja vuonna 251 he voittivat keisari Deciuksen johtaman roomalaisen armeijan kenraali Cnivan (rc 250-270 jKr.) johdolla.(n. 249-251 jKr.), tappoi hänet ja hänen poikansa Abrituksen taistelussa . Tämän ajan jälkeen gootit esiintyvät jatkuvasti roomalaisten historioitsijoiden teoksissa.

Goottilainen sisällissotaMistä tahansa he tulivatkin, 3. vuosisadalla jKr. gootit olivat lähellä roomalaisia alueita ja olivat vuorovaikutuksessa Rooman kansalaisten kanssa. Visigootit, ainakin osittain, näyttävät vastustaneen roomalaisten vaikutusta kulttuuriinsa samalla kun he kokivat roomalaisia työpaikkoja. Gootit palvelivat palkkasotureina Rooman armeijassa Rooman ja Persian sotien aikana osallistuen muun muassa Misichen taisteluun vuonna 244 jKr, vaikka gootit olivat aiemmin taistelleet Roomaa vastaan.

YKSI VISIGOOTTIEN RYHMÄ TIETYN JOHTAJAN ALAISUUDESSA VASTUSTAISI KIIVAASTI ROOMAA, KUN TAAS TOINEN OSOITTI ROOMAN SUOSIOTA JA YSTÄVYYTTÄ.

Tämä paradigma jatkuisi, kun yksi visigoottien ryhmä tietyn johtajan alaisuudessa vastustaisi voimakkaasti Roomaa, kun taas toinen kohtisi Rooman suosiota ja ystävyyttä. Visigoottien kuningas Athanaric (dc 381 jKr .) vastusti erityisesti uutta "roomalaista" kristinuskon uskontoa , jonka hän näki roomalaiseksi rakenteeksi ja uhkaksi goottilaiselle kulttuurille ja perinteelle. Kun goottikristitty lähetyssaarnaaja Ulfilas (lc 311-383 jKr.) alkoi kääntää gootteja uuteen uskoon, Athanaric vainosi käännynnäisiä ankarasti. Athanaric oli itse asiassa oikeassa epäilyssään, koska Rooma uskoi, että kristinusko voisi olla "sivistävä" vaikutus gooteihin, mikä olennaisesti romanisoi heidät ja neutraloi heidät uhkana.

Athanaric seisoi lujasti Roomaa vastaan, kun taas Fritigern etsi liittoa ja yhteistyötä. Tämä voi johtua siitä, että Fritigern oli jo kääntynyt kristinuskoon ja tunsi siten enemmän yhteistä roomalaisten kanssa, mutta tämä on spekulaatiota, koska Fritigernin kääntymispäivää ei tiedetä. Vaikka asiaan liittyi muitakin tekijöitä, ero pakanallisten ja kristittyjen goottien välillä kärjistyi Athanaricin ja Fritigernin välisessä goottilaisen sisällissodassa. Fritigern oli arialainen kristitty, joka vastusti Athanaricin vainoa ja kaksi johtajaa sotivat toisiaan vastaan.
Athanaric voitti Fritigernin ja tämä pyysi apua Rooman keisarilta Valensilta. Valens oli myös arialainen kristitty ja lähetti joukkoja Athanaricia vastaan vuosina 367-369 jKr. Rooman armeija ei kuitenkaan edistynyt varsinaisesti, koska Athanaricin joukot luottivat sissisotaa ja tiesivät maansa hyvin, pystyivät hyökkäämään ja kadota tarjoamatta roomalaisille perinteistä taistelurintamaa.

Hunnit ja ensimmäinen goottilainen sotaAthanaric olisi voinut nousta selkkauksen selväksi voittajaksi, elleivät hunnit olisi saapuneet, jotka tuhosivat hänen ruokavaransa ja osoittautuivat paljon pelottavammaksi viholliseksi kuin Rooma. Käyttäen samaa taktiikkaa, jota Athanaric käytti Roomaa vastaan, hunnit iskivät varoittamatta ja katosivat jälleen ennen kuin gootit ehtivät hyökätä heihin. Athanaric haastoi rauhaa Rooman kanssa ja etsi tapoja käsitellä huneja, kun taas Fritigern vetosi Valensiin saadakseen turvapaikan Rooman valtakunnassa.

Valens suostui ja Fritigernin johtamat visigootit asettuivat Tonavan lähelle vuonna 376 jKr. Rooman maakuntien kuvernöörien huono kohtelu johti pian laajalle levinneeseen tyytymättömyyteen visigoottien keskuudessa, ja vuoden 376 lopulla puhkesi avoin kapina. Visigootit ryöstivät viereisiä roomalaisia kaupunkeja kasvattaen valtaansa ja varallisuuttaan.

Visigoottilainen solki
Osama Shukir Muhammed Amin (Tekijänoikeus)

Keisari Valens marssi kentällä Konstantinopolista Itä -Rooman valtakunnassa ensimmäisessä goottilaissodassa (376-382 jKr.). Adrianopolin taistelussa vuonna 378 jKr. Visigootit voittivat ratkaisevan voiton Valensin joukkoja vastaan (tapahtuma, jonka historioitsijat merkitsevät Rooman valtakunnan lopun alkuun ), ja itse keisari kuoli taistelussa. Valensin tappion on katsottu johtuvan yhtä paljon hänen omasta ylpeydestä ja hätiköityistä päätöksistä kuin Fritigernin taidoista kenraalina, koska Valens kieltäytyi odottamasta vahvistuksia Länsi-Rooman valtakunnasta uskoen voivansa voittaa nopean ja loistavan voiton.

Visigootit ja Rooma Theodosius I:n johdolla

THEODOSIUS I YRITTI LUJITTAA RAUHAA ASETTAMALLA ALUEELLISIA VISIGOOTTI KUVERNÖÖREJÄ JA YRITTÄMÄLLÄ YHDISTÄÄ VISIGOOTIT JA ROOMALAISET KRISTINUSKON KAUTTA.

Theodosius I (r. 379-395 jKr.) Länsi-Rooman valtakunnasta tuli sitten myös Itä-Rooman valtakunnan keisariksi ja yritti pysäyttää visigoottien etenemisen, kun he sitten pyyhkäisivät Traakiaan. Vuonna 382 jKr. solmittiin rauhansopimus Visigoottien ja Rooman Theodosius I:n välillä, vaikka on epäselvää, kuka edusti goottien etuja tässä, koska sekä Athanaric että Fritigern olivat jo kuolleet.

Theodosius I yritti lujittaa rauhaa asettamalla alueellisia visigootit kuvernöörit ja mikä vielä tärkeämpää, yrittämällä yhdistää visigootit ja roomalaiset kristinuskon kautta. Noudattaen aikaisempien keisarien, kuten Valensin, politiikkaa, Theodosius I uskoi, että kristinuskon tarjoama yhteinen uskonnollinen side neutraloisi kaikki Roomaan kohdistuvat goottilaiset uhkat. Kääntyneet visigootit harjoittivat kuitenkin arialaista kristinuskoa, kun taas Theodosius I ja monet roomalaiset seurasivat Konstantinus Suuren Nikeassa vuonna 325 perustamaa Nikean uskontunnustusta. Vaikka Theodosius I ei onnistunut ponnisteluissaan uskonnon yhdistämiseksi, hänen välittämänsä rauha kesti hänen kuolemaansa saakka vuonna 395 jKr.

Alaric I ja Rooman ryöstö
Hänen kuolemansa myötä Roomaa palvelevat visigootit saivat vielä vähemmän huomiota kuin he saivat hänen hallituskautensa aikana. Vuonna 394 Frigiduksen taisteluun osallistuneita visigootteja käytettiin pääasiassa rehuna etulinjoissa roomalaisten joukkojen säilyttämiseksi. Alarik I vastusti tätä kansansa kohtelua, ja visigootit hylkäsivät Rooman vallan ja julistivat Alarik I:n kuninkaakseen.

Alaric I yritti yhdistää visigootit ja roomalaiset antamalla visigoottien kuvernöörit esitellä roomalaisia tapoja ja kulttuuria alueillaan. Vaikka Alaric menestyi kohtalaisen hyvin, hän soveltui paremmin soturiksi kuin hallintovirkailijaksi, ja vuonna 396 jKr, koska hän ei onnistunut voittamaan oikeuksia, joita hän tunsi kansansa evätyksi, hän johti joukkonsa Balkanin halki, ryöstellen niiden kulkiessa alas. Kreikkaan . _ Sitten hän kääntyi takaisin Italiaan ja useiden yhteyksien jälkeen horjuvien roomalaisten joukkojen kanssa potkutti Rooman vuonna 410 jKr.

Visigootit Espanjassa
Alaric kuoli pian sen jälkeen, ja hänen seuraajansa Athaulf (r. 411-415 jKr.) johti visigootteja Gallian valloittamiseen ja perusti Toulousen visigoottien kuningaskunnan. Athaulfin jälkeen kuningas Wallia (n. 415-418 jKr., joka murhasi Athaulfin) laajensi valtakuntaa perustaakseen Visigoottisen kuningaskunnan (n. 418-721 jKr.). Tämä poliittinen kokonaisuus auttoi säilyttämään Rooman kulttuuriperinnön ja klassisen perinteen.
Hänen seuraajansa Theodoric I (r. 418-451 jKr.) laajensi sitä entisestään kattamaan suuren osan Espanjasta. Theodorik I kuoli Katalonian tasankojen taistelussa vuonna 451 jKr. Rooman liittolaisena torjuessaan Attila Hunin hyökkäystä . Visigoottien johto siirtyi sitten hänen pojalleen Theodorik II:lle (v. 453-466 jKr.). Visigootit olivat nyt lujasti vakiintuneet Espanjaan, mutta he olivat ristiriidassa useiden siellä olevien kanssakansalaistensa kanssa.

Visigootit harjoittivat vielä tuolloin arialaista kristinuskoa, kun taas Espanjan asukkaat olivat Nikea-kristittyjä (tunnetaan nykyään katolilaisiksi). Theodoric II:n murhasi hänen veljensä Euric (kutsuttiin joskus nimellä Euric II, r. 466-484 jKr.). Eräiden lähteiden mukaan Euric vainoi intensiivisesti Nikean kristittyjä, kun taas toisten mukaan hän vain kohdistaa kohteeksi korkea-arvoisia kirkon virkamiehiä, joita hän piti ongelmallisina. Hänen kuolemansa jälkeen Alarik II:sta (n. 484-507 jKr.) tuli kuningas, ja tähän aikaan (n. 485 jKr.) frankkien Clovis I ( n . 509-511 jKr.) hyväksyi Nikean kristinuskon ja yritti ajaa arialaisia visigootteja. alueelta eräänlaisena Nikean kristittyjen "vapautuksena", jotka olivat pyytäneet häneltä apua.

Clovis I:n valloitukset
Altaileopard (CC BY-SA)

Vuonna 507 jKr, ennen kuin hänestä tuli kuningas, Clovis I marssi visigoottien kimppuun tuhotakseen arialaisen "harhaopin", jota he aiheuttivat Nikean kristityille. Clovis voitti Alarik II:n taistelussa, ja hän kuoli kihloissa, ja visigoottien valtakunnasta tuli frankkilainen. Pääkaupunki perustettiin Toledoon ja kulttuurien asteittainen sulautuminen alkoi roomalaisten ja visigoottien välillä. Vuonna 711 jKr. muslimijoukot valloittivat Espanjan meneillään olevassa arabien hyökkäyksessä ja kiihdyttivät siten kahden kulttuurin sulautumista yhdeksi yhteisrintamaksi valloittajia vastaan. Ajan myötä Hispanian alkuperäisistä roomalaisista ja visigooteista tuli Espanjan yhtenäinen kulttuuri.

Johtopäätös

Vuonna 722 jKr. Covadongan taistelussa visigoottien aatelismies Pelagius Asturiasista (lc 685-737 jKr.) voitti muslimijoukot ja aloitti siten Espanjan kristillisen valloituksen. Vuonna 732 jKr. Poitiersin taistelussa (tunnetaan myös nimellä Toursin taistelu) frankkien kuningas Charles Martel (vasara, r. 718-741 jKr.) voitti Rahmanin johtamat muslimijoukot pysäyttääkseen pysyvästi muslimien sotilaalliset hyökkäykset Eurooppaan . Ajettuaan muslimit pois Galiciasta vuonna 739 jKr. uusi hallitus perusti roomalaiskatolisen kirkon maan kansalliseksi uskoksi ja viralliseksi uskonnoksi. Saksalaisista visigooteista ja italialaisista roomalaisista oli tullut Espanjan yhtenäinen kansa.

Yksi Espanjan visigoottien suurimmista perinnöistä oli visigoottilaisen kuninkaan Chindasuinthin (v. 642-653 jKr.) säätämä visigoottilaki (tunnetaan myös visigoottilaisena lakikoodina , Lex Visigothorum , 642-643 jKr.), joka lopetti eron. Roomalaisten ja visigoottien välillä Espanjassa ja määräsi tasa-arvon lain edessä kaikille kansalaisille. Nämä lait tasasivat Hispanian kansan ja nostivat naisten oikeuksia perheoikeudellisilla säännöksillä, jotka turvasivat naimisissa olevien naisten omistusoikeudet ottamatta huomioon miespuolisen perheenjäsenen valvontaa tai hyväksyntää. Visigootit Espanjaan saapumisestaan lähtien tiedottivat espanjalaisesta kulttuurista, jota jaettiin muiden kansojen kanssa kaupan kautta.. Heidän panoksensa maailmankulttuuriin on ilmeistä heidän lakisäännöstössään ja läntisen sivilisaation tärkeiden näkökohtien säilyttämisessä visigoottisessa Espanjassa.

Ostrogootit ja skandzia.
https://www.facebook.com/jukka.uusitalo/posts/pfbid0q3jTRJp2du2S4ctrMC9u29k1VdvgTpBNB4i4YexYb3Np5UDxydmbZXE71fkUWqBQl

Tulikohan Hun hunajasta?

"Gotlanti kehittyi Itämeren alueen kansainvälisen kaupan keskukseksi, jossa meripihka, hunaja, lasihelmet ja oravannahat vaihtoivat omistajaa."
Gaelit (Kalevalaiset) kutsuivat hunajaa Sumeli-nimellä.

Vuoden 1823 Encyclopedia Britannica: Vuonna 93 jkr. Kiina tuhoaa Hunnien Imperiumin Tartariassa. Tämäkin tieto ollut aikalailla. "mysteeri". Unkarilaisten hunnien tiedetään olevan finno-ugreja mutta mistä he olivat kotoisin ei ollut tiedossa. He perustivat kuitenkin valtion Unkariin ja heidän ensimmäisen dynastian nimi oli pitkän vaelluksen jälkeen Turul-Dynastia (Turuilla), jota symboloi aarnikotka. Hunnien genetiikasta 38,5% oli suomessa eniten esiintyvää isälinjan haploryhmää N1c ja toiseksi eniten Marien R1a haploryhmää. Attila Hunni sai Suomessa ainoastaan käytetyn Aarnihautauksen, jossa joki padottiin ja tehtiin hautakumpu jokeen ja sen jälkeen päästettiin joki uudelleen virtaamaan. Hun niminen merikuningas löytyy samalta ajalta kainuulaisten (Kvenland) merikuninkaiden luettelosta. Oliko hän Attila? Kenties. Hunnit käyttivät myös värikoodeja joukoistaan - keltaiset, punaiset, siniset ja valkoiset hunnit. Näistä kolme on Rus, Kelt, Tur/tyr (tyrian purple - sinistä väriä ei löydy tuolta ajalta eikä aikaisemmista historian kirjoista, kuin se olisi poistettu kokonaan) vain valkoinen (heimo) puuttuu. Ojajoen varrella karjalassa ja perrmiassa pohjois-Karjalassa on asunut kansanryhmiä, jotka ovat haudanneet vainajansa kumpuhautoihin ja haudoista on löytynyt aarnikotka symboleja.

http://darwin-online.org.uk/converted/pdf/1823_Encyclopedia_A770.06.pdf

"Orkneyinga-saaga sisältää varhaisimman viittauksen merikuninkoihin. Siellä alkuperäinen Kvenlandin (nykyisen Suomen) "kuninkaiden" linja päättyy Gor Thorrassonin isään "Sea King"." https://en.wikipedia. org/wiki/Sea-King

Näyttäisi olleen pyhien noitapatojen perusteella tuo suomalaisten Kiinan Imperiumi, jonka viimeiset asukkaat olivat Hunnit ennen uutta kotiaan Unkarissa. Siinä on saanut laittaa turuilla töppöstä toisen eteen. Ongelma tästä kartasta vaan löytyy, jota tuossa kartassa ei näytetä. Sen nimi on Levänluhta, Vöyri, Mynämäki, Gulldynt ja Kaparkullen, joista jokaisesta lähteestä tai suohaudasta on kuparinen pata löytynyt tai ainakin osia sellaisesta.

Tässä Suebien Mušov Cauldron kuparipata suosta, joka osoittaisi Suebien olleen samaa suomalais-ugrilaista Hunien yhteenliittymää.

"Sargon-thc-Groal" ja Mencs ensimmäinen farao
Egyptin ensimmäinen dynastia kutsuu itseään toistuvasti omassa joukossaan
viralliset asiakirjat ja sinetit Gut (lausutaan Goot) tai Got.
Ja yksi edistyksellisimmistä varhaissumerilaisdynastioista
Mesopotamiassa kutsuivat itseään Gutiksi tai Goiiksi; ja "Goti"
oli Euroopan goottien säännöllinen arvonimi – pyrkivät
muoto "gootti", jonka vain roomalaiset keksivät
eivätkä nämä ihmiset itse ole koskaan käyttäneet niitä. Ja merkittävästi
tämän goottilaisen dynastian ruhtinaat neljänkymmenenkolmen vuosisadan ajan
käyttivät jo, kuten tulemme huomaamaan, erityisesti goottilaisia nimikkeitä
" Duke " ja " Earl ".

Hänen persoonanimensä sumeriksi on Dar, Dur tai Tur,
joka viime aikoina pyrki niin kuin Thur tai Thor on antanut meille meidän
nykyaikainen arkipäivän nimi "torstai", "Thorin päivä"
anglosakseja ja roomalaisten "Jupiterin päivää".
ja latinalaiset kansat. Hän kantaa myös sumerilaistensa keskuudessa
otsikot, että £a, joka julkistetaan sumerilaisena lähteenä 1%piUr
tai ”Isä lu” tai Ju-piter, josta hänen nähdään olevan
ihmisen alkuperäinen. Ja omista nimikkeistä Pw tai Bur ja MU,
entinen paljastetaan nyt hänen sumerilaislähteensä
Intialainen otsikko Qf ”Purfi of the Sun” on ensimmäinen arjalainen
Kuningas, tulen tuoja ihmisten kodin tulisijoille; ja
yhdessä jälkimmäisen otsikon kanssa Thorin gootiikan lähde
Bur Miothin nimi, kuten näytän uudessa kirjaimellisessa käännöksessäni
pohjoismaisesta Eddasta. Tämä jälkimmäinen otsikko myös hänen identtisensä kanssa
saavutukset, tunnistaa hänet historialliseksi ihmisalkuperäiseksi
Kreikan kulttuurin suurimmista sankareista, Tulisankarista
Pro-metheus, jonka todellinen historia on kuitenkin hieno
Myöhempi myytti näyttää ottaneen vapaudet
helleenien bardien levittäminen ; aivan kuten myöhemmät englantilaiset ja
Walesin bardit keskiajalla turnauksissa
olivat m vogue ottaneet ilmaisen lisenssin aidolla, alkuperäisellä,
ja hyvin* pitkä esikristillinen sankari King Arthur tai Ar-Thur
tai Her-Thor of the Nordic Eddas, jonka tulemme huomaamaan olevan tehty
jokseenkin quixoottinen heijastus hänen todellisesta itsestään - tämä sama
voittamaton hyväntahtoinen kulttuurisankari, ensimmäinen "yleinen kuningas"
ja 4 kaupunkielämän ja yksiavioisen avioliiton perustaja,
Sumerien kuningas Dur tai Tur, ensimmäinen arjalainen kuningas ja
sivilisaation perustaja ja nyt historiallinen ja historiallinen
kiinteä päivämäärä.

JUMALA ODIN, WODEN TAI WOTAN

Skandinaavisen mytologian pääjumala oli Odin, saksalaisten Woden, Wotan tai Wuotan. Häntä edustavat monet kreikkalaisen Zeuksen jumalan ominaisuudet, ja joidenkin uskotaan olevan identtinen hänen kanssaan. Hän asui kahdentoista Aesirin eli jumalan kanssa Asgardissa, pohjoismaisella Olympuksella, joka nousi Midgardista, maasta, joka oli pakkasen ja tulen alueiden puolivälissä. Skandinavian Olympus oli luultavasti Atlantis. Odin esitetään haudan vakavan näköisenä vanhana miehenä, jolla on pitkä parta (barba) ja joka kantaa kädessään keihästä, ja hänen seurassaan on kaksi koiraa ja kaksi korppia. Hän oli runouden isä ja riimukirjoituksen keksijä. Samaan tapaan kuin Väinämöinen runonlaulu saagoineen.

Keski-Amerikan chiapenilaiset – ihmiset, joiden kieli omaa huomattavaa yhtäläisyyttä heprean kanssa – väittävät olleensa uuden maailman ensimmäisiä ihmisiä. Clavigero kertoo, että chiapenilaisten perinteiden mukaan he olivat votalaisia, jälkeläisiä miehestä, joka oli sen miehen pojanpoika, joka rakensi arkin pelastaakseen itsensä ja perheensä vedenpaisumuksesta; hän oli yksi niistä, jotka sitoutuivat rakentamaan tornin, joka ulottuisi taivaaseen. Herra määräsi hänet Amerikan ihmisille. "Hän tuli idästä." Hän toi mukanaan seitsemän perhettä. Häntä olivat edeltäneet Amerikassa kaksi muuta, Igh ja Imox. Hän rakensi Amerikkaan suuren kaupungin nimeltä "Nachan", Käärmeiden kaupunki - käärme, joka houkutteli Eevaa oli Nahash - omalta rodultaan, jonka nimi oli Chan, käärme.

Steppen arojen skyytit syntyivät tarinan mukaan käärmenaisen ja Herklesin jälkeläisiksi.

PALENQUETämän Nachanin oletetaan olleen Palenque. Hänen matkansa päivämäärä on asetettu legendoihin maailman vuoteen 3000, ja 1000-luvulla eKr. Hän perusti myös kolme sivumonarkiaa, joiden pääkaupungit olivat Tulan, Mayapan ja Chiquimala. Hän kirjoitti kirjan, joka sisälsi hänen tekojensa historian ja todisteet siitä, että hän kuului Chanesin heimoon. Hän toteaa, että "hän on kolmas vadjaisista; että hän johdatti seitsemän perhettä Valum-Votanista tälle mantereelle ja jakoi niille maita; että hän päätti matkustaa, kunnes hän tuli taivaan juurelle ja löysi sukulaisensa, Culebres, ja teki itsensä tunnetuksi heille; että hän teki sen mukaisesti neljä matkaa Chivimiin; että hän saapui Espanjaan; että hän meni Roomaan; että hän näki Jumalan huoneen rakentavan; jotka kulkivat sitä tietä, jota hänen veljensä Culebres olivat kyllästyneet; että hän merkitsi sen, ja että hän kulki kolmentoista Culebren talojen ohi. Hän kertoo, että palatessaan yhdeltä matkaltaan hän löysi seitsemän muuta tzequil-kansakunnan perhettä, jotka olivat liittyneet ensimmäisiin asukkaisiin ja tunnistivat heissä saman alkuperän kuin omalla, toisin sanoen culebreilla; hän puhuu paikasta, johon he rakensivat ensimmäisen kaupungin, joka sen perustajilta sai nimen Tzequil; hän vahvistaa, että kun he ovat opettaneet heille hienostuneen tavan käyttää pöytää, pöytäliinoja, astioita, pesualtaita, kuppeja ja lautasliinoja, he opettivat hänelle tuntemuksen Jumalasta ja hänen palvonnastaan; hänen ensimmäiset ajatuksensa kuninkaasta ja kuuliaisuudesta häntä kohtaan; että hänet valittiin kaikkien näiden yhdistyneiden perheiden kapteeniksi." hän löysi seitsemän muuta Tzequil-kansakunnan perhettä, jotka olivat liittyneet ensimmäisten asukkaiden joukkoon, ja tunnisti heissä saman alkuperän kuin hänellä, toisin sanoen culebreilla; hän puhuu paikasta, johon he rakensivat ensimmäisen kaupungin, joka sen perustajilta sai nimen Tzequil; hän vahvistaa, että kun he ovat opettaneet heille hienostuneen tavan käyttää pöytää, pöytäliinoja, astioita, pesualtaita, kuppeja ja lautasliinoja, he opettivat hänelle tuntemuksen Jumalasta ja hänen palvonnastaan; hänen ensimmäiset ajatuksensa kuninkaasta ja kuuliaisuudesta häntä kohtaan; että hänet valittiin kaikkien näiden yhdistyneiden perheiden kapteeniksi." hän löysi seitsemän muuta Tzequil-kansakunnan perhettä, jotka olivat liittyneet ensimmäisten asukkaiden joukkoon, ja tunnisti heissä saman alkuperän kuin hänellä, toisin sanoen culebreilla; hän puhuu paikasta, johon he rakensivat ensimmäisen kaupungin, joka sen perustajilta sai nimen Tzequil; hän vahvistaa, että kun he ovat opettaneet heille hienostuneen tavan käyttää pöytää, pöytäliinoja, astioita, pesualtaita, kuppeja ja lautasliinoja, he opettivat hänelle tuntemuksen Jumalasta ja hänen palvonnastaan; hänen ensimmäiset ajatuksensa kuninkaasta ja kuuliaisuudesta häntä kohtaan; että hänet valittiin kaikkien näiden yhdistyneiden perheiden kapteeniksi." Opetettuaan heille hienostuneen tavan käyttää pöytää, pöytäliinoja, astioita, pesualtaita, kuppeja ja lautasliinoja, he opettivat hänelle Jumalan tuntemista ja hänen palvontaansa; hänen ensimmäiset ajatuksensa kuninkaasta ja kuuliaisuudesta häntä kohtaan; että hänet valittiin kaikkien näiden yhdistyneiden perheiden kapteeniksi." Opetettuaan heille hienostuneen tavan käyttää pöytää, pöytäliinoja, astioita, pesualtaita, kuppeja ja lautasliinoja, he opettivat hänelle Jumalan tuntemista ja hänen palvontaansa; hänen ensimmäiset ajatuksensa kuninkaasta ja kuuliaisuudesta häntä kohtaan; että hänet valittiin kaikkien näiden yhdistyneiden perheiden kapteeniksi."
On todennäköistä, että Espanja ja Rooma ovat interpolaatioita. Cabrera väittää, että votanilaiset olivat karthagolaisia. Hän ajattelee, että Votanin Chivimit olivat hivimiä tai givimiä, jotka polveutuivat Kanaanin pojan Hetistä, fonikialaisista; he olivat Accaronin, Azotoksen, Ascalonin ja Gazan rakentajia. Raamattu kutsuu heitä hiviläisiksi Mooseksen kirjassa ja Joosuaksi. Hän väittää, että Cadmus ja hänen vaimonsa Hermione kuuluivat tähän lajiin; ja Ovidiuksen mukaan ne muuttuivat käärmeiksi. Nimi hiviläiset tarkoittaa fonikiaksi käärmettä.

Votan ei ehkä ole siirtynyt Eurooppaan; hän saattoi matkustaa Afrikassa kokonaan. Hänen ainutlaatuinen viittauksensa "tapaan, johon Culebres olivat kyllästyneet" näyttää aluksi selittämättömältä; mutta tohtori Livingstonen viimeisissä kirjeissä, jotka julkaistiin 8. marraskuuta 1869 Proceedings of the Royal Geographical Societyssa, mainitaan, että "heimot asuvat maanalaisissa taloissa Ruassa. Joidenkin kaivausten sanotaan olevan 30 mailia pitkiä, ja niissä on käynnissä olevia kaivauksia; kokonainen piiri voi sietää niitä. Jotkut ihmiset ovat minulle kertoneet, että siinä olevat "kirjoitukset" ovat piirroksia eläimistä eivätkä kirjaimia; muuten minun olisi pitänyt mennä katsomaan niitä. Ihmiset ovat hyvin tummia, hyvin tehtyjä ja ulkoinen silmäkulma vino sisäänpäin."

KAOMA

Ja kapteeni Grant, joka seurasi kapteeni Spekeä hänen kuuluisassa Niilin lähteiden tutkimisessa, kertoo tunnelista tai metrosta Kaoma-joen alla Loowemban ja Marungan välisellä valtatiellä lähellä Tanganyika-järveä. Hänen opas Manua kuvailee sitä hänelle:

”Kysyin Manualta, oliko hän koskaan nähnyt mitään sitä muistuttavaa maata. Hänen vastauksensa oli: "Tämä maa muistuttaa minua siitä, mitä näin Tanganyika-järven eteläpuolisessa maassa matkustaessani arabien karavaanin kanssa Unjanyembehistä. Siellä virtaa järveen Kaoma-niminen joki, jonka sivut ovat jyrkkyydeltään samanlaisia kuin edessämme olevat kivet. Sitten kysyin: 'Ylittävätkö ihmiset tämän joen veneissä?' 'Ei; heillä ei ole veneitä; ja vaikka he olisivatkin, ihmiset eivät voisi laskeutua, koska kyljet ovat liian jyrkät: he kulkevat joen alta luonnollisen tunnelin tai metron kautta. Hän ja koko hänen porukkansa kävivät sen läpi matkalla Loowembasta Ooroongooon ja palasivat sitä pitkin. Hän kuvaili sen pituutta vetävän ne auringonnoususta puoleenpäivään kulkeakseen sen läpi ja niin korkeaksi, että jos ne olivat kamelien selässä, ne eivät voineet koskettaa sen yläosaa. Korkea ruoko, kävelykepin paksuus kasvoi sisältä, tie oli täynnä valkoisia kiviä ja niin leveä – neljäsataa metriä – että he näkivät tiensä siedettävästi sen läpi kulkiessaan.

Kivet näyttivät siltä kuin ne olisi höylätty keinotekoisin keinoin. Vettä ei koskaan tullut joesta yläpuolella; se hankittiin kaivamalla kaivoja. Manua lisäsi, että Wambwehin ihmiset turvautuvat tähän tunneliin ja asuvat siellä perheidensä ja karjansa kanssa, kun heitä ahdistelee Watuta, sotaisa rotu, joka polveutuu Zooloo-kafireista. se hankittiin kaivamalla kaivoja.

Mutta on mielenkiintoista löytää tästä Votanin kirjasta, vaikka kuinka vähän luotammekin sen päivämääriin tai yksityiskohtiin, todisteita siitä, että vanhan ja uuden maailman välillä oli todellista vuorovaikutusta kaukaisina aikoina.
Humboldt huomauttaa:
"Olemme kiinnittäneet lukijoidemme erityisen huomion tähän Votaniin tai Wodaniin, amerikkalaiseen, joka esiintyy samasta perheestä goottien ja kelttiläistä alkuperää olevien ihmisten wodien tai odinejen kanssa. Koska Sir William Jonesin oppineiden tutkimusten mukaan Odin ja Buddha ovat luultavasti sama henkilö, on mielenkiintoista nähdä Bondvarin, Wodansdayn ja Votanin nimet osoittavat Intiassa, Skandinaviassa ja Meksikossa lyhyen ajanjakson sisällä.”
On monia asioita, jotka yhdistävät goottilaisten kansojen mytologian Atlantikseen; heillä oli, kuten olemme nähneet, tulvalegendat; heidän jumalansa Krodo ja Satar olivat Atlantiksen Chronos ja Saturnus; heidän Baalinsa oli fonikialaisten Bel, jotka olivat läheisessä yhteydessä Poseidoniin ja Atlakseen; ja heidän kielellään on selvä suhde arabialaisten, kusilaisten, kaldealaisten ja foinikialaisten kielten kanssa.

Käyn usein katkeraina öinä
Wotanin tammelle hiljaiselle aukiolle
Pimeällä voimalla liittoutua –
Riimukirjain, jonka kuu tekee taikaloitsullaan
Ja kaikki, jotka ovat päivällä täynnä röyhkeyttä,
tehdään taikakaavalla pieniksi!

Yllä Adolf Hitlerin runo, kirjoitettu vuonna 1915 Hitlerin palvellessa Saksan armeijassa länsirintamalla. Toistettu Adolf Hitlerissä John Tolandin toimesta, joka oletettavasti toimitti käännöksen.
https://worldspirituality-org.translate.goog/wotan-html?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp

Varangit Venäjän wikipediassa.....

" Bysanttilainen kronikoitsija 1000-luvun jälkipuoliskolla, John Skylitsa , raportoi ensimmäisen kerran Varangian keltaista kuvaillessaan vuoden 1034 tapahtumia, jolloin varangilaisten joukko oli Vähä-Aasiassa (" Varangilaiset, alkuperältään keltit, kreikkalaisten palveluksessa ") [12] . "Varangilaisten" käsite on tallennettu myös muinaisen Khorezm Al-Birunin (1029) tiedemiehen töihin: "Suuri lahti erottuu [merestä] pohjoisessa lähellä saklabeja [slaaveja] ja ulottuu lähelle maata bulgaareista muslimien maa; he tuntevat sen varangilaisten merenä, ja nämä ovat sen rannoilla olevia ihmisiä” [13] Kuitenkin vain slaavit, jotka kutsuivat Itämerta varangiksi, ja itäiset lähteet, kuten Al-Biruni, saivat tietää "merestä". Varankset” slaaveilta.

Tiivistetyssä muodossa Rurikin ja hänen veljiensä johtama varangilaisten kutsuminen Venäjälle esiintyy venäläisessä lähteessä, Kronikirja Soon Nikiforin toisessa painoksessa , joka on osa Kirkollista alkuperää olevaa muistomerkkiä. pergamentti Novgorod Pilot Book , jossa ei juuri ole Novgorod-uutisia, mutta siellä on suhteellisen paljon Rostov-uutisia, mukaan lukien harvinaisimmat tiedot vuosista 1260-1270, jotka on lisännyt tapahtumien aikalainen - Rostovin kronikoitsija. Myös yksi ensimmäisistä maininnoista varangeista, joissa korostettiin heidän erityistä oikeudellista asemaansa Venäjällä, sisältyy 1200-1400-luvun venäläisten Pravdan luetteloiden teksteihin ja juontaa juurensa prinssi Jaroslav Viisaan hallituskaudelta ( 1019-1054)."

" Itämeri sai nimensä tästä Wagriasta; koska... vandaalit eivät tuolloin eronneet ainoastaan voimallaan, vaan heillä oli myös yhteinen kieli (finno-ugri), tavat ja usko rusien kanssa, niin minun mielestäni oli luonnollista, että rusit kutsuivat vagrialaisia hallitsijoina, eivätkä luovuta valtaa vieraille, jotka erosivat heistä ja uskosta, tavoista ja kielestä."

Comments are closed.

MAAilman Historiaa

Tämän sivun tarkoituksena on avata erityisesti Suomen ja suomalaisuuden historiaa, mutta samalla myös ihmiskunnan historiaa.

HIS-STORIAA on kirjoitettu voittajien ehdoilla, mutta nykyaikaisessa maailmassa, meillä on paljon konkreettisempia todisteita kuin sepitetyt voittajien tarinat, kuten ajan ihmisten genetiikka.

Suomi on Maa-Ilman-Historiaa

Ihmiskunta on saanut vain His-Storya, ei totuutta, joten matkaamme tässä blogissa lähemmäs sitä mitä voi kutsua loogiseksi lähestymistavaksi perustuen konkreettisiin todisteisiin, muinaisiin teksteihin ja myytteihin ja niiden sisältämään propagandaan.

Arkisto

September 2024
July 2024
May 2024
April 2024
January 2024
December 2023
August 2023
July 2023
April 2023
March 2023
February 2023
January 2023
September 2022
August 2022

Kategoriat

RSS Feed